Evankeliumi (Matt. 5:1-12)

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
      ”Autuaita ovat hengessään köyhät,
      sillä heidän on taivasten valtakunta.
      Autuaita murheelliset:
      he saavat lohdutuksen.
      Autuaita kärsivälliset:
      he perivät maan.
      Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
      heidät ravitaan.
      Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
      heidät armahdetaan.
      Autuaita puhdassydämiset:
      he saavat nähdä Jumalan.
      Autuaita rauhantekijät:
      he saavat Jumalan lapsen nimen.
      Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
      heidän on taivasten valtakunta.
    Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Siinain vuori ja Autuuksienvuori

Kunnioitetut seurakuntalaiset, rakkaat papiksi vihittävät Veera ja Lauri,

Tänään pyhäinpäivänä meidän eteemme piirretään erityisesti edesmenneet rakkaamme. Heitä me muistamme ja ikävöimme.

Päivän epistola piirtää eteemme myös taivasten valtakunnan juhlailon. Siinä on sama sanoma kuin hieman myöhemmin syntyneessä Kirkan hitissä: ”Surun pyyhit silmistäni pois”. Raamattu kertoo taivasten valtakunnasta oikeastaan vain kaksi asiaa: siellä istutaan yhteisessä juhlapöydässä ja siellä Jumala pyhkii kaikki kyyneleet. Tämän voisi tiivistää yhdellä sanalla: juhlailo!

Päivän evankeliumi piirtää eteemme vielä yhden maiseman, jota haluaisin meidän yhdessä hetken miettivän. Kiinnitän huomion aivan ensimmäiseen johdantolauseeseen. Vuorisaarnahan on Matteuksen evankeliumissa se kohta, jossa Jeesus astuu julkiselle näyttämölle. Sillä on siis ohjelmanjulistusluonne. Siksi avauslause on painava:

”Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin.”

Aivan ensiksi Jeesus astuu vuorelle. Vuorta ei mainita nimeltä, mutta perimätieto sijoittaa sen Gennesaretinjärven pohjoisrannalla olevalle vuorelle, jota nykyisin sanotaan Autuuksienvuoreksi. Jossakin siellä, vuoren rinteellä, hätkähdyttävän kauniissa maisemassa, on helppo kuvitella Jeesus opettamassa.

Mutta Matteuksen evankeliumissa ei sittenkään ole kyse maantieteestä, vaan siitä, kuka Jeesus on. Vanhassa liitossa Mooses astui Siinain vuorelle, mutta nyt Autuuksienvuorelle astuu uusi Mooses, Jeesus Nasaretilainen.

Lainopettajista sanottiin ”he istuvat Mooseksen istuimella” eli siis saivat arvovaltansa toiselta, niin kuin oppilaat. Autuuksienvuorella Jeesus istuutuu opetustuoliin kuin valtaistuimelle ja saa arvovaltansa suoraan Jumalalta.

Siinain vuorella israelilaiset pelkäsivät Jumalaa kuollakseen ja sanoivat Moosekselle: ”Puhu sinä meille, me kuuntelemme, mutta Jumala älköön puhuko meidän kanssamme, se on meille kuolemaksi.” Autuuksienvuorella opetuslapset uskaltavat tulla lähelle: siellä Jumala lähestyy Jeesuksessa armahtavana Isänä ja puhuu ihmisenä ihmiselle.

Siinailla puhe osoitetiin vain valitulle Israelin kansalle, Jeesuksen vuorisaarna on osoitettu kaikille kansoille, koko maailmalle.

Siinain puhe oli osoitettu vain syntyperänsä puolesta israelilaisille, Jeesuksen opetus oli osoitettu ”opetuslapsille” ja ”kansanjoukoille” – ja vuorisaarnan lopussa paljastuu, että hänen opetuslapsensa voi olla kuka tahansa, joka ottaa hänen sanomansa vastaan ja seuraa häntä.

Tällä tavoin Matteus osoittaa jo Vuorisaarnan johdantolauseessa, että Jeesus yhtäältä liittyy Vanhan liiton perintöön, mutta toisaalta tuo siihen jotakin kokoaan uutta ja ainutlaatuista. Hän, joka nousee Autuuksienvuorelle, istuu opetustuolille ja alkaa opettamaan, on itse ihmiseksi tullut Jumalan Poika.

Johdantolause kertoo siis arvovallasta, auktoriteetista. Sitä myös monet ihmiset, varsinkin kansojen johtajat hamuavat. Kun katson tämän päivän johtajia Venäjällä, Yhdysvalloissa, Israelissa, Iranissa ja Kiinassa, on vaikea käsittää, kuinka vähällä järjellä ja suurella vallanhalulla tätä maailmaa nyt hallitaan. Samalla on tunnustettava, että myös meillä on omat auktoriteettimme, joihin nojaudumme, tunnistammepa ne tai emme. Esimerkiksi vaalit paljastavat, ketä pidämme luotettavina, ja nythän edetään vaalien aikaa vaikkapa Yhdysvalloissa, Israelissa ja seurakunnissa.

Vuorisaarna alku tekee selväksi: tässä on hän, joka puhuu suurimmalla mahdollisella arvovallalla, sellaisella, joka ylittää kaikkien kansojen ja johtajien auktoriteetin.

Mikä on sitten Jeesuksen sanoma? Se on sanoma taivasten valtakunnasta. Jeesuksessa se on murtautunut esiin. Tämä sanoma taivasten valtakunnasta on Jeesuksen sanojen ja tekojen punainen lanka: taivasten valtakunnan murtautuminen esiin ilmenee siinä, että Jeesus opettaa arvovaltaisella tavalla, julistaa syntejä anteeksi, tekee hyvää, parantaa sairaita, ruokkii nälkäisiä, puolustaa köyhiä, rakentaa rauhaa – ja lopulta kuolee ristillä puolestamme ja nousee kuolleista lunastaakseen meidät. Tämä sanoma kertoo Jumalan palvelevasta rakkaudesta ja armollisesta isänsydämestä Kristuksessa.

Jollakin salaisella tavalla autuuden lauseet kertovat myös Jeesuksen itseymmärryksestä ja tehtävästä. Hän tuli köyhäksi, hän on puhdassydäminen ja armahtava, hänellä on vanhurskauden nälkä ja jano, hän on rauhantekijä ja häntä vainotaan Jumalan nimen tähden.

Kunnioitettu kuulija. Sinulla voi olla hyvä syy olla katkera ja pettynyt Jumalalle. Tai sitten syyllisyys korventaa sydäntäsi niin, että tekee mieli kääntyä hänestä pois ja juosta karkuun. Kristus puhuu tänään, voimakkaalla, mutta lempeällä arvovallallaan, juuri sinulle. Hän tuli köyhäksi, hän on myötätuntoinen ja armahtava. Sinä voit turvallisesti tulla hänen luokseen ja turvautua häneen. Jätä hänelle pettymyksesi. Anna hänelle syntisi. Anna hänen hoitaa, lohduttaa ja ilahduttaa sinua. Hän on sinun hyvä Paimenesi. Hänen seurassaan mikä hetki ei ole toivoton.

Rakkaat papiksi vihittävät. Teidänkin yksi tehtävänne on nousta saarnatuoliin, puhua ja opettaa. Miten on papin puheen laita, onko se aina arvovaltaista vain siksi, että se on papin puhetta? Ei välttämättä. Pappi ei voi olla kiinnostunut omasta arvovallastaan, sillä pappeus on aina seurakunnan palvelutehtävä. Oman aseman sijasta papin tehtävä on julistaa Kristusta ja toimia hänen nimissään. Meitä sanotaan joskus paimeniksi, mutta vielä parempi olisi sanoa paimenkoiriksi. Sillä paimenkoira ei koskaan sooloile, vaan noudattaa aina Hyvän Paimenen ohjeita, auttaa pitämään lauman koossa eikä koskaan pure tai stressaan lauman jäseniä.

Kun te toimitte Kristuksen paimenkoirina ja julistatte häntä, juuri silloin teidän puheestanne tulee voimakasta, sakramentaalista, sellaista, joka välittää Kristuksen armon, synnyttää uskon ja muuttaa ihmistä. Ja kun te kastatte ja toimitatte ehtoollisen Kristuksen nimessä, silloin toimitte hänen nimessään ja hänen voimassaan.

Myös pappisvihkimys on karismaattinen ja sakramentaalinen tapahtuma. Raamattu kehottaa: ”Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait, kun vanhimmat asettivat kätensä päällesi.” Toisin sanoen, älä piilottele, vaan käytä rohkeasti armolahjaa, jonka sait, kun sinut vihittiin sanan ja sakramenttien palveluvirkaan. Silloin toimit Kristuksen rakkauden kanavana ja usko pois, muutat maailmaa hivenen paremmaksi. Silloin Kristus toimii sinun kauttasi ja lupaa sinulle: ”Minä olen sinun kanssasi joka päivä aikojen loppuun saakka.”