Saarna pyhäinpäivänä papiksi vihkimisessä 6.11.2021

Tämän pyhäinpäivän kaikkia Raamatun lukukappaleita yhdistää yksi asia, nimittäin visio, siis tulevaa koskeva näky, tulevaisuuskuva. Visio on tuttu sana monille, jotka ovat ähkineet ja pähkineet työpaikan strategiaa. Nykyisten johtamisoppien mukaan yrityksen tai yhteisön strategiaan kuuluu ainakin kolme osaa: visio, missio ja arvot. Termit kuulostavat moderneilta, mutta ovat läpeensä teologisia, niiden varassa teologista keskustelua on käyty jo ainakin 1700 vuotta.

Millainen on sinun visiosi, tulevaisuusnäkysi?

Puoluejohtaja unelmoi siitä, että oman puolue saa vaaleissa kunnon jytkyn ja miehittää johtavat paikat omilla edustajilla. Yritysjohtajan visiossa oman firman tuotteet menevät kuin kuumille kiville. Kunnan visiossa paikkakunnan asukasmäärä, verotulot ja yritysten investoinnit ovat rakettimaisessa nosteessa.

Jotkut visiot ovat unelmia harvoille ja painajaisia monille. Hitlerin visio oli saksalaisten hegemonia Euroopassa ilman juutalaisia, vammaisia, romaaneja tai seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Stalin ja Mao tavoittelivat tilaa, jossa yksityisomaisuus, uskonto ja yksilönvapaus oli kielletty ja sadat miljoonat kansalaiset jauhettu massaksi, joka alistuu kuuliaisesti puolueen yksinvaltaan. Kansallissosialismin ja kommunismin visioille oli yhteistä, ettei niissä ollut tilaa Jumalalle. Ajatus pyhästä Jumalasta oli raivattu pois häiritsemästä vallankäyttöä ja alistavia visioita.

Ihmisinä asetamme itsellemme myös henkilökohtaisia näkyjä. Tutkija voi unelmoida uuden koronarokotteen keksimisestä, jalkapalloilija hopeamitalin vaihtumisesta kultaan ja seurakuntaa uskollisesti palvellut tuomiorovasti leppoisista eläkepäivistä kesämökillä lastenlasten kasvua ihastellen.

Henkilökohtaiset tulevaisuuskuvat ovat tärkeitä. Ne auttavat suuntaamaan elämäämme. Tällaisia visioita me tarvitsemme ihmisinä ja yhteisöinä.

Joskus tulevaisuuden odotukset voivat olla myös äärimmäisen vaatimattomia. Yksinäinen toivoo, että joku edes joskus huomaisi minut. Masentunut kamppailee, että aamulla jaksaisi edes nousta vuoteesta. Joskus elämä voi viedä niin alas, etten jaksa nähdä eteen eikä taakse.

Kirkkovuoden lopun ja siis myös pyhäinpäivän Raamatun lukukappaleissa välähtää jotakin siitä, millainen on Jumalan visio. Jesajan kirjan mukaan tulee aika, jolloin susi ja karitsa, siis saalistaja ja saalis, käyvät yhdessä laitumella. Savannin märehtijöiden lihalla elävä leijonakin on ryhtynyt syömään heinää. ”Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani”, sanoo Herra Jesajan kirjassa.

Ilmestyskirjassa välähtää visio kaupungista, jonka keskellä kasvavasta elämän puusta kaikki saavat terveyttä ja iloa. ”Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa, kaikki palvelevat Jumalaa ja saavat nähdä hänen kasvonsa. Yötä ei enää ole, eivätkä ihmiset tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa,” sanotaan Ilmestyskirjassa. Kyse on sananmukaisesti visiosta, Tuomas Akvinolaisen sanoin Jumalan kasvojen autuaasta näkemisestä, visio Dei beatifica.

Päivän evankeliumissa Kristus julistaa autuaiksi, siis onnellisiksi ja Jumalan armahtamiksi, köyhät, murheelliset, kärsivälliset, puhdassydämiset ja ne, joita vainotaan Kristuksen nimen tähden. Heille hän lupaa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.”

Tämän suurenmoisen ja lohduttavan vision, näyn rauhan, ilon ja rakkauden valtakunnasta, pyhä Raamattu piirtää eteemme pyhäinpäivänä, päivänä, jolloin muistamme omia edesmenneitä rakkaitamme, isää tai äitiä, puolisoa tai ystävää, joskus myös omaa lasta tai lastenlasta. Tänään muistamme myös niitä Kristuksen seuraajia, joita kirkko kunnioittaa pyhinä ihmisinä.

Ainoa ongelmamme tänään on se, että taivasten valtakunta on vain pyhille, ja pyhyys ei ole meidän ihmisten synnynnäinen ominaisuus, kuten pystykävely, hiustenkasvu tai puhekyky. Emme voi omalla päätöksellämme julistaa itseämme pyhäksi ja autuaaksi. Parhainkaan ihmisoikeusjuristi ei voi luvata pelastusta ja ikuista elämää. Kuoleman edessä paljastuu, kuinka riippuvaisia olemme Jumalasta. Mihinkään itsessämme olevaan emme voi vedota hänen edessään.

Miten siis voi tulla osalliseksi pyhästä? Se kysymys koskettaa jokaista seurakuntalaista. Ja se koskettaa myös teitä papiksi vihittäviä tulevina seurakunnan palvelijoina.

Pyhästä tai pyhyydestä puhutaan ainakin kahdessa merkityksessä. Moraalifilosofian tutkijat puhuvat pyhyydestä moraalisessa mielessä. Aivan uskonnoista riippumatta ihmisten moraalisiin perusmakuihin näyttää kuuluvan asioita, jotka koetaan joko pyhiksi ja puhtaiksi tai saastuttaviksi ja rappiollisiksi. Ne liittyvät erityisesti ihmisen kehoon, siihen mitä kosketamme kehollamme ja mitä päästämme ruumiiseen. Tämä on pohjimmiltaan syy, miksi esimerkiksi ruokaan, rokotuksiin, seksuaalisuuteen tai vainajien käsittelyyn liittyy niin paljon niin voimakkaita moraalisia tunteita.

Uskonnoton henkilö voi pitää antiikkisina juutalaisuuden ja islamin lihankäsittelyyn liittyviä puhtaussäädöksiä, mutta kieltäytyä lihasta ja maidosta, koska ajattelee niiden ikään kuin ”saastuttavan” ruumiin. Koska pyhyys näyttää olevan yksi ihmisluontoon istutettu moraalin ”maku”, siksi esimerkiksi rokotekriittisyys, #metoo-kampanja tai Helsingin kaupungin lihakielto herättävät niin voimakkaita moraalisen tuohtumuksen tunteita.

Kristillisessä uskossa pyhä tarkoittaa jotakin enemmän: se on pohjimmiltaan Jumalan ominaisuus. Hän yksin on pyhä. Hän on aurinko, ja meidän pyhyytemme ja pelastuksemme riippuu ratkaisevasti siitä, pääsemmekö kosketuksiin tuon valon kanssa.

Rakkaat papiksi vihittävät, tätä varten pappisvirka on olemassa, tämä on teidän perimmäinen tehtävänne: tuoda ihmisiä kosketuksiin Pyhän kanssa, tuoda ihmisiä Kristuksen armon valoon, jotta he voisivat tulla osalliseksi hänen rakkaudestaan ja pelastua iankaikkisesti. Tätä kutsumista, kuljettamista ja valoon saattamista varten Jumala on asettanut kirkkoonsa pappisviran.

Vihkiminen on karismaattinen ja sakramentaalinen tapahtuma, jossa Jumalan lupauksen mukaisesti vihittävälle annetaan Pyhän Hengen lahja, ei siksi, että se tekisi teistä muita parempia, vaan siksi, että voisitte palvella ihmisiä välittämällä heille Jumalan hyvyyttä ja Kristuksen armoa. Apostoli kirjoittaa: ”Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait silloin, kun vanhimmat profeettain sanojen perusteella panivat kätensä sinun päällesi” (1. Tim. 4:14). Kun palvelette seurakuntaa julistamalla evankeliumia, opettamalla sanaa, kastamalla, vihkimällä, rukoilemalla ja toimittamalla ehtoollista, niiden välityksellä Kristus itse tulee luoksemme, herättää uskon, armahtaa, hoitaa, lohduttaa, parantaa ja tekee osalliseksi omasta pyhyydestään.

Toivon, että teitä voisi rohkaista ja kannatella visio taivasten valtakunnassa, jossa susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella ja jossa pelastetut viettävät yhteistä juhla-ateriaa ilman valomerkkiä. Kristityllä on lupa uskoa, että kuollessa hän nukahtaa Kristuksen syliin ja herää Jumalan juhla-aterialle. Siinä juhlapöydässä kohtaamme edesmenneet rakkaat, siellä iloitsevat yhdessä boomerit ja milenniallit, siellä ruokkivat toisiaan hallituksen ja opposition kannattajat, siellä Jumala pyyhkii meidän silmistämme joka ainoan kyyneleen.

Tehkää tästä ilon ja rauhan visiosta totta jo tässä elämässä. Tuokaa esimaku taivasten valtakunnan juhlapidoista jokaiseen ruokapöytään ja jokaiseen ehtoollispöytään.

Herra olkoon teidän kanssanne.