Evankeliumi: Joh. 14:23–29

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

Kunnioitetut akateemikot, sisaret ja veljet Kristuksessa,

Kun akatemia marssii katedraaliin, se ei astu valloittajana vierashuoneeseen, vaan palaa omaan alkukotiinsa. Monet Euroopan vanhimmista yliopistoista saivat alkunsa katedraalikouluista, joita tuhat vuotta sitten ryhdyttiin perustamaan hiippakuntien pääkaupunkeihin edistämään korkeinta sivistystä ja kouluttamaan parhaimpia voimia yhteiskunnan ja kirkon palvelukseen.

Toivon, että tänään voisimme nähdä tämän Itä-Suomen yliopiston promootion suurena kiitosjuhlana. Eikö olekin niin, että arjen paineiden keskellä olemme hyviä murehtimaan tekemättömistä töistä? Emmekö olekin tarkkoja näkemään, mitä meiltä puuttuu? Tänään on monta syytä iloon ja kiitokseen siitä, mitä meillä on juuri nyt.

Kahden vuoden karttamissääntöjen jälkeen pääsemme yhteen. Voimme juhlia uusia tohtoreita ja kunniatohtoreita. Tässä jumalanpalveluksessa kiitämme Jumalaa, kaiken hyvyyden ja viisauden lähdettä, yliopistosta ja tieteiden lahjasta. ”Olkaa kiitollisia, laulakaa kiitosvirsiä,” kehottaa äsken luettu Raamatun sana. Samalla rukoilemme, että oppisimme käyttämään tieteiden lahjaa oikein: edistämään rauhaa, oikeutta ja luomakunnan eheyttä. Piispojen tiedekannanotossa muistutamme, että tiedon lisäksi tarvitsemme myös viisautta, jotta oppisimme käyttämään tietoa oikein ja vastuullisesti: ”Tieteen ja teknologian tulee palvella elämän säilymistä, ei sen tuhoutumista”.

Tänään on hyvä muistaa kiitollisina hetki niitä ennakkoehtoja, joiden on pitänyt vuosisatojen aikana ensin kehittyä, jotta humanistista ja luonnontieteellistä tutkimusta on ylipäänsä voinut syntyä. Tarvitaan erilaisten kielten ja kulttuurien vuorovaikutusta; tutkimus ei kehity etnisissä umpioissa, joissa suhtaudutaan ennakkoluuloisesti toisiin kansoihin. Tarvitaan toisiaan haastavia paradigmoja, koulukuntia ja oppiriitoja; kyky argumentoida ei kehity ideologisissa umpioissa, joissa halutaan etukäteen ”peruuttaa” ja mustamaalata ihmiset, joiden poliittiset tai uskonnolliset vakaumukset poikkeavat omastani. Tarvitaan myös yhteisiä ajattelun, kielen, argumentoinnin ja todistelun pelinsääntöjä, jotta järkevä keskustelu ja totuudessa kasvaminen voivat onnistua. Lopulta tarvitaan metafyysinen maailmankatsomus, jossa uskotaan luomakunnan olevan sattumanvaraisen kaaoksen sijasta järkevä, asetettu ja säännönmukainen – eihän sitä muuten ole mielekästä empiirisesti tutkia.

Olkaamme nöyriä: näitä tieteen ennakkoehtoja ei keksitty rakkaassa Itä-Suomen yliopistossamme. Ne rakennettiin sydänkeskiajalla Bolognan, Pariisin tai Oxfordin kaltaisissa yliopistoissa. Silti meillä on lupa kiitollisuuteen: tänään saamme Itä-Suomen yliopistossa liittyä tähän pitkään virtaan, juhlia tieteiden lahjaa ja kehittää sitä eteenpäin.

Ainakin yksi sivistyksen ja tieteiden harjoittamisen välttämätön ennakkoehto on vielä mainitsematta. Se on rauha.

Monet teistä ovat ehkä nähneet toukokuussa otetun kuvan, jossa sosiologian professori Fedir Shandor pitää kännykän kautta luentoa opiskelijoilleen. Etäluento, korona-ajasta tuttu ajan kuva! Sitäkin. Poikkeuksellista on, että kuvassa tämä ukrainalaisen Uzhorodin yliopiston professori pitää luentoa juoksuhaudassa, komposiittikypärässä, armeijan maastopuvussa, rynnäkkökivääri vierellään, siis taistelutauolla jossakin Ukrainan rintamalla.

Tuo kuva muistuttaa traagisesti, että monien kärsimysten lisäksi sota särkee myös tieteiden lahjan. Samalla kuva juoksuhaudassa etäluentoa pitävästä ukrainalaisprofessorista kertoo tiedon janon voimasta. Tiedon jano ja totuuden nälkä ovat niin vahvoja voimia, että niitä vastaan sotiva on tuhoon tuomittu. Hän häviää aina.

Tiede tarvitsee edistyäkseen myös rauhaa. Haluaisinkin kiinnittää tänään huomionne yhteen Jeesuksen sanaa päivän evankeliumissa, siihen, jossa hän lupaa: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.”

Olin tottunut ajattelemaan, että rauha voidaan ymmärtää yhdellä tavalla: vallitsee joko rauha tai sen vastakohta sota. Mutta Jeesus ei puhu tässä sodasta ja rauhasta. Hän näyttää puhuvan kahdesta erilaisesta rauhasta: ”Minä annan teille oman rauhani, en sellaista, jonka maailma antaa.”

Mitä Jeesus tarkoittaa sillä rauhalla, jonka maailma antaa?

Jeesuksella oli epäilemättä mielessään oman kansansa traaginen historia. Vanhan testamentin mukaan israelilaiset, Egyptin orjuudesta vapauduttuaan, valloittivat Kanaanin maan sotimalla, ja yhtä väkivaltaisesti heidät vietiin pakkosiirtolaisuuteen ensin Assyriaan ja myöhemmin Babyloniaan. Jeesuksen aikana Jerusalem oli Rooman ankarasti miehittämä ajanjaksolla, jota Seneca kutsui ensimmäisenä termillä pax romana, roomalainen rauha.

Termi on hurskasteleva. Parempi termi olisi pax imperium, imperialistinen rauha. Kyse oli veitsi kurkulla -rauhasta, jota ei saavutettu diplomatialla ja neuvotteluilla, vaan väkivallalla ja sillä uhkaamalla. Tällaisessa rauhassa vahvempi osapuoli asettaa heikomman kurkulle veitsen ja sanoo: ”Voimme oikein mukavasti elää rauhassa ja sovinnossa, jos vain teet niin kuin minä määrän tai maksat minulle riittävästi.” Tällaista veitsi kurkulla -rauhaa ovat harjoittaneet lukemattomat imperiumit aina antiikin Roomasta Hitlerin Saksaan, Stalinin Neuvostoliittoon ja Putinin Venäjään. Sama alistava menetelmä ilmenee myös arkisemmissa ihmissuhteissa.

Poliittisesta rauhasta on olemassa myös pehmeämpi rauhaa kauppasuhteista -menetelmä. Siinä tosiaan vastaan vihoittelevat osapuolet pyrkivät liittoutumaan taloudellisesti niin, ettei kummankaan kannata hyökätä. Tämänkin Jeesus epäilemättä tunsi. Menetelmää sovellettiin toisen maailmansodan jälkeen, kun haluttiin varmistaa rauha Ranskan ja Saksan välillä.

Se onkin toiminut. Euroopassa on pitkään nautittu rauhasta. Ehkä siksi monet kuvittelivat, että Neuvostoliiton romahdettua Venäjän johto voitaisiin houkutella rauhaa kauppasuhteista -menetelmällä työhön demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltionperiaatteen edistämiseksi. Tämä kevät on riisunut naamiot: edes pehmeämpi rauhaa kauppasuhteista -menetelmä ei kykene varmistamaan kestävää rauhaa maailmassa. Rauha, joka perustuu oman edun optimoinnille, oudolle tasapainottelulle pelon ja itsekkyyden välillä, on aina horjuva.

Voimmeko me suomalaiset elää tämän kylmän etupiiriajattelun ulkopuolella? Yhden vastauksen antaa Stalin. Kun J.K. Paasikivi yritti talvisodan alla selittää Stalinille, että Suomi haluaa pysyä suurvaltojen valtataistelun ulkopuolella, Stalin vastasi ”ymmärrän”, ja jatkoi: ”Mutta teille ei tulla sitä sallimaan.”

Mitä Jeesus sitten tarkoittaa sillä rauhalla, jonka hän antaa?

Yksi avain siihen on äsken luettu profeetta Miikan visio, jonka Jeesus tunsi: ”Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.”

Jumalan valtakunnassa rauha toteutuu, koska oikeudenmukaisuus toteutuu. Mitä reilummin toisia kohdellaan, sitä paremmin sulavat sotien ja asevarustelun juurisyyt. Tämä voi tuntua kaukaiselta haaveelta. Mutta eikö meidän tule kuvitella sitä juuri nyt, kun rauha järkkyy ja pahan voimat tuntuvat saavan vallan?

Rakkaat sanankuulijat! Kristus on tullut maailmaan, ei tuomaan analyysiä, vaan antamaan rauhan. Ei rakentamaan muureja, vaan yhdistämään ihmisiä. Kristus on tullut maailmaan, ei tuomitsemaan langenneita, vaan toteuttamaan sovinnon ihmisen ja Jumalan välille. Eikö se, joka elää sovinnossa Jumalan kanssa, tahdo elää sovinnossa myös toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa?

Profeetta Miikan visio vie rauhan aina sen täyttymykseen saakka. Hän kirjoittaa: ”Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.” Eikö tämä nykysuomeksi tarkoita tätä: Kristus tahtoo antaa meille tulevaisuuden, jossa jokainen voi istua vapautuneesti viinilasin ääressä, nauttia iloiten ystävien seurasta, nauraa kouluajan kommelluksille, väitellä multiversumihypoteesin ongelmista, haltioitua luomakunnan kauneudesta ja elää kotona maailmankaikkeudessa.

Juhlavieraat! Rauha on lahja, mutta myös tehtävä. Sen rakentaminen alkaa itsestämme. Emmekö voisi saada esimakua rauhan visiosta jo tässä promootiossa. Promootiotoimikunta on antanut viisaat pukeutumisohjeet tälle päivälle ja tälle illalle. Niitä sopii noudattaa. Ja niitä sopii täydentää apostoli Paavalin pukeutumisohjeilla, jotka kuuluvat seuraavasti:

”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu.”