Evankeliumi Joh. 14:23-29

Jeesus sanoi: »Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

 

Sisaret ja veljet Kristuksessa, kära vänner i Kristus vår Herre

Viime kesänä perheemme lomamatkalla vierailimme Mikkelissä sijaitsevassa sodan ja rauhan keskus Muistissa. Kouluikäisten lastemme huomio kiinnittyi erityisesti museossa olevaan sanapilviseinään. Tällä seinällä kuvattiin aika-akselilla ne sanat, jotka eniten toistuivat kirjeissä, joita sotilaat lähettivät rintamalta kotiin – rakkaille nuorisolaisimme tiedoksi, että talvi- ja jatkosodan juoksuhaudoista ei lähetetty WhatsApp-viestejä eikä Instagram-päivityksiä, vaan multaisilla käsillä kirjoitettuja kirjeitä.

Sanat ”rakas”, ”koti” ja ”terve” toistuivat usein. Joulukuussa 1939, loppukesällä 1941 ja alkukesästä 1944, siis kaikkein ankarimpien taistelujen aikana, useimmin toistuneet sanat sotilaiden kirjeissä olivat ”rauha” ja ”Jumala”. Oliko niin, että kun oma pelko ahdisti eniten ja hätä isänmaasta oli suurin, juoksuhaudoissa turvauduttiin Jumalaan ja rukoiltiin rauhaa?

Tein sanapilven myös tämän jumalanpalveluksen rukouksista ja virsistä. Tulos pääsi yllättämään: useimmin toistuneet sanat ovat ”rauha” ja ”Jumala”. Mistä tämä yhteensattuma kertoo? Siitäkö, että ankarat ajat ovat palanneet?

I dagens evangelietext talar Jesus om fred och frid. ”Känn ingen oro och tappa inte modet. Frid lämnar jag kvar åt er, min frid ger jag er. Jag ger er inte det som världen ger.”

Jeesus näyttää tässä puhuvan kahdenlaisesta rauhasta: siitä, jonka maailma antaa ja siitä, jonka hän antaa. Mistä on kyse? Mitä hän tarkoittaa ensimmäisellä, siis rauhalla, jonka maailma antaa?

Ensinnäkin ihmisten ja kansojen maailmassa tunnetaan veitsi kurkulla -rauha. Siinä vahvempi osapuoli ottaa omansa, asettaa veitsen heikomman kaulalle ja sanoo: ”Minä olen hyvin, hyvin rauhantahtoinen, voisimmeko solmia rauhan ja sovinnon?” Tällaista rauhaa ei saavuteta neuvotteluilla ja diplomatialla, vaan voimalla ja väkivallalla. Näin ovat toimineet lurjukset ja suurvallat läpi historian. Jeesus tunsi hyvin tällaisen veitsi kurkulla -rauhan: hänen aikanaan Rooma miehitti Palestiinaa ja lopulta tämän miehitysvallan sotilaat pitivät hauskaa kiduttamalla ja surmaamalla hänet.

Tämä vuosi on riisunut naamiot monilta kasvoilta ja paljastanut sodan kasvot. Olemme pettyneinä ja järkyttyneinä seuranneet, kuinka samaa veitsi kurkulla -rauhaa yritetään käyttää alistamaan Ukrainan kansaa. Tällainen veitsi kurkulla -rauha ei ole koskaan oikeudenmukainen. Sitä ei koeta aidoksi ja reiluksi. Siksi se ei voi kestää. Vaikka toisella kädellä solmittaisiin rauha, toinen käsi jää selän taakse nyrkkiin. Taistelut taukoavat – vain alkaakseen joskus uudestaan.

Hienovaraisempi muoto rauhasta, jonka maailma voi antaa, on rauhaa kauppasuhteista -rauha. Siinä mahtisuvut tai suurvallat solmivat keskenään tiiviit kauppasuhteet. Toivotaan, että keskinäisen kaupallisen riippuvuuden seurauksena osapuolet toteavat, että on itselle hyödyllisempää pidättyä vihollisuuksista kuin käynnistää sota. Ja niin taotaan miekat auroiksi ja keihäät vesureiksi. Jeesuksena aikana tunnettiin hyvin myös tämä malli.

I själva verket byggdes det nuvarande Europa, i ruinerna av andra världskriget, på den här modellen med fred genom handelsförbindelser. Den har varit mera hållbar. Vi har fått njuta av en lång tid av fred. Efter kommunismens fall trodde många av oss att vi genom att skapa handelsrelationer kunde köpa våra grannar i öst till att älska fred och respektera demokratin.

Tämä vuosi on katkerasti osoittanut, että tässä maailmassa myös rauhaa kauppasuhteista -malli on hauras, jopa pettävä. Moni Euroopan valtio on tullut petetyksi tai antanut pettää itsensä.

Puhuessaan rauhasta Jeesus näyttää tunnistavan realiteetit. Hän ei ole lullukka, joka kehottaa alistumaan mihin tahansa, ei myöskään idealisti, joka on sokea ihmisluontoon kätkeytyvälle itsekkyydelle. Tässä maailmassa rauha perustuu usein laskelmoinnille. Tässä maailmassa rauha on ihmisten välinen järjestely ja siksi aina hauras. Tässä maailmassa riita on jatkuvasti läsnä. Sotatantereilla ja somerintamilla.

Silti Herramme kehottaa meitä rakentamaan rauhaa ja sovintoa jo tässä elämässä. ”Autuaita ovat rauhantekijät” (Mt. 5:9). Meidän ei tule omaksua kyynisiä teorioita, joissa ihmisten välisiä suhteita pidetään pelkkinä valtarakenteina. Rauha ja oikeudenmukaisuus ovat hauraita ja silti niitä kannattaa tavoitella. Rauha ja oikeus kuuluvat yhteen. Ei ole toista ilman toista. Joskus rauhan rakentaminen voi tarkoittaa kohtuulliseen kompromissiin suostumista. Joskus se taas tarkoittaa sen hirvittävän tosiasian tunnustamista, että oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan takia emme voi suostua epäreiluun ja horjuvaan veitsi kurkulla -rauhaan.

Näitä kohtalokkaita vaihtoehtoja päättäjämme ja paimenemme joutuvat nyt punnitsemaan Suomessa ja Euroopassa. Mikä on heidän tehtävänsä?

Eräässä piispantarkastuksessa sain vierailla päiväkodissa. Lapset ja henkilökunta odottivat vastaanottotilassa kauniissa rivistössä. Tervetulosanojen juhlallinen lausuminen oli annettu 6-vuotiaalle pojalle. Hän ojensi kätensä minulle, mutta nähdessään piispanristin hän unohti vuorosanansa ja lausui: ”Ootko sie joku räppäri?”

Vastasin, että kyllä minä laulan ihmisten edessä, en ole silti räppäri, vaan paimen – mikä sinun mielestäsi on paimenen tehtävä? Ennen kuin seurueemme ehti istuutua, olimme yhdessä päätyneet siihen, että paimenen tehtävä on pitää lauma yhdessä, ruokkia sitä ja puolustaa sitä pedoilta, siis yhdistää, ruokkia ja puolustaa.

Tänään ja tässä näen edessäni tämän maan paimenia. Teidän tehtävänne on tehdä vaikeita päätöksiä vaikeina aikoina. Teidän tehtävänne on yhdistää lauma, ruokkia sitä ja puolustaa sitä ulkoisilta uhilta – yhdessä. Meidän tehtävämme, rakkaat kuulijat, on tukea heitä, auttaa heitä ja rukoilla päättäjillemme voimaa ja viisautta vaativissa paimenen tehtävissä.

Meille kaikille Kristuksella, Hyvällä Paimenella, on hyviä uutisia. Päivän evankeliumissa hän sanoo: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Ja hän lupaa: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.”

Se rauha, josta Jeesus tässä puhuu, ei ole vain sodan poissaoloa. Se on sielun rauhaa, siis lepoa, iloa ja kiitollisuutta siitä, että meillä on rauha ja sovinto Jumalan kanssa. Tästä sielun rauhasta, tästä ilosta ja kiitollisuudesta versoo muheva rauha: kotirauha, naapurisopu, ystävien rakkaus, luottamus puolueiden välillä, rauha kansojen kesken ja huolenpito koko Jumalan ihanasta luomakunnasta. Tämän rauhan omistamiseen ja edistämiseen hyvä Jumala kutsuu meitä kaikkia, yhdessä ja erilaisina.

Tänään itsenäisyyspäivänä monet kiinnittävät huomion siihen, miten juhlavieraat ovat pukeutuneet linnanjuhliin. Olkoon niin. Mutta apostoli Paavali haluaa antaa toisenlaisen pukeutumisohjeen, joka sopii meille kaikille. Se muistuttaa, että rauhan rakentaminen alkaa läheltä, omasta itsestä. Näin hän kehottaa pukeutumaan:

”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu.”