Vesimelonin satimessa?

Rakkaat pohjois-karjalaiset! Itä-Afrikassa elää eräs makeihin kuuluva apinalaji, jota on lähes mahdoton pyydystää. Zulu-heimon metsästäjät ovat kuitenkin keksineet, miten sen saa satimeen. He tekevät sen yksinkertaisesti käyttämällä hyväksi apinan luontaista viettiä. Tämän maki-lajin suurinta herkkua ovat vesimelonin siemenet. Niinpä zulut tekevät vesimeloniin juuri kädenmentävän reiän. Arvaatte jo, miten ansa toimii. Apina tulee paikalle, työntää kätensä ahtaasta reiästä, tarttuu ihaniin siemeniin – ja käsi juuttuu kiinni. Fiksu pelastaisi nahkansa päästämällä irti, mutta tämä laji on toista maata: se on niin ahne, että kun se kerran on saanut otteen siemenistä, se ei kerta kaikkiaan suostu irrottamaan sitä. Ja niin metsästäjällä on helppo työ korjata saalis konttiin, kotiin paistettavaksi tai eläintarhaan myytäväksi. Ehkäpä tällä tavalla jäi satimeen myös piirretyn Madagaskar-elokuvan vauhdikas kuningas Julien, se on nimittäin tätä samaa makien lajia.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että onpa varsinainen tonttu tuo otus, lyhytnäköinen valopää. Mutta uskallammekohan nähdä tuossa lajissa jotakin tuttua, jotakin ihmiselle lajityypillistä?

Hyvät joensuulaiset ja Joensuun ystävät. Kirkkovuodessa olemme tulleet helluntain jälkeiseen aikaan, jolloin pohdiskellaan Jeesuksen opetuksia hyvästä elämästä ja oikeasta jumalasuhteesta. Adventtina, jouluna, pääsiäisenä ja helluntaina juhlimme jumalanpalveluksissa Kristuksen pelastavia tekoja. Mutta nyt helluntain jälkeisenä aikana liturgisessa vuodessa keskitymme hänen sanoihinsa, siis siihen opetukseen ja niihin visioihin, joita Vapahtaja esitti hyvästä elämästä ja hengellisestä tiestä.

Tämän pyhäpäivän tekstit puhuvat rikkauksista. Ne asettavat meidät peilin eteen kysymään, millaisista rikkauksista haaveilemme? Mikä on todellista rikkautta, mikä taas epäaitoa ja pettävää? Millainen on oikea, terve suhde aineelliseen omaisuuteen? Milloin taas alamme muistuttaa tuota ahnetta apinaa, joka takertuu hedelmään ja ajautuu ansaan? Kirkkovuoden aihe sopii oivallisesti Karjalan messuille ja tähän iloiseen Löytäjän kiitospalvelukseen.

******

Raha ja omaisuus eivät ole itsessään pahoja asioita. Ne oikeastaan kuuluvat väistämättä Jumalan luomaan todellisuuteen. Jokainen meistä tarvitsee kodin ja ravinnon. Emme voi syntyä, kasvaa ja elää ilman niitä. Hyvä Jumala on luodut meidät ruumiillisiksi olennoiksi, ja hän itse tahtoo, että pidämme hyvää huolta omista ja toistemme aineellisista tarpeista. Siksi meidän pitää tehdä työtä, hankkia omaisuutta, hoitaa taloutta ja harjoittaa laillista kauppaa, kuten näilläkin messuilla tehdään.

Mutta ihmisen suhde aineelliseen omaisuuteen on mutkikas, ja voi helposti vääristyä ainakin kahdella tavalla. Kaikkina aikoina, myös tänään täällä Joensuussa, ihmisellä on kaksi peruskiusausta, kaksi ääriasentoa suhteessa aineelliseen omaisuuteen. Ensimmäisenä on rikkauden houkutus, siis ahneudesta versova rahanhimo. Sille vastakkainen ääriasento on köyhyyden taakka, elämä, jossa ihminen joutuu kärsimään kohtuutonta puutetta, jopa kodittomuutta ja nälkää. Näistä kahdesta ääriasennosta pyytää varjelusta myös rukoilija tämän päivän Raamatun tekstissä: ”Kahta minä sinulta pyydän – niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” (Sananl. 30: 7-9)

******

Mikä on terve suhde omaisuuteen? Kysymys on olennainen kaikille meille, sekä yhteisönä että yksilöinä. 1990-luvun puolessa välissä puhjennut lama ja pankkikriisi ovat vielä traumana kollektiivisessa muistissamme. Monet selvisivät lamasta kohtuullisesti (heihin lasken myös itseni, vaikka olinkin nuorena pappina lyhyen ajan työttömänä). Monet muut selvisivät huonommin. Jotkut menettivät kaiken omaisuutensa, joutuivat työttömäksi tai velkavankeuteen, silloinkin kun asiat oli hoidettu oikein. Joillekin menetykset tuntuivat niin musertavilta, että he kokivat jäävänsä yksin ja ajautuivat epätoivoisiin tekoihin.

Suomessa olemme toivottavasti oppineet tuosta pankkikriisistä, silti myös tänään elämme keskellä vakavaa eurooppalaista velkakriisiä, jonka aallot lyövät Suomeen ja koskettavat kaikkia. Meillä, jotka emme liikuttele suuria rahoja, on usein kiusauksena ulkoistaa ongelmat poliitikkojen ja pankkiirien syyksi. Saatamme ajatella, että talouskriisi johtuu poliitikkojen tai yritysjohtajien virheistä, joista tavallinen kansa sitten kärsii. Vastuu onkin suurempi siellä, missä käytetään valtaa ja tehdään yhteisiä, isoja päätöksiä.

Mutta eikö kivulias totuus ole se, että usein myös me tavalliset ihmiset olemme osa ongelmaa: alamme unelmoida yhä suuremmista autoista ja asunnoista, haluamme elää yhä leveämmin ja rahoitamme unelmamme velalla. Pankit kilpailevat asiakkaista ja antavat lainaa liian kevein perustein. Yritykset tavoittelevat pikavoittoja osakkeenomistajille, mutta unohtavat yhteiskunnallisen vastuunsa. Poliittiset johtajat kilpailevat äänestäjien suosiosta, lupaavat liikaa ja tekevät liian leväperäisiä budjetteja. Ja me äänestämme heitä. Yhteistyössä laitamme liikkeelle velkaantumisen kierteen, jonka taustalla on väärä unelma rikkauden tuomasta onnellisuudesta, unelma, johon takerrumme.

Käykö niin, että alamme muistuttaa tuota vesimelonin satimeen joutunutta makia?

Päivän Raamatun tekstit muistuttavat, että asialla on myös hengellinen ulottuvuus. Vanhan testamentin teksti pyytää varjelusta rikkaudesta, koska ”jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: Mikä on Herra?”. Päivän epistola sanoo saman asian suoremmin ja puhuu ansasta: ”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.” Päivän evankeliumissa olevan Jeesuksen opetuksen mukaan rikkauden hinta voi tulla aivan liian suureksi: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” Martti Luther sanoo Katekismuksensa kuuluisassa määritelmässä: Se jolta odotamme elämässä suurinta hyvää, se johon viime kädessä turvaamme elämässämme, se paljastaa, kuka tai mikä on meidän jumalamme. Onko se raha, omaisuus, kunnia, nautinto vai se Taivaallinen Isä ja rakastava maailman Luoja, jolta Kristus kehottaa luottavaisesti pyytämään jokapäiväistä leipää?

Rakkaat sanankuulijat. Talouselämän lainalaisuudet tuntuvat usein liian vaikeilta ymmärtää, mutta varmaa on tämä: onnellisuus ei riipu rahasta. Hyvään elämään riittää ruoka, koti ja rakkaat ystävät. Jotta voisimme edistää hyvää elämää, on hyvä kysyä itseltä: Olenko tyytyväinen siihen mitä minulla on? Haaveilenko oikeista asioista: ehjästä kodista, tasapainoisista ihmissuhteista, yksinkertaisesta elämästä, puhtaasta luonnosta, keskinäisestä oikeudenmukaisuudesta ja vapautuneesta luottamuksesta Jumalan huolenpitoon? Vai ovatko unelmani alkaneet pyöriä rahan ja omaisuuden ympärillä? Onko minusta aivan huomaamatta tullut kun tuo satimeen joutunut maki, joka ei ymmärrä päästää irti, jotta voisi päästä vapaaksi?

*******

Raamatun rukoilija pyytää päivän tekstissä myös varjelusta köyhyydestä: ”Älä anna minulle köyhyyttä. Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.” (Sananl. 30: 7-9). Tässä rukouksessa myös köyhyys on jotakin epätervettä, jotakin joka särkee Jumalan unelman hyvästä elämästä, jotakin joka altistaa ihmisen vääriin tekoihin, kuten petokseen ja varastamiseen.

Joskus on käynyt niin, että kirkkona olemme antautuneet köyhyyden edessä ja tarjonneet köyhälle lohdutukseksi vain tuonpuoleista onnea. Taivas on totta, mutta sen varjolla emme voi luopua taistelemasta köyhyyttä vastaan tässä elämässä. Vielä useammin on käynyt niin, että yhteiskuntana olemme sulkeneet silmämme köyhiltä ja ajatelleet: ”ei köyhyyttä voi poistaa” tai ”kukin on itse ansainnut osansa”. Joensuussakin elää ahtaalla tuhansia miehiä, naisia ja lapsia, joiden auttaminen omille jaloille on yhteinen tehtävämme. Joskus se voi tarkoittaa hiljaista rukousta kirkossa, joskus äänekästä puhetta kaupunginvaltuustossa ja joskus taas yksinkertaisia, mutta suurella sydämellä tehtyjä tekoja. Niille, jotka kokevat voivansa antaa lahjansa yhteiseen auttamistyöhön, suosittelen etsiytymään Suurella sydämellä -nimiseen iloisten vapaaehtoisten rinkiin. Sieltä voi avautua uusi elämä ja uusi ilo.

******

Rakkaat sanankuulijat, Jumalan sana kehottaa meitä tänään luottamaan vapautuneesti Jumalan huolenpitoon. Hän tahtoo pitää meistä huolta. Hän antaa uskon ja rakkauden, ilon ja iankaikkisen elämän. Se kehottaa meitä päästämään irti orjuuttavista unelmista, joissa raha ja omaisuus takaisivat onnen. Se kehottaa tavoittelemaan yksinkertaisia asioita, hyvää kotia, kohtuullista toimeentuloa ja rakkaita ystäviä. Ja ennen kaikkea, se kehottaa pitämään huolta toisista ja jakamaan kaikki Jumalan lahjat niin, että kenenkään ei tarvitsisi elää köyhänä eikä yksin.