Puhe kristittyjen ekumeenisen rukousviikon pääjuhlassa 21.1.2026

Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa!

Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa vietetään maailmanlaajasti, ja myös me olemme Kuopiossa jo vuosikymmeniä halunneet liittyä tähän kirkon ykseyttä kaipaavien ja sen puolesta rukoilevien pyhiinvaeltajien joukkoon. Vaikka talvisella arkiviikolla osallistujamäärämme eivät aina nouse satoihin, uskon, että rukousviikon vietostamme on tullut entistä tärkeämpää. Näin on raamatullisista, hengellisistä ja myös maailmanpoliittisista syistä. Miksi?

Katsotaan ensin, mikä tämän vuoden aihe ”Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo” sanoo. Sen taustalla on efesolaiskirjeen 4. luvun kohta, jonka haluan lukea kokonaan. Apostoli kirjoittaa:

”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan siis teitä elämään saamanne kutsun arvoisesti. 2Olkaa nöyriä ja malttakaa mielenne, suvaitkaa toisianne kärsivällisesti ja rakastakaa toisianne. 3Pyrkikää parhaanne mukaan säilyttämään hengellinen yhteys, niin että elätte rauhassa keskenänne. 4On yksi ruumis ja yksi Henki. Samoin on vain yksi toivo, ja siihen teidät on kutsuttu. 5On yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. 6Yksi Jumala on kaiken Isä. Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa läsnä.”

Apostoli tunnistaa, että alkukristittyjen keskuudessa on erilaisuutta ja myös erimielisyyttä. Joskus erimielisyydet voivat johtua henkilökemiasta, joskus taas uskoon tai rukoukseen liittyvistä erilaisista painotuksista. Ensimmäisten kristittyjen oli esimerkiksi ratkaistava, pitääkö ei-juutalaisuudesta tai pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen ottaa ympärileikkaus ja noudattaa tooran tarkkoja ruokasäädöksiä, jotta yhteinen ateriointi olisi ollut mahdollista.

Raamattu ei kuitenkaan puhu moninaisuudesta siinä merkityksessä, että se yrittäisi sillä pyhittää vastakkaiset käsitykset ja näkyvän kirkon jakaantumisen. Päinvastoin efesolaiskirje ohjaa siihen, mikä yhdistää kaikkia kristittyjä. On yksi Isä Jumala, yksi Poika ja yksi Pyhä Henki, siis yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala. Ja siksi on myös yksi ruumis eli Kristuksen kirkko, on yksi kaste, joka yhdistää Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Ja on yksi toivo, yhteinen visio siitä, että Jumala pelastaa meidät iankaikkisesti. ”Yksi toivo” ei siis toivo minun pelastustani ja muiden kadotusta, vaan se toivoo, että voisimme elää yhdessä kirkossa ja pelastua yhdessä samaan taivaaseen.

Tällä kaikella on myös kirkkokäsitykseen, seurakuntaoppiin ja kristittyjen moraaliin liittyviä seurauksia. Apostoli kirjoittaa: ”Pyrkikää parhaanne mukaan säilyttämään hengellinen yhteys, olkaa nöyrä, malttakaa mielenne, suvaitkaa toisianne kärsivällisesti ja rakastakaa toisianne.”

Sisaret ja veljet Kristuksessa. Onko maailmanlaaja Kristuksen ruumis eli kirkko tänään yksi? Meidän on pakko myöntää, että ei ole. Siksihän me vietämme kristittyjen ykseyden rukousviikkoa. Tunnustamme jakaantumisen synnin, haluamme tehdä siitä parannusta, etsimme yhdessä Kristuksen kasvoja ja juuri siksi toisemme kasvoja. Siksi me myös tänään rukoilemme toistemme puolesta.

Jakaantumisen haava ja ykseyden haaste koskee myös kirkkojemme sisäistä elämää. Myös jokaisen täällä edustettuna olevan kirkkokunnan sisällä on erilaisia jännitteitä. Eniten niitä on luultavasti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Näin on jo aivan sosiologisista syistä, mitä isompi yhteisö, sitä enemmän erilaisuutta, näkemyseroja ja erimielisyyttä. Nykyisin näkemyserot kirkkojen sisällä koskevat erityisesti suhtautumista seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen, ei niinkään siksi, että kristinuskon opetus olisi näissä epäselvää, vaan siksi, että maailma asettaa haasteen, ja on eri ideoita siitä, miten tähän haasteeseen tulisi kirkkona vastata. Yhtä kaikki rukous ja työ kunkin kirkkokunnan sisäisen ykseyden puolesta on tärkeää. Siihen haluan meitä kutsua.

Kristittyjen ykseyttä tarvitaan entistä kipeämmin poliittisista syistä. Kristittyjen ykseyttä tarvitaan maailmassa, jota repii polarisaatio. Olemme siirtyneet nopeasti röyhkeän imperialismin aikaan. Tällainen röyhkeä imperialismi ja etupiiriajattelu näkyy Venäjän käynnistämässä hyökkäyssodassa ja Yhdysvaltojen nykyhallinnon toiminnassa, kun se havittelee Grönlantia ja pyrkii luomaan rakenteita, joiden tarkoituksena on syrjäyttää YK. Suomen kaltaisten pienten maiden puolustama sääntöihin, sopimuksiin, tasaveroisuuteen ja maltilliseen sovitteluun perustuva kansainvälinen järjestelmä murenee silmiemme edessä päivä päivältä. Tässä tilanteessa kristittyjen ei tule edistää kärjistymistä, vaan liennytystä. Tässä tilanteessa meidän pitää puhua kirkon ykseyden puolesta ja tietyssä mielessä myös ihmiskunnan ykseyden puolesta. Oppi jokaisesta ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna oli väkivaltaisessa ja röyhkeään imperialismiin perustuvassa antiikin Roomassa jotakin kokonaan uutta. Sillä oli väkivaltaa hillitsevä ja rauhaa edistävä vaikutus. Kun näet toisessa – jokaisessa ihmisessä! – Jumalan kuvan, kuinka uskaltaisit hyökätä hänen kimppuunsa?

Poliittinen polarisaatio oli käsinkosketeltava myös Israelissa ja palestiinalaisalueilla, joissa sain vierailla viikko sitten kymmenen päivän ajan. Vierailimme Hamasin islamistisen terrorihyökkäyksen uhrien muistoksi rakennetulla muistopaikalla. Kunnioitimme terrori-uhrien muistoa lukemalla Psalmin 23 ja veisaamalla Bonhoefferin virren 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Terrorihyökkäys on yhä trauma israelilaisille.

Samalla kuulimme ikäviä kertomuksia siitä, kuinka juutalaiset siirtokuntalaiset tekevät Länsirannalla – ilman rangaistuksen pelkoa – yhä väkivaltaisempia hyökkäyksiä palestiinalaissiviilien kimppuun, yrittävät savustaa heitä muuttamaan pois ja yrittävät varastaa heidän maansa ja asuntonsa. Kaikki tämä tapahtuu Israelin nykyhallituksen myötävaikutuksella, joka passiivisella tai aktiivisella. Hallitus rakentaa yhä uusia siirtokuntia palestiinalaisten laillisesti omistamille maille. Kaikkien näiden sortotoimien kohteena ovat myös Pyhän maan kristityt, olivatpa he kansalliselta identiteetiltään palestiinalaisia, armenialaisia tai muita kristittyjä.

Tutustuimme israelilaistaustaisen tutkimusinstituutin Crossing Centerin vuosiraporttiin 2024. Sen mukaan uskonnollisten juutalaisten hyökkäykset paikallisia kristittyjä vastaan ovat lisääntyneet selvästi. Vuonna 2024 raportoituja hyökkäyksiä oli 111, ja näiden dokumentoitujen tapausten alle jää vielä moninkertainen määrä hyökkäyksiä. Yleisin tapa on se, että uskonnollinen juutalainen sylkee kohti pappia, munkkia, nunnaa, ristiä tai kristittyjen pyhiinvaelluskulkuetta. On ikävä lukea raportteja, joissa Jumalan valittuun kansaan kuuluvat huutavat ”kuolema kristityille” tai ”Jerusalem on puhdistettava kristityistä” tai maalaavat Jeesusta ja Mariaa häpäiseviä graffiteja kirkkojen seiniin – sanamuotoja ei ole tässä tarpeen toistaa. Tämä on siis israelilaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden dokumentoimaa todellisuutta.

Kristittyinä meidän pitää sanoutua irti sekä juutalaisiin kohdistuvasta antisemitismistä että palestiinalaisiin kohdistuvasta rasismista – jälkimmäinen on erityisesti niin sanotun kristillisen sionismin vaara. Pyhällä maalla kahdella kansalla, israelilaisilla ja palestiinalaisilla, ja kolmella uskonnolla, juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on oikeus läsnäoloon, turvallisuuteen ja uskonnonvapauteen. Kristittyjen läsnäolo Pyhällä maalla on yhtä vanhaa kuin kristinusko itse. Pyhän maan kristittyjen asema on uhanalainen. He tarvitsevat tukeamme ja esirukouksiamme.

Maanantaina pyhän Henrikin muistopäivänä Rooman piispa, paavi Leo otti vastaan arkkipiispa Tapio Luoman johtaman suomalaisen ekumeenisen delegaation. Hän puhui Suomesta ekumenian mallimaana muun muassa näin sanoen: ”Arvostan suuresti niitä monia toivon merkkejä, joita on nähtävissä Suomen kristittyjen keskuudessa. Erityisesti ilahduin kuullessani, että Suomea on kuvattu ”ekumenian mallimaaksi”. Tiedän esimerkiksi, että Helsingin piispat ovat kolmikantaisessa ortodoksis‑luterilais‑katolisessa julkilausumassa pyrkineet edistämään ”toivon, ihmisarvon ja myötätunnon kulttuuria” ja ovat yhdessä todenneet, että palliatiivisen ja elämän loppuvaiheen hoidon kehittämistä on jatkettava.”

Paavi viittasi myös eräisiin muihin esimerkkeihin Suomesta ekumenian mallimaana.

Kristityt sisaret ja veljet! Monenlaisen poliittisen ja aatteellisen jakaantumisen maailmassa on yhä tärkeämpää, että me kristityt edistämme efesolaiskirjeen pohjalta ”toivon, ihmisarvon ja myötätunnon kulttuuria”. Siihen Kristuksen evankeliumi meitä kutsuu. Siihen Kristuksen evankeliumi antaa meille lujan pohjan. Sitä maailma kaipaa. Sen puolesta meidän pitää rukoilla ja tehdä työtä.

Herra olkoon teidän kanssanne.