Juhlapuhe Fides Ostiensiksen 17-vuotisjuhlassa 9.4.2014

Hyvät teologian ylioppilaat, arvoisat professorit, hyvä juhlaväki

Tänään teologian knoppologiaan kuuluu kysymys, mitä tapahtui päivälleen 69 vuotta sitten. Vastaus ei ole, että Mikael Agricola syntyi, vaikka liputammekin tänään tämän Martti Lutherin oppilaan ja piispa Henrikin seuraajan muistoksi. Hieman parempi vastaus olisi, että teologian tohtori Heikki Salomaa syntyi – hän syntyi nimittäin päivälleen 60 vuotta sitten, minkä johdosta haluamme häntä juuri nyt onnitella.

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 69 vuotta saksalaisen luterilaisen teologin ja papin Dietrich Bonhoefferin kuolemasta. 9. päivä helmikuuta 1945 vasta 39-vuotias B hirtettiin Flossenburgin keskitysleirillä sen jälkeen, kun oli jäänyt kiinni osallistumisesta Hitlerin vastaiseen salaliittoon.

Kristilliset kirkot, myös luterilainen valtiokirkko, olivat antautuneet kansallissosialistien käsiin. Papit olivat hallinnollisesti valtion virkamiehiä, minkä johdosta suuri osa heistä taipui myötäilemään valtion poliittista ideologiaa.  B ei kuitenkaan kumppaneineen tahtonut katsella vierestä, kun Kristuksella ratsastettiin sorron, väkivallan ja ihmisoikeuksien polkemisen puolesta. Natseille myötämielisen ja kansaan samaistuvan valtiokirkon rinnalle B kumppaneineen perusti Tunnustuskirkon, joka samaistui Kristukseen ja kirkon tunnustukseen – juuri siksi taisteli myös kaikkien ihmisten ihmisarvon puolesta.

Yksi Tunustuskirkon keskushahmoista ja B:n paras ystävä Eberhard Bethge kirjoitti ystävästään B:sta:

”30 vuoden iässä hän ei saanut opettaa yliopistossa, 34-vuotiaana hän ei saanut saarnata, 35-vuotiaana hän ei saanut julkaista, ja 37 vuoden äissä hän ei saanut keskustella ystäviensä kanssa. 39-vuotiaana hänen ei annettu enää elää, mutta kun Bonhoeffer haluttiin vaientaa, hän alkoi puhua, ja tänään hän puhuu kovemmalla äänellä kuin kukaan koskaan.”

Bonhoefferin teologia jäi kesken ja fragmentaariseksi. Kantavia ajatuksia hänelle olivat elämän polyfoninen luonne. Polyfonia kuvaa DB:lle Kristuksen persoonaa ja toimintaa. Polyfoniseen elämään kuuluvat yhtälailla kärsimys, ilo, onni, suru, menestys ja riemu. Nämä teemat soivat itsenäisinä, osa voimakkaampina, osa heikompina.

Teemoja pitää kuitenkin koossa johtoääni, cantus firmus, jokaa tarkoittaa B:lla rakkautta Jumalaan ja rohkeaa kuuliaisuutta hänen tahdolleen. Johtoäänen rinnalla muut äänet soivat kontrapunktisina teemoina. Vain silloin, kun ihminen elää elämän äänien moninaisuudessa ja tunnustaa myös elämän raadollisuuden, hän kestää elämän eteen tuomat haasteet vaipumatta sen enempää epätoivoon kuin hurskaaseen maailmastapakoon, eskapismiin.

B:n mukaan vasta kun ihminen ymmärtää elämän polyfonisen luonteen, on hänen mahdollista uskoa. Toisaalta hän sanoi myös, että vasta kun ihminen uskoo, voi hän nähdä elämän fragmentteja koossa pitävän cantus firmuksen. Selvää oli hänelle se, että Jumala on kaiken alullepanija, sekä elämän lahjassa että pelastuksen lahjassa. Toisaalta Jumala myös haastaa, kutsuu ja vaatii ihmistä kantamaan vastuuta omasta ja yhteisestä elämästä. B arvostelikin ”halpaa armoa”, siis julistusta, joka tyytyy vain silittämään päätä, mutta joka ei haasta muutokseen eikä vastuun kantamiseen.

Bonhoefferille teologin tehtävä tässä maailmassa on ennen muuta osoittaa, miten mielekäs elämä vallitsevista ehdoista ja olosuhteista huolimatta on mahdollista. Tämä tapahtuu DB:n mukaan niin, että teologi pitää jalkansa tukevasti tämänpuoleisen maailman kamaralla, ja samalla kiinnittää katseensa uppiniskaisesti kohti Jumalan valtakuntaa, joka on ennakoivasti totta jo nyt, ei vasta tulevaisuudessa, eikä vasta kärsimyksen keskellä.

Tässä maailmassa ja sen varjoissa eläminen on valvomista Kristuksen kanssa Getsemanessa: rukoilemista ja valppaana oloa silloin, kun lähellä kärsitään. Valvominen ja rukoileminen edellyttää vastuulliselta ihmiseltä toimintaa, joka on sekä profeetallista (pahan ennaltaehkäiseminen) että sielunhoidollista (pahan jälkien korjaaminen.)

Kuka kestää pahan keskellä, kysyi Bonhoeffer vankilasta lähettämissään kirjeissään, ja vastasi itse: se ihminen, joka on valmis uhraamaan järkensä, omatuntonsa, velvollisuutensa, vapautensa ja hyveellisyytensä. Kestää voi vain ihminen, jossa yhdistyvät yksinkertaisuus ja viisaus, ja joka haluaa elämänsä olevan vastaus Jumalan kutsuun.

Aikalaisensa Karl Barthin tapaan Bonhoeffer oli uskontokriittinen: on seurattava ennen muuta Kristuksen kutsua, ei sitä, mitä jokin epämääräinen ”uskonto” on. B joutui 1960-luvulla lukuisten väärintulkintojen kohteeksi: toisaalta hurskaat syyttivät häntä Jumalan hylkäämisestä, toisaalta uskonnottomat ottivat hänet ”Jumala on kuollut” –ajatusten äänenkannattajaksi. Molemmat erehtyivät. B:lle hylättävää on kaikki ihmistekoinen, uskon salaisuuden ympärille kudottu yleisuskonnollisuus, joka pahimmillaan estää ihmistä kohtaamasta Kristusta ja vastaamasta hänen haasteeseen.

DB joutui hylkäämään hyvellisyytensä – tai oikeastaan hän joutui muotoilemaan sen uudelleen. Hän joutui kuuntelemaan uudelleen, mitä tarkoittaa käsky ”älä tapa”. Kumppaneineen hän tuli siihen tulokseen, että on parempi surmata yksi diktaattori, kuin antaa diktaattorin tappaa kymmeniä miljoonia ihmisiä lisää.

Cantus firmuksen ohella Bonhoefferin toistuvia teemoja on ajatus täysi-ikäiseksi tulleesta maailmasta ja ihmisestä. B:n mielestä suurten elämänkysymystensä kanssa ihmisen olisi elettävä etsi Deus non daretur, ikään kuin Jumalaa ei olisikaan. Ei pidä olettaa, että Jumala astuu näyttämölle (kuten antiikin näytelmissä Deus ex machina) ja ratkaisee ihmisen ongelmat hänen puolestaan ja kääntää kaiken hyväksi riippumatta siitä, mitä ihminen itse tekee. Kärsimyksen keskellä on toimittava ikään kuin Jumala toimisi vain ja ainoastaan ihmisten välityksellä. Ajatus löytyy myös Lutherin teoksesta Puhe hyvistä teoista, jossa hän sanoo: Jumala antaa meille sen kunnian, että hän tahtoo toimia meidän kanssamme ja meidän välityksellämme.

Aktiiviseen, vastuulliseen toimintaan kuuluu olennaisena myös rukous: kaikkien kysymysten on aina suuntauduttava Jumalalle. Ihmisen on siis yhtäältä toimittava ikään kuin ei olisikaan Jumalaa, ja toisaalta rukoiltava, ikään kuin ei olisi mitään muuta kuin Jumala. Tätä on maailman autonomisuus ja ihmisen täysikäisyys, joista B tunnetaan: Jumalan kasvojen edessä ihmisen on elettävä vastuullisina, järkeään käyttävinä ja uppiniskaisesti rukoilevina toimijoina.

Mikä voisi olla B:n merkitys tänään meille, jotka 69 vuotta myöhemmin saamme keskitysleirillä virumisen sijasta, Jumalan kiitos, iloita ja juhlia Fides Ostiensis –ainejärjestöä ja sen työtä?

Ensiksi. Todellisen teologiaan sointi, cantus firmus, voi olla ehjä, aito ja täysi vain, kun siihen kuuluu sekä kiitos että valitus, sekä ahdistus että ilo. Sellainen teologia, joka sulkee silmänsä kärsimykseltä, siis sekä ihmisen itse aiheuttamalta että selittämättömältä, ei ole aitoa, vaan todellisuuspakoista.

Martti Luther kirjoitti varhaisessa psalmikommentaarissaan: ”Teologiksi ei tulla (vain) lukemalla ja spekuloimalla, vaan elämällä, jopa kuolemalla ja tulemalla kadotetuksi.” Tämä EI anna lupaa vähätellä lukemisen, väittelemisen ja keskustelun merkitystä. Sen sijaan se haastaa soveltamaan opittua käytäntöön ja vielä enemmän: se haastaa asettumaan kärsivän rinnalle, jopa julkista tuomiota halveksien. Toisaalta teologi, joka näkee vain kärsimystä, kieltäytyy näkemästä Jumalan mahdollisuuksia. Siksi myös ilon ja kiitoksen tulee kuulua teologian polyfoniaan, niin tänä iltana kuin sunnuntain liturgiassa tai pääsiäisyön messussa. Mikä on virsikirjan valoisin virsi? Eikö se ole juuri B:n ahdistuksen keskellä riimittelemä Hyvyyden voiman uskolliseen suojaan. Ajatelkaa kolmatta säkeistöä syntytilanteesta käsin: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Toiseksi se osoittaa, kuinka yksipuolinen, mustavalkoinen ja kaventava on usein mediassa esitetty jaottelu konservatiiveihin ja liberaaleihin. Maailma on aivan liian monimutkainen ja teologia aivan liian rikas, jotta ne voisivat taipua näin tylppään ja tyhmään jaotteluun. Myös B oli aivan liian särmikäs ja itsenäinen, jotta voisimme niputtaa hänet tähän ahtaaseen muottiin. Pikemminkin hän muistuttaa ehkä niin sanotun radikaalin ortodoksian painotuksia, joka on opillisesti perinteistä ja juuri siksi poliittisesti radikaalia ja ennakkoluulotonta.

Kunnioitetut ylioppilaat, hyvät juhlavieraat. Olen halunnut puhua Bonhoefferista, koska uskon, että hän voi toimia yhtenä oppaana, kun etsimme tapoja elää todeksi Kristuksen evankeliumia sekulaarissa ja postkristillisessä Euroopassa, kontekstissa, joka näyttää uskontoallergiselta, mutta jossa on kuitenkin pinnan alla valtava kiinnostus etsiä elämän totuutta, siis sitä joka on aina kuulunut teologian ytimeen.

Onnittelen kaikkia FO:n vastuunkantajia ja jäseniä. Toivotan sen työlle iloa, keskinäistä yhteyttä ja hyvän Jumalan siunausta.

 

 

 

Lisää vielä Bonhoefferin ajattelusta:

Yksi kärsimyksen syy: ihminen ymmärtää väärin Jumalan hänelle antaman vapauden. Ihminen luotiin alun perin Jumalan kuvaksi (imago Dei). Tuossa tilassa vallitsi ykseys ilman hajaannusta. Ykseys kuitenkin menetettiin syntiinlankeemuksessa. Synnin olemus näyttää DB:lle olevan hajaannus, ihmisen erkaantuminen omasta alkuperästään, Jumalasta. Synti ilmenee ykseyden puutteena ihmisen suhteissa Jumalaa, toisiin ihmisiin ja itseensä – ja tähän voi hyvin lisätä tänä päivänä akuutin suhteen: suhteessa luomakuntaan.

Synti on DB:lle ihmisen halua olla kuin Jumala, sicut Deus. Alun perin Jumala tarkoitti ihmisen samankaltaiseen vapauteen joka Jumalalla itsellään on, vapauteen toisia varten (für andere). Langennut ihminen kuitenkin ymmärtää Jumalan hänelle antaman vapauden väärin. Hän kuvittelee Jumalan olevan vapaa ja itseriittoinen, rajaton, ja tahtoo tulla tällaiseksi jumalaksi itsekin. Kyseessä on väärä tulkinta Jumalan olemuksesta ja vapaudesta. Jumalan kaikkivaltius ei ilmene DB:n mukaan voimana ja mahtina maailmassa, vaan heikkoutena, toisten puolesta kärsimisenä, jopa kuolemana toisten puolesta. Jumala sallii jopa sen, että hänet työnnetään syrjään, ulos maailmasta, aina ristille ja kuolemaan saakka. Hän on heikko ja voimaton maailmassa, ja vain siten hän on ihmisten kanssa ja auttaa heitä. Vahvoja vaikutteita Lutherin ristinteologiasta havaittavissa, ja yhtymäkohtia myös VT:n profeettoihin ja VT:n kokonaisvaltaiseen elämännäkemykseen.

Jumala tulee maailmaan Kristuksessa, täytenä ihmisenä ja täytenä Jumalana. Jumalassa ei ole hajaannusta, sillä hän on ainoa ja ikuinen alkusyy, ainoa hajaannuksen voittaja.Maailma taas on hajaannuksen vallassa lankeemuksen jälkeen. Jumalan on tultava maailmaan, inkarnaation on tapahduttava, sillä hajaannuksen voi voittaa vain hän, jossa ei ole hajaannusta. Maailman kärsimys on voitettu ristillä. Inkarnaatiossa maailmantodellisuus palautetaan Kristuksen yhteyteen, jossa sillä yksin on jatkuvuutensa. Kristuksessa yhdistyvät Jumalan todellisuus ja maailman todellisuus.Tämän takia kristityn kutsumus on elää realistista, todellisuudenmukaista elämää, sillä tässä maanpäällisessä todellisuudessa itsessään on Jumala läsnä.