Epistola: Apostolien teot 2:1–13

Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: ”Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: ”Mitä tämä oikein on?” Mutta jotkut pilkkasivat: ”He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.”

Jeesus sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa, rakkaat papiksi vihittävät

Tänään helluntaina vietämme kirkkovuoden kolmatta huippukohtaa. Jouluna muistamme, kuinka Jumala syntyy ihmiseksi Kristuksessa, pääsiäisenä muistamme hänen sovittavaa kuolemaa ja juhlimme riemullista ylösnousemusta. Tänään on se kolmas huippu, helluntai. Mutta se merkitys ei ehkä ole kaikille aivan yhtä kirkas kuin joulun ja pääsiäisen. Miksi me oikeastaan vietämme helluntaita?

Nopea vastaus: tietenkin siksi, että muistamme helluntain epistolassa kuvattua Pyhän Hengen vuodattamista apostolien päälle. Mutta mikä on tarkemmin sen hengellinen merkitys meille tänään ja tässä?

Ensiksi meidän on palautettava mieleen Mooseksen lain antaminen ja Siinain liiton solmiminen, sillä sen muistaminen oli yksi juutalaisen helluntain merkitys. Vanhan testamentin profeetat puhuvat kuitenkin myös uudesta liitosta, esimerkiksi profeetta Jeremia päivän lukukappaleessa: ”Tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin ja Juudan kansojen kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä.”

Helluntai on tämän uuden liiton syntymäjuhla. Siinä Henkeä ei vuodateta elitistisesti vain yksittäisille profeetoille ja papeille. Siinä Henki lahjoitetaan kaikille ihmisille. Siinä ei ole kyse vain ulkoisesta laista – sellainen johtaa usein kaavamaiseen laintulkintaan, jäykkään pykäläuskollisuuteen. Siinä Jumalan laki eli ymmärrys hänen hyvästä tahdostaan kirjoitetaan jokaisen sisimpään, siis sydämen lihatauluihin.

Uudessa liitossa jäykkä pykäläuskollisuus vaihtuu Hengen vapauteen. Tästä puhuu erityisesti Paavali: ”Hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha ja kärsivällisyys. Antakaa Hengen ohjata elämäänne… jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia.” Uudessa liitossa satojen säädösten viidakko vaihtuu yksinkertaiseen rakkauden käskyyn. Tästä puhuu Jeesus usein, esimerkiksi päivän evankeliumissa: ”Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”

Siirtyminen säädösten viidakosta rakkauden lakiin ei tarkoita moraalista mielivaltaa, vaan sitä, että Pyhä Henki ohjaa, tukee, auttaa elämään oikein Kristuksen tahdon mukaan. Helluntai on siis uuden liiton syntyjuhla.

Mennäänpä vielä syvemmälle. Helluntain epistolan taustalla on Vanhan testamentin kertomus Baabelin tornista, vaikka sitä ei aivan suoraan sanota. Muistatteko kertomuksen Baabelin tornista? Sehän on meille nykylukijoille suoraan sanottuna aika outo. Lähtötilanne kertoo ihmisistä, jotka puhuvat yhtä ja samaa kieltä. Sitten he saavat päähänsä pähkähullun idean. ”Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi. Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti.” Lopulta paikalle tulee itse Jumala ihmettelemään ihmisten touhuja – todistaakseen, kuinka Baabelin torni lopulta romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Kaikki hajoaa atomeiksi.

Vasta perehtyminen alkukieleen paljastaa kertomuksen sanoman. Baabelin tornin kertomuksessa käytetään nimittäin rakennustiilien polttamisesta harvinaista heprean verbiä saraf ( שָׂרַף). Samaa verbiä käytetään muualla vain kerran – kohdassa, jossa kerrotaan, kuinka israelilaiset joutuvat polttamaan tiiliä faaraon orjina Egyptissä ja raatamaan pakkotyötä hänen suuruudenhulluilla rakennushankkeillaan.

Sekä faaraoiden Egypti että muinainen Babylon olivat oman aikansa imperiumeja. Molemmat valloittivat alueita, alistivat pienempiä kansoja, pakottivat ne rakentamaan suuruudenhulluja palatseja hallitsijoilleen ja pakottivat ne puhumaan yhtä ainoaa imperiumin virallista kieltä.

Baabel-kertomus on siten anti-imperialistinen. Se kuvaa yhtä ajatonta totuutta, sitä, että imperiumin logiikka perustuu aina tukahduttamiselle. Imperiumille eri kansat, kielet ja kulttuurit ovat uhka. Ne pitää alistaa ja pakottaa yhdenmukaisuuteen. Mutta ihmisten vapaudenkaipuuta imperiumit eivät voi voittaa. Lopulta ne hajoavat omaan ylimieliseen, jumalattomaan mahdottomuuteensa.

Niin kävi faaraoiden Egyptille, muinaiselle Babylonille ja antiikin Roomalle. Niin kävi Hitlerin Saksalle ja Stalinin Neuvostoliitolle. Myös tänään me olemme maailmassa siirtyneet röyhkeän imperialismin aikaan. Venäjä yrittää alistaa Ukrainan ja tukahduttaa sen kulttuurin ja kielen. Yhdysvalloissa Trump-hallinto uhkailee Grönlantia, havittelee Kanadaa ja pommittaa Lähi-itää. Myös nämä suurvallat tulevat ennen pitkää hajoamaan, jos ne jatkavat röyhkeän imperialismin tiellä.

Helluntai on vastakohta Baabelin tornille. Helluntain kertomus ei puhu hajottamisesta, vaan yhdistämisestä. Eikä se puhu alistamisesta, vaan vapauttamisesta. Jumalan kolmas persoona yhdistää Isän ja Pojan. Henki on rakkauden side Isän ja Pojan välillä. Tämän rakkauden siteen Jumala lähettää helluntaina, ei hajottamaan, vaan yhdistämään eri kansat. Helluntain kertomuksessa eri kielet eivät ole ongelma, vaan lahja. Pyhä Henki ylittää eri kansalliset ja kielelliset rajat kumoamatta erilaisuutta tai alistamatta ketään. ”Mitä tämä on: me kaikki kuulemme julistusta Jumalan suurista teoista omalla kielellämme.”

Helluntain kertomus tekee kristinuskosta erilaisen. Kun juutalaisuus ohjaa ihmisiä lukemaan yhtä pyhää kieltä, hepreaa, ja islam yhtä pyhää kieltä, arabiaa, kristinusko on alusta lähtien halunnut kääntää pyhät tekstit ja niiden sanoman Jumalan pelastusteoista eri kielille – siis niin, että jokainen ihminen voisi kuulla Jumalan hyvyydestä omalla sydämen kielellään, äidinkielellään. Helluntain ihme on siis kuulemisen ja ymmärtämisen ihme.

Helluntai on siis ensiksi uuden liiton juhla. Ja se on toiseksi rakkauden ja yhteyden Hengen vuodattamisen juhla.

Kolmanneksi se on myös meidän henkilökohtainen juhlamme. Mitä se tarkoittaa?

Kristuksen syntymä tapahtui kauan sitten. Kristus kuoli ristillä puolestamme ja nousi kuolleista kauan sitten. Miten nuo Jumalan pelastavat teot voivat tulla meidän henkilökohtaiseksi omaisuudeksemme? Toisin sanoen, miten sinä voit päästä niistä osalliseksi?

Tämä on ratkaiseva kysymys, sillä mitä hyötyä Kristuksen syntymästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on sinulle, jos ne jäävät menneisyyteen? Etkö jää silloin niiden ulkopuolelle? Miten voimme päästä osallisiksi Kristuksen pelastavista teoista?

Tämä on suurimpia kysymyksiämme. Ja tämä on kysymys, johon teidän, rakkaat papiksi vihittävät, täytyy osata vastata oikein ja kaikkialla, kuka tahansa sitä kysyy missä tahansa.

Tässä emme voi tukeutua filosofiaan, omaan päättelyyn tai totuttuihin ajattelumuotoihin. Tässä ainoa mahdollisuutemme on tukeutua yksin siihen, että Jumala on itse ilmoittanut.

Lyhyt vastaus on tietysti tämä: usko Kristukseen yhdistää meidät Kristuksen armoon ja pelastaviin tekoihin. Kyllä, mutta on mentävä pidemmälle ihmisten kysymyksiin, ja osattava vastata, mistä voin saada tällaisen uskon tai miten voin kasvaa ja vahvistua siinä.

Uskoa ei voi saada filosofisella päättelyllä, vaikka järki voi raivata esteitä uskon tieltä. Pelastava usko Kristukseen ei ole myöskään synnynnäinen ominaisuus, sellaista ei Raamatussa opeteta, vaikka ihmisellä onkin synnynnäinen vaisto aavistaa Jumalan olemassaolo. Minä en voi omasta voimastani uskoa Kristukseen enkä pelastaa itse itseäni.

Pelastava usko Kristukseen on aina lahja ylhäältä. Juuri Pyhä Henki synnyttää turvallisen luottamuksen Kristukseen ja opettaa tuntemaan häntä. Tämän takia Kristus on asettanut kasteen ja ehtoollisen. Pyhässä kasteessa hän tekee meidät osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta, niin kuin Pietari todistaa helluntaipuheessaan. Pyhässä kasteessa Kristus pukee meidät armoonsa ja tekee meidät osalliseksi ylösnousemuksestaan, niin kuin Paavali julistaa kirjoituksissaan. Pyhässä ehtoollisessa hän tulee läsnä olevaksi, vahvistaa uskoamme ja koskettaa armollaan konkreettisesti jopa meidän kehoamme. Kasteessa ja ehtoollisessa hänen pelastavat tekonsa tulevat menneisyydestä nykyhetkeen, yleistiedosta sinun henkilökohtaiseksi omaisuudeksesi. Pelastavan uskon syntymisen ja vahvistamisen takia Kristus on antanut tehtävän julistaa ilosanomaa yhä uusille sukupolville.

Näitä tehtäviä varten, siis evankeliumin julistusta ja Kristuksen sakramenttien hoitamista varten, Jumala on asettanut kirkkoonsa pappisviran. Pappisvihkimys sopii erityisen hyvin helluntaihin, sillä tänään me kaikki yhdessä nöyrästi rukoilemme Pyhän Hengen lahjaa papiksi vihittäville: ”Anna heille Pyhä Henkesi, niin että he olisivat sinun uskollisia todistajiasi.”

Tämä kehottaa nöyryyteen: pappi tarvitsee Pyhän Hengen lahjaa, ilman sitä työnne ei voi kantaa hedelmää. Toisaalta se kehottaa vapautuneeseen iloon: voitte luottaa siihen, että Pyhä Henki itse kulkee vierellänne. Hän siunaa työnne, hän tukee, ohjaa, auttaa, lohduttaa ja rohkaisee, koska kyse on lopulta hänen työstään. Te kylvätte, mutta Jumala itse antaa kasvun, missä ja milloin tahtoo. Siksi tehkää evankeliumin työtä vapautuneesti, rennosti, hymystä käsin – aina luottaen siihen, että Jumala itse on se, joka antaa kasvun.