Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 24

”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.”

Rakkaat kristityt

Helatorstain aihe, Kristuksen taivaaseen astuminen, voi tuntua vaikealta tai vieraalta aiheelta. Tosiasiassa olemme kristillisen uskon ytimessä. Sillä päivän evankeliumi vie meidät kysymään, missä Ylösnoussut Kristus on? Läsnä vai poissa? Lähellä vai kaukana? Näyttämöllä meidän keskellämme vai katsomossa toisessa todellisuudessa?

Läsnäololla ja poissaololla on väliä. Ajattele hautajaisia: silloin surraan ihmistä, joka on lopullisesti poissa. Muistotilaisuudessa juhlatilan keskelle asetetaan vainajan kuva: se jotenkin tuo vainajan lähemmäksi ja läsnä olevaksi, vaikka ymmärrämmekin kuoleman todellisuuden. Tai ajattele rakastunutta ihmistä: hän kantaa matkoillaan rakkaastaan kuvaa kukkarossa, kalenterin välissä tai ehkä nykyaikana kännykässä. Se lieventää ikävää ja tuo toisen lähemmäksi.

Päivän evankeliumissa näyttää siltä kuin Ylösnoussut Kristus poistuisi lopullisesti näyttämöltä, aivan kuin hän jättäisi seuraajansa yksin, oman onnensa nojaan. Tällöin odottaisi, että apostolit kääntävät selkänsä ja matkustavat murhemielellä 150 kilometriä Galileaan takaisin kalastushommiin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Kun Jeesus korotetaan ensin kirkkauteen, Jumalan todellisuuteen, evankeliumi jatkaa: ”He [apostolit] kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati Temppelissä ja ylistivät Jumalaa.” Apostolit siis vakuuttuivat siitä, että Ylösnoussut ei poistu näyttämöltä eikä jätä seuraajiaan yksin, vaan päinvastoin: hänet kirkastetaan Jumalan todellisuuteen ja ”kaikkialla läsnä olemiseen”, jotta hän voisi olla läsnä ja lähellä aina siellä, missä kokoonnutaan hänen nimeensä.

Helatorstain ilosanoma on tämä: Jumala korotti Kristuksen kirkkauteensa ja omaan olemiseensa, jotta Vapahtaja voisi olla jatkuvasti läsnä ja meitä lähellä.

Olen joskus lukenut Uuden testamentin läpi kysymällä, millä tavalla Jeesus on läsnä keskellämme, miten hän tulee kosketusetäisyydelle luoksemme. Matteuksen evankeliumissa Kristus sanoo: missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä. Siis jumalanpalveluksessa. Paavalin mukaan hän tulee luoksemme kastevedessä, jossa meidät puetaan Kristukseen. Paavali puhuu myös Kristuksen läsnäolosta sydämessä: ”Enää en elä minä, vaan Kristus minussa.” Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus tulee luoksemme köyhissä, sairaissa, nälkäisissä ja janoisissa. Aivan erityinen lupaus liittyy ehtoolliseen: Jeesus lupaa olla läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Ottakaa ja juokaa, tämä on minun vereni malja. Tämä läsnäolon lupaus ehtoollisessa kokoaa, ylittää ja yhdistää kaikki muut läsnäolon tavat.

Olin helmikuussa Pohjois-Israelissa Arbelin vuorella, josta näkyy koko pohjoinen Gennesaretinjärvi pikkukylineen. Yhdellä silmäyksellä voit nähdä ne kylät ja sen alueen, johon suurin osa evankeliumin kertomuksista sijoittuu. Mutta et voi ruumiisi silmillä nähdä enää Herraamme saarnaamassa veneessä, opettamassa Kapernaumin synagogassa tai parantamassa sairaita Magdalan kalastajakylässä. Ilman pääsiäistä ja helatorstaita Jeesus jäisi vain nostalgiseksi muistoksi, osaksi ikivanhoja kertomuksia Gennesaretinjärven kylissä.

Mutta ylösnousemus julistaa, että Kristus elää. Helatorstai kuuluttaa, että hän on lähellä. Kristus tulee luoksemme kastevedessä, siksi puemme kastetun valkoiseen pukuun. Kristus tulee luoksemme sanassa, ja siksi nousemme seisomaan evankeliumin lukemisen ajaksi. Kristus tulee luoksemme ehtoollisen leivässä ja viinissä. Kunnioituksesta läsnäolevan Kristuksen edessä me nousemme Jumalan Karitsa hymnin -aikana, otamme vastaan ehtoollisen polvistuen ja sakramentin saatuamme kumarramme ja siunaamme itsemme ristinmerkillä.

Rakkaat papiksi vihittävät, vihkimystä edeltävässä valmennuksessa te luitte päivän evankeliumitekstin alkukielellä kreikaksi ja hiippakuntadekaani kysyi teiltä lopuksi, mitä tämä evankeliumi kertoo papin tehtävästä. Kysymys on hyvä, sillä päivän evankeliumi on Luukkaan versio lähetyskäskystä, siis valtuutuksesta, jolla Kristus lähetti apostolit ja jolla hän myös lähettää teidät.

Ensiksi Raamattu. Kristus antaa tehtäväksi lukea, mietiskellä ja etsiä häntä pyhästä Raamatusta. Päivän evankeliumin edellä hän nimittäin vetoaa pyhiin kirjoituksiin: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoituksissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu. Sitten hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.” Asetu siis pappina säännöllisesti Jumalan sanan alle, lue ja mietiskele sitä, anna sen puhutella itseäsi, anna sen valaista mielesi ja ilahduttaa sinua.

Toiseksi kääntymys ja armo. Ylösnoussut antaa tehtäväksi julistaa parannusta ja syntien anteeksiantamista. Parannus tarkoittaa mielen muutosta, kasvojen kääntämistä Jumalan puoleen, sitähän kreikan kuuluisa ”metanoia” tarkoittaa. Mutta kyse ei ole ahdistavasta lain alle joutumisesta, vaan syntien anteeksisaamisesta, siis siitä, että kuulijasi saavat Jumalan armon, vapautuvat taakoista, pääsevät hänen rakastavaan yhteyteensä ja saavuttavat ikuisen ilon Jumalan luona taivaassa. Älkää koskaan pihistelkö puhuessanne armosta ja Jumalan hyvyydestä. Sillä juuri sen kuuluttamiseen Kristus teidät lähettää. Evankeliumissa puhutaan saarnaamisen eli opettamisen lisäksi myös todistamisesta. Siitä käytetty kreikan termi ”martyria” muistuttaa, että Kristuksen todistaminen voi viedä teidät myös vaikeuksiin. Siihenkin teidän on oltava valmis.

Kolmanneksi siunaus. Kristus siunaa apostolit. Hän ei siis vain anna tehtävää. Hän antaa siihen myös siunauksen ja voiman. Siunaaminen, sanatarkasti ”hyvän puhuminen”, tarkoittaa Jumalan hyvien voimien välittämistä hänen sanan kautta. Siunauksen merkiksi Kristus kohottaa kätensä. Se on myös teidän tehtävänne. Siunatkaa, älkää kirotko. Kohottakaa kätenne, älkää nyrkkiänne.

Neljänneksi maahan kumartaminen. Vaikka Kristus poistuu silmiltämme, apostolit eivät käännä hänelle selkäänsä, vaan ”he kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan”. Maahan kumartaminen on kaikkein syvimmän kunnioituksen ja palvonnan ele. Se tehdään vain Jumalan edessä, ei ihmisten. Se edellyttää uskoa ja luottamusta Jumalaan. Kun vietät ehtoollista, kun otat vastaan pyhän sakramentin, tunnista siinä läsnäoleva Kristus, kumarra ja polvistu hänen edessään.

Viidenneksi kiitos ja ilo. Evankeliumi kertoo apostoleista. ”Riemua täynnä he palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja kiittivät Jumalaa.” Kristus ei lähetä teitä murehduttamaan ja ankeuttamaan ihmisten elämää, vaan tuomaan siihen aidon ilon, kiitoksen ja vapauden.

Rakkaat papiksi vihittävät. Kristus sanoo: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Te saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Pappisvihkimys lahjoittaa teille Pyhän Hengen lahjan, ei itse toteutusta varten, ei edes oman omantunnon hoidattamista varten, vaan seurakuntalaisten palvelemista varten. Siksi voitte luottaa vapautuneesti siihen, että Pyhä Henki kulkee mukananne viranhoidossa. Siellä missä julistatte sanaa ja hoidatte pyhiä sakramentteja, Pyhä Henki itse vahvistaa uskoa Jumalaan ja rakkautta lähimmäisiin. Tämä voima korkeudesta olkoon teidän kanssanne.