Evankeliumi (Matt. 19:27-30)

Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat sanankuulijat kirkossa ja kotikatsomossa

Päivän evankeliumissa meille näyttää tulevan vastaan pesunkestävä hyötyajattelu, bisneslogiikka. Pietari kysyy: me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua, mitä me saamme vastineeksi? Raamatulle on tyypillistä, ettei siellä sensuroida hankaliakaan kysymyksiä, ei myöskään hurskaiden hahmojen henkilökohtaisia puutteita. Pietarin kysymys on siitä hyvä esimerkki.

Mitä hyötyä MINÄ saan panoksestani – mitä tuottoa ME saamme vastineeksi? Tällainen hyötysuhteen laskelmointi kuuluu erityisesti liike-elämän, osakemarkkinoiden, uhkapelin ja politiikan logiikkaan. Jos sijoitan panoksen johonkin, minkä tuoton siitä saan? Tämä on jossain mielessä ymmärrettävää. Joka sijoittaa jatkuvasti tappiollisesti, menettää pian kaikki varansa. Suutarin, parturin ja kansainvälisen pörssiyhtiön pitää hoitaa taloutensa niin, että viivan alle jää ainakin jonkin verran voittoa. Muuten on edessä konkurssi.

Tietenkin panoksen ja tuotoksen laskelmointi voi saada myös karkeita muotoja. Ja usein saakin. Ajattele viime kuukausien uutisia. Kansainvälisessä politiikassa olemme siirtyneet yhteisiin sopimuksiin perustuvasta järjestelmästä vahvojen saneluvaltaan. Elämme röyhkeän imperialismin aikoja, kun suurvallat jakavat mafiamaisesti etupiireihinsä kokonaisia maanosia. Venäjä yrittää valloittaa sodalla Ukrainaa. Yhdysvaltojen presidentti kirjoitti Norjan pääministerille, että koska Norja ei myöntänyt hänelle Nobelin rauhanpalkintoa, rauha ei häntä enää kiinnosta, niinpä hän vaatii Grönlantia. Tässä kyynisessä hyötyajattelussa rauha ei kiinnosta päämääränä sinänsä, vaan välineenä palkintoihin, bisnekseen ja oman kansallisen edun ajamiseen. Röyhkeä imperialismi on hyötyajattelun karkeimpia muotoja.

Palataan Pietariin. Kaikista edellä kuvatuista ylilyönneistä huolimatta Pietarin kysymystä voi tulkita myös suopeasti. Hän ja muut kalastaja-opetuslapset olivat yrittäjiä, joilla oli perhe elätettävänä. Kalastajan ammatissaan he olivat tottuneet laskemaan panoksen ja tuotoksen suhdetta. Eikä tuotos ilmeisesti ollut aivan huono. Vaikka tuolloin ei ollut jääkaappeja, Gennesaretinjärvellä osattiin jo säilöä kalaa. Magdalasta on löytynyt kalanjalostamo. Antiikin tekstien mukaan Genesaretinjärven kalaa myytiin Roomassa saakka ja arkeologiset löydöt vahvistavat tämän. Genesaretinjärven suolakalaa siis riitti vientiin, joten järven kalastajilla oli luultavasti mukava markkinarako ja kohtuullinen toimeentulo.

Pietari ja kalastaja-apostolit tekivät siis rohkean uskonhypyn jättäessään ammattinsa ja lähtiessään seuraamaan Jeesusta. Pietari on tosissaan, kun hän sanoo ”olemme luopuneet kaikesta”. Siksi haluan puolustaa Pietarin oikeutta kysyä ”mitä me siitä saamme”.

Sitä paitsi kaikki pitkäaikaiset ihmissuhteet perustuvat vastavuoroisuuteen. Tasaveroinen kumppanuus on vastavuoroista jakamista. Minä annan sinulle hyvää ja saan sinulta vastavuoroisesti. Avioliitto tai ystävyys ei ole vakaalla pohjalla, jos toinen luopuu aina kaikesta, kun taas toinen vain elää siivellä. Tasaveroinen kumppanuus on vastavuoroista jakamista. Se on positiivisten vastasyöttöjen jatkuvaa sarjaa, jossa molemmat antavat hyvää ja tuovat iloa toisilleen. Englantilaiset sanovat: if you’ll scratch my back, I’ll scratch yours. Jos rapsutat selkääni, minä voin rapsutella sinun selkääsi.

Jos toinen kokee, että vastavuoroisuus ei toteudu reilusti, silloin hän voi kysyä: minä olen luopunut paljosta, mitä minä saan siitä vastineeksi?

Ajattelen nyt erästä 88-vuotiasta vanhusta – käytän tietoisesti sanaa ”vanhus” koska se on kaunis sana. Hän tuntuu aina ajattelevan toisia. Hän on aina ollut ystävällinen kaikille, lahjoittanut hyväntekeväisyyteen, auttanut heikko-osaisia ja niin edelleen. Mutta hän ei ole koskaan vihjannut odottavansa palkkiota tai vastapalvelusta. Hän ei ole koskaan kysynyt ”mitä minä saan vastineeksi”.

Kun häneltä kysyy, etkö koskaan odota ihmisiltä vastapalvelusta, hän vastaa lempeästi hymyillen: ”Jumala kyllä näkee, hänen siunauksensa palauttaa minulle hyvän joskus, jollakin tavalla, jonkun toisen kautta.” Jumala huolehtii ja siunaa minuakin, enemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.

Mietitään tätä hetki. Ajattele, miten valoisan maailman tämä avaa meille! On olemassa Jumala, kaiken hyvän antaja ja lahjoittaja. Hän näkee, kun annat toiselle. Ja hän siunaa sinua, enemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Hän itse pitää huolta siitä, että hyvä kiertää. Antamasi hyvä palautuu sinulle – joskus, jonkun toisen ihmisen kautta, ja usein korkojen kanssa!

Tämä on syvällisellä tavalla Raamatun valoisa viesti. Sananlaskujen kirjassa sanotaan. ”Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon” (Sananl. 19:17). Jeesus lupaa ja kehottaa: ”Lahjoita köyhille niin, ettei vasen kätesi tiedä, mitä oikea käsi tekee. Taivaallinen Isäsi näkee ja palkitsee sinut salassa” (Matt. 6:3). Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Mitään ei pidä antaa vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa. Hän voi antaa teille kaikkia lahjojaan niin runsaasti, ettei teiltä puutu mitään” (2. Kor. 9:7).

Kun turvaudut Jumalaan, joka on kaiken hyvän antaja ja lahjoittaja, silloin sinun ei tarvitse takertua laskelmoinnin logiikkaan. Jumala ottaa itse vastuun vastavuoroisuuden toteutumisesta, siitä, että antamasi hyvä palautuu myös sinulle, tavalla tai toisella. Se voi olla rauhaa, voimaa, iloa, ystävyyttä, uusia mahdollisuuksia, taloudellista apua joltakin toiselta, johdatusta oikeaan hetkeen, ihmeellisiä ”sattumuksia” ja niin edelleen.

Kristus-uskon näkökulmasta antaminen ei ole vaihtokauppaa, vaan Jumalan hyvyyden kierrättämistä, antamista ja jakamista.

Siihen hyvän kanavan tarjoaa Yhteisvastuukeräys, lähimmäisen rakkauden kansanliike. Se sai alkunsa täältä Itä-Suomesta ja Kuopion hiippakunnasta, jossa oli toisen maailmansodan haavojen jäljiltä paljon orpoja lapsia, köyhiä perheitä ja poltettuja kirkkoja.

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä keräämme varoja erityisesti ikäihmisiä ja vanhuksia varten Suomessa ja maailmassa. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka Yhteisvastuukeräys on aina ajan hermoilla. Niin nytkin. Tämä vuosi on Suomessa ensimmäinen, jolloin maassamme on yli miljoona 70 vuotta täyttänyttä ihmistä. He ovat niitä kunniakansalaisia, jotka ovat meidät kasvattaneet ja tätä maata rakentaneet.

Viikko sitten YLE:n pääuutisissa kerrottiin, kuinka yhä useampi kotona asuvista kokee turvattomuutta, kun muisti heikkenee eikä huolenpitoon itsestä ole voimia. Moni palvelukodissa elävä kokee yksinäisyyttä, kun sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana. Tämä taas aiheuttaa huolta ja syyllisyyttä aikuisissa lapsissa, jotka eivät aina voi olla läsnä ja lähellä.

Kun tuemme Yhteisvastuukeräyksen avulla vanhuksia Suomessa ja maailmassa, olemme myös neljännen käskyn äärellä. Muistatteko sen? ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Joku voi kuvitella, että neljäs käsky on aikuisten epätoivoinen keino vaatia vikuroivilta teineiltä tottelevaisuutta Jumalan nimessä siinä vaiheessa, kun kaikki muut kasvatuskeinot ovat osoittautuneet hyödyttömiksi.

Alun perin neljäs käsky on annettu aikuisille. Se kehottaa aikuisuuteen kasvaneita lapsia pitämään huolta vanhuuden heikentämistä äidistä ja isästä. Sen tarkoitus on turvata kunnioittava suhtautuminen ikääntyneisiin vanhempiin ja myös heidän aineellinen toimeentulonsa. Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka ikääntyneisiin vanhempiin tulee suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti. ”Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha.”

Siunaukseen vihjaa myös käskyn perustelu ”jotta kauan eläisit maan päällä”. Se kuiskaa, että sinustakin tulee joskus vanha. Kun pidät aikuisena huolta omista vanhuksistasi, silloin voit luottaa siihen, että kun sinusta tulee vanha, sinustakin pidetään huolta.

Näin virtaa Jumalan siunaus sukupolvesta toiseen. Tule mukaan siihen virtaan, ottamaan vastaan Jumalan hyvyyttä ja välittämään sitä eteenpäin.