6. sunnuntai helluntaista – Jumalan huolenpito

Evankeliumi (Luuk. 10:38–42)

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

 

Sisaret ja veljet Riistaveden kirkossa,

Tasan sata vuotta sitten aloitti toimintansa Riistaveden seurakunta. Viisikymmentä vuotta sitten siitä tuli Kuopion seurakuntayhtymän seurakunta, kun Riistaveden kunta liittyi Kuopioon. Ja 12 vuotta sitten Riistavedestä tuli osa Järvi-Kuopion seurakuntaa, kun alueen 7 seurakuntaa päätti yhdistyä. Hallinnolliset rakenteet ovat muuttuneet ympärillämme. Ja varmasti joskus vielä muuttuvat.

Mutta seurakunnan usko ja tehtävä – ne eivät ole muuttuneet. Ne ovat pysyneet samoina halki aikojen virran. Seurakunnan tehtävä on palvella täällä asuvia ja kutsua heitä säännöllisesti Kristuksen jalkojen juureen yhteiseen jumalanpalvelukseen. Siitä on kysymys myös tässä juhlajumalanpalveluksessa kauniissa, yhtä aikaa jykevässä ja kodikkaassa Riistaveden kirkossa.

Siitä on kysymys myös päivän evankeliumissa. Siinä ollaan konkreettisesti Kristuksen jalkojen juuressa kuulemassa hänen sanaansa Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta.

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa perheen yksi jäsen pötköttää olohuoneen sohvalla lukien sanomalehteä, oppikirjaa tai romaania samalla kun toinen siivoaa, laittaa ruokaa tai pesee pyykkiä. Tilanne ei ole aivan harvinainen. Jos se toistuu kuukausista toiseen, se voi herättää toisessa ärtymystä. Pitääkö minun yksi kantaa vastuu huushollin pyörittämisestä?

Päivän evankeliumissa on oikeastaan sama asetelma. Meille tuntematon sisaruspari, Martta ja Maria, on saanut arvovieraita. Kertomuksessa Maria ei sano mitään. Ja silti hän on keskushenkilö, josta sanotaan: ”Hän asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.”

Martalla on puolestaan ”kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan”. Alkutekstissä sanotaan kirjaimellisesti, että Martta ”tekee vieraille diakoniaa”. Hän pyytää Jeesusta asianajajakseen: Herra, etkö lainkaan välitä, että sisareni jättää diakonian tekemisen yksin minulle, sano hänelle, että hän auttaisi minua!

Mitä ajattelemme Martasta? Minusta on vaikea moittia häntä. Paikalla oli vähintään 13 vierasta. Tilaisuus oli poikkeuksellinen. Ei tullut kuuloonkaan, että itsellinen nainen olisi kutsunut kotiinsa miespuolisia vieraita tai että miespuoliset olisivat suostuneet tällaiseen vierailupyyntöön. On helppo ymmärtää, että tällaisessa täysin ainutlaatuisessa tilanteessa Martta haluaa, että paikat ovat siistinä, roskat lakaistu, eteisessä on vettä jalkojen pesua varten ja kuivauspyyhe vaihdettu puhtaaksi. Ja mikä tärkeintä vieraille on tarjolla parhaita ruokaa.

Martan närkästyminen on ymmärrettävää. Hänestä kotityöt eivät jakaannu tasan, vaan kaatuvat yksin hänen niskaansa. Kuinkahan monen kodissa tai työpaikalla on käyty keskustelua, joskus väittelyäkin samasta aiheesta?

Moraalipsykologisesti sanottuna Martassa aktivoituu yksi moraalin kulmakivi, reiluus. Haluamme, että meitä kohdellaan reilusti ja oikeudenmukaisesti. Yksi osa sitä on reilu taakanjako. Ajattelemme, että saat juoda vettä yhteisestä kaivosta, kunhan osallistut omalla panoksellasi veden kantamiseen. Kun huomaamme, että perheessä, työpaikalla tai hirviporukassa on vapaamatkustaja, meitä alkaa ärsyttää. Ei tunnu reilulta, jos minä siivoan ja ruokin perhettä hikihatussa samalla kun puoliso keskittyy vain katsomaan televisiota. Ei tunnu reilulta, jos työpaikalla yksi väistelee töitä ja kaataa ne muiden niskaan. Samasta reiluus-kulmakiven aktivoitumisesta tai ”triggeröitymisestä” on kyse politiikassa, kun vaalien alla joku kertoo olevansa huolissan siitä, että nuo toiset elävät vapaamatkustajina erilaisten tukien varassa, kun taas minä joudun raatamaan hikihatussa veroja valtion taskuihin. Tai kun joku toimittaja käy läpi kansanedustajan taksimatkoja tai edustuskuitteja, ja kirjoittaa niistä kirkuvan jutun.

Mitä Jeesus vastaa Martalle? Entä meille?

Hän ei kiistä sitä, että kotitöiden tai ylipäänsä erilaisten arkisten taakkojen jakaminen reilusti ja tasapuolisesti on tärkeää. Reiluuden ja oikeudenmukaisuuden kokemus on tärkeää meille, jotta tulisimme toimeen perheessä, koulussa, työpaikalla ja yhteiskuntana.

Mutta Jeesus osoittaa, että se ei ole kaikki. On myös oltava aikoja ja paikkoja, jolloin pitää voida pysähtyä, hiljentyä ja keskittyä olennaisemman äärelle, nimittäin Jumalan sanan äärelle. Välillä pitää pysäyttää suorittaminen. On oikeus levähtää, avata sydän Jumalalle, astua hänen läsnäoloonsa, kuulla hänen hyvyydestään ja huolenpidostaan. On oikeus tehdä, kuten Maria, josta sanotaan: ”Hän asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.”

Kirkkoraamatussa Jeesus sanoo lempeästi Martalle: ”Vain yksi on tarpeen.” Joissakin myöhemmissä Uuden testamentin käsikirjoituksissa tässä kohden lukee: ”Vain vähän on tarpeen.” Aivan kuin Jeesus rauhoittelisi Marttaa ja sanoisi. Rauhoitu, Martta hyvä, emme me nyt odota yhdentoista ruokalajin gourmet-ateriaa, vain vähän on tarpeen, keitto, leipäpala ja hedelmä riittävät hyvin. Istu sinäkin tähän alas yhdessä meidän seuraamme. Tahdon kertoa Jumalan hyvästä tahdosta, rakkaudesta ja huolenpidosta sinua ja meitä kaikkia kohtaan.

Ahkerat kädet ovat ahertaneet Riistaveden ympärillä on vuosisatoja. Miehet ovat kyntäneet peltoja, rakentaneet taloja ja hoitaneet metsiä. Naiset ovat hoivanneet lapsia ja ruokkineet niin perheet kuin vieraatkin. Nykyisin nämä tehtävät kuuluvat yhä useammin sekä miehille että naisille.

Olennaista ei ole sukupuoli. Olennaista on se, että elämä ei voi olla pelkkää raatamista. Ilman elämän merkityksen näkemistä siitä katoaa mieli. Tarvitsemme myös aikoja, jolloin suorittava työ lakkaa ja etsiydymme Kristuksen jalkojen luokse. Sitä varten on sunnuntai, lepopäivä: ”Kuutena päivänä hoida työsi ja toimita askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi sapatti.” Silloin et saa tehdä työtä. Silloin sinun ei tarvitse olla hyödyllinen. Silloin sinun ei tarvitse hosua eikä suorittaa. Silloin sinä saat tulla ja levähtää Kristuksen jalkojen juurelle.

Tätä varten myös Riistaveden kirkko ja alueseurakunta, tätä varten on Järvi-Kuopion seurakunta. Aina kun kuljet arkena tämän kirkon ohi, muista, että se kutsuu sinua lempeästi tulemaan pyhänä Kristuksen jalkojen juureen. Tee niin kuin päivän evankeliumin Maria: ”Hän asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.”

Jumala on luonut sinut kuvakseen. Jo kasteessa hän on ottanut sinut rakastavaan yhteyteensä. Siinä olet hänen rakas lapsensa. Hän pitää sinusta huolta suoraan, oman toimintansa kautta, ja myös välillisesti, toisten ihmisten kautta. Hän etsii sinua, silloinkin kun olet eksynyt. Hän kutsuu sinua joka päivä rakastavaan yhteyteensä. Tämän kaiken hän tekee lempeästi niin, että hän samalla kunnioittaa vapauttasi ja itsemääräämisoikeuttasi. Tämä on sinun kirkkosi. Täällä on sinun paikkasi – Kristuksen jalkojen juuressa.

Samalla hän kutsuu meitä kaikkia, siis miehiä ja naisia, sekä Martan että Marian osaan. Marian tavoin on oikein tulla Kristuksen jalkojen juureen eli osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen Riistaveden kirkossa. Ja Martan tavoin on oikein ”toteuttaa diakoniaa”, siis palvella toisia seurakuntalaisia auttavin käsin ja avoimin sydämin.

Viime kädessä päivän evankeliumi muistuttaa, että Kristus ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Jumalanpalveluksessa hän palvelee meitä sanallaan ja sakramenteillaan. Arjen keskellä hän kutsuu meitä työtovereiksi palvelemaan toisiamme, siis toimimaan Jumalan suuna, käsinä ja jalkoina Riistavedellä ja koko maailmassa. Kun vastaamme tähän kutsuun myönteisesti, silloin meillä on hyvä tulevaisuus yhdessä.