Piispa Munib Younanin puhe Kuopion hiippakunnan synodaalikokouksessa Kuopiossa 28.9.2016

Tuon teille terveisiä Jerusalemista, Herramme kuoleman ja ylösnousemisen kaupungista. Tuon myös rakkaita terveisiä Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnilta, jotka sijaitsevat Jerusalemissa, Betlehemissä, Beit Sahourissa, Beit Jalassa, Ramallah:ssa, sekä Jordanian Ammanissa. Arvostamme pitkää kumppanuuttamme Kuopion hiippakunnan kanssa. Tämän keskinäisen yhteyden ja tuen suhteen välityksellä me toteutamme kutsumustamme olla siunauksena toisillemme kulkien yhdessä Kristuksen valossa.

 

KIITOSAIHEITA SEKÄ PÄIVITYSTÄ KIRKKOMME TYÖSTÄ

 

Kun kerran olemme kumppaneita työssä, haluaisin aluksi kertoa ajankohtaisia asioita ELCJHL:n seurakunnista, kouluista sekä muusta työstä.

Uusi kouluvuosi on juuri alkanut Palestiinassa. Beit Jalassa, Betlehemissä, Beit Sahourissa sekä Ramallah:ssa lapset ovat nyt takaisin koululuokissaan. Olemme edelleen ylpeitä voidessamme tarjota tytöille ja pojille samoissa kouluissa uskontojenvälistä ja laadukasta koulutusta, joka myös korostaa positiivista palestiinalaista identiteettiä jokaisen lapsen kohdalla. Vaikkakin kirkkomme on pieni, koulutuksemme kautta panoksemme Palestiinan yhteiskuntaan on merkittävä.

Taloudellinen tilanne Länsirannalla on hankala: monien vanhempien on hyvin vaikeaa maksaa koulumaksuja. Tilastojen mukaan Länsirannan työttomyysprosentti on n. 27%, ja joissakin yhteisöissä, jotka kärsivät eniten Israelin rakentamasta muurista, työttomyysprosentti  on jopa yli 50%. Tämän vuoksi me pyrimme etsimään keinoja, jotta voisimme antaa yhä enemmän taloudellista tukea oppilaille, joiden vanhemmilla ei ole varaa koulumaksuihin.

Olemme myös sitoutuneita edistämään naisten asemaa Palestiinan yhteiskunnassa. Teemme tätä monella tavalla. Ensiksikin, vuosi sitten ELCJHL:n kirkkolakia muutettiin siten, että sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sisällytettiin kirkkolakiin. Tämä uusi linjaus on ensimmäinen Palestiinan kirkoissa ja koko Lähi-idän kirkoissa. Se takaa sukupuolten välisen tasa-arvon perheasioissa, mukaan lukien perintökysymykset.

Yksin tulos tästä naisten ja miesten välisen oikeudenmukaisuuden painotuksesta oli sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta käsittelevä seminaari Beit Jalassa tämän vuoden toukokuussa. Konferenssiin osallistui pappeja puolisoineen sekä seurakuntien maallikkojäseniä. Konferenssissa naiset kertoivat kokemuksiaan ja huolenaiheitaan sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta kirkossa ja Palestiinan yhteiskunnassa. Miehet ja naiset keskustelivat yhdessä, kuinka voitaisiin olla proaktiivisia pyrittäessä muuttamaan tapoja ja säännöksiä. Kokonaisuutena konferenssin palaute oli hyvää, ja toivomme, että konferenssi voisi olla avaamassa tietä toimenpiteille, jotka edistävät sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta.

Vielä yksi tapa, jolla edistämme naisten asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa on tuki, jota annamme Ms. Sally Azarille. Sally on kirkkomme yhden papin tytär. Hän opiskelee parhaillaan Near East School of Theology:ssa Beirutissa. Hän pohtii parhaillaan, olisiko hänellä kutsu tulla vihityksi papiksi. Me tuemme häntä kaikin tavoin tällä tiellä.

Meidän kuusi seurakuntaamme ovat edelleen merkittäviä parantumisen ja voiman lähteitä miehityksen alla eläville perheille. Pappimme työskentelevät lujasti: merkityksellisten sunnuntaijumalanpalvelusten lisäksi he antavat pastoraalista tukea kovan paineen alla eläville seurakuntalaisille. ELCJHL-papit tarjoavat apuaan myös koko yhteisölle, ei ainoastaan omien seurakuntiensa jäsenille eikä pelkästään luterilaisille. Etsimme erityisesti keinoja, joilla voisimme rohkaista ja varustaa nuoria ja antaa heille toivoa ja välineitä, joita he tarvitsevat voidakseen asua Palestiinassa senkin jälkeen kun he ovat lopettaneet opintonsa.

Koulut ja seurakuntamme ovat keskeisen tärkeitä Palestiinan yhteiskunnalle. Kiitänkin teitä koulujemme ja seurakuntiemme puolesta taloudellisesta tuestanne, rukouksistanne ja ystävyydestänne. Kumppanuutemme ja keskinäinen yhteytemme tekee mahdolliseksi edelleenkin jatkaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin rohkeina todistajina Pyhällä maalla.

 

Nyt on aika siirtyä paikallisesta globaaliin:

 

GLOBAALIN KIRKON KRIITTINEN AIKA

Kuten tiedätte, tänä syksynä alamme juhlia luterilaisen kirkon historian keskeisen tärkeää maamerkkiä: reformaation 500-vuotisjuhlaa. Osana merkkivuoden valmistelua Luterilainen maailmanliitto on huolellisesti pohtinut, mikä tällaisen merkkivuoden teeman tulisi olla. Millaisen tulisi olla meidän viestimme maailmalle? Mitä tarkoittaa olla luterilainen tänään 500 vuoden jälkeen? Mikä on kirkkoa ja maailmaa koskeva luterilainen tulevaisuuden näky? Runsaan keskustelun jälkeen tämä yksinkertainen mutta suora teema valittiin: ”Jumalan armon vapauttama.”

Tämä teema ”Jumalan armon vapauttama” ei noussut omista ajatuksistamme. Sehän on otettu suoraan Lutherin teologisista kirjoituksista. Reformaatioliikkeelle on keskeinen uskonvanhurskauden ajatus, jonka mukaan Jumalan armo annetaan meille Kristuksessa ilmaiseksi ja ehdoitta. Tätä on sanottu opiksi, jonka mukana kirkko joko seisoo tai kaatuu. Monet nuoret luterilaiset ovat oppineet tämän ulkoa yksinkertaisen lauseen muodossa: ”Opetamme, että pelastumme armosta uskon kautta ilman tekoja.” Juuri tätä tarkoitamme kun sanomme: ”Jumalan armon vapauttamia.”

Samoin kuten merkkivuoden teema ei noussut meidän omista ajatuksistamme, on myös tärkeää huomata, että oppi uskonvanhurskaudesta ei tullut Lutherin ajatuksista. Se tulee Pyhästä kirjasta. Lutherin huolellinen Raamatun opiskelu, erityisesti roomalaiskirjeen opiskelu, johti hänet eksegeettiseen läpimurtoon, minkä myötä hän oppi uuden merkityksen sanalle ”vanhurskaus”. Luther oivalsi, että vanhurskaus ei koskaan ole jotakin, minkä saavutamme omin voimin tai edes yhteistyössä Jumalan kanssa. Vanhurskaus on Kristuksen omaa vanhurskautta, joka annetaan meille lahjaksi ristin kautta.

 

 

Scmalkaldenin opinkohdissa Luther kirjoittaa:

“Ensimmäinen eli pääopinkohta

Jeesus Kristus, meidän Jumalamme ja Herramme, on ”kuollut meidän syntimme tähden ja noussut kuolleista meidän vanhurskautemme tähden” (Room. 4:25). Hän yksin on ”Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin” (Joh. 1:29). ”Jumala on pannut kaikkien meidän syntimme hänen kannettavikseen” (Jes. 53:6). ”Kaikki he ovat syntisiä, mutta tulevat ilman omaa ansiota vanhurskaiksi hänen armostaan, kun Jeesus Kristus on heidät verellään lunastanut” (Room. 3:23-25).” (Toinen osa, kohta 1)

Se ymmärrys, jonka mukaan syntinen ihminen pelastuu ainoastaan Jumalan työn varassa, pysyy edelleen luterilaisten kristittyjen uskon kulmakivenä. Luther selittää tätä kohtaa näin: ”Tästä opinkohdasta ei voi yhtään väistyä tai antaa periksi, vaikka taivas, maa ja kaikki muu katoavainen sortuisivat.”

Luterilaiset eivät ole hylänneet tätä uskon kaikkein keskeisintä opinkohtaa. 500 vuotta myöhemmin evankeliumin sanoma armosta uskon kautta ilman tekoja pysyy edelleen voimassa ja kuulostaa yhtä raikkaalta ja radikaalilta kuin mitä se oli Lutherin aikana. Ja juuri tämän vuoksi reformaation merkkivuotenakin luterilaiset ympäri maailman pitävät lujasti kiinni tämän uskon perustasta. Sanoma ilmaiseksi annetusta armosta tarjoaa kirkollemme selkeän identiteetin myös seuraavaksi 500 vuodeksi. Jumalan armon vapauttamine, Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin kautta, maailmanlaajalla luterilaisella kirkkojen yhteisöllä on paljon annettavaa meidän rikkinäiselle maailmallemme.

Me olemme ilmaisen armon kiitollisia vastaanottajia. Siksi seuraavan kysymyksen meille kristityille tuleekin olla: ”Mitä se tarkoittaa (Was bedeutet daß?)” Ne teistä, jotka olette oppineet Lutherin Vähä katekismuksen pyhäkoulussa tai rippikoulussa, tunnette tämän kysymyksen. Meidät on pelastettu, olemme vastaanottaneet pelastuksen lahjan. Mitä se on, mitä se tarkoittaa? Mitä me teemme sillä? Mitä tarkoitusta varten meidät on pelastettu? Tällaista ylenpalttista lahjaa ei saa pitää itsellään. Sanoihan Jeesus: ”Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14-15)

Juuri tästä syystä kun vietämme juhlavuotta 2017, me emme käytä aikaamme katsomalla mennyttä 500 vuotta. Sen sijaan me uskomme, että Jumala kutsuu meitä eteenpäin seuraavaksi 500 vuodeksi. Aikana jolloin uskonnollinen ääriajattelu, ahneus, viha ja jakaantuminen yrittävät ottaa panttivangikseen paitsi kirkon mutta myös koko maailman, meidän vastuullamme on antaa Jumalan vapaan armon valon loistaa lähimmäistemme hyväksi.

 

 

 

 

 

Me elämme ansioiden maailmassa. Kaikki maksaa, kaikella on hinta. Kristittyinä, kasteen veden kautta Kristuksen ruumiiseen liitettyinä on arvokasta tietää, että suhteeni Jumalaan ei perustu omiin ansioihini vaan Jumalan meille armosta uskon kautta antamaan vapauteen. Tämän vuoksi me luterilaiset voimme tarjota ansioiden maailmalle vapautuksen sanan. Haluamme maailman ihmisten tietävän, että he ovat Jumalan lapsia armosta, ei koskaan ansiosta, aseman tai varallisuuden perusteella.

Luther 2017-juhlavuoden kolme alateemaa kutsuvat tutkimaan tätä kysymystä: ”Jumalan armon vapauttama: mitä se tarkoittaa minulle, lähimmäisilleni ja koko maailmalle?” LML:n kotisivulta www.lutheranworld.org löydätte paljon aineistoa seurakunnillenne ensi vuotta varten. Kutsuna seurakunnille lähteä tähän mukaan esittelen lyhyesti nämä teemat.

Ensimmänen alateema on: Pelastus- Ei myytävänä.

Mitä tämä tarkoittaa? Vaikkakin armo on Jumalan ilmainen lahja, maailmassa on paljon vaikutteita, jotka yrittävät vakuuttaa meidät ajattelemaan toisin. Menestysteologian saarnaajat ovat suosittuja monissa maissa. Väärät paimenet houkuttavat laumansa uskomaan, että nämä saavat rahaa, taloja ja hyvän terveyden mikäli lahjoittavat rahaa saarnaajalle. Saarnaajat saarnaavat, että maailman huvitukset ja prioriteetit ovat meidän nautittavissa. Nämä saarnaajat muuttavat Jeesuksen sanoman vastaamaan omia tarpeitaan. On surullista, että tämänkaltainen sanoma on hyvin suosittua joissakin tämän maailman köyhimmissä paikoissa, joissa ihmiset kaikkein vähiten kykenevät kantamaan tämän sanoman seurauksia.

Sitten on toisia, jotka kauppaavat ideaa, jonka mukaan pelastus voidaan ostaa tai ansaita. Uskonnollisen ääriajattelun nousu on tästä yksi esimerkki. Ääriliikkeiden johtajat eivät ehkä halua pelastuksen vastineeksi rahaa, vaan he pyytävät muuta: ehdotonta lojaalisuutta liikkeelleen, tai toimintaa homogeenisen yhteisön luomiseksi tai jopa terroritekoja. Itse asiassa ei ole oikein kutsua tällaista uskonnolliseksi ekstremismiksi, sillä näillä liikkeillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Niiden johtajat ajavat itse asiassa omaa agendaansa, riippumatta siitä väittävätkö he olevansa kristittyjä, muslimeja tai juutalaisia.

Olisimme kuitenkin väärässä, jos ajattelemme että ainostaan menestysteologian julistajat tai ääriliikkeiden edustajat kauppaavat pelastusta. Aivan liian usein kohtaamme samanlaista teologiaa omissa kirkoissamme. Aivan liian usein vapaa armon lahja vääristyy sarjaksi lakeja, kulttuurisia normeja tai poliittiseksi kannanotoksi, jota kaikkien tulisi seurata. Vaikka sitä julistettaisiin saarnatuolista tai sen hyväksyntää edellyttäisiin seurakunnassa, ei tällainen sanoma, jonka mukaan evankeliumi on menetelmä saavuttaa onnellisuutta, hyväksyntää, arvoa tai oikeudemukaisuutta, ole erilainen sanomasta, joka meidän niin helposti syyttämät fundamentalistit julistavat.

Vakuutan teille, sisaret ja veljet, että ainoa Pelastaja on Herramme Jeesus Kristus, ja että ainoa pelastuksen tie on se, joka on jo tehty puolestamme. Raamatussa sanotaan: ” Jumala on yksi,ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (1. Tim. 2:5-6)

 

 

 

 

Juhlavuoden 2017 toinen alateema on: Ihmiset- eivät myytävinä.

Mitä tämä tarkoittaa?

Vaikka ihmisyhteisönä olemmekin edistyneet monessa asiassa kuluneina 500 vuotena, on ikävä tosiasia, että niin monessa paikassa ihmisiä kohdellaan edelleen kauppatavarana, jonka arvo mitataan ainostaan voittona. Lapsityövoimaa, lapsiavioliittoja ja lapsisotilaita on monissa paikoissa. Ihmissalakuljetus ja orjuus ovat edelleen talouden käyttövoimaa. Vaikka ajettelisimmekin, että orjuus kuuluu menneisyyteen, on tosiasia, että työläisten riisto tehdään nykyään hiljaisemmalla ja näkymättömämmällä tavalla. Voimme kutsua heitä siirtotyöläisiksi, tilapäistyöntekijöiksi tai paperittomiksi kotiapulaisiksi, mutta lopultakin tämä on taloudellista orjuutta.

Me näemme, että ihmisiä kohdellaan kauppatavarana maailman maiden rajoilla. Kuluneen vuoden aikana olemme nähneet tuhansien pakolaisten etsivän turvaa sodan repimien maiden ulkopuolelta. Monet valtiot avaavat rajojaan, ja monet hyvän tahdon ihmiset avaavat sydämensä ja ovensa. Mutta samalla kuitenkin se tapa, jolla monet puhuvat pakolaisista paljastaa, että pakolaiset nähdään ainoastaan polittiisena kauppatavarana, tai heitä pidetään taloudellisena taakkana. Kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet ”laumoista”, ”aalloista” tai ”pakolaiskriisistä”? Eivät nämä ole laumoja, he ovat ihmisiä. Eivät nämä ole aaltoja, ne ovat perheitä. He eivät ole ainoastaan ratkaisua vaativa taloudellinen ongelma; he ovat veljiä, sisaria, äitejä ja isiä.

Tällaisena aikana meidän roolimme kirkkona on korottaa äänemme kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien puolesta. Jumala on luonut meidät kaikki omaksi kuvakseen: mustat, valkoiset, keltaiset, ruskeat, naisen, miehen, alkuperäiskansan jäsenen, pakolaisen, rikkaan, köyhän, lapsen, vanhuksen. Raamatussahan sanotaan, että luomisen Jumala tuntee meidät jo ennen kuin hän muovasi meidät äidinkohdussa. Meidät on kudottu toisiimme, luotu rakkaudessa, ja me kaikki olemme arvokkaita Jumalan silmissä. (Jer. 1:5, Ps. 139:13)

Tästä syystä me julistamme: Ihmiset eivät ole myytävinä!

 

Vuoden kolmas alateema on “Luomakunta – ei myytävänä!

Mitä tämä tarkoittaa?

Meidän on hyvin ajankohtaista tarkastella tätä teemaa YK:n Pariisin ilmastokokouksen (COP 21) jälkeen. Kokouksen tulosta kutsutaan ”Pariisin sopimukseksi”, ja sen on tähän mennessä allekirjottanut 174 valtiota. Sopimus viestittää sellaista globaalia ymmärrystä, että huolenpito maailmasta kuuluu jokaiselle valtiolle. Me kaikki olemme tämän maallisen kotimme ja kaiken tällä pallolla elävien olentojen huolenpitäjiä.

Samalla tavalla kuin armo, jonka vastaanotamme Kristuksen ristin kautta, myös luomakunta on Luojamme ilmainen lahja. Me emme ansaitse tällaista kauneutta, monimuotoisuutta ja rikkautta. Luomakunnan varjeleminen on kristillisen uskomme perustavaalaatua oleva sitoumus, joka nousee Nikean ja Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäisestä artiklasta.

Tämä on Jumalan luomakunta ja ihmisten tulee kantaa siitä huolta. Meidän tulee hoitaa Jumalan kaunista puutarhaa. Kuitenkin ajoittain me etäännymme siitä teologiseen kieleemme. Nyt on aika, että kirkko puhuu selkeästi uhkaavasta ilmastonmuutoskriisistä. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ilmastonmuutoskriisi vaatii kirkolta entistä enemmän osallistumista jotta syntyisi entistä enemmän yhteistä toimintaa.

Mutta juuri tässä kohdassa uskonnolliset traditiot saattavat pikemminkin estää kuin auttaa meitä vastaamaan rakentavasti ilmastomuutoksen haasteisiin. Jotkin uskonnollisen sitoutumisen muodot vastustavat tieteellistä tietoa. Harhaanjohdettu vastarinta voi johtaa kohti katastrofia. Ilmastonmuutoskriisi tarjoaa maailmanlaajuiselle luterilaiselle kommuuniolle merkittävän uuden mahdollisuuden osallistua rakentavasti tieteelliseen työskentelyyn.

Jos haluamme olla kuten vetten ääreen istutettuja puita, meidän tulee tehdä parhaamme varjellaksemme ilmastoa, jossa nämä vedet virtaavat. Jos haluamme olla syvään istutettuja, meidän tulee tehdä parhaamme, että kiinnitämme huomiota sellaisiin ”systeemeihin”, jotka ovat keskenään sidoksissa ja jotka voivat johtaa vielä suurempaan epävakauteen kuin minkä olemme jo nähneet ilmastoon liittyvissä kriiseissä. Meidän kutsumuksemme on olla syvään juurtuneita niin että voimme noudattaa Jumalan lakia, joka kutsuu meitä palvelemaan köyhiä ja tarjoamaan suojaa haavoittuville.

Samalla tavalla kuin olemme nähneet taloudellisen kasvun kohdalla, ilmastonmuutos tuo mukanaan vielä suurempaa epätasa-arvoa. Globaalin pohjoisen maiden kohdalla ruokaturva on entistä parempi kun taas globaali etelästä tulee entistä autiompi. Miten kirkko voisi alkaa nyt puhua oikeudenmukaisemman ravinnon jaon puolesta? Emme voi tyytyä siihen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Sen vuoksi yksi parhaista asioista joita voimme tehdä kunnioittaaksemme reformaation 500 vuotta on liittyä maailman kaikkiin kansoihin ja sanoa: ”Luomakunta ei ole myytävänä.”

 

ISRAELIN JA PALESTIINAN KRIITTINEN AIKA

Siirryn nyt Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin. Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko (ELCJHL) on kutsuttu viemään eteenpäin rakkauden evankeliumia. Tämä rakkaus puhkeaa esiin ristiriitojen sovittelussa ja rauhanrakentamisessa. ELCJHL:lle nämä sitoumukset näkyvät selkeimmin kouluissamme. Meidän koulumme ja koulutusohjelmamme missiona on tarjota onnellinen, tuottava ja turvallinen ympäristö oppilaille, opettajille, hallintohenkilökunnalle, muulle henkilökunnalle sekä vanhemmille. Olemme ylpeitä siitä, että meillä on poikia ja tyttöjä, naisia ja miehiä, muslimeja ja kristittyjä, jotka vahvistuvat keskinäisessä samanarvoisuudessa. Meidän evankeliumin mukainen eetoksemme auttaa muovaamaan palestiinalaista identiteettiä, joka edistää yhteiselämää toisin uskovien kanssa. Meidän sitoutumuksemme rauhankasvatukseen tarkoittaa, että vastustamme aktiivisesti kaikenlaista naapuriimme kohdistuvaa vihaa. Olkoonpa kyse antisemitismistä, islamofobiasta, kristittyihin kohdistuvasta vihasta tai vastustuksesta, me pyrimme muuttamaan ihmisiä ääriajattelusta näkemään Jumalan kuvan toisessa ihmisessä riippumatta tämän kulttuurista, ideologiasta, sukupuolesta tai uskonnosta.

ELCJHL:n koulujen positiivinen panos palestiinalaiseen yhteiskuntaan on suoraan yhteydessä kirkkomme osallistumiseen rauhan rakentamiseen Israelissa, Palestiinassa ja Jordaniassa. Me pidämme kiinni näistä sitoumuksistamme silloinkin kun Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin merkittävät ratkaisuyritykset eivät onnistu. Me kaikki tiedämme, että lopullisia sopimuksia ei synny ilman tahtoa. Meidän kaikkien Palestiinassa ja Israelissa tulee kysyä, kuinka paljon me haluamme rauhaa. Koulutuksemme kautta me autamme kasvattamaan todellisesti rauhaa haluavia johtajasukupolvia. Jos otamme uskomme yhteen Jumalaan vakavasti, kaikkien Israelissa ja Palestiinassa tulisi vastata selkeästi ”kyllä.”

Millaista rauhaa me etsimme? Maailman luterilaiset kirkot ovat jo pitkään puhuneet vuoden 1967 rajoihin perustuvan kahden valtion mallin puolesta. Me uskomme, että Jerusalemin tulisi olla kolmen uskonnon ja kahden valtion yhteinen kaupunki. Me etsimme toteuttamiskelpoisia ratkaisuja pakolaisten paluulle. Uskomme vahvasti, että Israelin siirtokunnat vuoden 1967 sodan aikana ja sen jälkeen valloitetulla maalla ovat laittomia, eivät pelkästään hankaluutta aiheuttavia. Poliitikot ja monet julkisuuden henkilöt ovat toistuvasti kiinnittäneet huomiota siihen, että Israelin siirtokunnant palestiinalaisella maaperällä ovat rauhan este. USA:n hallituksen tulisi rohkeasti sanoa mitä ne ovat: laittomia.

Jos halutaan rauhaa, palestiinalaisten ja israelilaisten tulee oppia jakamaan keskenään luonnonvarat, erityisesti vesi. Resurssien jakaminen voi olla taloudellisen kasvun ja menestyksen perusta, jos resurssit jaetaan yhdessä. Miltä tällainen näyttäisi? On itsestään selvää, ettei Israel eikä Palestiina voi olla olemassa yksinään. Vaikka ne voivat olla olemassa itsenäisinä valtioina, ne kuitenkin eläisivät rinta rinnan ja kehittyisivät jakaen resursseja ja kehittäen infrastruktuuria. Jos todella haluamme kunnioittaa jokaisen alueen ihmisen arvokkuutta, meidän tulee pyrkiä etsimään alueellista yhteistyötä.

Alueellinen yhteistyö on oleellista, jos haluamme kaikkien Lähi-idän yhteisöjen kukoistavan: juutalaisten, muslimien ja kristittyjen yhteisöjen. Arabimaille ja muslimimaille Lähi-idän konfliktin ydin on Israelin ja Palestiinan välinen konflikti. Heti kun tämä konflikti on ratkaistu, tulee olemaan paljon helpompaa etsiä alueellista yhteistyötä.

Poliittiset realiteetit eivät näytä tukevan tätä visiota. Tämän vuoksi vetoan sekä palestiinalaisiin että israelilaisiin, että he antaisivat oikeudenmukaisuuteen perustuvalle rauhalle mahdollisuuden. Tilanne on tällä hetkellä vaarallinen, sen vuoksi oikeudenmukaisuuteen perustuva rauha olisi hyvä sekä palestiinalaisille että israelilaisille. Tämä olisi win-win –ratkaisu, jota kohti meidän tulisi pyrkiä kaikin voimin. Jos aiomme saavuttaa rauhan Lähi-itään, sen tulee alkaa Jerusalemista ja levitä sieltä koko Pyhään maahan ja edemmäskin. Rauhaa Lähi-itään ei voida saavuttaa ilman rauhaa Jerusalemissa.

Kaikki Lähi-idän yhteisöt ansaitsevat turvallisuuden ja vapauden. Tämä koskee myös israelilaisia ja palestiinalaisia. Kirkkona haluamme, että Israelin valtio voisi olla turvassa. Kuitenkin tunnistamme, että Israelin turvallisuus riippuu myös Palestiinan vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Nämä kaksi ovat symbioottisia tosiasioita. On unelmani, että jonakin päivänä palestiinalaiset tunnistavat Jumalan kasvot israelilaisissa ja israelilaiset tunnistavat Jumalan kasvot meissä palestiinalaisissa. Kun näemme Jumalan kasvot toisessa, tunnistamme myös tuon toisen ihmisyyden. Tällainen ihmisarvon tunnistaminen johtaa molemminpuoliseen toinen toisen ihmisoikeuksien, kansalaisoikeuksien, uskonnollisten oikeuksien ja poliittisten oikeuksien tunnustamiseen. Vasta sitten Pyhästä maasta tulee maa, joka vuotaa maitoa ja hunajaa sekä palestiinalaisille että israelilaisille.

 

MITÄ VOIDAAN TEHDÄ TÄNÄ KRIITTISENÄ AIKANA?

Ihmiset kysyvät minulta usein, miten he voisivat tukea Lähi-idän kristittyjä. Toisinaan tällaiset suuret kysymykset näyttävät abstrakteilta. Olen oppinut näkemään, että ihmisiä auttaa, jos he käsittävät, että yhden kirkon auttaminen auttaa koko Kristuksen ruumista Lähi-idässä.

Pyydän, että tuette Pyhän maan kirkon missiota, mukaanlukien minun kirkkoni missiota. Tehkää minkä voitte auttaaksenne meitä tulemaan vahvaksi ja taloudellisesti itsekannattavaksi. Toivon, että vältätte kiusauksen antaa lausuntoja, jotka kelpaavat vain arkistoihin, mutta niiden sijaan sanotte jotakin, joiden tarkoituksena on vahvistaa kristillisten yhteisöjen roolia Lähi-idän yhteisöjen olennaisina osina. Tämä alkaa kirkkojen ja niihin sidoksissa olevien instituutioiden vahvistamisesta. Huomatkaa kuitenkin, etten etsi ainoastaan kristittyjen etua; kun autat kristittyjä, autat samalla koko yhteisöä. Arvostan teidän kiinnostustanne koulutukseen ja Jeesuksen kastepaikan tukemista. UNESCO otti kastepaikan maailmanperintölistalleen kaksi viikkoa sitten. Kristillinen läsnäolo Lähi-idässä vahvistuu tukiessanne kastepaikkaa ja ELCJHL:N koulutusta.

Vuodet 2016 ja 2017 tarjoavat tärkeitä mahdollisuuksia omistautua tälle tärkeälle asialle. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Sykes-Picot –sopimuksesta, jossa brittiläinen diplomaatti Mark Sykes ja ranskalainen diplomaatti François Georges-Picot piirsivät tuon ajan Lähi-idän kartan. Siinä he jakoivat pian tappiolle jäävän ottomaanien imperiumin brittiläiseen ja ranskalaiseen hallintoalueeseen.

Samanlaisia sopimuksia ja suunnitelmia on tehty maa-alueiden jakamiseksi. Usein tämä on tapahtunut niin, ettei alueella satoja vuosia eläneitä ihmisyhteisöjä ole otettu huomioon. Imperialistit ovat tehneet rajat ja jakaneet alueet. Afrikan manner on jaettu siirtomaa-ajan suoraan piirretyillä rajoilla. Latinalainen Amerikka, joka oli kolonialismin alla vuosisatoja, kärsii edelleen vieraiden manipulaatiosta ja vaikutuksesta. Lähi-idässä olemme nyt siinä pisteessä, tulisiko meidän hyväksyä imperialistinen Sykes-Picot –linja. Näiden vanhojen linjojen häviäminen voi avata uusia mahdollisuuksia.

Sykes-Picot – rajojen häviäminen ja alueella olevat hallinnolliset haasteet osoittavat, että elämme muutoksen aikaa. Tähän liittyen jotkut teoreetikot puhuvat etnisille ja uskonnollisille perusteille rakennetuista valtioista. Tällaiset poliittiset linjaukset muodostuvat ongelmallisiksi etnisille ja uskonnollisille vähemmistöille, myös kristityille, jotka ymmärtävät itsensä osaksi yhteisöjensä kudosta. Kun eurooppalaiset ja amerikkalaiset kommentoijat ehdottavat, että Lähi-itä tulisi jakaa uskonnon ja etnisyyden perusteella, me ihmettelemme, ovatko he kenties unohtaneet 30-vuotisen sodan tuhon ja kärsimykset. Samalla kertaa me Lähi-idässä olemme huomanneet, että läntisiä ideoita sekularismista ja demokratiasta ei voida siirtää yksinkertaisesti.

Lähi-idän kirkkojen tulee yhdessä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa olla painavasti mukana muovaamassa alueen tulevaisuutta. Voidaksemme tehdä sen, meidän tulee tehdä omaa, riippumatonta analyysiä. Yhdessä Yhdysvalloissa asuvan muslimitutkija Talal Asadin kanssa meidän tulee kysyä perustavia kysymyksiä ”liberaalin teorian tarjoamista kategorioista” ja pohtia, voisivatko kirkot antaa panoksensa sellaisten poliittisten tulevaisuuksien muovaamiseen, joissa myös toiset traditiot voivat kukoistaa. Voidaksemme antautua tähän täydesti, meidän tulee tutkia paitsi islamilaisen maailman poliittista ajattelua, mutta myös kyseenalaistaa olettamus, jonka mukaan läntinen moderisaatio ei ainostaan ole aikamme kehityksen ainoa standardi vaan myös jokaisen tradition ainoa autenttinen kehityskaari.

Israelin ja Palestiinan konflikti on edelleen Lähi-idän ydinongelma. Se oli sellainen silloin kuin Sykes ja Picot piirsivät karttansa vuonna 1916. Se oli ydinongelma brittiläisen mandaatin aikana ja se on sitä edelleen. Tämä konflikti kuitenkin unohdetaan Irakin ja Syyrian kauheuksien vuoksi. Eurooppa on osallisena pakolaiskysymyksessä. Kuitenkaan suurin osa eurooppalaisista ei kysy, mistä nämä haasteet alkoivat. Kun tapasin Ranskan pääministerin toimiston henkilökuntaa, he olivat vakuuttuneita näiden haasteiden yhteenkuuluvuudesta. Ranskassa samoin kuin monessa muussa maassa on kasvavaa antisemitismia ja kasvavaa islamofobiaa. Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisu auttaisi näissä molemmissa. Siksi oikeudenmukainen rauha ei ole vain Israelin ja Palestiinan intressi vaan myös eurooppalainen intressi.

Kaikista näistä syistä johtuen olen hyvin iloinen, että Ranskan hallitus ehdottaa monenkeskistä lähestymistä Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisuun. Ranskan suunnitelma perustuu YK:n päätöslauselmiin 242 ja 338 sekä myös arabien rauhanaloitteeseen (API). Joidenkin maiden hallitukset vastustavat Ranskan suunnitelmaa. Arabien rauhanaloite lupaa, että mikäli Israel sallii Palestiinan valtion syntymisen vuoden 1967 rajoille, 57 islamilaista ja arabivaltiota solmivat normaalit diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Maailman kirkkojen tulisi tukea tätä hanketta, joka johtaisi oikeudenmukaista ja kestävää kahden valtion ratkaisua kohti. Jotkut kirkot ovatkin harkinneet tämän tukemista.

Kansainvälisellä ja monenkeskisellä Iranin ydinaseohjelman kontrollisopimuksella on maailmanlaaja merkitys. Tämä sopimus osoittaa, että voimasuhteet kulkevat halki maailman ja että ongelmia voidaan ratkaista dialogin keinoin, ei pommittamalla. Tämä osoittaa myös, että mikäli maailman mahtavat lyöttäytyvät yhteen oikeudenmukaisuuden puolesta, ne onnistuvat. Jos maailma tukisi samalla tavalla monikansallista pyrkimystä lopettaa Israelin ja Palestiinan konflikti, oikeudenmukaisuus voidaan saavuttaa ja kattava, kestävä ratkaisu voidaan löytää.

Nyt on korkea aika kehittää vapauttavia teologioita, jotka analysoivat ja transformoivat näitä realiteetteja. Olemme alkaneet hyväksyä täysin Oscar Romeron ja Gustavo Gutiérrez:n vapautuksen teologia, mutta emme kuitenkaan ole pitäneet yllä niiden riippumattoman analyysin henkeä ja riippumatonta tutkimusta. Tämä olisi sovelias perintö kaikille reformaatiosta oppineille kirkoille.

Viimeksi kuluneina parina vuotena Lähi-idän kirkkojen yhteisö (the Fellowship of Middle East Evangelical Churches (FMEEC) on järjestänyt kaksi konferenssia aiheesta miten vahvistaa kristillistä läsnäoloa Lähi-idässä. LML ja KMN ovat tukeneet näitä konferensseja. Näiden konferenssien aikana olemme pyrkineet kehittämään sellaista Lähi-idän missionaarista ja visionaarista teologiaa, jota meidän kumppanikirkkomme ympäri maailmaa tukisivat. Tällainen teologia ei näe meidän läsnäoloamme taakaksi tai vain pelkäksi läsnäoloksi, vaan pikemminkin sellaiseksi läsnäoloksi, joka todistaa rakkauden evankeliumia ja edistää maltillisuutta koko Lähi-idässä. Olemme myös keskustelleet 1800-luvulla lähetystyön tuloksena syntyneiden evankelikaalisten kirkkojen tukemisesta. Vaikka tällaisia kirkkoja on vähän, kukin niistä todistaa hyvin vaikeissa oloissa. Kaikilla niillä on myös vaikeita taloudellisia haasteita jotka johtuvat poliittisesta kriisistä ja uskonnollisesta ääriajattelusta. FMEEC:n johtajat ovat sanoneet, että mikäli maailma on kiinnostunut Lähi-idän kristittyjen tulevaisuudesta, heidän tulisi tehdä näistä kirkoista taloudellisesti terveitä.

Kiinnitän huomiotanne Sananlaskujen 31:8 viisauteen: “Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille.” Kirkon tulisi olla profeetallinen. Kun se on profeetallinen, kirkko etsii paikkaa, jossa ” Laupeus ja uskollisuus kohtaavat” ja jossa ”oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.” Nuori saksalainen pappi Dietrich Boenhoeffer, joka johti vastarintaa Kolmatta valtakuntaa kohtaan, esitti, että kirkon tulisi toimia valtion omatuntona sillä ”kirkko johtaa hallituksen ymmärtämään itseään.” Antakaa siis kristillisen omatuntonne puhua kaikkea epäoikeudenmukaisuutta, sortoa tai miehitystä vastaan ihmisyyden puolesta ja sekä miehittäjän että miehitetyn puolesta. Tällainen ei ole turvallisin eikä helpoin tie suhteessa Israeliin ja Palestiinaan, mutta se on tie kohti oikeudenmukaisuuteen perustuvaa rauhaa.

Meidän tulee yhdessä näyttää profeetallista johtajuutta sekä Palestiinassa että koko maailmassa. Meidän vastuullamme on kulkea yhdessä kuten opetuslapset matkallaan Emmaukseen. Vaikka olisimme ymmällä ja epätoivoisia, me kohtaamme Kristuksen eukaristiassa ja palavissa sydämissämme. Ja sitten Kristuksessa meidän todistuksemme vahvistuu, ja tämä lähettää meidät ulos sovituksen lähettiläiksi, rauhan välittäjiksi ja rakkauden apostoleiksi.

 

KRIITTINEN AIKA JA TOIVON MERKKI

Nyt haluan jakaa toiveikkaan ja jännittävän uutisen. Monet teistä ovat varmaan kuulleet, että n. kuukauden päästä, 31.10, osallistun yhteiseen rukoukseen Lundissa Ruotsissa. Tämä on reformaation 500-vuotisjuhlaan liittyvä historiallinen tapahtuma. Tätä yhteistä rukousta isännöivät yhdessä Luterilainen maailmanliitto (LML) ja Vatikaani, ja rukouksen johtavat yhteisesti paavi Franciscus, LML:n presidentti piispa Munib Younan ja LML:n pääsihteeri Dr. Martin Junge. Tämä tapahtuma on niin suosittu, että sen pääsyliput myytiin loppuun muutamassa tunnissa!

Monien mielestä katolisen paavin ja luterilaisen pastorin yhteinen rukous on lähes mahdotonta uskoa. Kuka olisi uskonut tällaiseen vaikkapa vain 20 vuotta sitten?

Joillekin tämä yhteinen rukous on skandaali. Sekä luterilaisessa yhteisössä että katolisessa yhteisössä on ihmisiä, jotka kutsuvat tätä heresiaksi. Jotkut eivät missään nimessä osallistuisi tai jotka näkevät siinä vain mahdollisuuden valokuvien ottamiseen tai poliittiseen temppuun.

Mutta me emme peräänny. Me tiedämme, että tämä yhteinen rukous on samalla kertaa jättiläisloikka ja pieni askel. Tiedämme, että on paljon työtä tehtävänä ennen kuin 500 vuoden erot, 500 vuotta teologiaa ja 500 vuoden kivut ovat parantuneet. Joka tapauksessa me rukoilemme yhdessä. Palvelemme yhdessä. Me jopa keskustelemme luterilais-katolisen diakonian aloittamisesta palvellaksemme tarvitsevia lähimmäisiä.

Uskon, että voimme odottaa tämänkaltaista transformaatiota sekä kirkossa että maailmassa kun kristityt ottavat vakavasti käskyn rakastaa lähimmäistään. Kirkko ja maailma tarvitsevat tällaista rohkeaa martyriaa tänä kriittisenä aikana. Tätä tarvitaan, vaikka sitä kritikoitaisiin, vaikka se johtaisi vainoihin, tai vaikka se johtaa meidät ristille.

Rakkaat sisaret ja veljet, kiitän vielä kerran kutsustanne erityisesti tänä vaikeana aikana. Yhdessä suomalaisina ja palestiinalaisia, Jeesuksen Kristuksen uskollisina seuraajina ja kumppaneina missiossa ja martyriassa meillä on suuri lahja annettavana tälle rikkinäiselle maailmalle. Rukoilen, että jatkaisimme matkaa yhdessä, rinta rinnan evankeliumin ja lähimmäisemme tähden. Älkää jättäkö meitä yksin. Teidän lähetyksenne on meidän lähetyksemme ja meidän lähetyksemme on teidän lähetyksenne. Tämä on kumppanuutta par excellence.

Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

 

(Suomennos Jukka Helle)