Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa – 10. sunnuntai helluntaista

Vanhan testamentin lukukappale (2. Aik. 1:7–12)

Yöllä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.” Salomo vastasi Jumalalle: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi isälleni Daavidille, ja sinä olet tehnyt minut kuninkaaksi hänen jälkeensä. Herra Jumala, pidä voimassa lupauksesi, jonka annoit isälleni Daavidille! Olet pannut minut hallitsemaan kansaa, joka on monilukuinen kuin maan tomuhiukkaset. Anna siis minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa! Kuinka sinun suurta kansaasi muuten voisi hallita?”

Jumala sanoi hänelle: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut, niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään kuninkaalla on ollut ennen sinua tai tulee olemaan sinun jälkeesi.”

Rakkaat ilomantsilaiset ja kaikki sisaret ja veljet Kristuksessa,

Aivan ensiksi on pakko sanoa: tuntuu hyvältä olla täällä, teidän keskellänne ja omassa rakkaassa Sadan enkelin kirkossa. Tänä viikonloppuna Pogostalla on ollut paljon sekä paikkakuntalaisia että vieraita ja sekä uusia että entisiä ilomantsilaisia. On sopivaa, että pyhäaamuna kokoonnumme myös yhdessä Jumalan sanan kuuloon, niin kuin täällä on tehty satoja vuosia. Kristus lupaa: missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.

Kuten tiedätte, kirkkovuoden jumalanpalveluksissa luetaan Raamatun lukukappaleita, joita me kuulemme Jumalan puheena meille. Monissa kirkoissa Raamatun lukemisen jälkeen lukija lausuu ”Tämä on Jumalan sana”, mihin seurakunta vastaa ”Jumalalle kiitos”.

Tämän päivän raamatuntekstit asettavatkin erityisen haastavan pähkinän. Perehdytäänpä poikkeuksellisesti päivän Vanhan testamentin tekstiin. Se kertoo kuningas Salomosta, mutta ei aivan sellaista, kuin helposti kuvittelemme.

Olen viimeisen puolentoistavuoden aikana vieraillut kolme kertaa Israelissa ja Jerusalemissa, siis ei siinä Jerusalemissa, mikä on Ilomantsissa, eikä siinä, mikä on taivaassa. Vaan siinä maanpäällisessä Jerusalemissa, joka Lähi-Idän kriisien takia pyörii joka päivä uutiskuvissa. On ollut hieno mahdollisuus perehtyä myös Jerusalemiin ja Salomon historiaan.

Vanha testamentti ei koskaan peittele sitä, että Jerusalemin perustivat, eivät juutalaiset, vaan jebusilaiset 5000 vuotta sitten. Kuningas Daavid valloitti sen 3000 vuotta sitten. Hän oli ensimmäinen, joka sai yhdistettyä Israelin 12 heimoa yhdeksi kuningaskunnaksi. Äskettäin löytyi Danin kaupungista 800-luvulta eKr. oleva piirtokirjoitus, jossa on varhaisin merkintä ”Daavidin huoneesta” eli kuningassuvusta.

Noin 40 vuoden hallitusajan jälkeen valta siirtyi Salomolle, Daavidin pojalle. Raamattu kertoo, että vallanperimystaistelu oli itämaiseen tapaan hyvin väkivaltainen, siinä lensi päitä ja suolenkappaleita.

Salomo sai siis perinnöksi jotakin uutta ja suurta, Israelin yhdistyneen kuningaskunnan. Raamatun lukija saa helposti käsityksen, että Salomosta tuli arvostettu kuningas. Tähän vaiheeseen liittyy kuulemamme Vanhan testamentin teksti. Se on hyvin kaunis ja esimerkillinen. Jumala ilmestyy Salomolle ja antaa hänelle lupauksen: ”Pyydä, mitä haluat”.

Mitäpä pyytäisit? Mökki olisi kiva, iso vene, parempi auto, uusi kartano. Muutama satatuhatta pankkitilille. Aika monen ensi ajatus.

Salomo kuitenkin pyytää nöyrästi viisautta hallita suurta kansaa, jonka johtajaksi Jumala on hänet asettanut. Tällainen osoittaa nöyryyttä ja viisautta. Hän ei ajattele itseään, vaan toisia, koko kansaa. Niinpä kertomuksessa Jumala mieltyy Salomon nöyrään rukoukseen ja vastaa: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut, niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään muulla kuninkaalla.”

Tähän asti kaikki hyvin. Nöyrä kuningas, joka johtaa viisaasti. Vähitellen tavallinen raamatunlukija alkaa hämmästyä lukiessaan, mitä kaikkea Salomo noin 40 vuoden valtakaudellaan saa. Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa (1. Kun 1-11) kerrotaan, että lopulta Salomolla oli 1000 vierasmaalaista vaimoa, 12 000 vaunumiestä ja vaunuhevosta, 30 000 verotöissä puurtavaa israelilaista miestä, 70 000 kantajaa ja 80 000 kivenhakkaajaa rakennuksia varten. Pelkästään hänen hovinsa paisui lopulta niin suureksi, että Raamattu kertoo sen kuluttaneen joka päivä (!) 30 nautaa, 100 lammasta ja sen lisäksi gaselleja, peuroja, hanhia.

Tavallinen lukija nykyaikana saattaa ajatella, että näillä kuvauksilla Raamattu asettaa Salomon suuren ja esimerkillisen kuninkaan esikuvaksi. Ja että Salomo todella säilytti sen viisauden, jota hän nuorena hallitsijana Jumalalta nöyrästi pyysi. Mutta oliko näin?

Katsotaanpa tarkemmin, mitä periaatteita Jumalan laki Viidennessä Mooseksen kirjassa asettaa kuninkaalle:

”Kun olette tulleet siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, ja asettuneet sinne asumaan, te saatatte ajatella, että teillä pitäisi olla kuningas, kuten muillakin ympäröivillä kansoilla. Asettakaa silloin itsellenne kuningas, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee. Muistakaa, että asetatte kuninkaaksenne oman kansanne miehen; vierasmaalaisesta ette saa tehdä kuningasta. Kuningas ei saa pitää hevosia suurin määrin eikä lähettää väkeään Egyptiin hankkimaan sieltä hevosia, sillä Herra on sanonut teille: ’Älkää enää milloinkaan palatko tätä tietä!’ Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta, eikä hän saa koota itselleen kovin runsaasti kultaa eikä hopeaa.”

Kaikkia näitä kuningaslain periaatteita Salomo lopulta rikkoi. Hän oli äidin puolelta vierasmaalainen. Hän kerrotaan ottaneen faraon tyttären vaimoksi, ja hän kokosi itselleen kohtuuttoman määrän hevosia ilmeisesti kauppasuhteissa Egyptin kanssa – Raamatun kuvastossa tämä merkitsi paluuta Egyptin orjuuteen. Hän kokosi itselleen ökymäärät kultaa ja hopeaa ja lopulta tuhat vierasmaalaista vaimoa. Raamatun tunteva lukija ymmärtää heti, että Salomon toiminta on avoimessa ristiriidassa Mooseksen lain kanssa.

Ja mitä tästä seurasi! Kun Salomo kuoli, valtakunta hajaantui. Jerusalemin ympärille jäi vain Juudan heimo. Kymmenen muuta Pohjoisen heimoa irtaantui kuningaskunnasta ja perusti oman valtion. Lopulta nämä samaa Jumalaa palvovat kansat olivat keskenään sisällissodassa. Miksi? Siksi, että Salomo sai hovistaan mahtavan teettämällä toisilla israelilaisilla, siis Pohjoisvaltion kymmenellä heimolla kohtuuttoman raskaita verotöitä.

Tämä käy ilmi Salomon kuoltua. Jerobeam-niminen pohjoisten heimojen edusmies pyytää Salomon seuraajaa ja poikaa Rehabeamia keventämään verotöiden taakkaa. ”Sinun isäsi [siis Salomo] teki ikeemme raskaaksi. Kevennä sinä nyt isäsi määräämää raskasta työtä ja painavaa iestä, jonka hän pani kannettavaksemme. Jos sen teet, me olemme sinun palvelijoitasi.” Rehabeam, Salomon poika, pyytää harkinta-aikaa. Lopulta hän ilmoittaa, vastoin omien neuvonantajiensa suositusta, israelilaisille: ”Isäni teki teidän ikeestänne raskaan, mutta minä teen sen vielä raskaammaksi. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä opetan teitä piikkiruoskalla.”

Ja niin yhtenäinen valtakunta hajoaa Salomon aloittamiin ja hänen poikansa jatkamiin sortotoimiin. Keskinäinen riitely johtaa nämä samaa Jumalaa palvovat kansat lopulta sisällissotaan. Se heikentää molempia. Ja lopulta molemmat sortuvat. Vuonna 722 eKr. Assyria valloittaa ja tuhoaa pohjoisvaltio Israelin, ja 140 vuotta myöhemmin Babylonia valloittaa etelävaltio Juudan ja tuhoa Jerusalemin temppelin – molemmat tapahtumia, joita ei pitänyt tapahtua.

No hyvä, tässä meillä on negaatio, varottava kertomus siitä, kuinka Jumalan lahjat tuhlataan itsekkyyteen, vallantavoitteluun ja keskinäiseen riitelyyn.

Meidän on vielä kysyttävä myönteisesti, miten Jumalan lahjoista pidetään huolta?

Ilomantsissa on asuttu vuosisatojen ajan. Monilla maatiloilla toteutuu kuin luonnostaan ylisukupolvinen ajattelu: minä olen saanut tämän tilan perinnöksi edellisiltä sukupolvilta, minun tehtäväni on huolehtia siitä hyvin, niin hyvin, että voin siirtää sen tuleville sukupolville vielä pikkuisen paremmassa kunnossa. Tämä ylisukupolvinen vastuunkanto kasvaa vaistomaisesti meidän maaperästämme ja arkielämästämme.

Tähän huolenpitoon Jumalan lahjoista Jumala itse tahtoo meitä kutsua. Se ei ole aivan helppoa. Se nimittäin edellyttää, että me ymmärrämme ensin elämän perustavan lahjaluonteen.

Että maanviljelijä ymmärtää: tämän maan ja tilan minä olen saanut lahjaksi ylhäältä, ilman omaa ansiotani. Että aviopuoliso ymmärtää: tuon puolison minä olen saanut lahjaksi Rakkauden lähteeltä, ilman omaa erinomaisuuttani. Että vanhemmat ymmärtävät: nämä lapset minä olen saanut lahjaksi Elämän antajalta, ja minun on kasvatettava heidät rakkaudella. Että me ymmärrämme, että luomakunta on maailman Luojan lahja meille, me saamme sitä hyödyntää, mutta meidän on pidettävä siitä myös huolta, itsemme ja lastemme tähden. Että tohtorit ja muut oppineet ymmärtävät: koulusivistyksen minä olen saanut lahjaksi kärsivällisiltä opettajilta, jotka sietivät minua, vikuroivaa teiniä, ja johdattivat viisaudellaan minut tielle, jonka päässä on tohtorinhattu.

Tämä kaikki vaatii meiltä jonkin verran reklektointia, mietiskelyä. Juuri siihen kristillinen usko meidät ohjaa. Juuriksi siksi kristillinen rukouselämä haluaa puhua elämän lahjaluonteesta: elämä on Jumalan lahja ja se tihkuu hyvyyttä. Tämä synnyttää ja vahvistaa kiitollisuutta. Ja kiitollisuus saa meidän antamaan vastalahjan, joka toteutuu huolenpitona puolisosta, lapsista, yhteisöstä, maasta, järvistä ja ilmastosta.

Kristillinen usko kutsuu meitä näkemään elämän perimmäisen lahjaluonteen. Kristillinen jumalanpalvelus- ja rukouselämä kutsuu meitä kiittämään kaikesta hyvyydestä Jumalaa, jotta oppisimme pitämään huolta hänen lahjoistaan – emme pakosta ja vastentahtoisesti, vaan kiitollisuudesta ja vapain sydämin.

Uusi testamentti kertoo meille toisenlaisesta kuninkaasta. Hän ei kerää kultaa ja hopeaa, vaan elää köyhänä alusta loppuun saakka. Hän ei pakota ketään tekemään orjatöitä, vaan vapauttaa synnin orjuudesta. Hän ei anna kantaa itseään, vaan kantaa ristiä meidän ja koko maailman puolesta. Hän ei ratsasta tuhansilla vaunuhevosilla, vaan vaatimattomalla aasilla, Rauhantuoja! Eikä hänellä ole tuhatta vierasmaalaista vaimoa, vaan hän elää naimattomana. Hän sanoo: En minä ole tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Hän on sinun kuninkaasi ja vapahtajasi.

Turvaudu aina häneen, niin saat elää. Usko häneen, luota häneen, puhu hänelle, silloin sinun käy hyvin. Silloin et ole koskaan yksin. Silloin mikään tilanne ei ole toivoton.

Herra olkoon teidän kanssanne.