Paasto johtaa meidät tekemään hyvää

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Kädessäni on ikivanha partiohuivi. Sen saumat on ommeltu melko kelvottomasti, suoraan sanottuna rupisin pistoin. Vika on oma: ompelin sen itse nuorena partiolaisena, kun saimme ylennyksen sudenpennuista vartiolaisiksi. Huivini on myös onnistunut välttelemään pesukonetta aika hyvin. Jostakin syystä saimme päähämme, että huivin täytyy kantaa kaikki hiet, noet, veret ja kyyneleet, jotka matkoilla syntyvät. Idea kuulosti silloin ylevältä, mutta se ei ehkä ollut kovin viisas näin jälkikäteen ajateltuna – tai haisteltuna.

Partiohuivi tuo mieleen matkanteon, monet lähdöt vaellukselle, leireille ja partiotaitokilpailuihin. Ne lähdöt eivät olleet aina helppoja: varsinkin vaelluksiin ja kilpailuihin kuului väsymystä. Rinkka painoi hartioita, nälkä kurni vatsassa, rakot hiersivät kengissä ja varsinkin talvipakkasella nukkuminen oli hankalaa koinsyömissä makuupusseissa. Silti matkanteko kannatti. Uskon, että nuo vaikeudet hitsasivat yhteen ja vaellukset muuttivat meitä matkalle osallistuneita.

*****

Tänään laskiaissunnuntaina valmistaudumme kirkkovuodessa hengelliselle matkalle. Tänään aloitamme paastonajan matkan kohti pääsiäisen iloa. Tai tarkkaan ottaen tänään vielä juhlimme, sillä ensimmäinen paastopäivä on ensi keskiviikko, tuhkakeskiviikko. Siitä on 40 päivää pääsiäiseen, sama aika, jonka Vapahtaja paastosi erämaassa valmistautuessaan Jumalan antamaan tehtävään. Varhaiset kristityt kutsuivatkin tätä aikaa kreikan termillä tessarakoste, neljäkymmentä päivää.

Tämä matka ei ole aivan helppo. Jeesus aavistaa, että matka Jerusalemiin tietää vastoinkäymisiä ja kärsimystä. Silti se on tehtävä. Ihmisen Poika aloittaa rakkauden uhritien.

Miten me käytännössä seuraamme Kristusta ristille ja haudalle? Millä tavoin se voisi muuttaa meitä? Kysymys on tärkeä.

Usein ajatellaan, että kristillinen usko on vain vakaumuksia ja väitelauseita. Niistäkin on kyse. On tärkeää, että usko ei ole sokeaa tai kohteetonta. Uskontunnustuksessa kerromme, kuka on se Jumala, johon turvaudumme ja mitä hyvää hän on tehnyt puolestamme. Sama uskontunnustus kertoo, että Jeesus Kristus on meidän kaikkien syntisten ystävä. Häneen meidät on kastettu ja kasteessa oksastettu. Hänen turviin saamme paeta, kun synti ahdistaa, omatunto soimaa ja mielen masennus yrittää saada vallan.

Mutta usko ei ole vain mielen sisällä tapahtuvaa tunnetta tai totena pitämistä. Se ilmenee käytännön sanoissa ja teoissa. Sitä eletään todeksi arjen keskellä.

Millä konkreettisilla tavoilla seuraamme Kristusta hänen uhritiellään? Miten paastonaikana kuljetaan Hyvän Paimenen askelissa?

******

Jo varhain paastonaika toi eräitä muutoksia kristittyjen tavalliseen elämän rytmiin.

Paastonaikaan kuuluu vanhastaan hiljentyminen, siis seurustelu Jumalan sanan kanssa. Voit tehdä sen tulemalla yhteiseen jumalanpalvelukseen. Mutta voit tehdä sitä myös omassa kammiossa lukemalla psalmeja ja evankeliumin kertomuksia, ja turvautumalla hiljaisessa rukouksessa Jumalaan ja hänen armoonsa.

Jotta tämä olisi mahdollista, se vaatii tilan raivaamista hiljaisuudelle. Jostakin on hyvä väliaikaisesti luopua, jotta jotakin uutta voisi tulla tilalle. Siksi paastoon kuluu myös pidättyminen tavanomaisista arkisista riennoista. Ei tee pahaa perhe-elämälle tai mielen rauhalle, jos vaikkapa vähennät ruudun tuijotusta tai jätät Facebookin avaamatta.

Kolmanneksi paastoa sanotaan myös katumusajaksi. Tällä on tausta jo Vanhassa testamentissa. Se alkaa tuhkakeskiviikon iltamessusta, jolloin jokaisen kirkkovieraan otsaan piirretään tuhkaristi merkiksi omasta katovaisuudesta ja alkavasta katumusajasta. Kristuksen asettama rippi on aina ollut käytössä myös luterilaisessa kirkossa.

Neljänneksi jo Raamatussa ja Kristuksen elämässä paastoon kuuluu myös ruokavalion keventäminen. Varhaiset kristityt kevensivät ruokavaliota jättämällä pois viinin ja liharuoan, jotka kuuluivat juhlaan ja joihin kaikilla ei ollut varaa. Tämä sääntö ei kuitenkaan koske sunnuntai-päiviä, sillä ne ovat Ylösnousemuksen juhlapäiviä. Sunnuntaina paasto katkeaa.

Tällaisen ruokapaaston tavoitteena ei ollut ensisijaisena laihduttaminen, vaikka sekin voi olla hyvä asia. Tarkoituksena oli seurata Kristusta hänen rakkauden uhritiellään, tiellä, jota hän kulkee nöyränä sovittaakseen minut ja sinut Jumalan kanssa.

Ruokapaastolla on aina ollut yhteys myös lähimmäisiin. Keventämällä ruokavaliota samaistumme niihin tuhanteen miljoonaan naiseen, lapseen ja vanhukseen, jotka kärsivät köyhyydestä ja nälästä. Erityisesti paastonaikana voimme myös luopua omastamme ja osoittaa heille laupeutta ja rakkautta lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen.

Laupeuden osoittaminen köyhille ja nälkäisille on aina kuulunut paastoon. Tämä käy ilmi Vanhan testamentin lukukappaleesta, jossa Jumala itse lausuu: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman etkä karttele apua tarvitsevaa lähimmäistäsi.”

Paasto siis johtaa meidät tekemään hyvää lähimmäiselle ja syventymään Kristuksen sovitustyöhön. Paastolla ei ansaita jossain kaukana olevaa Jumalan armoa, vaan kasvetaan syvemmäksi siihen armoon, josta olemme jo osallisia kasteen ja uskon perusteella. Kun saamme elää Kristuksessa, häneen kastettuna ja puettuna, haluamme oppia tuntemaan Jumalan rakkauden yhä syvemmin ja jakaa sitä rakkautta eteenpäin myös muille. Jumala on lähellä. Kun huudamme apua, hän vastaa: ”Tässä minä olen.”

******

Sisaret ja veljet! Halusin vanhan partiohuivini mukaan muistuttamaan paitsi matkanteosta ja alkavasta paastonajasta myös tänään käynnistyvästä kirkon Yhteisvastuukeräyksestä. Kristillisestä uskosta nouseva diakonia pyrkii Suomessa ja ulkomailla auttamaan niitä, joiden hätä on suurin ja joita muiden apu ei tavoita. Tämä työ on tärkeää, ja kirkkona arvostamme sitä, että Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on lupautunut keräyksen suojelijaksi.

Tänään laskiaissunnuntaina alkavan keräyksen tarkoituksena on taistella nuorten syrjäytymistä vastaan ja auttaa köyhiä tai yksinäisiä nuoria löytämään itseluottamus, ilo ja uusi suunta tulevaisuudelle. Se ei tapahdu itsestään. Tarvitaan rohkeita arjen sankareita, jotka asettuvat ahtaalla olevan nuoren rinnalle.

Tämä on kuulunut alusta lähtien partioliikkeen ideaan. Siksi partiolaiset ovat tänä vuonna se hyvän kanava, jonka välityksellä Yhteisvastuukeräyksen varat ohjataan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi. Partiossa nuori voi oppia luottamaan siihen, että minä osaan huolehtia itsestäni, minä pystyn kantamaan vastuuta toisista, niin kuin partiolupauksessa ilmaistaan.

Luulen, että partioliike on pelastanut myös minut elämän syöksykierteiltä. Tunnustan, että oma kuperkeikkaikäni oli kuohuva ja asiat olisivat voineet mennä myös huonosti. Huolehtivien vanhempien lisäksi nuori tarvitsee myös oikeanlaista tekemistä, ystäviä ja hyviä esikuvia. Uskon, että partioliike oli yksi tekijä, joka auttoi minua näkemään elämän hyvyyden ja kasvamaan ihmisenä oikeaan suuntaan. Oma partionjohtajani oli meille kunnon miehen, iloisen ihmisen ja aidon kristityn esikuva. Sellaisia nuoret tarvitsevat myös tänään.

Aivan yhtä tärkeää on auttaa Ugandassa pakolaisleirillä olevia nuoria. Vaikka Uganda on maailman köyhimpiä maita, se on vastaanottanut yli puoli miljoonaa pakolaista, siis yli kymmenkertaisen määrän Suomen verrattuna. Nuorten työttömyys on lähes 80 prosenttia. Jokainen ymmärtää, millaisesta inhimillisestä kärsimyksestä ja aikapommista on kysymys. Yhteisvastuukeräyksen tuella rakennetaan Joensuun kaupungin kokoiseen Rwanwanjan pakolaisleiriin ensimmäinen ammattikoulu. Jo tänä vuonna sieltä alkaa valmistua maanviljelijöitä, rakentajia, mekaanikkoja ja kokkeja. Koulutus on paras tapa auttaa Afrikan nuoria rakentamaan itselleen parempaa tulevaisuutta. Silloin ei tarvitse lähteä pakolaiseksi. Sinun tuellasi annetaan näille nuorille ammatti ja sen mukana tulevaisuus ja toivo.

Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen kerääjänä tai lahjoittajana on hyvä tapa elää todeksi paastonaikaa ja kulkea Kristusta seuraten. Hyvä Jumala keräyksemme siunatkoon.

Ikivanhan liturgisen perinteen mukaisesti paastonajan aattona kuulutetaan paastokutsu. Kirkkokäsikirjamme sanoin: ”Kutsun teitä nyt paaston matkalle kohti pääsiäisen iloa. Saamme viettää pian alkavaa katumusaikaa elämäämme arvioiden, rukoillen, paastoten ja Jumalan pyhää sanaa kuunnellen ja mietiskellen.”