Saarna pyhäinpäivänä papiksi vihkimisessä Joensuussa 31.10.2015

Kristillinen seurakuntakunta, rakkaat papiksi vihittävät,

Yhteisessä jumalanpalveluksessa tulemme aina alttarin eteen ja siis Jumalan kasvojen eteen – niin myös tässä messussa, jossa vihitään kaksi uutta pappia hiippakuntaamme ja koko Kristuksen kirkkoon. Lapsena puhe Jumalan kasvoista toi mieleeni hahmon, jolla oli paljas päälaki ja paksusankaiset lasit, kunnes tulin ymmärtämään, että Kekkonen on vain presidentti, ja Jumala on kaikkialla läsnäoleva henki, jonka rakastavat kasvot tulevat luoksemme Kristuksen persoonassa.

Tänään pyhäinpäivänä mielessämme ovat erityisesti edesmenneiden läheistemme kasvot: isän tai äidin kasvot, rakkaan sukulaisen tai ystävän kasvot – ehkä myös rakkaan puolison tai oman lapsen kasvot. Nuo kasvot tuovat mieleen rakkaita muistoja, hyviä yhdessä olon hetkiä, hymyä ja hauskoja sattumuksia, ehkä myös vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Pyhäinpäivänä muistamme heitä kynttilöin ja rukoilemme, että Herra itse kääntäisi kasvonsa heidän puoleensa ja ottaisi heidät luokseen rauhan valtakuntaan.

Jokin osa meissä ymmärtää, että kuolema kuuluu jokaisen ihmisen osaan. Toinen osa meissä kiemurtelee ja kapinoi tätä vastaan. Monesti tekee mieli unohtaa oma katovaisuus. Kuolema on niin lopullinen ja niin tuntematon.

Lämpimien muistojen lisäksi edesmenneen rakkaan kasvot herättävät kysymyksen, missä hän nyt on. Mikä on hänen ikuisuusosansa? Onko hän päässyt Jumalan luo taivaan iloon ja juhlapöytään sinne, missä pyhät ”kasvoja Kolminaisuuden katselevat riemuiten”, niin kuin pyhäinpäivän virressä lauletaan (VK 144:2)? Samalla se herättää kysymyksen, voinko minä päästä taivaaseen? Kysymys koskettaa meitä jokaista – ja aivan erityisellä tavalla myös teitä papiksi vihittäviä, niin ihmisinä kuin tulevina sielunpaimeninakin. Teiltä ihmiset odottavat vastausta siihen, mistä voin löytää elävän Jumalan, miten voin päästä hänen yhteyteensä, miten voin elää oikein hänen yhteydessään, miten voin välttää kadotuksen ja päästä taivaan iloon yhdessä toisten kanssa?

Kuolema paljastaa ehkä kaikkein kirkkaimmin ja kipeimmin Luoja ja luodun välisen eron. Elämän ja kuoleman Herran edessä ei päde ansaintalogiikka eikä oikeusretoriikka. Kun me tulemme Kaikkivaltiaan kasvojen eteen, emme selviä esittelemällä omia saavutuksia tai esittämällä omiin oikeuksiin perustuvia vaatimuksia. Ihmisten välisiä suhteita säätelevät lait ja ihmisoikeudet, niin kuin pitääkin. Mutta Jumalan toiminnasta ei ole valitusoikeutta Helsingin hovioikeuteen eikä Kuopion tuomiokapitulille. Hänen edessään eivät auta akateemiset saavutukset eivätkä urheilulliset ansiot – niin tärkeää kuin tutkimus ja liikunta ovatkin ajallisen elämän kannalta.

Pian te, hyvät papiksi vihittävät Hanna ja Jukka, annatte pappislupauksen. Siinä te muun muassa lupaatte pysyä Jumalan sanaan eli Raamattuun perustuvassa kirkon tunnustuksessa. Tuon kirkon tunnustuksen ensimmäinen ja kaiken läpäisevä vakaumus on tämä: Pelastuksen asiassa Jumala on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteen tekijä. Tämän vapaaksi tekevän vakaumuksen varaan kaikki rakentuu, tätä uskoa kaikki kirkon työ heijastaa.

Vanhasta testamentin kymmenen käskyä ilmaisevat, miten Jumala tahtoo meidän elävän. Mutta muistatteko, mitä tapahtui ennen sitä? Jumala teki ensin aloitteen ja vapautti kansansa Egyptin orjuudesta, vasta sitten hän ilmoitti lakinsa. Ensin hän nostaa, vapauttaa, pelastaa ja armahtaa, vasta sitten ohjaa oikeaan elämään. Pyrkimys pyhään elämään on kiitollista vastausta Jumalan pelastavaan työhön, ei laskelmoivaa yritystä tehdä itsestä autuas.

Tämä sama Jumalan aloitteellisuus ja ensisijaisuus käy ilmi myös päivän evankeliumissa. Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen koko julistus ja julkinen toimintaa alkaa vuorisaarnasta ja autuuden lauseista. Evankeliumin myöhemmissä osissa hän kyllä antaa ohjeita hyvään ja pyhään elämään. Mutta aivan ensimmäiseksi hän julistaa meidät autuaiksi, siis sellaisiksi, jotka ovat saaneet hyvän osan itse Jumalalta. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset, he perivät maan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset, he saavat nähdä Jumalan kasvot.”

Nämä Jeesuksen autuuden lauseet olivat jotakin täysin uutta ja erilaista. Myös Vanhassa testamentissa ja kreikkalaisessa filosofiassa tunnettiin samantyyppisiä autuudenlauseita. Niissä ohjattiin joko oikean lain noudattamiseen tai ajalliseen onneen.

Mutta Jeesuksen sanat poikkeavat näistä kahdella tavalla. Ensiksi, niissä ei vaadita mitään. Ne vain julistavat kuulijan autuaaksi. ”Autuaita ovat hengessään köyhät”. Köyhähän on ihminen, jolla ei ole mitään, jolta puuttuu kaikki: vahva usko, suuret rahat ja korkeat hyveet.

Toiseksi Jeesuksen autuuden lauseet eivät puhu vain maallisesta onnesta, vaan myös taivaallisesta ilosta. Ne kyllä puhuvat rauhan ja oikeuden rakentamisesta ihmisten välille, mutta ne myös lupaavat taivasten valtakuntaa ja Jumalan näkemistä. Näin siis jo Vuorisaarnan rakenne paljastaa, että pelastuksen asiassa Jumala on ensimmäinen ja ainoa aloitteen tekijä.

Rakkaat seurakuntalaiset. Myös meidän elämässämme Jumala on ensimmäinen ja ainoa aloitteen tekijä. Hän on jo kasteessa ottanut meidät yhteyteensä, vuodattanut meihin armonsa, tehnyt meidät osallisiksi Kristuksesta ja kaikista hänen teoistaan ja antanut Pyhän Hengen lahjan. Tämä antaa meille ilon ja turvan, kiitollisuuden ja rauhan. Myös sinun elämässäsi Jumala on tehnyt aloitteen, ottanut yhteyteensä ja tehnyt pelastuksessa osalliseksi.

Tämän tulee johtaa meitä kiitollisuuteen ja pyhään elämään. Tämän ilosanoman tarkoituksena ei ole, että käymme välinpitämättömiksi tai alamme tuijottamaan peiliin ja elämään vain itseämme varten. Meitä kutsutaan lausumaan iltarukous, osallistumaan yhteiseen jumalanpalvelukseen ja kantamaan vastuuta toisistamme perheessä, työyhteisössä, seurakunnassa ja koko yhteiskunnassa. Niinhän Jeesuskin tekee vuorisaarnassa. Ensin hän julistaa ja tekee autuaiksi meidät hengellisesti köyhät. Ja sen jälkeen hän kehottaa meitä loistamaan suolana ja valona maailmassa. ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne joka on taivaissa.”

Se, että Jumala on ensimmäinen ja varsinainen aloitteen tekijä pelastuksen asiassa, tuo meille rauhan myös tänään pyhäinpäivänä, kun ikävöimme edesmenneitä rakkaitamme. Päivän epistolassa Ilmestyskirja puhuu siitä, kuinka uskossa poisnukkuneet katsovat taivaassa Jumalan kasvoja: ”He saavat nähdä hänen kasvonsa, eivät he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.” Raamattu ei kuvaile paljon taivaasta, mutta sen se kertoo, että siellä pyyhitään kyyneleitä: ”Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.” Tämän lupauksen nojalla saamme jättää heidät hyvän Vapahtajan huomaan ja uskoa, että läheisemme odottavat meitä hänen luonaan taivaan ilossa.

Rakkaat papiksi vihittävät, Hanna ja Jukka. Myös teidän elämässänne Jumala on ensimmäinen ja varsinainen aloitteen tekijä. Te saatte elää ja iloita tästä ilosanomasta. Tänään se merkitsee myös sitä, että hän itse on kuljettanut teidät tähän hetkeen, hän itse on kutsunut teidät pappisvirkaan. Tänään hän itse antaa teille armolahjansa, varustaa ja lähettää teidät evankeliumin työhön. Tämä siunaus ei estä teitä väsymästä eikä suojele vastoinkäymisiltä. Mutta se lupaa: Kun sinä julistat syntejä anteeksi ja jaat pyhiä sakramentteja ja hoidat virkaasi, silloin Kristus itse toimii sinun suusi ja kätesi kautta.

Pappeuteen valmistavassa koulutuksessa pohdimme yhdessä papin tehtäviä ja velvollisuuksia tutustumalla kirkkomme pappislupaukseen, jonka kohta annatte. Vertailimme sitä myös muiden kirkkojen vastaaviin lupauksiin. Tutkimusmatkan pohjalta havaitsimme, että eri kirkot ymmärtävät hyvin samansuuntaisesti papin tehtävät. Papin tehtäviin kuuluu sitoutua rohkeasti kirkon yhteiseen uskoon ja kuuluttaa sitä kaikille, julistaa Jumalan sanaa puhtaasti, toimittaa sakramentit oikein, rakentaa kirkkoa ja johtaa seurakuntaa omalla esimerkillä. Pappi lupaa myös noudattaa kirkon järjestystä ja kohdella lojaalisti esimiestä ja työtovereita, seisoa köyhien rinnalla, tukea sorrettuja ja säilyttää rippisalaisuus – silloinkin kun rippisalaisuuden säilyttäminen vie papin kärsimykseen.

Rakkaat Jukka ja Hanna. Katsokaa jokaista ihmistä kasvoihin lempeästi. Nähkää heissä Jumalan kuva. Muistakaa, että erityisesti köyhien kasvoissa Kristus tulee luoksenne. Auttakaa kaikkia ihmisiä taivastielle. Juuri siksi teiltä kysytään, tahdotko pitää kiinni kirkon yhteisestä uskosta, pysyä Jumalan sanassa, toimittaa Kristuksen sakramentteja oikein ja hoitaa pappisvirkaa kirkon järjestyksen mukaisesti. Juuri siksi teiltä kysytään, tahdotko rakentaa seurakuntaa ja rakastaa jokaista seurakuntalaista.

Näin toimivalle Raamattu lupaa paljon. Apostolin sanoin: ”Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua” (1. Tim. 4:12–16).