Usko rohkeasti, että olet Kristuksen oma

3. sunnuntai loppiaisesta

Evankeliumi: Joh. 4: 39–42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa! Päivän evankeliumissa Jeesus on siellä, missä hänen ei hurskaana juutalaisena pitäisi olla, nimittäin Samariassa. Juutalaiset pitivät Pohjois-Israelissa asuneita samarialaisia epäpuhtaana ja vääräoppisena sekakansana, siksi hurskaat juutalaiset matkustajat pitivät koko aluetta karanteenissa ja kiersivät sen matkoillaan. Tylysti suhtautuivat myös roomalaiset: Pontius Pilatus surmautti suuren määrän oikeuksiaan puolustaneita samarialaisia ja keisari Vespasianus tapatti heitä 60-luvulla peräti 11 600 (Josefus). Tämän paljon kärsineen kansan jäseniä elä yhä samoilla seuduilla Garissimin vuoren lähikylissä, mutta heitä on vain noin 800 ihmistä.

Päivän evankeliumin edellä on kerrottu, kuinka Jeesus on käynyt pitkän ja lempeän kriittisen keskustelun samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla. Sitäkään hänen, juutalaisen miehen, ei olisi pitänyt tehdä, varsinkin kun nainen ei ole onnistunut elämään kunniallisesti sukupuolimoraalin näkökulmasta.

Kaikista aikansa sopivaisuussäännöistä huolimatta Kristus etsiytyy halveksitun sekakansan maille ja aloittaa ystävällisen keskustelun elämässään epäonnistuneen naisen kanssa. Juuri tässä on evankeliumin rohkaiseva sanoma: Jumalan Poika tahtoo hyvää, tuntee rakkautta ja osoittaa myötätuntoa. Kaikki tähtää yhteen asiaan, siihen, että ihmisissä, olipa hän juutalainen tai ei-juutalainen, hurskas tai julkisyntinen, syntyy pelastava usko Kristukseen, yksinkertainen ja vapauttava usko, joka tuo ilon ja yltäkylläisen elämän, ei vain tässä, vaan myös tulevassa elämässä.

Mutta mitä on tarkkaan ottaen usko Kristukseen? Mitä sillä tarkoitetaan? Jotkut ymmärtävät sen ohuesti: uskon, että Jeesus oli hyvä mies ja siinä kaikki, elämä jatkuu kuten ennenkin. Toiset taas lataavat siihen niin paljon asiaa ja kovia vaatimuksia, että siitä tulee kaikkein raskain teko.

Siksi on syytä katsoa tarkemmin, miten useimmissa evankeliumin kertomuksissa usko Kristukseen syntyy. Niissä toistuu usein sama rakenne: 1) ihminen kuulee Jeesuksesta ja tunnistaa hänessä jotakin erityistä ja pyhää, 2) ihmisessä syntyy luottamus Kristukseen eli hän uskaltaa turvautua Nasaretin mestariin ja 3) lopulta elämä ei jatku aivan entiseen tapaan, vaan jokin muuttuu: ihminen tahtoo seurata Kristusta ja elää hänen tahtonsa mukaisesti, siis elää uudessa kuuliaisuudessa.

Usko sisältää siis kolme elementtiä, tietoa, luottamusta ja kuuliaisuutta. Niistä tärkein on luottamus. Ihminen uskoo, kun hän oppi luottamaan Kristukseen, odottamaan häneltä hyvää ja turvautumaan häneen hädässä. Tämän luottamuksen varassa me uskallamme messussakin tunnustaa syntejä ja lähestyä Jumalaa rukouksessa. Mutta kuinka kukaan voi luottaa sellaiseen, jota ei tunne? Niinpä uskoon sisältyy luottamuksen lisäksi myös tieto. Täytyy tietää jotakin siitä, kuka Kristus on, että uskaltaisi luottaa häneen. Siksi jokaisessa messussa luetaan evankeliumi, joka kertoo Kristuksesta ja  lausutaan uskontunnustus, joka on tiivistelmä siitä, kuka Jumala on ja mitä hyvää hän meille lahjoittaa. Kolmanneksi usko ei ole vain totena pitämistä – uskon että kuussa on monttuja tai Amerikka on olemassa – vaan siihen kuuluu kuuliaisuus, siis vilpitön pyrkimys seurata Kristusta ja hänen tahtoaan, silloinkin kun kompastumme.

Sisaret ja veljet, tosielämässä uskon syntyminen ja Kristuksen seuraaminen ei tietenkään ole näin selväpiirteistä tai kaavamaista. Emme voi kohdata Kristusta kasvoista kasvoihin, vaan kätketymmin sanassa ja sakramenteissa. Monesti Kristuksen seuraajat käyttäytyvät niin oudosti tai uhkaavasti, että he karkottavat ujot ja arat hyvän Paimenen luota. Joskus kuvittelemme, että Kristus vie järjen tai vapauden. Joskus kuvittelemme, olen liian huono hänen yhteyteensä. Ja silloinkin, kun olemme kulkeneet hänen seurassaan, ylpeys ja välinpitämättömyys voittavat helposti kuuliaisuuden. Kompastelemme ja lankeamme, joskus jopa keksimme puolusteluja.

Moniarvoisessa maailmassa on olemassa myös teologisia tulkintoja, jotka estävät uskon syntymisen tai vieroittavat kuuliaisuudesta. Jos näemme Kristuksessa vain moraaliopettajan, emme uskalla turvautua häneen hädässä emmekä luottaa lankeemuksissa. Jos teemme hänestä vain oman aikamme poliittisia muotivirtauksia myötäilevän opportunistin, valjastamme hänet ajamaan omia vankkureitamme emmekä opi tuntemaan häntä oikein. Jos taas teemme hänestä vain imelän ja kiiltokuvamaisen päänsilittäjän, kiellämme hänen parannusvaatimuksensa. Silloin emme voi enää pitää itseämme hänen todellisina seuraajinaan.

Hyvät ystävät, tällaisten haasteiden keskelle syntyi Kainuun Kansanlähetys 50 vuotta sitten, tarkemmin sanoen 14. tammikuuta 1970. Se ei syntynyt tyhjästä. Kajaanin opettajaseminaarissa vaikutti Heikki Kuosmanen ja muutama muu ”jyskyksi” sanottu opiskelija, jotka ryhtyivät tekemään hengellistä työtä Kainuun korpikylissä. Näistä Viestinviejistä kehittyi Nuorisolähetys ry, joka 50 vuotta sitten järjestäytyi Kainuun Kansanlähetyksen piirijärjestöksi ja siten osaksi valtakunnallista Kansanlähetystä.

Tuskin mikään muu kirkkovuoden pyhä sopisi paremmin Kansanlähetyksen juhlapäiväksi, sillä alusta lähtien se on pyrkinyt toimimaan niin, että ihmisissä syntyisi pelastava usko Kristukseen. Tämä oli ja on yhä sen tärkein työnäky.

Kansanlähetyksen kuuluisia työnäky kiteytettiin jo varhain: ”Evankelioikaa kansat evankelioimaan kansoja.” Ei riittänyt, että vain harvat papit julistivat sanaa, haluttiin innostaa myös tavalliset ihmiset mukaan. Kun lukee Veikko Kettusen vanhaa historiikkia, huomaa, että perustajina oli tavallisia seurakuntalaisia: kirvesmies, poliisi, terveyssisar, yrittäjä ja seminaarilaisia. He kiteyttivät yhdistyksen tarkoituksen näin: ”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä sekä toimialueellaan että muiden kansojen keskuudessa johdottamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen ja ohjaamalla heitä kasvamaan uskossa sekä toimimaan Jumalan valtakunnan työssä. Yhdistys korostaa uskovien vastuuta ja omatoimisuutta. Oppiperustansa mukaisesti se pyrkii toimimaan uskollisena Raamatulle ja sen Herralle Pyhässä Hengessä.”

Liikkeelle panevana voimana oli paitsi ilo ja into uskon löytämisestä myös huoli kirkon ja isänmaan tulevaisuudesta. Neuvostoliitto, ateistinen diktatuuri, oli voimissaan ja pelättiin sen liikkeitä. Vasemmistoradikalismi myötäili sitä ideologisesti ja suhtautui nuivasti kristilliseen uskoon. Vasemmistoliberalismia myötäilevät korostukset uivat myös teologiaan ja kirkon piiriin tavalla, joka Kansanlähetyksessä koettiin ongelmalliseksi Kristus-uskon kannalta. Nämä syyt, siis sekä innostus oman uskon löytymisestä että huoli yhteisen uskon tulevaisuudesta, vaikuttivat Kansanlähetyksen syntyyn ja korostuksiin.

Se korosti rakkautta ja luottamusta Raamattuun, koska vain sieltä löytyy oikea tieto Jumalasta. Se korosti henkilökohtaisen uskon merkitystä, koska vain siten ihminen uskaltaa luottaa Kristukseen ja turvautua häneen hädässä. Se korosti myös uskon mukaista elämää, uutta kuuliaisuutta, koska usko ei ole pelkkä mielihyväautomaatti, vaan Kristuksen seuraamista, johon kuuluu niin hyveissä kasvamista kuin taistelua itsessä olevaa syntiä vastaan. Se synnytti rakkautta lähetykseen niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja nopeasti siitä tuli kirkkomme virallinen lähetysjärjestö.

Järjestö kasvoi nopeasti ja koki myös kasvukipuja. Uskon palo joskus johti jännitteisiin paikallisen seurakunnan kanssa. Tänään suhteet ovat luontevammat, mistä kertoo myös yhteinen juhlamme.

Herätyksen korostaminen synnytti myös teologisesti tärkeän kysymyksen, kuka on uskon syntymisessä aloitteen tekijä, Jumala vai ihminen. Jos korostetaan ihmisen ratkaisua, onko vaarana ajautua ihmiskeskeiseen ja luterilaisen uskonkäsityksen kannalta ongelmalliseen käsitykseen vanhurskauttamisesta?

Tänään toiminnanjohtaja Mika Tuovinen vastaa kirjassaan Ainutlaatuinen tehtävä tavalla, joka ei jätä asiaa epäselväksi: ”Uskon syntyminen on Jumalan ihme, joka tapahtuu evankeliumin välityksellä […] Usko on Jumalan lahja.” Joskus kiisteltiin seurakunnissa, kumpi on oikeampaa ja aidompaa, herätys- vai kasvatuskristillisyys. Nykyisin tunnustetaan, että Jumalan kuljettaa meitä eri tavoin: toiset kastetut saavat asua Isän kodissa syntymästä saakka, kun taas toiset ajautuvat tuhlaajapojan tavoin kauas ja kuolevat hengellisesti, mutta jotka Jumala itse herättää, kutsuu kääntymykseen ja johdattaa takaisin kodin lämpöön ja rakastavaan yhteyteen.

Tällaiset yhteisön vaiheet eivät ole mitenkään erikoisia tai outoja, vaan päinvastoin kuuluvat Jumalan kansan vaellukseen. Itse asiassa ne kuuluvat jokaisen uskossa kasvamiseen.

Sisaret ja veljet, olen ollut lukemattomissa kehittämisseminaareissa, joissa konsulttien johdolla mietitään otsa kurtussa, mistä löydettäisiin aktiivisia maallikoita, tai kuten nykyisin sanotaan vapaaehtoisia seurakuntalaisia, jotka kantavat vastuuta seurakunnasta, tukevat lähetystä, osallistuvat jumalanpalvelukseen, sitoutuvat kirkon uskoon ja tunnustavat rohkeasti väriä. Tiedän, että heitä löytyy seurakunnista ja kirkkomme herätysliikkeistä. Tiedän, että heitä löytyy aivan erityisesti Kansanlähetyksen joukosta.

Seurakunnat ja Kansanlähetys tunnustavat samaa uskoa ja jakavat samat haasteet. Siksi ne tarvitsevat toisiaan. Suomessa on jo miljoona ihmistä, jotka elävät hengellisen yhteyden ulkopuolella. Kolmannes maailman ihmisistä ei ole koskaan kuullut Kristuksesta. Emme voi käännyttää heistä yhden yhtäkään. Mutta Jumala, kaikkien ihmisten Isä, voi. Hän on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteen tekijä pelastavan uskon syntymisessä. Ja kuitenkin hän tarvitsee meidän apuamme. Siksi pyydän sinua: usko rohkeasti, että olet Kristuksen oma. Anna itsesi hänen käyttöösi. Levitä rohkeasti Kristuksen tuoksua. Auta kansoja evankelioimaan kansoja.