Yrittäjällä on oikeus hitauteen, hyödyttömyyteen ja hiljentymiseen
16.11.2013
Nuorempi poikani teki kuusivuotiaana ollessaan minulle tiukan kysymyksen: ”Isä, mikä on yrittäjä?” Yritin parhaani mukaan vastata. Homma ei ollut aivan helppo, sillä minulla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta. Olen palvellut pappina kirkossa, tutkijana yliopistossa ja sotilaspappina puolustusvoimissa, mutta en yrittäjänä.
Ehkäpä vastaukseni oli huono, ainakin rekrytoinnin merkityksessä. Poika nimittäin kurtisti kulmiaan ja vastasi ykskantaan. ”Isä, minä en halua yrittäjäksi. Minä haluan onnistujaksi.”
Jäin miettimään yrittämisen filosofiaa ja ammattinimikettä. Millaista olisi, jos teidän ammattinimikkeenne olisikin ”onnistuja”? Kyllähän yrittäjä unelmoi onnistumisesta, ja siihen yritystoiminnan kaiken järjen mukaan pitäisi tähdätä. Millaista olisi, jos läsnä olevan seurakunnan nimi olisi ”Savon Onnistujat ry.”? Pitäisikö yrittäjäpalkinnon sijasta jakaa onnistumispalkinto ja yrittäjätukien sijasta onnistumistukea?
Puhe onnistumisesta olisi positiivisempi ja näyttäisi ehkä kirkkaammin tähtäyspisteen, jota kohti yrittäjä pyrkii. Toisaalta on myös niin, että kukaan ei voi taata onnistumista firman pyörittämisessä. Epäonnistumisen mahdollisuus kuuluu elinkeinoelämään ja kaikkeen ihmiselämään. Yrittäjä joutuu kutsumusammatissaan aina ottamaan riskejä, toimimaan erilaisten epävarmuuksien keskellä ja tekemään päätöksiä ei varman, vaan ainoastaan olemassa olevan tiedon varassa. Joskus voi mennä myös pieleen.
Olen kiitollinen kutsusta tähän juhlaan, joka sivuaa myös meneillään olevaa Lapinlahden seurakunnan piispantarkastusta. Olen toivonut, että kirkkoherra järjestäisi piispantarkastuksen yhteyteen mahdollisuuden tavata pienimuotoisesti paikkakunnan yrittäjiä. Hyvät Sirpa, Mia ja Lauri, teillä on aika pohjalainen käsitys siitä, mikä on pienimuotoista!
Kirkko on outo ja erikoinen yhteisö siinä mielessä, että ikivanhan perinteen mukaisesti se aloittaa yhteisen kokoontumisen eli liturgian tunnustamalla omat kompuroinnit ja epäonnistumiset – ei siksi, että niissä piehtaroitaisiin, vaan siksi, että ne voitaisiin kohdata, voittaa ja jättää taakse.
Tässä hengessä rohkenen käyttää tilaisuutta hyväkseni ja tunnustaa, että kirkkona emme ole parhaalla mahdollisella tavalla onnistuneet tukemaan yrittäjiä ja yrityksiä.
Tietenkin voisi puolustella, että kirkko kuuluu sairaaloiden, kasarmien ja poliisilaitosten kanssa siihen yhteiskunnan segmenttiin, jonka tehtävänä on pitää yllä ja suojella elämää, kun taas yritystoiminta pyrkii viemään elinkeinoelämää eteenpäin. Tietenkin voisi myös sanoa, että onhan jokainen yrittäjä – niin halutessaan – yksityishenkilönä jonkun seurakunnan tai kirkkokunnan jäsen. Siitä huolimatta meillä on seurakuntina paljon parannettavaa yrittäjien tukemisessa.
Nykyaikana yrittäjä joutuu elämään melkoisissa paineissa: PK-yrittäjä toimii usein omalla riskillä, panokset ovat suuret ja koskettavat usein koko perhettä. Vapaa-aikanaankin johtaja kantaa huolta, joka voi olla osittain kätkettyä myös häneltä itseltään. Vastuuta pitää kantaa sekä tuloksesta että työntekijöistä, siis ihmisistä, jotka eivät ole koneita, vaan joilla on tutut kasvot. Mahdolliset irtisanomiset ottavat sieluun ja näin laman aikana taustalla voi olla huoli siitä, selvitäänkö laman yli.
Tällaisten aavistusten pohjalta päätimme vuosi sitten Ilomantsin kunnanjohtajan kanssa järjestää Pohjois-Karjalan yrittäjille suunnatun seminaarin ”Voimia yrittäjyyteen ja elämään Ilomantsin luonnosta” Petkeljärven kansallispuiston maisemissa. Ilomantsin kunta on saanut tunnustuspalkintoja yrittäjäystävällisenä kuntana ja seurakunta kuuluu Kuopion hiippakuntaan. Silläkin uhalla, että voi olla kummallista kertoa muille tästä seminaarista, haluan lyhyesti jakaa tämän silmiäni avanneen kokemuksen.
Valitsimme ajankohdaksi kesä-heinäkuun vaihteen viikonlopun, koska ajatuksena oli eräänlainen lomalle lähtöseminaari, siirtymäriitti. Viihdytään yhdessä, etsitään uusia ideoita ja lähdetään lomalle hauduttelemaan niitä. Kutsuimme yrittäjät puolisoineen, onhan yrittäminen niin kokonaisvaltaista, että se koskettaa koko perhettä monella tavalla.
Ajatuksena oli, että aamupäivä käytetään yrittämistä koskeviin puheenvuoroihin ja keskusteluihin. Iltapäivällä vaihdetaan vapaalle. Seminaarin alustajina olivat Suomen yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna Helsingistä ja Pohjois-Karjalan yrittäjien puheenjohtaja Kai Iiskola, kastikkeita ja liemipohjia valmistavan Puljonki Oy:n perustaja. Hän halusi perustaa 1990-luvulla yrityksen nimenomaan Itä-Suomeen. Nyt hänen yrityksensä tuottaa 30 000 kiloa kastiketta päivässä ja on oman alansa markkinajohtaja Euroopassa, ehkä koko maailmassakin.
Yrittäjän omasta jaksamisesta ja perhe-elämästä alusti Martta-liiton toiminnanjohtaja, pappi ja kurssitoverini Marianne Heikkilä, itsekin yrittäjäperheen lapsi. Hänen johdollaan pohdittiin yrittäjäperheiden iloja ja kipuja. Onhan niin, että yrityksen tila näkyy välittömästi yrittäjäperheen isän kasvoista tai äidin olemuksesta yhteisessä ruokapöydässä. Samalla etsittiin sitä, mitä asioita kuuluu arkionnellisuuteen, sillä arkionnellisuus on onnellisuuden korkein muoto, enkä tiedä voiko muuta onnellisuutta ollakaan.
Yhteisen aterian jälkeen vaihdettiin vapaalle: pidettiin luonnossa luomakunnan kiitosrukoushetki ja tehtiin pieni pyhiinvaellus Petkeljärven harjumaastossa, talvisodan juoksuhautojen tuntumassa. Illalla saunottiin, syötiin, ja nautittiin rajan kulttuurista Möhkön kesäteatterissa. Sunnuntaina osa osallistui Koitereen rannalla jo 30 vuoden ajan vietettyyn Koitere-kirkkoon – 30 tuvan pikkukylään kokoontui 350 vierasta.
En kerro tätä matkailumainoksena, yhtä kaunista luotoa löytyy myös Savosta ja Kainuusta. Mutta mieli tekisi mainostaa tätä konseptia, sillä se antaa voimaa ja on ihan ilmaiseksi kopioitavissa. Eivätkä tällaiset yrittäjyyttä, yhdessä oloa ja voiman hakemista yhdistävät seminaarit yhtä piispaa kaipaa.
Tämä seminaari avasi itselleni aivan uudella tavalla sitä maailmaa, jota varsinkin itäsuomalainen PK-yrittäjä elää todeksi. Minulle se oli eräänlaista velanmaksua: koen, että itse olen saanut elämään parhaat mahdolliset eväät Itä-Suomesta. Toivon, että kaikki voisimme yhdessä tehdä työtä sen puolesta, että elämisen mahdollisuudet täällä säilyvät ja vahvistuvat.
Voi kuulostaa oudolta, mutta kirkon miehenä näen yrittäjien tukemisen myös välillisenä diakoniatyönä. Uskon, että mitä vireämpi elinkeinotoiminta, mitä vahvempi yrityskulttuuri, mitä enemmän työpaikkoja, sitä vähemmän meillä on köyhiä ja syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. En kuitenkaan usko, että työpaikkoja ja yrityselämää on edistettävä keinolla millä hyvänsä. Kaikessa yritystoiminnassa on kunnioitettava ihmisarvoa, luontoa, kestävää kehitystä ja yhteiskunnan yhteisiä pelinsääntöjä.
Hyvät kuulijat! Nykyisin meillä on kännykät, sähköpostit, internetit ja muut tehokkaat välineet. Mutta näyttää myös siltä, että elämänrytmi on entisestään kiihtynyt. Työn ja perheen yhteensovittaminen on tullut entistä työläämmäksi. Oman ajankäytön rajaaminen on entistä vaikeampaa. On myös voitava kysyä, miten ja kuinka kauan jaksamme ihmisinä.
Jo Vanhan testamentin aikana ymmärrettiin, että lepopäivien ja vapaa-ajan valjastaminen hyötykäyttöön merkitsee kilpailuetua – lyhyellä tähtäimellä. Jo tuolloin papit ja yrittäjät taittoivat peistä arkipyhistä ja juhla-ajoista. Mutta jo tuolloin ymmärrettiin myös, että kaikki elämän resurssit ovat rajalliset. Ihminen saa tehdä työtä ja hyödyntää luomakunnan lahjoja, mutta resurssien ryöstöviljely kääntyy lopulta kaikkien tappioksi. Hyödyntämiselle on asetettava raja.
Tämä havainto heijastuu ikivanhassa lepopäiväkäskyssä: muista pyhittää lepopäiväsi. Sapatti oli suuri tasa-arvon päivä, jolloin jokainen yritysjohtajasta työntekijään sai oikeuden levätä, viihtyä yhdessä ja olla hyödytön. Lepopäivä kuului jokaiselle työnjohtajalle, työntekijälle, vierasmaalaiselle ja jopa peltotöissä käytetyille karjaeläimille. Lopulta ajatusta perusteltiin myös isännän tai työnjohtajan omalla oikeudella lepoon: ”Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin” (5. Moos. 5:14). Ajatus levosta ja voimien keräämisestä ulotettiin jopa peltoon saakka: joka seitsemäs vuosi pellolla oli sapattivuosi, jolloin se piti jättää korjaamatta. Nykytutkijat pitävät käytäntöä järkevänä, koska pelto saa toipua ja kerätä voimaa tulevia kasvukausia varten.
Tässä ihmiskunnan yhteisen viisauden hengessä rohkenen sanoa: myös yrittäjällä on oikeus hitauteen, hiljentymiseen ja hyödyttömyyteen! Myös yrittäjä saa juhlia ja iloita, taseista ja tilauskannoista riippumatta.
Hyvät kuulijat, pitäisikö teidän ammattinne nimike siis olla yrittäjä vai onnistuja? Kuten sanottu, jokainen yrittäjä unelmoi onnistumisesta ja tähtää siihen. Niin pitääkin olla. Ehkä kuitenkin ammattinimikkeenä ”onnistuja” voisi antaa sellaisen väärän vaikutelman, että onnistuminen on jokin ihmisen ominaisuus ja vain hänestä itsestään riippuva asia. Tosiasiassa niin elinkeinoelämässä kuin kaikessa ihmiselämässä onnistuminen ei ole kiinni vain itsestä, vaan se syntyy yhteisistä asioista ja niiden jakamisesta. Pohjimmiltaan onnistuminen on lopulta lahjaa, niin kuin kaikki tärkeimmät ja suurimmat asiat elämässä. Lahjaa on myös tämä ilta, jolloin saamme yhdessä iloita, juhlia ja toivottavasti myös unohtaa maalliset murheet.
Toivon ja rukoilen kaikille yrittäjille jaksamista, menestystä ja Korkeimman siunausta.