Kirkko tavoittelee hallitusohjelmaan tasapainoisen aluekehityksen strategiaa

Piispan blogi

Julkaistu 23.3. evl.fi-sivustolla

Kansanedustajat valitaan eduskuntaan eri vaalipiireistä. Tämä järjestelmä sisältää tärkeän viestin: sillä halutaan turvata, että eduskuntaan valitaan edustajia kaikkialta Suomesta. Koko Suomea pitää kehittää reilusti ja tasapuolisesti. Jatkossa tämä voi olla yhä haastavampaa, kun väestö valuu etelään ja sen mukana myös kansanedustajapaikat. Tarvitaan alueiden välistä solidaarisuutta.

Kirkon seitsemästä hallitusohjelmatavoitteesta yksi kuuluu: ”Hallitus laatii aluekehittämisen strategian, joka mahdollistaa maan eri osien vahvuuksien hyödyntämisen.” Miksi tämä kansallinen tavoite on myös kirkon mielestä niin tärkeää?

Siksi, että kirkko toimii joka kunnassa ja koko valtakunnassa. Siksi, että kyse on yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Ja siksi, että alueellinen eriarvoisuus on kärjistymään päin. Se uhkaa reiluuden kokemusta ja turvallisuuden tunnetta monilla alueilla, erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Aluemaantieteilijät puhuvat ”maakuntien kostosta” Euroopassa, mutta tämä termi on pahantahtoinen: verenhimoisen koston sijasta alueilla asuvat ihmiset toivovat reilua kohtelua.

Suomen maantieteellinen keskipiste on Oulun lähettyvillä. Sen sijaan väestöllinen keskipiste on Hämeenlinnan kulmilla – ja valuu joka vuosi kilometrin etelään ja lounaaseen. Jo joka viides suomalainen asuu 20 kilometrin säteellä Helsingistä. Pääkaupungissa ruuhkat lisääntyvät, jonot pitenevät ja asuntojen hinnat nousevat samalla kun muualla Suomessa lakkautetaan kouluja. Tiedän tästä jotakin: olen asunut puolet elämästäni Helsingissä ja puolet Itä-Suomessa.

Itä-Suomi maksaa sotakorvauksia, jälleen kerran. Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 Lappeenrannan-Imatran seudun arvioidaan kärsineen miljoonan euron tappiot joka päivä. Saimaan kanavan laivaliikenne pysähtyi ja vienti tyrehtyi. Myös matkailu hyytyi: venäläiset turistit eivät enää saa tulla ja eurooppalaiset turistit eivät enää uskalla tulla Itä-Suomeen. Sota läimäytti ruoan tuottajia molemmille poskille: se torppasi elintarvikkeiden viennin Venäjälle ja nosti lannoitteiden, energian ja polttoaineiden hintoja.

Tuulipuistoja ei voi itärajan läheisyyteen rakentaa, koska ne varjostavat ilmavalvontaa. Uusia puunjalostuslaitoksia ei voi perustaa, koska EU:n vesidirektiivi käytännössä estää niiden perustamisen jatkossa sisävesien äärelle (muttei merenrannalle), kuten KHO:n päätös Finnpulp-tehdashankkeesta osoitti. Paine metsän hakkuiden vähentämiseksi kasvaa ilmastosyistä.

Pointti on tämä: kehitys näyttää nyt ajavan monet perinteiset Pohjois- ja Itä-Suomen elinkeinot ahtaalle. Ja tämä tulee vielä sen päälle, että juuri näiltä alueilta väki on vuosien ajan valunut etelään.

Olisi siis reilua, että myös Arkadianmäellä pohdittaisiin hallituskaudella, mistä tulevaisuudessa leipä ja toimeentulo otetaan. Ei kai Itä- ja Pohjois-Suomesta haluta pelkkää reservaattia?

Kirkon hallitusohjelmatavoitteissa ei ole kyse luonnonsuojelun ja toimeentulon vastakkainasettelusta, vaan näiden yhteensovittamisesta – kuuluuhan tavoitteisiin myös ”ilmastokestävän elämäntavan edistäminen.” Maakuntien Suomessa eletään kirjaimellisesti metsässä ja metsästä. Maaseudulla ylisukupolvisuus on intuitiivista, sisäänrakennettua ajatteluun ja elämänmuotoon: leipä halutaan hankkia luonnon asettamin ehdoin niin, että tuleville sukupolvillekin riittää. Maatilat, kotieläimet ja metsät halutaan jättää lapsille vielä paremmassa kunnossa kuin ne on itse saatu.

Kirkon hallitusohjelmatavoitteissa ei ole kyse pääkaupungin ja muun Suomen vastakkainasettelusta, vaan maan eri osien vahvuuksien hyödyntämisestä. Siitä hyötyvät kaikki. Yritän valaista tätä muutamilla luvuilla, vaikka en erityisesti tilastoista pidäkään.

Tullin tilastojen mukaan Uudenmaan osuus Suomen tavaroiden kokonaisviennistä oli 28 prosenttia vuonna 2021. Loppu tulee maakuntien Suomesta. Euroissa se on noin 50 miljardia. Eli paljon.

Maatalous- ja elintarvikealan tuotannossa työskentelee 105 900 henkeä. Hirmuinen määrä maakuntien ihmisiä ruokkii meitä yhä puhtaammalla ruoalla. Venäjän tuhotyöt kirkastivat ruokaturvan ja huoltovarmuuden arvon.

Ruoka-ala tuottaa kansantaloudelle arvonlisäystä runsaat 4,6 miljardia euroa vuodessa. Suhteellisesti eniten ruoka-ala luo arvonlisäystä Pohjanmaan, Hämeen ja Savon maakunnissa. Suurin aluetaloudellinen merkitys alalla on Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Valtiokin saa omansa: veroja ja muita veroluonteisia maksuja ruoka-alalla kertyy vuosittain 9 miljardia euroa. Se on 10 prosenttia kaikista veroista ja veroluonteisista maksuista.

Yritysten osalta pelkästään Itä-Suomessa riittää kansainvälisiä menestystarinoita: Ponsse, Genelec, Stora Enso, Pölkky, Terrafame, Pankaboard, Abloy, UPM, Metsä, Transtech ja niin edelleen. Ne tarjoavat työtä, menestyvät kansainvälisesti ja rahoittavat veroillaan hyvinvointiyhteiskuntaa.

Maakuntien Suomi ei tarvitse armopaloja. Kyse on elämisen ja yrittämisen edellytysten turvaamisesta. Jos halutaan rajavartijoita Kuhmoon, tarjoilijoita Leville, paperimiehiä Äänekoskelle ja raitiovaunujen rakentajia Kajaaniin, heille pitää turvata kohtuulliset elämän ehdot. Sitä varten tarvitaan päiväkoteja, sairaaloita, kouluja, oppilaitoksia, ammattitaitoisia työntekijöitä, yrittämisen halua, sijoittamisen rohkeutta ja toimivia kulkuyhteyksiä maalla, kiskoilla ja ilmassa.

Tasapainoisen aluekehityksen strategia palvelisi Suomen yhteistä etua.

Siksi sen tulisi olla kaikkien yhteinen asia. Kaikkien alueiden. Kaikkien kansanedustajien. Kaikkien puolueiden.