Ovatko silmämme auki?

Rakkaat kristityt Rautalampi-messussa ja Rautalammin kirkon juhlassa,

Eri kansa ja kielet ovat suuri rikkaus, merkki Jumalan luomistyön moninaisuudesta. Mutta valitettavan usein ne asettuvat myös törmäyskurssille. Äsken pidetyissä Euroopan parlamentin vaaleissa kasvavaa kannatusta näyttivät saavan ne puolueet, jotka korostivat, että EU:hun mennään puolustamaan omia etuja, meidän maan intressejä. Kansallismielisyys, nationalismi, näyttää vahvistuneen Euroopassa.

Kevään tapahtumat Krimillä ja Itä-Ukrainassa kertovat kivuliaista jännitteistä eri kansojen ja kansanryhmien välillä. Syyriassa yli 600 kansanryhmää käy veristä sisällissotaa toisiaan vastaan. Vieraillessani maaliskuussa Syyrian rajaseudulla kuulimme Syyrian puolelta kukkulan takaa olevasta kylästä raskaan tykistön ja konetuliaseiden tulitusta. Sellaiset äänet avaavat silmät ja särkevät sydämen.

Tänään juhlimme helluntaita, joka on sekä Pyhän Hengen vuodattamisen juhla että kirkon syntymäpäivä. Myös Helluntain epistolassa puhutaan monista eri kansallisuuksista ja kielistä, laskujeni mukaan ainakin 15 eri kansallisuutta tai aluetta mainitaan. Helluntain epistolassa kansallisuudet eivät kuitenkaan ole liikkeellä havitellakseen itselle tärkeitä etuja, vaikutusvaltaa tai luonnonvaroja.

Suunta on toinen. Pikemminkin eri kansat saavat jotakin. Ja ne saavat jotakin, joka on yhteistä kaikille ja joka synnyttää iloa ja kiitollisuutta. Kansalliset rajat murtuvat ja kielelliset esteet ylittyvät.

Nämä kaikki kansat saavat kuulla hyvän sanoman Kristuksen ylösnousemuksesta ja Jumalan armahtavasta rakkaudesta omalla kielellään. Jumala syntyi ihmiseksi tietyssä henkilössä, Nasaretin Jeesuksessa, joka oli juutalainen mies ja puhui arameaa ensimmäisille seuraajilleen. Mutta Pyhällä Hengellä ei ole Israelin passia, eikä hän kuule vain arameaksi lausuttuja rukouksia. Pyhä Henki saa yhteen kansaan ja kieleen kasvaneet apostolit julistamaan Jumalan suuria tekoja kaikille kansoille ja kaikille kielille.

No, nyt kun me olemme Savossa, vieläpä Sisä-Savossa Rautalammin kauniin kirkon 170-vuotisjuhlassa, on sopivaa katsoa, miten Pyhää Henkeä koskeva uskontunnustuksen kohta ”minä uskon Pyhään Henkeen” taipuu savonkielisessä katekismuksessa.

Siellä kiteytetään Pyhän Hengen merkitys lyhyesti ja aivan oikeaoppisesti näin: ”Pyhän Hengen toemena on aakasta meijän syvän Jumalalle ja silimät lähimmäeselle.”

Ensimmäisenä toimena on siis ”aakasta meijän syvän Jumalalle”. Mutta tarvitseeko ihminen mitään aukaisua, ainakaan säännöllistä? Vakiintuneen uskontotietellisen käsityksen mukaan usko Jumalaan on hyvin luontevaa lapsille. Englantilainen professori Justin Barret on tutkimusryhmineen verranut lapsen uskon kykyä kävelyn ja kielen oppimiseen. Aivan kuten lapsi on viritetty siten, että normaaleissa kasvuolosuhteissa hän oppii kävelemään ja puhumaan äitinsä kieltä, hän on aina ja kaikkialla virittynyt myös uskomaan taivaan ja maan Luojaan. Tietenkään lapsen usko ei ole dogmaattisesti kovin eriteltyä ja hienostunutta. Siihen kuuluu aavistus siitä, että kaiken näkyvän takana on näkymätön Luoja, joka on kaikkivaltias, kaikkitietävä, moraalisesti hyvä ja kuolematon.

Pyhä kaste on meidän henkilökohtainen helluntaimme. Siinä meidät on otettu sen Jumalan yhteyteen, jota aavistelemme. Siinä alkaa kasvuprosessi, joka tähtää siihen, että oppisimme ”aakasemmaan syvän Jumalalle ja silimät lähimmäeselle”.

Vähitellen elämä kuitenkin usein tukehduttaa tämän orastavan uskon. Joku vieraantuu Jumalasta oman voimansa tunnosta, siis voidakseen tulla riippumattomaksi ja itseriittoiseksi. ”Minä pärjään omillani, en tarvitse muita.”

Toinen taas etääntyy Kristuksesta, koska loukkaantuu joihinkin hänen seuraajistaan. Totta onkin, että monet kristityn kunnianimeä kantavat – vastoin Mestarinsa opetuksia – käyttäytyvät huonosti, puhvat tahdittomasti, elävät tekopyhästi, ehkä joskus näyttävätkin sitruunan syöneiltä. Hurskainkin kristitty kantaa lankeemuksen haavoja. Niin myös jokainen meistä. Voimme päivitellä eurooppalaisten itsekkyyttä, Venäjän isottelua ja syyrialaisten raakuutta, mutta olisimmeko me ihmisinä, samoissa oloissa, sittenkään moraalisesti vahvempia ja sankarillisempia?

Kukaan meistä ei voi pelastua eikä edes uskoa omassa varassaan. Siksi tarvitsemme Pyhää Henkeä, jonka toimena on aukaista sydän Jumalalle. Hän synnyttää uskon Jumalaan ja vahvistaa luottamustamme hänen armoonsa ja huolenpitoonsa. Henki auttaa tuntemaan Jumalaa, turvautumaan häneen rukouksessa ja seuraamaan hänen tahtoaan elämässä. Joskus hän puhuttelee kokemusten myrskyssä, usein hiljaisessa arjen tuulenvireessä. Totta on sekin, että Henki myös särkee: hän synnyttää katumuksen ja auttaa näkemään syntimme ja lankeemuksemme. Pyhä Henki ei kuitenkaan särje meissä olevaa itsekkyyttä ja ylpeyttä nitistääkseen, vaan parantaakseen ja pelastaakseen meidät.

Älköön tänään mikä este, oma tai muiden asettama, estäkö sitä, että avaamaamme sydämet Jumalalle, luotamme häneen ja kiitämme häntä. Jos tahdot antaa säännöllisesti tilaa Hengen työlle, muista, että hän ei toimi itsestään. Tule rohkeasti yhteiseen jumalanpalvelukseen, sinne missä luetaan ja selitetään Raamattua, rukoillaan ja vietetään ehtoollista. Niinhän ensimmäiset kristitytkin tekivät. Helluntain epistola jatkuu kuvauksella kristittyjen yhteiselämästä seurakunnassa: He kuuntelivat apostolien opetusta, elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat leipää ja rukoilivat.

Savolaisten katekismuksen mukaan Pyhän Hengen toisena toimena on ”aakasta meijän silimät lähimmäeselle”. Ovatko meidän suomalaisten silmät auki ja avoinna lähimmäiselle?

Tasan 70 vuotta sitten 9. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella. Sotilaita kuoli pahimpinä päivinä, esimerkiksi 10. kesäkuuta 850, siis yhden päivän aikana. Suruviestejä vastaanotettiin rintamalinjojen molemmilla puolilla. Hyökkäys pakotti 450 000 karjalaista evakkoon. Heitä ei auttanut se lohdutus, että ”ihan hyvähän teidän evakkojen on olla, ei tarvihe pelätä että kotiin kuolis”. Heitä oli autettava, heille oli tarjottava uusi koti ja heidät oli myös integroitava ja osallistettava uusille paikkakunnille. Täänne Rautalammille evakkoja tuli Salmista, heille piti yhdessä rakentaa uusi tulevaisuus. Tuolloin yhteinen hätä aukaisi silmät lähimmäiselle.

Entä tänään 70 vuotta myöhemmin?

Olin tiistaina tilaisuudessa, joissa perehdyimme uusimpaan tutkimustietoon suomalaisten asenteissa. Kävi ilmi, että suomalaisten halu kantaa vastuuta kaikkien hyvinvoinnista ja selviämisestä on heikentynyt. Lähes 90 % suomalaisista voi hyvin tai kohtuullisesti, siitä voimme olla kiitollisia. Mutta noin 10 % suomalaista voi  huonosti ja puolet tästä ryhmästä kohtuuttoman huonosti.

Näyttää siltä, että suomalaisten sosiaalinen etäisyys on kasvanut. Yhä useammin kohtuullisesti hyvin toimeentulevaa kaupunkilaista kiinnostaa entistä vähemmän se, miten pääsisi jaloilleen syrjäytynyt nuori, pitkäaikaistyötön, vapautumista pelkäävä vanki tai perheensä hajoamisen tuskaa pulloon hukuttava mies. Ahtaalle joutuneella taas on entistä vähemmän luottamusta viranomaisiin ja järjestelmään.

Onko niin, että yhteiskuntamme on etujärjestöitymässä? Onko niin, että yhä useammalle suomalaiselle riittää, kunhan minun viiteryhmäni selviää? Kuka katsoisi kokonaisetua, kuka jaksaisi ajatella, että kaikista on pidettävä huolta? Kuka avaisi silmämme näkemään ja sanomaan: minä olen Jumalan kuva ja minun on nähtävä sama kuva jokaisessa ihmisessä vangista saattohoitopotilaaseen, lapsesta vanhukseen ja narkomaanista valkokaulusnaapuriin?

Pyhän Hengen ”toemena on aakasta meijän syvän Jumalalle ja silimät lähimmäeselle”. Tämän hän tahtoo tehdä meille paitsi yksilöinä myös yhteisön, seurakunnan jäsenenä.

Siksi tahdon kutsua sinut myös elämään todeksi uskoa ja rakkautta seurakunnassa – teidät rautalampiset tässä Rautalammin seurakunnassa ja radionkuuntelijat kukin omassa paikallisseurakunnassa.

Uudessa testamentissa seurakuntaa verrataan perheeseen. Se muistuttaa jäsenten läheisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Perheen jäsenet kuuluvat yhteen ja pitävät huolta toisistaan. He jakavat ilot ja surut, voitot ja tappiot. Vaikka joskus riideltäisiinkin, ketään ei ajeta kotoa pois. Seurakunnan jäsenet jakavat myös sen uskon, että Pyhän Hengen tehtävänä on avata sydämet Jumalalle ja silimät lähimmäiselle. Tämän uskon me nousemme nyt tunnustamaan.