Sisaret ja veljet Kristuksessa

Tänään jouluaattona haluaisin kiinnittää huomion yhteen sanaan meille kaikille niin tutussa Luukkaan jouluevankeliumissa, siihen, jossa pelästyneille paimenille kerrotaan viesti ylhäältä: ”Älkää pelätkö. – Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”

Meillä ihmisillä on kaksi päätapaa, joilla suhtaudumme tulevaisuuteen. Ne ovat pelko ja toivo. Pelko odottaa tulevaisuudelta jotakin huonoa tai pahaa, toivo taas odottaa jotakin hyvää.

Voi olla, että toivo kuulostaa miellyttävämmältä. Usein pelko on kuitenkin vahvempi ja voimakkaampi, ja joskus myös perustellumpi. Monet pelkomme vaikuttavat olevan vaistonvaraisia.  Ihminen pelkää esimerkiksi pimeää, ihmiskunnan historiassa meihin on juurtunut vaisto, että pimeä voi kätkeä jotakin uhkaavaa, kuten saalistajia. Joskus pelko taas on aivan perusteltua: jos rikot lakia, sinulla on hyviä järkisyitä pelätä kiinni jäämistä.

Kuluva vuosi tulee piirtymään muistiimme huolten, pelkojen ja perumisten vuotena. Tänä vuonna on peruttu lukemattomia perhetapaamisia, kulttuuritapahtumia ja työkokouksia. Syykin on selvä: ollaan huolissaan omasta terveydestä ja halutaan kantaa vastuuta lähimmäisten terveydestä.

Myös joulu on joskus haluttu perua, kieltää tai varastaa. Esimerkiksi Stalinin Neuvostoliitossa joulu haluttiin kieltää, koska se kertoi hyvän tahtoisesta Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi Kristuksessa. Hitlerin Saksassa joulu haluttiin varastaa arjalaisen kansan juhlaksi ja joulurauha rajata vain omalle kansalle kuuluvaksi. Sanoma hyvästä Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi, sanoma rauhasta, joka kuuluu kaikille kansoille, sanoma ihmisarvosta, joka kuuluu jokaiselle, on ollut monille vallanpitäjille häiritsevä.

Tänä vuonna on ainakin yksi, jota ei peruta: Joulu tulee, eikä sitä voi estää. Joulu tulee, eikä se ole meistä kiinni. Joulun perimmäinen syy on meidän ulkopuolellamme. Jouluna Jumala syntyy ihmiseksi. Hän katsoo myötätuntoisesti ihmiskuntaa ja syntyy halpaan talliin. Siksi enkelit kuuluttavat meille pelkojen sijasta toivoa ja iloa: ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon kaikille kansoille. Teille on syntynyt Vapahtaja, siis Vapauttaja, Pelastaja.”

Sisaret ja veljet. Jouluna Seimen lapsi tuo meille toivon ja ilon. Kun kiinnitämme katseemme Seimen Lapseen, meillä on toivolle kestävä perusta, siis syy odottaa tulevaisuudelta hyvää. Toivo on luottamusta siihen, että vastoinkäymisillä ei ole viimeistä sanaa. Kärsimys väistyy kerran. Kaikki on korkeimmassa kädessä. Toivo ja ilo syntyvät oikeudesta turvata Kristuksen hyvyyteen kaikkina elämän päivinä. Myös vastoinkäymisten keskellä minulla on lupa olla kiitollinen.

Tänä jouluna tarvitsemme joulun valoa ja iloa entistä enemmän. Vaikka voimme joutua rajoittamaan joulun viettotapoja, joulua ei peruta. Se on ja pysyy.

Kristuksen syntymäjuhlassa arjen keskelle laskeutuu iankaikkisuuden läsnäolo. Jouluyönä paimenille kirkastuu, ei vain tumma yötaivas, vaan taivaallinen valo. ”Herran kirkkaus ympäröi heidät, pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman.”

Kristuksen syntymän takia me jaamme lahjoja, asetumme juhlapöytää ja suhtaudumme tulevaisuuteen toivolla. Kun tänä vuonna käymme joulupöytään, ehkä pienemmällä joukolla kuin tavallisesti, voisimmeko ajatella sen olevan alkupaloja taivaan juhlapöydästä? Raamatussa nimittään vihjaillaan jatkuvasti siitä, että taivasten valtakunnassa vietetään juhla-ateriaa.

Jos jouluateriamme voisi olla esimakua taivaan juhlapöydästä, se myös tarkoittaa jotakin juuri tänä jouluna. Monessa perheessä arki voi olla aika kuluttavaa. Siksi voi olla, että joulunakin kiristellään hampaita, eletään jonkinlaisten jännitteiden tai erimielisyyksien keskellä. Sellaista tämä elämä välillä on.

Joulu on sovinnon juhla. Joulun sanoma ja jouluateria kutsuvat meitä katsomaan toisiamme lempeästi, anteeksiantavasti ja myötätuntoisesti. Voisiko jouluna ja joulupöydässä riitojen keskelle levitä hymy ja hyväksyntä?

Toiseksi, jos joulupöytämme haluaa olla esimakua taivaan juhlapöydästä, meidän on otettava sydämellemme myös ne, jotka tänä jouluna ovat yksin. Liian moni lapsi joutuu elämään pelossa, liian moni vanhus kärsii yksinäisyydestä. Voisiko joulun sanoma rakastava Jumalasta saada meidät ponnistelemaan sen puolesta, että tässä elämässä kenenkään ei tarvitsisi olla yksin ja nälissään?

Toivoon kuuluu nimittäin myös oma ponnistelu ja kamppailu. Toivo nimittäin kohdistuu asioihin, jotka eivät ole itsestään selviä, asioihin, joiden puolesta pitää kamppailla ja nähdä vaivaa. Kun olemme valmiit tekemään työtä paremman maailman puolesta, silloin toivo on yhteistä, ei vain jotakin minulle kuuluvaa, vaan jotakin, joka kuuluu meille kaikille.

Jouluateria voi olla parhaimmillaan esimakua taivaallisesta juhla-ateriaa. Sen ääreen meidät kerran kutsutaan. Sekin on lahja, jota emme ole omin avuin saavuttaneet. Se on Kristuksen kattama joulupöytä, illattoman päivän juhlailossa.

Kun Jumalan Poika syntyy, maailma saa uuden toivon. Kaikella elämällä on tarkoitus ja päämäärä. Elämässä koettu hyvä löytää kiitokselle kohteen, Kristuksen. Kärsimyksessä ja koettelemuksissa löydämme turvan ja lohdutuksen Hänessä. Kun turvaamme Jumalaan, saamme elää kokonaista elämää. Silloin meidän ei tarvitse pelätä mitään.

Iloista, rauhallista, sovinnollista, sanalla sanoen Jumalan siunaamaa joulua!

 

Jari Jolkkonen