20. sunnuntai helluntaista: Usko ja epäusko

Evankeliumi (Mark. 2:1–12)

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

Rakkaat kristityt! Päivän evankeliumin tapahtumat sijoittuvat Kapernaumin kylään Gennesaretinjärven pohjoisrannalla. Se oli pieni kalastajakylä, jossa Pietari perheineen asui. Sain itse vierailla Kapernaumissa reilu vuosi sitten. Siellä on jäljellä rauniot synagogasta, jossa Jeesus aivan alkuvaiheessa julisti. Vain parin sadan metrin päässä rannan suuntaan on talon rauniot, jota arkeologit pitävät Pietarin kotitalona sieltä löytyneiden merkintöjen perusteella. Päivän evankeliumin tapahtumat ilmeisesti sijoittuvat juuri sinne, siis Pietarin ”kotiin” tai ”taloon”, sillä naimattomana Jeesuksella tuskin oli Kapernaumissa omaa kotia.

Markuksen evankeliumin alussa käy ilmi, että Jeesuksen maine Pohjois-Galileassa leviää juuri hänen parantajantoimintansa takia. Hänen luokseen tuodaan hätää kärsiviä ihmisiä, joita kukaan toinen ei ole voinut auttaa. Lopulta kasvava maine alkaa saada lieveilmiöitä. Apua tarvitsevia on niin paljon, että Jeesuksen täytyy välillä paeta hänen luokseen tulevia kansanjoukkoja. Jokainen voi kuvitella, kuinka vaativaa on kohdata aamusta iltaan ruumiillisista sairauksista ja mielenterveysongelmista hätää kärsiviä ihmisiä. Myös Ihmisen Poika tarvitsee hetken rauhaa.

Elävä kuvaus tästä rynnistyksestä on päivän evankeliumissa. Väkeä on tungokseen asti, niin paljon, että väkijoukko muodostaa ”ovelle” erottavan muurin Jeesuksen ja apua tarvitsevan välille.

Neljä halvaantuneen kantajaa osoittaa sisua, kekseliäisyyttä ja ennen kaikkea vahvaa uskoa Jeesukseen, kun he kiipeävät katolle ja purkavat kattorakenteet voidakseen auttaa halvaantuneen kosketuksiin Jeesuksen kanssa. Tuohon aikaan kattorakenteet olivat kevyitä oljesta ja puusta tehtyjä.

Myös nykyisin pohdimme yhdessä kirkon työntekijöiden kanssa, onko yhteiskunnassa tai kirkossa tarpeettomia kynnyksiä. Puhumme saavutettavuudesta. Liikuntarajoitteisille kirkkotilat eivät aina ole fyysisesti saavutettavia, siksi esimerkiksi tuomiokirkkoon on rakennettu liuska, jotta pyörätuolilla tai rollaattorilla kulkeva pääsee kirkkoon Kristuksen luo. Lapsiperheet voivat kokea arkuutta, heidän rohkaisukseen tähänkin kirkkoon on rakennettu lasten paikka, jotta lapset ja lapsiperheet kokisivat olonsa tervetulleiksi jumalanpalvelukseen. Tästä kertoo myös se, että tänään toimitamme pienen lapsen kasteen tässä yhteisessä jumalanpalveluksessa.

Yksinäiset ja aralla mielellä uskoa hapuilevat voivat kokea henkisiä kynnyksiä. On tärkeää, että jatkuvasti puramme myös henkisiä esteitä ja rohkaisemme ihmisiä Kristuksen ja hänen seurakuntansa yhteyteen. Kristukseen kastettuna sinä kuulut Jumalan perheväkeen. Sinulla on oikeus tulla Hyvän Paimenen luo.

Mutta kuka on hyvä paimen? Kuka on Jeesus Kristus? Onko hän vain erityisillä persoonallisilla kyvyillä varustettu sanansaattaja, siis vain ihminen?

Tämä on olennainen kysymys päivän evankeliumissa. Ja tämä oli olennainen kysymys myös vuonna 325, kun yli kolmesataa piispaa eripuolilta silloista kristikuntaa kokoontui Nikean kaupunkiin nykyisen Turkin alueelle muotoilemaan kaikkia paikalliskirkkoja yhdistävää Kristus-uskon tiivistelmää. Tänään vietämme Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlaa yhdessä koko kristikunnan kanssa.

Miksi piispat kokoontuivat Nikeaan vuonna 325? Siksi, että aikaisempina vuosisatoina kristinusko oli elänyt vainottuna vähemmistönä. Oli liian vaarallista kokoontua. Monet Nikean piispoista kantoivat kidutuksen jälkiä kehossaan. Vainot olivat loppuneet vasta vuosikymmen aikaisemmin, kun keisari Konstantinus oli kokenut Kristus-näyn ja tehnyt kristinuskosta sallitun. Hän kutsui nyt koolle kaikki Rooman valtakunnan piispat.

Kun Nikean piispat muotoilivat Raamatun pohjalta kristinuskon tiivistelmän, he eivät aloittaneet tyhjästä. Heillä oli käytössään muun muassa Jerusalemissa käytetty uskontunnustus ja Roomassa käytetty kastetunnustus, jonka nykyisin tunnemme Apostolisena uskontunnustuksena.

Kyse ei ollut vain sanamuodoista, vaan siitä, kuka on Jeesus Kristus. Kuka on Jeesus, jota kristityt yhdessä palvovat ja rukoilevat ja johon he turvautuvat minun ja koko maailman Vapahtajana.

Jotkut sanoivat, että hän on vain ihminen. Että hän on opettaja tai profeetta, jolla on sanoma Jumalalta, mutta joka pohjimmiltaan on silti vain ihminen tai puolijumala. Tällaiseen matalaan käsitykseen Jeesuksen persoonasta saattoi päätyä juutalaisen monoteismin pohjalta tai kreikkalaisen filosofian pohjalta.

Tämän matalan kristologian kannattajia arvosteltiin erityisesti kahdesta asiasta.

Ensiksi, he näyttivät sivuuttavan Uuden testamentin kohdat, jotka ilmiselvästi viittaavat Jeesukseen jumalallisena persoonana. Jeesusta puhutellaan jumalallisilla arvonimillä, kuten Messias eli Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan Jumalalle. Jeesus tekee tunnustekoja, jotka ovat mahdollisia vain Jumalalle – tästähän on kysymys myös päivän evankeliumissa, kun Jeesus parantaa halvaantuneen. Jeesus toimii jumalallisin valtuuksin, kuten päivän evankeliumissa, kun hän julistaa syntejä anteeksi. Tämä valta kuului vain ja ainoastaan Jumalalle, mikä käy ilmi päivän evankeliumissa, kun lainopettajat ajattelevat: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?”. Edelleen Uusi testamentti todistaa, kuinka Jeesukselle osoitetaan palvontaa, joka kuului vain ja ainoastaan Jumalalle. Esimerkiksi idän tietäjät kumartavat seimen edessä otsa maahan koskettaen Jeesus-lasta ja samoin tekevät apostolit Jeesuksen taivaaseen astumisen yhteydessä. Apostoli Paavalin mukaan Jeesus oli olemassa jo luomisessa. Myös Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus todistaa erityisellä tavalla hänestä jumalallisena persoonana.

Nämä olivat siis Uuden testamentin teksteistä nousevia syitä sille, miksi matala käsitys Jeesuksesta vain ihmisenä ja sananjulistajana koettiin liian kapeaksi.

Toinen syy oli itse pelastuksessa. Jos Jeesus oli vain erityisillä kyvyillä varustettu inhimillinen persoona, ihmisenä hän ei voi olla ihmissuvun lunastaja, koko maailman pelastaja, kuten vaikkapa Luukkaan jouluevankeliumi häntä kutsuu.

Näistä syistä Nikean uskontunnustus tekee selväksi, että kristityt ovat aina uskoneet ja tulevat aina opettamaan, että Jeesus on ”tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, jonka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä”.

Mutta yhtä kapea ja väärä oli myös käsitys, jonka mukaan Jeesus oli pelkkä Jumala, joka vain näytti valepukuiselta ihmiseltä, mutta ei kuitenkaan ollut todellinen ihminen. Tällaiseen Jeesuksen ihmisyyden kieltäneeseen käsitykseen jotkut olivat päätyneet kreikkalaisen filosofian pohjalta, jossa suhtauduttiin kielteisesti ruumiillisuuteen ja ajateltiin, että Jumala arvovallalle ei ole sopivaa ”tulla lihaan”, siis inkarnoitua ja syntyä ihmiseksi. Näitä opetuksia ja opettajia vastaan Nikean tunnustus tekee selväksi, että kirkko pitää Jeesusta paitsi tosi Jumalana myös tosi ihmisenä: ”meidän pelastuksemme tähden hän ”tuli lihaksi” tai ”lihaan” Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”, todellisesti ja oikeasti ristiinnaulittiin, kärsi, kuoleman ja haudattiin.

Nikean uskontunnustus kertoo siis myötätuntoisesta Jumalasta. Jumalasta, joka luo maailman ja ihmisen, mutta ei hylkää ihmiskuntaa synnin ja kuoleman valtaan, vaan hän ”tulee lihaan” eli syntyy todelliseksi ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisen persoonassa. Tämän takia, siis sen takia, että Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen, me voimme luottaa siihen, että Jumala on hyvä ja armollinen meitä kohtaan. Tämän takia me voimme turvautua häneen hädässä. Tämän takia me voimme tunnustaa, että hän on minun ja koko maailman vapahtaja, joka on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja avannut tien ikuiseen elämään.

Nikean uskontunnustus on pohjimmiltaan kiitoslaulu Jumalan hyvyydestä. Se kertoo Jumalan lahjoista: hän antaa meille koko luomakunnan, hän antaa meille Jeesuksen Kristuksen vapahtajaksi ja hän lähettää meille Pyhän Hengen, ”Herran ja eläväksi tekijän”, joka synnyttää meihin uskon Kristukseen, vahvistaa sitä ja auttaa meitä turvautumaan Jumalaan ilossa ja ahdistuksissa.

Niinpä me Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme myös ”yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi”. Pyhä kaste on meidän jokaisen henkilökohtainen pääsiäinen, jossa me tulemme osalliseksi Kristuksen voitosta, joka yhdistää meidät Kristukseen ja toinen toiseemme. Siksi on sopivaa, että Nikean uskontunnustuksen juhlamessussa voimme juhlia myös pyhää kasteen sakramenttia. Sitä käymme nyt yhdessä toimittamaan.