Päivän evankeliumi (Joh. 11:47-56)

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

 

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Tästä 5. paastonajan sunnuntaista alkaa kirkkovuodessa niin sanottu syvän paaston jakso. Raamatun lukukappaleet ja virret alkavat suunnata entistä enemmän ajatuksiamme ristin ja ylösnousemuksen pääsiäiseen. Tästä pyhästä alkaen Kristuksen kärsimys ja kuolema astuvat ison askeleen lähemmäksi.

Tavallisesti kirkkovuoden Raamatun lukukappaleissa kuulutetaan hyvää sanomaa, Jumalan hyvyyttä ja armoa. Tämän judica-sunnuntain evankeliumi on sen sijaan jotenkin pahanenteinen: se kertoo ylipappien ja fariseusten linjapäätöksestä surmata Jeesus. Missä hyvyys, missä toivo tai rohkaisu? Miksi kirkossa pitää lukea näin ankaria Raamatun lukukappaleita? Eikö niitä pitäisi jollakin tavalla sensuroida tai ainakin valikoida optimistisemmin silmälasein?

Pyhä Raamattu todellakin kuuluttaa hyvää uutista. Se kertoo Jumalan hyvästä tahdosta ja pelastavista teoista meitä kohtaan. Mutta on aivan järkevää kysyä, mistä Jumala tahtoo meidät pelastaa? Onhan niitäkin, joiden mielestä ihminen on hyvä ja terve. Silloin puhe Jeesuksesta pelastajana kuulostaa oudolta ja tuntuu menettävän merkityksensä.

Eivät terveet tarvitse parantajaa sanoi Jeesus kertoakseen, että oli tullut pelastamaan hengellisesti köyhät, jotka nöyrästi tunnustivat syntinsä. Mutta on myös ajattelijoita, joiden mielestä sairaita ei ole ollenkaan. He uskovat, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja terveitä. Näin esittää esimerkiksi hollantilainen historioitsija Ruther Bregman uudessa kirjassaan Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa. Siinä hän pyrkii lukuisilla esimerkeillä osoittamaan, että ihminen on pohjimmilta hyvä, kiltti ja kunnollinen.

En usko, että kenelläkään järkevällä ihmisellä olisi vastustaa Bregmannin ajatusta sinänsä. Olisihan se mahtavaa, jos ihmiset olisivat pohjimmiltaan hyviä. Mutta onko se totta?

Minusta näyttää, että monet tutkijat päätyvät luonnontieteellisen tai sosiologisen aineiston pohjalta päin vastaiseen: että ihminen on pohjimmiltaan itsekäs ja paha. Esimerkiksi tunnettu biologi Richard Dawkins väittää, että ihmisen geenit toimivat itsekkäästi ja vertaa geenejämme häikäilemättömiin Chicagon ganstereihin. Koska toimintamme on aina geenien ohjaamaan, tästä hän päättelee, että itsekkäät geenit ohjaavat ihmisen toimimaan itsekkäästi – eikä mitään muuta vaihtoehtoa ole, ei edes vapaata tahtoa. Kiinnostavaa on, että jyrkkänä ateistina tunnettu Dawkins päätyy käytännössä – ehkä tietämättään – kannattamaan apostoli Paavalin ja myöhemmin kirkkoisä Augustinuksen muotoilemaa perisyntioppia eli käsitystä ihmisen perimmäisestä langenneisuudesta ja itsekkyydestä.

Käsitys, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan hyvä, ei näytä kestävän luonnontieteen testiä, mutta ei myöskään arkipäivän testiä. Viimeksi järkyttävät tapahtumat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan kertovat ankaraa kieltä siitä, kuinka raadollisia ja häikäilemättömiä piirteitä ihmisluontoon kätkeytyy. Vaikka sanoudumme irti Venäjän hyökkäystoimista, se ei vielä tee meitä ehjiksi ja synnittömiksi. Monet arkielämän esimerkit koulukiusaamisesta ilmastonmuutokseen näyttävät puhuvan sen puolesta, että ihminen ei ole pelkästään hyvä. Pikemminkin meillä on taipumus asettaa oma napa maailman navaksi. Tarvitsemme pelastusta itsekkyyden, ryhmäkuntaisuuden ja juonittelun vankilasta. Eikä vain synnin, vaan myös Jumalalle selänkääntämisen eli epäuskon vankilasta ja myös katoavaisuuden eli kuoleman vankilasta.

Siksi Raamatussa on minusta puhuttelevaa paitsi hyvä sanoma myös se, että se kuvaa rehellisesti, avoimesti ja totuudellisesti ihmisen raadollisia piirteitä. Näin tekee myös päivän evankeliumi. Se kertoo ilmiantajista: joku on käynyt ilmiantamassa Jeesuksen fariseuksille sen jälkeen, kun hän teki hyvää eli herätti Lasaruksen kuolleista. Se kertoo kateudesta ja juonittelusta: Jeesus halutaan tappaa. Se kertoo poliittisesta laskelmoinnista: ylipappi ei ole kiinnostunut totuudesta eikä sano ”meidän pitää selvittää oikeudenmukaisesti, ovatko Jeesuksesta väitetyt syytökset oikeita vai vääriä”. Reilun tutkimisen ja vilpittömän totuuden etsimisen sijasta ylipappi lankeaa kyyniseen hyötyajatteluun ja laskelmoitiin: parempi että yksi kuolee kuin että roomalaiset rankaisevat kaikkia. Häntä ei siis kiinnosta, onko Jeesus syyllinen vai syytön, vaan se, että oma asema säilyy. Merkillistä on myös joukkoharha: koko yhteisö kieltäytyy näkemästä Jeesusta hyväntekijänä, sairaiden parantajana ja maailman lunastaja. Yleinen mielipide tai ainakin eliitin mielipide tahtoo nähdä Jeesuksen jonkinlaisena ongelmana, joka on raivattava tieltä keinoista välittämättä.

Sisaret ja veljet, on tärkeää lukea pääsiäisen kertomusta niin, että se kertoo meistä kaikista, siis ei vain kauan sitten eläneiden yksittäisten ylipappien langenneisuudesta, vaan siitä, että me kaikki ihmiset kannamme lankeemuksen haavoja. Me kaipaamme Jumalaa, mutta olemme eksyksissä. Me kaikki ihmiset tarvitsemme sovitusta ja syntien anteeksiantamusta.

Ylioptimistinen käsitys ihmisestä hyvänä ja kilttinä lankeaa väärään toiveajatteluun. Se on yksipuolinen eikä kestä arkielämän testiä. Vastakkainen Richard Dawkinsin käsitys ihmisestä, joka on tuomittu noudattamaan orjallisesti itsekkäiden geenien ohjailua, sisältää toisenlaisen ongelman: se on täysin toivoton ja kyyninen eikä tuo minkäänlaista ratkaisua pahuuden ja itsekkyyden ongelmaan.

Sisaret ja veljet, tämä takia ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen ylittää ja voittaa kaikki inhimilliset teoriat. Se kertoo ensinnäkin rehellisesti ja totuudenmukaisesti ihmisen raadollisista piirteistä. Tarvitsemme sovitusta ja tarvitsemme sitä nimenomaan ulkopuolelta. Ja se tuo synnin ja kuoleman ongelmaan myös ratkaisun, Kristuksen sovittavan kuoleman ja hänen riemullisen ylösnousemuksensa. Kristuksen sovittavaan kuolemaan oikeastaan vihjaa jo päivän evankeliumi, jossa Kaifas tietämättään tekee totta Raamatun ennustuksesta: ”Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain Israelin kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.”

Tämä ihme, yhteen kokoamisen ihme, on tapahtunut tänään myös tänään. Olemme kokoontuneet yhteen Varpaisjärven kirkkoon Jeesuksen nimessä ja hänen läsnäolossaan. Evankeliumissa hän puhuu meille läsnäolevana Herrana. Ehtoollisen leivässä ja viinissä hän koskettaa huuliamme, antaa kaikki synnit anteeksi ja tekee osalliseksi rakkaudestaan. Siksi otamme vastaan ehtoollisen polvistuen, siksi kumarramme ehtoollisen vastaanotettuamme.

Tänään sinut, Pirjo-Leena, rakas työtoveri, asetetaan Varpaisjärven diakonin virkaan. Tunnen siitä suurta iloa. Tiedän, että niin myös seurakunta. Diakonia perustuu Jumalan hyvyydelle ja rakkaudelle. Siinä toimitaan Ylösnousseen Kristuksen palveluksessa. Tämän takia se myös ylittää ja murtaa meissä olevan itsekkyyden kierteen. Se osoittaa Jumalan myötätuntoa ja rakkautta, ei vain minulle tai meidän laisille, vaan kaikille ja kaikenlaisille, ja aivan erityisesti niille, jotka ovat meistä sairaita, särkyneitä, murheellisia, köyhiä ja haavoittuneita.

Se ei kysy, mitä minä saan, vaan se kysyy, mitä minä voin antaa ja lahjoittaa. Se joka on päässyt osalliseksi Jumalan armahtavasta rakkaudesta, voi myös katkaista itsekkyyden kierteen, tehdä hyvää ja palvella toisia Jumalan rakkaudella. Tähän sinut on kutsuttu. Tähän me haluamme sinua vahvistaa ja siksi siunaamme sinut tänään virkaasi.

Rakkaat seurakuntalaiset, Jumala on kutsunut teidät kaikki tähän palvelevan rakkauden tehtävään. Kantakaa toistenne taakkoja, kannatelkaa toisianne, olkoon toisianne kohtaa hyväsydämisiä ja lempeitä. Silloin te toimitte Jumalan suuna, käsinä ja jalkoina tällä Varpaisjärvellä ja tässä Jumalan maailmassa. Aamen.