Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Kiirastorstaina eteemme pystytetään näyttämö, jossa Herramme kokoontuu aterialle yhdessä apostolien kanssa. Tuo ateria on tuonut myös meidät kirkkoon. Mistä on kyse?

Ensinnäkin yhteisellä aterialla on valtava voima kaikissa kulttuureissa. Se voi tuntua arkipäiväiseltä, mutta ei ole pelkkää vatsan täyttämistä. Yhdessä syömisellä vahvistetaan keskinäistä yhteyttä. Katsomme toisiamme hyväksyvästi ja jaamme yhteisiä iloja ja kipuja. Yhteisellä aterialla on vahvistettu lukemattomia avioliittoja, yrityskauppoja ja valtiosopimuksia halki ihmiskunnan historian. Eiköhän moni perheellinenkin kirkkovieras täällä ole jo tehnyt suunnitelmat ja hankinnat pääsiäisaterian vietolle.

Evankeliumien ehtoolliskertomuksissa puhutaan tarkkaan ottaen kolmesta ateriasta. Kun apostolit kysyvät, ”mihin tahdot, että valmistamme pääsiäisaterian”, he puhuvat juutalaisesta pääsiäisateriasta. Vanhan liiton pääsiäisateriaa vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Tämä merkitys on läsnä myös tällä aterialla. Vapautuminen sorron alta ansaitsee pyhän aterian myös tänään, jolloin oman aikamme faaraot haluavat alistaa naapurikansoja sortovaltansa alle.

Kun Jeesus tällä juutalaisella pääsiäisaterialla ottaa leivän ja lausuu: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi”, hän antaa tälle aterialle uuden merkityksen eli asettaa ehtoollisen. Tällä aterialla ja tässä leivässä minä tulen teidän luoksenne myös silloin kun en enää ruumiillisesti kävele Jerusalemin kaduilla. Tällä aterialla ja tässä leivässä minä annan teille syntien anteeksiantamuksen, yhdistän teidät itseeni ja lahjoitan teille pelastuksen. Näin vanhan liiton ateriasta tulee myös pyhä ehtoollinen. ”Tehkää tämä minun muistokseni”, siis ei erämaavaelluksen tai talvisodan muistoksi, vaan hänen pelastavien tekojensa muistamiseksi.

Tällä pyhällä aterialla on monta nimeä. Ehtoollinen, koska sitä vietettiin kiirastorstain iltana. Herran ateria, koska se on Jeesuksen läsnäolon ateria. Eukaristia eli kiitosateria, koska siinä Jeesus otti leivän ja maljan ja ”kiitti” – eukaristeesas, sanoo alkuteksti. Kiitosateria, koska siinä me kiitämme Kristusta hänen pelastavista sanoista ja teoista. Ehtoollista sanotaan myös alttarin sakramentiksi, koska sitä vietetään alttarin ympärillä ja koska se on armonväline, sakramentti eli se välittää sen vastaanottaville Jumalan armon, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

Viime tammikuun 22. päivänä vierailin virkamatkani yhteydessä syyrialais-ortodoksisen seurakunnan ehtoollisen vietossa Jerusalemissa Jeesuksen pyhän haudan kirkossa. Ehtoollisjumalanpalvelus toimitettiin Jaakobin liturgian, 1700 vuotta vanhan jerusalemilaisen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan. Lähemmäksi alkuseurakuntaa on vaikea enää päästä. Mukana olivat täältä Alavasta myös Anu Kiviranta, Teemu Soini ja Anna Väätäinen. Sen jälkeen meille osoitettiin vieraanvaraisuutta ja kutsuttiin pyhän Markuksen luostariin Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Siellä meidät johdatettiin alas portaita kiviseen huoneeseen. Tässä huoneessa Jeesus perimätiedon mukaan vietti viimeistä ateriaa ja asetti ensimmäisen ehtoollisen. Kaikkien yllätykseksi paikallinen johtaja kopaisi seinästä tämän pehmeää hiekkakiveä olevan kivipalan, kuten hän sanoi, ”kristittyjen yhteyden ja rakkauden merkiksi”.

Kivi on äärimmäisen mielenkiintoinen. Se tekee pelastushistoriasta jotenkin konkreettista. Emme voi tietenkään aivan varmuudella sanoa, oliko tuo hämärä ja yksinkertainen kammio ensimmäisen ehtoollisen viettopaikka, sillä Jerusalem on useaan kertaan valloitettu, tuhottu ja korjattu samoista kivistä. Mutta aivan samoilla kulmilla ollaan.

Kivi on äärimmäisen mielenkiintoinen. Silti se ei ole ehtoollinen. Se ei välitä Jumalan armoa, voimaa tai pelastavaa läsnäoloa, ei vaikka se olisikin ensimmäisen ehtoollisen silminnäkijä.

Tämä on se syy, miksi Kristus asetti pelastavien tekojensa muistoksi kiven sijasta aterian: aivan viimeisenä iltana ennen poismenoaan, siis aivan viimeiseksi, ennen kuin hän kärsii, kuolee, voittaa kuoleman ja korotetaan Jumalan kirkkauteen, hän asettaa pyhän ehtoollisen läsnäolonsa ja rakkautensa merkiksi. Hän ei jätä seuraajiaan yksin. Hän tahtoi asettaa pyhän aterian tullakseen yhä uusien sukupolvien luokse, myös meidän luoksemme. Kun pappi pyhittää eli konsekroi ehtollisen leivän ja viinin, Jeesus on oman lupauksensa, Jumalan sanan ja rukouksen voimasta läsnä tässä leivässä ja tässä viinissä.

Kivi on orgaanisesti kuollut, mutta ateria on elävä tapahtuma. Kiveä ei voi syödä, mutta pyhitetyssä leivässä ja viinissä Kristus yhdistyy meihin konkreettisesti ja intiimisti. Tänään hän sanoo: Tämä leipä on minun ruumiini ja tämä viini on minun vereni. Kokoontukaa yhteen niiden ympärille. Silloin minä tulen teidän luoksenne. Silloin minä annan teille armoni, yhdistän teidät itseeni ja teen teidät osalliseksi sovittavasta kuolemastani ja pelastavasta ylösnousemuksestani. Tällä aterialla sinä olet turvassa ja vapaa. Tällä aterialla sinä olet sovinnossa ja maistat taivasta.

Viimeisellä aterialle Jeesus teki myös muuta kuin asetti ehtoollisen. Hän pesi apostolien jalat. Pyhällä aterialla tuli pestä sekä kädet että jalat. Kyse ei ole vain pölyjen ja bakteerien puhdistamisesta, vaan myös halusta puhdistaa sydän vilpistä ja tulla Jumalan eteen puhtain sydämin. Minun on vaikea kuvitella mitään konkreettisempaa ja puhuttelevampaa ohjata nöyryyteen ja keskinäiseen rakkauteen kuin se, että itse Jumalan Poika polvistuu seuraajiensa jalkojen juureen ja palvelee heitä pesemällä heidän jalkansa. Se muistuttaa meitä, että ehtoolliselle osallistuvina meillä on velvollisuuksia toisiamme kohtaan. Ehtoollinen yhdistää meidät sekä Kristukseen että toinen toisimme. Siksi meidän tulee rakastaa ja palvella toisiamme.

Keskinäiseen rakkauteen ohjaa myös apostoli Paavali päivän epistolassa puhuessaan ehtoollisen oikeasta viettämisestä. Tuo kohta on itse asiassa kaikkein vanhin kirjallinen kuvaus Jeesuksen asettamasta ehtoollisesta, sillä korinttilaiskirje on kirjoitettu noin vuonna 52, siis parikymmentä vuotta ennen varhaisimpia evankeliumeja. Paavali siteeraa siinä kiinteää kertomusta, jonka sanamuodon hän on kaikella todennäköisyydellä saanut ensimmäisten kristittyjen viettämän ehtoollisen kaavasta.

Se sisältää myös varoituksen. Ehtoollinen on pyhä ja te ette nyt suhtaudu siihen Korintissa oikealla vakavuudella. Jos te ette osaa erottaa pyhää ateriaa tavallisesta syömisestä ja juomisesta, pyhä voi polttaa, siunaus voi kääntyä kiroukseksi. Paavalin mukaan vääräksi ehtoollisen vieton teki se, että keskinäinen rakkaus oli unohdettu, toiset kylpivät rahassa ja olivat juovuksissa, toiset taas riutuivat nälässä. Tämä muistuttaa meitä samasta, mistä Jeesuksen jalkojen pesu: ehtoolliselle osallistuvien tulee rakastaa ja palvella toisiaan, katsoa toisiaan lempeästi ja pitää huolta toisistaan.

Raamatussa Jeesus puhuu juutalaisen pääsiäisaterian ja oman muistoateriansa lisäksi vielä kolmannesta ateriasta. ”Tästä eteenpäin en enää maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”

Ehtoollinen on siis paitsi muistoateria myös alkupalapöytä. Tällä aterialla muistamme jotakin mitä on tapahtunut: muistamme vapautumista Egyptin orjuudesta ja Kristuksen pelastavaa kärsimistä, joka vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Tällä aterialla me myös saamme esimakua tulevasta, siis esimakua siitä juhla-ateriasta, jota vietetään taivasten valtakunnassa.

Sisaret ja veljet, tänään Jeesus itse kutsuu sinua ja jokaista: Tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.