Yhdessä meillä on hyvä tulevaisuus

Hyvät Kuopiolaiset ja hyvät Kuopion kirkkopäivävieraat,

Jos kirkkopäiviä pitäisi luonnehtia yhdellä ilmauksella, se olisi ”kaiken kansan leppoisat kirkkopäivät”. Joka toinen vuosi järjestettävät kirkkopäivät on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimpia ponnistuksia. Meillä on noin parikymmentä hengellisen liikkeen omaa kesäjuhlaa. Suurimpia taitavat olla herännäisyyden eli körttiläisyyden kesäjuhlat 20 000 osallistujalla ja vanhoillis-lestadiolaisten suviseurat jopa 70 000 osallistujalla.

Mutta nämä kirkkopäivät ovat siinä mielessä erityiset, että ne ovat koko kirkon juhlat, kaiken kansan kirkkopäivät. Ne ovat perinteisen kansankirkollisuuden voimannäyttö. Rima on matalalla. Kaikki ovat tervetulleita. Passia, tukanväriä, jäsenkorttia tai uskon määrää ei kysytä. Ohjelma on monipuolista ja suunnattu kaikille ikäryhmille ja kaikenlaisille ihmisille. Myös sekä osallistujia että järjestäjiä on kaikista ilmansuunnista, eri herätysliikkeistä, myös niihin kuulumattomista.

Itse muistelen osallistuneeni kirkkopäiville ainakin Helsingissä, Porissa, Hyvinkäällä, Vaasassa, Oulussa ja Jyväskylässä. Kaikista niistä on jäänyt mieleen leppoisa ja valoisa tunnelma. Meidän ei tarvitse täällä suorittaa, ei sorvata päätöslauselmia eikä tehdä päätöksiä vaikeasti ennustettavista asioista. Riittää että nautitaan yhteisestä seurasta ja ohjelmasta. Keskustellaan leppoisasti uskonkysymyksistä ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsitään yhdessä oikeaa uskoa ja hyvää elämää. Täällä kärsii myös vähän kokeilla uudenlaisia ajatuksia ja toimintoja, niistä jäävät elämään sitten ne, jotka osoittautuvat elinkelpoisiksi.

Osallistuin itse kesäkuussa 1989 Kuopion hiippakunnan tukemalle retkelle Saksan kirkkopäiville Berliinissä. Ne järjestettiin muurien keskellä, sosialistisen ja valtioateismia edustavan DDR:n saartamana. Osallistujia taisi olla 100 000 ihmistä eli saman verran kuin Kuopiossa on nyt asukkaita. Tavallista kansaa, mutta myös Länsi-Saksan poliittista ja kirkollista johtoa.

Siellä puhuttiin paljon siitä, kuinka usko hyvään Jumalaan johtaa tekemään hyvää toisille ja myös rakentamaan hyvää yhteiskuntaa. Hienommin sanottuna kristillinen usko ei ole todellisuuspakoista, eskapistista, vaan maailmaan sitoutuvaa. Se ei anna alibia vetäytyä tästä maailmasta pois johonkin uskovien hemmotteluun tarkoitettuun allasbaariosastoon. Usko kutsuu etsimään kärsivän lähimmäisen kasvoja. Usko haastaa kantamaan vastuuta koko yhteiskunnan rakentamisesta. Sen takia myös Kuopion piispan, tuomiokapitulin ja hiippakuntavaltuuston yhtenä neljästä painopistealueesta on ”osallistuminen hyvän yhteiskunnan rakennustalkoisiin yhdessä viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.”

Vain viisi kuukautta Berliinin kirkkopäivien jälkeen Berliinin muuri murtui. Sen seurauksena koko itäblokki kaatui. Varmaan se ei ollut ihan kokonaan Berliinin kirkkopäivien syytä tai ansiota. Itä-Saksan evankelis-luterilaisella kirkolla oli kuitenkin vahva rooli sortavan ja epädemokraattisen järjestelmän kukistamisessa.

Meillä ei ole täällä tarkoitusta eikä tarvetta tehdä vallankeikautuksia. Vapaus, demokratia ja hyvä yhteistyö kuntien ja seurakuntien kesken toimivat. Haasteet ovat kuitenkin yhteiset ja ankarat, kun joka paikassa säästetään ja karsitaan. Siksi tarvitaan keskustelua myös siitä, miten kunnat, kirkko, kansalaisjärjestöt ja kansalaiset voisivat tehdä yhteistyötä ja kantaa vastuuta yhteisestä hyvästä.

Yhdessä meillä on hyvä tulevaisuus. Yhdessä.

Koska olisi liian riskitöntä sanoa tervetuloa verbaalisesti, rohkenen yrittää tehdä sen musiikillisesti. Ei ehkä pitäisi. Mutta teen sen kumminkin. Koska olemme kirkkopäivillä, teen sen virren 511 sävelin. Koska olemme Savossa, teen sen murremestari Irja Turusen sanoin:

”1. Nyt toeveen täätän rakkaemman / Haaveeni haartaan parraemman,

Ystävät kaokoo lähteneet / yhteiseen jookkoon liittyneet.

2. Ohjelmoo tiällä tarjotaan / murretta meellä murjastaan.

Lupsakkoo aekoo viettäkee / ja huoletonna huilatkee.

3. Nyt tervetulloo kaekukoon / syvälle mieliin paenukoon.

Lämmöllä Luojoo kiitellään / yhessä olloo muistellaan.”