Yhdessä veneessä

6. sunnuntai pääsiäisestä (Exaudi-sunnuntai) – Pyhän Hengen odotus

Polvijärven kirkossa on poikkeuksellisen rikkaasti kuvitettu kirkon päätyseinä, apsis. Siinä kirkkoon tulijan eteen kuvataan Kristuksen maanpäällisen elämän keskeiset vaiheet. Eräällä tavalla edessämme kuvataan Jumalan jalanjäljet maailmassa. Siksi kuvat kertovat myös monista kirkkovuoden pyhistä.

Seurakunnasta katsoen vasemmalla kuvataan Marian ilmestyspäivän aihe, kuinka enkeli ilmoittaa Neitsyt Marialle Vapahtajan syntymästä. Samoin on kuvattu esimerkiksi joulun ihme, Kristuksen kaste Jordanilla, Kristuksen kirkastuminen eli kirkastussunnuntain aihe, ehtoollisen asettaminen eli kiirastorstai, Kristuksen sovittava kuolema eli pitkäperjantai. Äärimmäisenä oikealla tullaan lähelle sitä kirkkovuoden aikaa, jota nyt vietämme: Siinä ylösnoussut Kristus kohottaa kätensä ja siunaa seurakuntaa. Näemme siinä siis ylösnousemuksen ihmeen ja ilon, mutta myös torstaina vietetyn helatorstain. Päättyyhän helatorstain evankeliumi sanoihin: ”Jeesus vei oppilaat lähelle Betaniaa, kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä ja hänet otettiin ylös taivaaseen.”

Hieno ja rikas ikonostaasi! Ilon ja ihmettelyn aihe jokaiselle kirkkovieraalle! Ylpeyden ja mietiskelyn aihe jokaiselle polvijärveläiselle!

Kuvat liittyvät erityisesti joulun ja pääsiäisen juhla-aikoihin. Mutta entä tämä kirkkovuoden aika, lähestyvä Helluntain aika, jota nyt vietämme, onko sillä sijaa näissä kuvissa?

Totta on, että se näyttää jäävän vähemmälle huomiolle. Kuvissa on kuvattu Kristuksen elämän vaiheet, siis menneisyyden tapahtumia. Meidän osamme on elää 2000 vuotta myöhemmin Polvijärvellä ja Pohjois-Karjassa. Tänään vietämme juhlaa, joka on eräänlainen saranakohta pääsiäisen ja helluntain, menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Ennen taivaaseen astumistaan Kristus lupasi seuraajilleen Hengen, joka yhdistää Ylösnousseen ja seurakunnan ja jonka välityksellä Kristus on läsnä myös tänään ja täällä. Tämän 6. pääsiäisen jälkeisen sunnuntain evankeliumit kertovat tästä Kristuksen lupauksesta ja siksi tämä sunnuntai on omistettu Pyhän Hengen odotukselle.

Päivän evankeliumi on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta, jossa Vapahtaja rukoilee seurakunnalleen ja seuraajilleen Pyhän Hengen lahjoja. Ehkä panitte merkille, että evankeliumissa yksi sana korostuu ja toistuu peräti viisi kertaa. Se sana on ”yhtä”, että he olisivat ”yhtä”. Näinhän siinä Jeesus rukoilee: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä Isä olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme. Silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”

Jeesus siis ilmoittaa tahtonsa tässä rukoilemalla, että me hänen seuraajansa olisimme yhtä. Kun katsoo kirkon historiaa ja vähän nykypäivääkin, on pakko myöntää: emme ole olleet kuuliaisia kirkon Herran tahdolle, emme ole onnistuneet olemaan yhtä, olemme jakaantuneet kiisteleviin ryhmittymiin. Ei siis pitäisi olla mikään yllätys, jos maailma ei aina tunnista Jumalan rakkautta ja hyvyyttä hänen seuraajistaan. Kristittyjen jakaantuneisuus on meille jatkuvan parannuksen paikka, jotta seuraisimme Vapahtajan tahtoa ja jotta ihmiset voisivat – niin kuin Jeesus sanoo – ymmärtää, että Jumala on lähettänyt Kristuksen ja rakastaa meistä jokaista.

Mutta voidaanko Jeesuksen puhe ”teidän tulee olla yhtä” kokea nykyaikana ongelmaksi, jopa uhkaavaksi?

Väitän, että voidaan. Länsimaisessa kulttuurissamme korostetaan yksilön vapauksia ja oikeuksia. Joidenkin mielestä koko politiikan päämääränä tulee olla yksilö, jolla rakennetaan yhä enemmän mahdollisuuksia, oikeuksia ja etuja. Yksilön oikeudet ovatkin luovuttamattomia. Ne kuuluvat jokaiselle ja kristittyjenkin on niitä puolustettava. Toisaalta ahtaan yksilöllisesti tulkitussa ihmisoikeuspuheessa tuntuu heijastuvan ajatus, että yhteisöä pidetään uhkana yksilölle. Yksilöä on ikään kuin jatkuvasti suojeltava valtiolta, kirkolta tai uskonnollisilta yhteisöiltä.

Tällaisessa ääriyksilöllisyydessä on kaksi ongelmaa. Ensiksi siinä unohdetaan, että ihmisoikeudet ovat mielekkäitä vain ja ainoastaan yhteisöllisessä elämässä. Ei tunnu järkevältä soutaa Höytiäisen saareen ja huutaa siellä viikkokausia ypöyksin kiville ja kannoille, että ”minä vaadin sananvapautta, omantunnonvapautta ja kokoontumisvapautta”.

Toiseksi yltiöyksilöllisyydessä unohdetaan, että terve yhteisö ei ole ihmiselle uhka, vaan voimavara. Voikin kysyä, onko nykyajan suurin uhka yhteisöllisyys, eikö pikemmin sen vastakohta, yksin jääminen ja sen tuoma turvattomuus? Eikö nykyisin pitäisi olla huolissaan juuri yksinäisyydestä: lasten yksinjäämisestä, nuorten syrjäytymisestä ja myös vanhusten yksinäisyydestä?

Yksinäisyys on kivulias tosiasia monelle lähimmäisellemme, myös Polvijärvellä. On tärkeää, että meillä on tilaa olla yksilöllisiä, puhua vapaasti ja myös vastata Jumalan puhutteluun oman omatuntomme mukaisesti. Mutta aivan yhtä tärkeää on, että meillä on yhteisö, porukka, joukkue, johon tunnemme kuuluvamme, jossa saamme jakaa ilojamme ja surujamme ja jossa saamme elää yhdessä todeksi uskoa Jumalaan.

Tätä varten Jumala on perustanut seurakunnan. Seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa on erilaisia jäseniä ja tehtäviä, mutta joka on pohjimmiltaan ”yhtä”. Sillä on yksi Jumala, yksi usko ja yksi pää, Jeesus Kristus. Sillä on yksi ja sama Pyhä Henki, joka synnyttää uskoa Jumalaan, vahvistaa keskinäistä rakkautta ja lujittaa toivoa siihen, että yhdessä meillä on hyvä tulevaisuus. Yksi kauneimpia Pyhän Hengen vertauskuvia on ”rakkauden side”, cingulum caritatis. Pyhä Henki yhdistää Isä ja Pojan rakkauden siteellä. Henki yhdistää Kristuksen ja meidät kristityt rakkauden siteellä. Ja hän yhdistää myös meidät seurakunnan jäsenet toisiimme rakkauden siteellä.

Palaan Polvijärven kirkon ikonostaasiin. Jos seurakunta ja nykyisyys jäävätkin kirkon päätyseinän pyhissä kuvissa vähemmälle huomiolle, sitä koskettavammin ne ovat edessämme toisessa merkissä, nimittäin polvijärveläisen maanviljelijä Teuvo Saharisen rakentamassa kirkko-veneessä, joka on sijoitettu Polvijärven kirkossa saarnatuolin viereen.

Vene on ikivanha kirkon symboli. Se kuvaa juuri sitä yhteyttä ja ykseyttä, jota Kristus tänään meille rukoilee. Seurakuntana me elämme, olemme ja soudamme samassa vedessä. Tämän Polvijärven seurakunnan vene-teoksen mallina on ollut Genesaretin järven suistoalueelta löytynyt Jeesuksen aikaisen veneen hylky – sain sitä vuosi sitten ihmetellä museossa Israelin virkamatkallani.

Veneen masto on ristinmuotoinen ja muistuttaa yhteisestä toivostamme: siitä, että me seuraamme Ylösnoussutta Kristusta. Hänen voittonsa on myös meidän voittomme.

Tämä vene ei ole vain taide-esine, vaan rukouskynttilöiden alusta. Siinä olevat kivet kuvaavat seurakunnan jäseniä, jotka kuuluvat yhteen ja joiden puolesta rukoillaan jokaisessa jumalanpalveluksessa. Siniset lasinsirpaleet kuvaavat kasteen vettä. Kasteessa astumme Kristus-laivaan ja hänen pelastavaan yhteyteensä. Punertavat kivet kuvaavat avioliiton rakkautta. Siten ne muistuttavat avioliiton satamaan astuvista seurakunnan jäsenistä, joiden puolesta rukoillaan jumalanpalveluksessa. Kolmannen ryhmän muodostavat kuolleet seurakunnan jäsenet, joiden puolesta myös rukoillaan jumalanpalveluksessa. Voisi odottaa, että heitä varten olisi mustia kiviä, onhan musta surun ja kuoleman väri. Mustan sijasta tässä veneessä on kuitenkin valkoisia kiviä. Kristukseen kastettu ja kirkon siunaama vainaja annetaan Jumalan haltuun ja saatetaan rauhan valtakuntaan: ”Anna iäisen valosi loistaa hänelle ja ota hänet luoksesi taivaan iloon.”

Olkoon tämä maanviljelijä Teuvo Saharisen hieno kirkko-vene kuva myös Polvijärven seurakunnasta. Seurakunnasta, joka on yhtä, niin kuin Isä ja Poika ovat yhtä. Seurakunnasta, jossa eletään Ylösnousseen Kristuksen läsnäolossa. Seurakunnasta, jossa kannetaan jokaista ja jossa jäsenet rukoilevat toistensa puolesta.

Rukoillen otamme käyttöön tämän rukouksen merkin.

”Kaikkivaltias ja armollinen Jumala. Sinun läsnäolosi läpäisee kaiken olevan. Sinä et asu ihmiskäsin rakennetuissa temppeleissä, ja kuitenkin olet luvannut olla omiesi lähellä joka päivä. Siunaa meitä ja kaikkia, jotka kokoontuvat tänne. Muista hyvyydessäsi niitä, jotka ovat kaunistaneet tätä kirkkoa lahjoillaan ja työllään. Suo tämän kirkon ja tämän rukouksen laivan heijastaa hyvyyttäsi ja johdattaa meitä rukoukseen ja kiitokseen. Kuule kaikki anomukset, jotka seurakuntasi nöyrästi kantaa eteesi kastettujen, vihittyjen, vainajien ja kaikkien seurakuntalaisten puolesta odottaen sinulta armoa, pelastusta ja läsnäolosi siunausta. Aamen.”