5. sunnuntai pääsiäisestä, Vehmersalmen kirkkokuoron 135-vuotisjuhla

5. sunnuntai pääsiäisestä, Vehmersalmen kirkkokuoron 135-vuotisjuhla

Joh. 16:23–33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.” Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.” ”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa. Olemme tänään kokoontuneet viettämään ilon ja laulun juhlaa Vehmersalmen kirkkoon. Samalla juhlimme kuorotoiminnan pitkää, 135-vuotista historiaa Vehmersalmella ja koko Kuopion alueella. Nämä sopivat erityisen hyvin kirkkovuoteen. Pääsiäisen jälkivietto keskittyy iloisiin aiheisiin. Viime sunnuntain ikivanha nimitys oli Cantate, Laulakaa, ja tätä sunnuntaita kutsutaan rukouksen sunnuntaiksi, Rogate. Meille luterilaisille, laulavan reformaation perillisille, laulaminen ja rukoileminen kuuluvat yhteen.

Päivän Raamatun lukukappaleet puhuvat rukouksesta. Miksi rukoilla? Miten rukoilla? Mitä rukoilla?

Aivan aluksi meidän on kysyttävä, miksi rukoilla. Tämä on järkevä kysymys. Se on jokaisen ihmisen kysymys. Maailman ihminen voi kysyä: miksi rukoilla, mitä se muuttaa? Kristityn kysymys voi olla hieman toisenlainen. Hän voi ajatella: tiedän, että rukous on kristitylle jotakin tärkeää, silti välillä mietin, kuuleko Jumala minua? Kuuleeko suuri Jumala tällaista pientä ja uskossaan arkaa ihmistä?

Kun Luther pohtii rukouksen merkitystä Isossa Katekismuksessaan, hän osoittaa sanansa juuri ujolle kristitylle, sellaiselle, joka kokee itsensä araksi. Sellaiseksi, joka kysyy, kuuleeko suuri Jumala tällaista kompuroivaa ja ujoa salakristittyä.

Ensiksi, rukous perustuu siihen, että Jumala on käskenyt rukoilla. Se tarkoittaa, että rukouksen täytyy olla jotakin äärimäisen tärkeää ja arvokasta Jumalalle – ei hän voi käskeä ja kehottaa sellaiseen, mikä on yhdentekevää. Me siis rukoilemme, koska Jumala on itse niin käskenyt ja kehottanut.

Toinen syy on lupaus. Jumala on liittänyt käskyyn lupauksen kuulemisesta. Hän lupaa kuulla jokaisen rukouksen, hän tahtoo kuulla jokaisen huokauksen. Raamattu on täynnä näitä lupauksia rukouksen kuulemisesta ja yksi niistä on päivän evankeliumissa, jossa Jeesus sanoo: ”Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.” Emme siis turhaan vietä ilon, kiitoksen ja rukouksen juhlaa.

Näistä syistä huomaan itse usein aloittavani rukouksen muistuttamalla Jumalaa hänen omasta käskystä ja hänen omasta lupauksestaan: ”Kaikkivaltias ja armollinen Jumala, sinä itse ole käskenyt rukoilla, sinä itse ole luvannut kuulla. Muista omaa lupaustasi ja kuule nyt minua, kun heikkona sinua rukoilen.”

Kolmas syy, joka saa meidät rukoilemaan, on omat vaikeutemme. Oma ahdistus, vastoinkäymiset, murheet ja epätoivo jollakin tavoin vaistomaisesti saavat meidät rukoilemaan: Herra armahda minua, Herra armahda meitä. Juoksuhaudasta on vaikeaa löytää ateistia.

Kun kuulen uutisen omasta tai läheisen vakavasta sairastumisesta, hätääntynyt mieli kääntyy usein ylös ja huokaa: Herra nyt on paha tilanne, nyt eivät inhimilliset keinot tunnu riittävän, sinä näet, sinä kuulet, armahda ja auta meitä.

Kun Ukrainan sota syttyi, jokaisessa Suomen seurakunnassa järjestettiin rauhan rukous sodassa kärsivien puolesta ja rauhan puolesta. Tällainen rukous on ilmaus yhteisestä, siis kollektiivisesta hädästä. Se antaa yhteisille peloille ja toivomuksille sanat. Se saattaa yhteisen hätämme kaikkivaltiaan Jumalan korviin. Samalla se myös purkaa omaa ahdistustamme ja auttaa meitä jaksamaan vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä.

Antropologit ovat osoittaneet tutkimuksissa, että säännöllinen rukouselämä auttaa ihmistä jaksamaan pitkittyneessä stressissä (Richard Socis). Sellaisia ovat vaikkapa pandemiat, onnettomuudet tai aseelliset selkkaukset tai sodat. Esimerkiksi juutalaisten naisten keskuudessa tutkittiin 2000-luvun alussa Toisen intifadan aikana rukouselämän vaikutusta ihmisen selviämiskykyyn ja jaksamiseen pitkittyneessä kriisitilanteessa. Tulos oli selvä: ne juutalaiset naiset, joilla oli tapana rukoilla psalmeja säännöllisesti, kokivat olonsa turvalliseksi. Psalmien lukeminen auttoi heitä purkamaan stressiä ja sietämään epävarmuutta. Se myös vahvisti sisäistä hallinnan tunnetta pitkittyneen sotilaallisen kriisin synnyttämässä epävarmuudessa. Uskonnollisesti sitoutuneet ja säännöllisesti rukoilevat juutalaiset selvisivät vaikeuksista paremmin kuin vähemmän uskonnolliset.

Rukous ei ehkä perustu pelkästään stressinhallintaan. Mutta sillä on selvästi myönteisiä sivuvaikutuksia ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Toiseksi meidän on kysyttävä: miten rukoilla?

Tähän Jeesus antaa selvän ja yksinkertaisen vastauksen opettamalla Isä meidän -rukouksen. Se on kaikkien rukousten äiti, Herran itse opettama rukous, kaikkien kristittyjä yhdistävä rukous, maailman yleisin ja käytetyin rukous. Siksi me opetamme sen kaikille rippikoululaisille. Siksi me lausumme sen jokaisessa jumalanpalveluksessa ja kirkollisessa toimituksessa. Monet vanhan kirkon opettajat kirjoittavat, että Jeesuksen opettamana Isä meidän -rukouksessa on poikkeuksellista voimaa: se kuullaan taivaassa aivan erityisen herkällä korvalla.

Kristityt rukoilevat yksin ja yhdessä. Joka sunnuntai, myös tänään, kokoonnumme yhdessä jumalanpalvelukseen kuulemaan Jumalan sanaa ja rukoilemaan yhdessä. Yhteisessä jumalanpalveluksessa rukoustamme sävyttää kiitos ja valitus. Molemmat tarvitaan. Kumpikaan ei voi jäädä pois.

Yhteisessä rukouksessa valitamme yhteistä hätää, mutta myös kiitämme Jumalaa hänen lahjoista. Jos tyydymme vain kiittämään, emme opi näkemään omaa ja toistemme hätää – maailmankuvamme vääristyy liian idealistiseksi, epätodelliseksi ruusutarhaksi. Jos taas tyydymme vain valittamaan, emme opi näkemään Jumalan lahjoja ja mahdollisuuksia – jumalakäsityksemme vääristyy liian kapeaksi. Siksi yhteiseen jumalanpalvelukseen kuuluu aina katumus ja valitusrukous, mutta myös kiitos ja ylistys.

Rukoilla voi yhdessä ja pyhäpäivinä, mutta myös yksin ja arkipäivinä. Kaikissa kirkoissa yksityiseen rukouselämään kuuluu erityisesti aamu-, ruoka- ja iltarukous. Kyse on pohjimmiltaan ilosta ja kiitollisuudesta. Aamulla kiitetään uudesta päivästä ja pyydetään siihen siunausta ja varjelusta. Ruokapöydässä siunataan ruoka ja kiitetään siitä. Iltarukouksessa kiitetään kuluneesta päivästä ja pyydetään rauhallista lepoa yötä varten. Tällä tavoin kristillinen hengellinen elämä on rakentunut ylläpitämään ja vahvistamaan kiitollisuuden kulttuuria. Sekin tukee ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Psykologien mukaan kiitollisuuden kulttuuri, siis hyvien asioiden näkeminen, niistä iloitseminen ja niistä kiittäminen, vahvistaa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia lukuisilla tavoilla (Robert Simmons).

Moni meistä ei ehkä koe itseään erityisen hyväksi tai ainakaan ahkeraksi rukoilijaksi. Silloin kannattaa tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen: seurakunnan yhteinen rukous auttaa kannattelemaan sinua silloin, kun et itse jaksa. Kannattaa myös muistaa, että rukous ei ole vain yksittäisten lauseiden lukemista, huulten sanoja. Se on paljon laajempi asia, se on sydämen asento, oikeastaan kokonainen elämän muoto. Pidän valtavasti siitä tavasta, jolla Katekismuksemme aloittaa rukousta koskevaan kappaleen: ”Rukous on tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä.”

Siksi kristillinen usko tuntee myös salaisen rukouksen: sydämemme rukoilee salaisesti myös silloin, kun emme itse puhu tai lausu mitään. Oppi sydämen salaisesta rukouksesta ei perustu hurskaaseen mielikuvitukseen, vaan selvään Raamatun lupaukseen: ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin” (Room. 8:26). Ja vielä enemmän: Maan päällä ollessaan Jeesus rukoili seuraajiensa puolesta (Joh. 17) ja ylösnousemuksensa jälkeen ”hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan” (Hepr. 7:25). Ota tämä kirjaimellisesti: oman lupauksensa mukaan Jeesus Kristus rukoilee sinun ja minun puolesta taivasten valtakunnassa (Hepr. 7:25).

Hän ei lupaa helppoa tietä: ”Maailmassa te olette ahtaalla…” Sorto ja vaino, sodat ja sairaudet eivät kokonaan poistu maailmasta, eivät rukousten, lakien tai minkään muunkaan yksittäisen voiman keinoin. Mutta Kristuksen seurassa mikään tilanne ei ole toivoton: ”…mutta pysykää rohkeina, minä olen voittanut maailman.”

Meille luterilaisille erityisen tyypillinen ja rakas rukouksen muoto on virsilaulu ja ylipäänsä yhteinen laulaminen. Siksi meidän virsikirjamme ovat paksuja. Siksi meidän jumalanpalveluksessamme lauletaan paljon, enemmän kuin ehkä muissa kirkoissa. Siksi on myös sopivaa, että tänään tätäkin yhteistä jumalanpalveluksesta ilahduttaa ja kaunistaa kuorojen laulu. Näin meidän elämäämme heijastaa Raamatun kehotusta: ”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana, opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.” (Kol. 3:16).

Toivon, että voisimme kannatella toinen toisemme rukouselämää, niin että oppisimme rukoilemaan yhdessä. Että oppisimme tuomaan turvallisesti Jumalalle kaikki huolemme ja hätämme. Ja ennen kaikkea oppisimme näkemään yhdessä Jumalan hyvät lahjat ja kiittämään niistä yhdessä. Silloin jaksamme vaikeina aikoina turvautua myös hänen suureen lupaukseen päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa: ”Minun ajatukseni ovat rauhan, eivät tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”