Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat,

Tulevaisuusselonteko on virkistävällä tavalla erilainen. Megatrendien sijasta se keskittyy tavallisten ihmisten arkeen ja hiljaisiin signaaleihin. Tämä on sympaattista. Sitran työstä poimittu metodi kuunnella ihmisiä erityisten signaalihuoneiden kautta on hieno. Kunpa se jäisi pysyväksi. Selonteko on kirjoitettu sujuvasti. Se on myös realistinen ja tunnustaa rajansa: tämä on yksi näkökulma noin 140 hengen otoksesta. Tärkeä sekin. Kiitos Liisa Björklund!

Selontekoa arvostaen ja sen omassa hengessä on myös hyvä kysyä, mitä hiljaisia signaaleja jää tämän 140 hengen otoksen ulkopuolelle. Mitkä äänet eivät tule kuuluville?
Itä-Suomen alueella Haminasta satamasta Suomussalmen katolle Hossan kansallispuistoon asuu noin 900 000 ihmistä. Jos mennään piispa Jukan hiippakuntaan Kuusamon ja Itä-Lapin puolelle, päästään lähelle miljoonaa.

Tällä alueella käytännössä kaikki hyvinvoinnin mittarit ovat muita alueita heikompia. Ihmiset sairastavat eniten, mielenterveysongelmia on eniten, työttömyys on suurinta, poismuutto on suurinta, lapsia syntyy vähinten, ikärakenne on vanhusvoittoisinta ja niin edelleen.

Tämä oli tilanne ennen koronaa. Pandemia pahensi asioita. Se vähensi liikenneyhteyksiä, erityisesti yritysten tarvitsemien lentoyhteyksien määrää.

Venäjän julma hyökkäys pahensi tilannetta entisestään. Vienti Venäjälle lakkasi käytännössä kokonaan, ymmärrettävistä syistä. Tavaraliikenne ei enää kulje, Allegro-juna ei enää kulje, Saimaan kanavaa eivät laivat enää käytä. Viisumirajoitusten takia venäläiset turistit eivät enää saa tulla, sodan takia eurooppalaiset turistit eivät enää uskalla tulla seudulle. Helmikuusta lähtien Etelä-Karjalan seudun on laskettu menettäneen miljoonaa euroa päivässä.

Tuulivoimaloidenkin rakentamista rajoitetaan, koska ne varjostavat ilmavalvontaa. On ymmärrettävää, että puolustusvoimat ei halua tukea katvealueiden rakentamista venäläisille hävittäjille, tuskin ne Pohjanmaan kautta koukkaavat.

Itä-Suomi maksaa sotakorvauksia taas kerran.
Tällä alueella lukuisat ihmiset kysyvät, mistä toimeentulo. Mistä elämisen edellytykset? Perinteisesti se on tullut tuolla alueella maa- ja metsätaloudesta. Itä-Suomessa ihmiset syntyvät luonnon keskelle, kasvavat ympäristöä kunnioittavaan kulttuuriin ja kasvavat myös ylisukupolvisuuteen ja tilanhoitajaetiikkaan: maatilat ja metsäpalstat halutaan siirtää seuraavalle sukupolvelle hyvässä kunnossa.

Mutta, iso mutta. Metsien hyödyntämistä on alettu yhä enemmän arvostella. Sitä halutaan rajoittaa ja päätösvaltaa siirtää EU:n tasolle. Isot metsäteollisuuden investoinnit ovat menneet viime aikoina Perämeren rannalle. Onnea heille.

Suomessa tuotetaan maailman puhtainta ruokaa. Samalla kehitetään maataloutta jatkuvasti ilmastoystävällisemmäksi. Viime kädessä investoinnit maksaa viljelijä. Sen päälle he maksavat lannoitteiden, energian ja polttoaineiden kustannukset, jotka ovat nousseet jopa 30 %. Arvostuksen sijasta he kokevat, että saavat yhä useammin kuulla olevansa ympäristöongelma.

Pääkaupunkiseudun kirkollisissa lehdissä kirjoitetaan, että maito on kauhea tuote ja navetat ovat nykyajan keskitysleirejä.
Kaikki vastuulliset ihmiset haluavat kantaa huolta luomakunnasta. Jos vastuullinenkin maa- ja metsätalous halutaan tehdä ylivoimaiseksi, monet maaseudulla kysyvät: mitä meille jää? Millä me enää elämme?

Kysymys on näille ihmisille oikeudenmukaisuudesta, ja siten myös yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. He eivät pyydä saada elää valtion tukirahoilla, vaan tasaveroista oikeutta rakentaa omaa ja yhteistä tulevaisuutta. Sivutuotteena ruokitaan Suomi ja pidetään yllä huoltovarmuutta aikana, jolloin ruokaturvasta on tullut aselaji.

Tiedän, että monelle kuulijalle puhe tällaisesta tasa-arvosta ei ole kiinnostavaa. Jotkut vastaavat siihen tuhahduksilla ja silmien pyörittelyllä. EVA:n äsken julkaiseman kyselyn mukaan maaseudulla asuvista peräti 76 prosenttia näkee maaseudun elävän akuutissa kriisissä. Kaupunkilaisista samaa mieltä on 41 prosenttia.

Kyselyn muutkin tulokset osoittavat, etteivät kaupunkilaiset tunnista kovin hyvin maalaisten murheita. Tämä on iso signaali kansallisen yhtenäisyyden kannalta. Se on iso signaali ilmasto-oikeudenmukaisuuden kannalta. Ja se on iso asia kirkon työn kannalta, koska ainakin tähän saakka kirkko on halunnut palvella kaikkia ihmisiä, missä tahansa he asuvat.

Miten voisimme kuulla tämän yhtä vahvistuvan signaalin? Miten voisimme tukea näiden ihmisten toivoa seurakuntien arkityössä? Miten voimme tukea reiluuden kokemusta niiden parissa, jotka nyt ovat kokeneet joutuneensa ahtaalle itsestä riippumattomista syistä?