Evankeliumi (Matt. 25: 1-13)

Jeesus puhui tämän vertauksen: ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’ Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Rakkaat pieksämäkeläiset ja kaikki sisaret ja veljet Kristuksessa,

Muutama vuosi sitten olimme perheen kanssa Pohjois-Karjalassa lomamatkalla. Autossa oli rakas puoliso ja kolme pientä lasta. Niin siinä sitten kävi, että bensa loppui ja auto hyytyi tien varteen. Täytyy myöntää, että silloin oli vaikeaa olla itseensä tyytyväinen. Itse asiassa tunsin itseni suunnattoman tyhmäksi. Olihan silmieni edessä jatkuvasti aivan toimiva bensamittari.

Ehkä monella on vastaava kokemus siitä, että varautuminen ei ole mennyt putkeen: bensa loppuu tien päällä, muona metsäretkellä, tärkeät lääkkeet tai matkakassa ehtyy ulkomailla. Varautumista tehdään maallisessa mielessä jatkuvasti: Kunnat ja seurakunnat, myös Pieksämäellä, tekevät säännöllisin väliajoin strategian, jolla ne varautuvat ympäristön muutoksiin ja tekevät tulevaisuussuunnitelman viiden tai kymmenen vuoden päähän. Valtiolla tulee olla varastoissaan lääkkeitä, aseita ja viljaa kriisiaikojen varalle, eikä se ole ilmaista, kuten hävittäjäkaupoista jokainen voi havaita. Matka-, tapaturma tai henkivakuutuksen ottaminenkin on eräänlaista varautumista tulevaan.

Jostakin tällaisesta on kyse myös Valvomisen sunnuntain evankeliumissa, jossa Jeesus esittää vertauksen kymmenestä morsiusneidosta. Kyse ei ole maallisesta viisaudesta, sillä kertomus tahtoo sanoa jotakin taivasten valtakunnasta. Mitä se kertoo Jumalasta, taivasten valtakunnasta ja kristityn kutsumuksesta?

Juutalaisten häätapojen mukaan sulhanen saapui tavallisesti morsiamen kotiin noutamaan tulevaa puolisoaan luokseen. Ei siis ihme, että morsiamen kodissa sulhasta odotettiin jännittyneenä. Ja kun tieto lähestyvästä sulhosta saavutti morsiamen kodin, vastaan lähti usein hänen naispuolisten sukulaisten ja ystävien joukko. Saavuttuaan vieraaksi morsiamen kotiin sulhanen kävi joskus pitkätkin neuvottelut vanhempien kanssa myötäjäisistä ja kun sopimukseen oli päästy, tuleva pariskunta lähti yhdessä juhlakulkueessa uuteen kotiin sulhasen luo. Siellä häitä juhlittiin usein päiväkausia, eikä aina ihan kuivin suin, kuten kertomus Kaanaan häistä paljastaa.

Jeesuksen vertauksessa sulhasta vastaan lähtee kymmenen morsiusneidon porukka iltapäivän puolella, sillä kaikki osaavat varautua ottamalla mukaan lampun. Vaikka suomen kielen sana ”lamppu” tulee tuosta muinaisen kreikan sanasta ”lampa”, kyse näyttää olevan enemmänkin soihdusta: kepin nokkaan kiinnitettiin kuparikuppi, jonka sisälle asetettiin oliiviöljyä ja kangaspala. Näin sytytetty soihtu valaisi kirkkaasti Palestiinan pimeässä yössä, mutta myös paloi nopeasti alle puolessa tunnissa. Viisaat neidot olivat ottaneet tämän huomioon ja varautuneet aikansa varaparistolla, ylimääräisellä öljyannoksella. Tyhmät neidot polttivat kaiken loppuun kerralla, joutuivat hakemaan täydennystä, myöhästyivät kulkueesta – ja lopulta jäivät hääjuhlan ulkopuolelle. ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä,” Kristus kiteyttää vertauksen sanoman.

Millaisesta valvomisesta Vapahtaja puhuu? Kyse ei ole unettomuudesta, josta on tullut kiireisessä kulutuskulttuurissamme uusi kansantauti. Nukkuivathan vertauksen viisaatkin neitsyet aivan rauhallisesti ennen ilmoitusta sulhasen saapumisesta.

Valvominen on nykyisin hallinnollinen ja oikeudellinen termi, eikä se herätä aina pelkästään myönteisiä mielikuvia. Parasta olisi, että yhteiskunnan elämä perustuu luottamuksen varaan. Silti myös valvonta on pakko järjestää ja vastuut määritellä, vaikka kukaan ei oikein siitä pidäkään. Poliisi valvoo liikenteen turvallisuutta. Työpaikalla esimiehen tehtävä on valvoa työturvallisuutta, varojen käyttöä ja yhteisten ohjeiden noudattamista. Työsuojelulaista seuraa, että Pieksämäen seurakunnan kirkkoneuvoston pitää työnantajan edustajana valvoa työturvallisuutta. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherra valvoo kirkkoneuvoston päätösten toimeenpanoa ja laillisuutta.

Piispa ja tuomiokapituli ovat valvontaviranomaisia: molempien tehtävä on seurata, että seurakunnissa ketään ei sorsita ja että seurakunnat ja niiden työntekijät hoitavat tehtävänsä kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaisesti. Tällaisten säädösten tarkoituksena varjella mielivallalta ja toisaalta huolehtia, että asiat sujuvat ja että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti.

Nyt käsillä oleva piispantarkastuskin on yksi kaitsennan ja valvonnan väline. Pieksämäellä tämä tarkastus on tuottanut hyvän tuloksen. Ja itse olen halunnut ymmärtää kirkkolainsäädännössä mainitun valvonnan mieluumminkin tukemisena, ohjaamisena, rohkaisemisena ja rinnalla kulkemisena. Nyt tämä yhteinen suhteemme Pieksämäen seurakunnan ja sen vastuunkantajien kanssa päättyy ja kaitsentavastuu siirtyy Mikkelin hiippakunnalle. Luovutan vastuun haikeana, mutta myös kiitollisena ja tyytyväisenä: Pieksämäen seurakunta on hoitanut asiansa hyvin ja se saa Mikkelin hiippakunnasta uuden, hyvän kodin.

Päivän evankeliumissa valvomisesta ei tarkkaan ottaen puhuta tällaisessa oikeudellisessa merkityksessä. Se kertoo Jumalasta, joka tahtoo kutsua kaikki taivasten valtakunnan iloon. Vertauksen mukaan taivasten valtakunnassa keskuksena on hääjuhla, siis ilon ja kiitoksen ateria, sellainen juhla, jossa kaikki kuuluvat yhteen, kaikilla on hyvä olla ja jossa valomerkistä ei tarvitse murehtia.

Vertauksessa viisi neitoa jää juhlan ulkopuolelle. Se tuntuu kolkolta, mutta kertoo asian painavuudesta ja vakavuudesta. Tämä kutsu taivasten valtakunnan juhlailoon on jotakin, johon et voi suhtautua kevytmielisesti tai välinpitämättömästi. Et voi lykätä vastaustasi hamaan tulevaisuuteen kuolinvuoteelle. Sellaista mahdollisuutta ei ole eikä anneta, että huikentelenpa tässä elämäni ja sen ehtoolla ryhdyn hurskaaksi, otan hengellisen henkivakuutuksen ja teen sitten joskus mitä pitää. Tällaisesta itsekeskeisestä ja laskelmoivasta varmistelusta Kristus haluaa vertauksellaan varoittaa ja sanoa: voi olla, että tällaista mahdollisuutta sinulle ei anneta. Elämä on nyt. Pidä vara-annos öljyä mukana, jotta voi elää Kristus-valossa etkä joudu pimeyteen, sillä et tiedä, milloin Herrasi tulee tai oma elämäsi päättyy.

Sisaret ja veljet, miten tulisi toimia, että eläisimme niiden viisaan morsiusneidon tavoin, jotka pääsivät hääaterialle Herran iloon? Kaikesta huolimatta kyse ei ole uuvuttavasta valvomisesta, vaan rohkeasta turvautumista Kristuksen armoon. Turvaudu joka aamu Kristuksen armoon. Anna itsesi ja perheväkesi joka ilta Herrasi käsivarsille. Kanna lapsesi kasteelle Kristuksen käskyn mukaisesti. Ole uskollinen puolisollesi. Pidä huolta läheisistäsi, rakasta myös rasittavaa lähimmäistäsi. Seurustele Jumalan sanan kanssa yksin ja yhdessä, vaikkapa täällä yhteisessä jumalanpalveluksessa.

Kun minun autostani loppui bensa, huoltoasema oli onneksi lähellä, vain kahden kilometrin päässä. Kun sinun lampustasi uhkaa öljy loppua, kun omatunto syyttää tai epätoivo uhkaa, tule rohkeasti Pieksämäen seurakunnan alttaripöytään Herran aterialle. Siellä kohtaat Kristuksen, siellä saat esimakua siitä juhla-ateriasta, joka sinua odottaa taivasten valtakunnassa.