5. sunnuntai pääsiäisestä (Rogate-sunnuntai)

Päivän evankeliumi (Joh. 16: 23-33)

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”

Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

 

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat sanankuulijat, pienet ja suuret,

Tämä on jo kolmas peräkkäinen vuosi, kun vietämme yhteistä ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua Kuopion torilla toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Joskus olemme olleet koolla t-paitakelissä, tänään vaateparreksi sopii paremmin pilkkihaalarit. Näin vaihteleva ja kesyttämätön on suomalainen kevät, Luojan meille antama. Tunnen iloa nähdessäni meidät yhdessä koolla, saman taivaan alla, toistemme vieressä ja elävän Jumalan kasvojen edessä.

Päivän evankeliumissa Jeesuksella on meille erikoinen kehotus tai pyyntö, hän nimittäin pyytää meitä pyytämään. Hän sanoo oppilailleen: ”Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin saatte ja teidän ilonne on täydellinen.”

Erikoinen pyyntö. Luulisi, että mikään ei ole niin helppoa kuin pyytäminen. Miksi siihen pitää oikein erikseen kehottaa?

Arvelen, että lapsi ja aikuinen suhtautuvat pyytämiseen vähän eri tavalla. Meille itsellisille aikuisille avun pyytäminen voi olla yllättävän vaikeaa. Jokainen itseään kunnioittava mies ja nainen haluaa pärjätä itse, omin avuin. Se onkin tärkeää, oikeastaan välttämätöntä. Yhteiskunta tuskin pysyisi koossa, jos 10 tai 100 ihmistä joutuisi pitämään huolta kaikista muista suomalaisesta, yli viidestä miljoonasta. Aikuisuuteen kuuluu, että opimme kantamaan vastuuta ja huolehtimaan itsestä ja toisista.

Mutta joskus täydellisen itsenäisyyden tavoittelumme saa erikoisia piirteitä. Suomalainen mies turvautuu lääkäriin usein vasta, kun pää on jo kainalossa. Moni urhoollinen äiti pitää velvollisuutenaan valmistautua lapsen ylioppilas- tai konfirmaatiojuhlaan tekemällä tarjoilut itse ja siivoamalla talo lattiasta kattoon yksin – meillä juhlavalmisteluihin kuului jopa akvaariohiekkojen vaihtaminen. Kaikki tietävät, mitä pohjalainen mies saa kuulla naapuriltaan, kun hän huomaa tämän kaatuneen ison heinäkuorman kanssa ja jääneen traktorin alle litistyksiin? Traktorin alta kuuluu kolme sanaa: ”Ei tartte auttaa”. Itsenäisyyden tavoittelusta on lyhyt matka itsepäisyyteen.

Näyttää siltä, hyvät ystävät, että lapselle avun pyytäminen on helpompaa. Lapselle on luontevaa turvautua vanhempiinsa ja pyytää ruokaa, seuraa ja turvaa. Erääseen monilapsiseen perheeseen oli syntynyt uusi vauva, joka ymmärrettävästi valloitti nyt paikan äidin ja isän vieressä, ja toiseksi nuorin kaksivuotias sai siirron varttuneempien lasten huoneeseen. Kun kaksivuotias ei sitten saanutkaan unta uudessaan huoneessaan, hän hipsutti takaisin vanhempien makuuhuoneen ovelle, koputti kohteliaasti ja kysyi arasti: ”Vieläkö vanha vauva suapi tulla?”

Sisaret ja veljet, tässä kuussa tulee tasan 80 vuotta siitä, kun nykymuotoinen Kuopion hiippakunta aloitti toimintansa. Presidentti Kyösti Kallion allekirjoittaman päätöksen mukaan Kuopion hiippakunta haluttiin perustaa erityisesti Itä-Suomen ja rajaseudun ihmisten henkisen, hengellisen ja siveellisen elämän tueksi, kuten esittelytekstissä sanotaan. Siksi lähetämme täältä Kuopion torilta terveiset Helsinkiin hallitusneuvotteluihin: pitäkää huolta, että tämä sama huolenpidon henki säilyy, että alueellisen tasa-arvo muistetaan, että koko Suomea kehitetään tasapuolisesti.

Olemme halunneet viettää tätä hiippakunnan juhlajumalanpalvelusta nimenomaan perhemessuna, koska lapset ovat Jumalan valtakunnan kunniakansalaisia ja koska lapsi opettaa meitä rukouksen koulussa. Lapsi tunnistaa oman riippuvuutensa vanhemmistaan ja muista kasvattajistaan. Hän odottaa heiltä hyvää. Hän uskaltaa turvautua vanhempiinsa ja huoltajiinsa. Hänelle siinä ei ole mitään noloa. Hänelle avun pyytäminen on luontevaa ja normaalia, ei mikään heikkouden merkki.

Tämän päivän epistolatekstissä apostoli puhuu rukouksesta ja vertaa ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta hyvän isän ja lapsen suhteeseen näin: ”Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja” (Ef. 3:14).

Rakkaat sanankuulijat Kuopion torilla, mualiman navalla. Tänään haluaisin meidän ymmärtävän rukouksesta kolme asiaa.

Ensiksi rukouksen perusta ei ole meissä, vaan meidän ulkopuolellamme. Rukous perustuu Jumalan käskyyn ja lupaukseen. Siksi sen täytyy olla jotakin tärkeää. Kun Martti Luther pohti, mitkä asiat estävät häntä rukoilemasta, hän listasi monia esteitä. Epävarmuus: en tiedä, kuuleeko kukaan. Oma huonous: pelkään, että olen huono ihminen, eikä Jumala kuule tällaista syntisiä. Välinpitämättömyys: joskus tunnen itseni niin itseriittoiseksi, että en tarvitse rukousta, kirkkoa, toisia ihmisiä enkä Jumalaakaan.

Näitä esteitä ja epäilyksiä vastaan Luther asetti Jumalan käskyn ja lupauksen: rukouksen täytyy olla jotakin tärkeää ja merkityksellistä, koska Jumala itse on käskenyt ja kehottanut rukoilemaan. Rukouksen täytyy olla Jumalalle tärkeää myös, koska hän itse on luvannut kuulla. Nämä molemmat, kehotus ja lupaus, tiivistyvät päivän evankeliumin sanoissa: ”Pyytäkää, niin te saatte ja teidän ilonne on täydellinen.”

Toiseksi rukous on ennen kaikkea kiitosta ja valitusta. Kiitosrukous auttaa näkemään kaiken hyvän, mitä Jumalan antaa ja lahjoittaa. Valitus ja esirukous auttaa puolestaan näkemään oman hädän ja toisten tuskan, ja tuomaan sen Jumalan kasvojen eteen. Siksi on tärkeää, että molemmat puolet, kiitos ja valitus, tulevat esille myös jokaisessa yhteisessä jumalanpalveluksessa, erityisesti sen esirukouksessa. Sinulle, joka elät onnessa ja yltäkylläisyydessä, valitus köyhien puolesta ja esirukous kärsivien puolesta, voi auttaa muistamaan, että kaikilla ei mene hyvin. Sinulle, joka taas elät epätoivossa tai masennuksen keskellä, yhteinen kiitosrukous voi auttaa näkemään Jumalan mahdollisuudet. Kiitos ja valitus kuuluvat yhteen.

Kolmanneksi rukous on tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Emme siis rukoile vain silloin, kun ristimme kätemme ja lausumme Isä meidän. Rukous on tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Joskus se pukeutuu sanoiksi tai virren veisuuksi, joskus se tulee esille muistokynttilän sytyttämisenä tai arkana huokauksena, joskus se on ehkä vain sairastamista Herralle, kuten Paavo Ruotsalainen kauniisti sanoo. Kaikki tämä kertoo, että kristityn rukous on jatkuvaa Jumalan kasvojen edessä elämästä, silloinkin kun emme ääneen lausu mitään.

Lopuksi haluan opettaa erityisesti kaikille täällä oleville lapsille maailman nopeimman rukouksen. Tiedätkö, mikä on maailman nopein rukous? Se on pyhä ristinmerkki, joka on pyhässä kasteessa tehty sinun ja jokaisen kastetun otsaan ja rintaan merkiksi siitä, kenelle me kuulumme. Ikivanhan tavan mukaan ristinmerkin voit tehdä, kun tulet kirkkoon, otat vastaan pyhän ehtoollisen, siunaat ruokasi tai käyt illalla nukkumaan.

Teemme sen kolmella sormella, jotka kertovat yhdestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Kaksi viimeistä sormea muistuttavat siitä, että Jeesus Kristus on tosi ihminen ja tosi Jumala.

Kun kosketamme otsamme, pyydämme, että Jumala siunaisi järkemme ja ajatuksemme, jotta käyttäisimme älyämme viisauteen, ei vääryyteen.

Kun kosketamme rintaamme, pyydämme, että Jumala siunaisi tunteemme, jotta sydämemme olisi täynnä rakkautta, ei vihaa.

Kun kosketamme vasenta ja oikeaa olkapäätä, pyydämme, että Jumala siunaisi kättemme teot, niin että käyttäisimme käsiämme lähimmäisen rakastamiseen, ei vahingoittamiseen.

Siksi Martti Luther kehottaa tekemään ristinmerkin aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä tekona, kun hän kirjoittaa: ”Siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu ’Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen huomaan’”. Silloin toteutuu päivän evankeliumin lupaus: ”Pyytäkää, niin te saatte ja teidän ilonne on täydellinen.”