Piispa Jolkkosen puhe Heinäveden Kirkastusjuhlilla 27.7.2012

65-vuotisjuhlaansa viettävät Kirkastusjuhlat ovat jännittävä poikkeus suomalaisten kirkollisten kesäjuhlien joukossa. Kun herätysliikkeiden kesäjuhlat vaihtavat paikkaa, joskus ajankohtaakin, Kirkastusjuhlia vietetään uskollisesti Heinävedellä, Suomen kauneimmalla kirkonmäellä. Onpa sen ajankohta liitetty liturgiseen kirkkovuoteen, Kristuksen kirkastumisen sunnuntaihin.

Itse muistan osallistuneeni Kirkastusjuhlille kesällä 1989, jolloin soitin lyömäsoittimia reipasta folkrockia soittavassa gospel-orkesterissa. Noista juhlista jäi mieleen lämmin tunnelma, elämänläheiset puheet ja avoin, raitis hengellisyys. Kansan Raamattuseuran toimintaan on aina kuulunut vahva sielunhoidollinen painotus. Toiminnassa on haluttu sitoutua perinteiseen kristilliseen uskoon, tunnustaa pyhä Raamatun arvovalta ja toimia luterilaisen tunnustuksen pohjalta, mutta ennen kaikkea tämän yhteisen uskon pohjalta on haluttu kysellä, mitä kristillinen usko merkitsee arjessa. Millä tavalla se parantaa haavojamme, miten se korjaa ihmissuhteitamme, miten se auttaa terveeseen ja tasapainoiseen elämään? Voisiko juuri tämä uskon ja arjen lempeä yhteissoutu olla se, joka vuodesta toiseen vetää ihmisiä Kirkastusjuhlille?

Kansan Raamattuseuran vahva sielunhoidollinen ulottuvuus tulee esille siinäkin, että näiden päivien ohjelmassa pohditaan, mistä voimaa parisuhteen rosoihin ja miten ihminen voisi vapautua katkeruudesta ja syyllisyydestä. Päivien teemana on Löydä Elämä. Miten löydän Elämän – todellisen, aidon ja, jos vielä mahdollista, onnellisen elämän? Isolla kirjoitettuna otsikon ”Elämä” viittaa sekä Kristukseen että siihen elämän täyteyteen, jonka hänen armonsa ja läsnäolonsa antaa ja joka hänen opetuksistaan loistaa.

Päivän teema on herättänyt mieltäni vaivaavan kysymyksen: mistä johtuu, että nykyaikainen länsimainen yhteiskunta näyttää suosivan monenlaisten riippuvuuksien syntymistä? Miksi nimenomaan länsimainen maailma näyttäytyy yhä enemmän koukutuskulttuurina, jossa monenlaiset riippuvuudet aineisiin ja tapoihin kietovat meitä verkkoihinsa? Miten kukaan meistä jaksaa selvitä ehjänä ja vapaana sotkeutumatta näihin koukkuihin? Miksi monet etsivät elämää kohtuuttomuuksista ja lumemaailmasta?

Heti ensiksi on sanottava, että luomisen teologian näkökulmasta ihmisen elämään kuuluu monenlaisia myönteisiä ja elämälle välttämättömiä riippuvuussuhteita. Vauvan ja äidin hyvä olo ovat riippuvaisia toisistaan. Tämä symbioosi suojelee elämää ja palvelee sen kehittymistä vahvaksi. Ihmisinä meidät on luotu ruumiillisiksi olennoiksi muun luomakunnan yhteyteen, siksi olemme ratkaisevasti ja peruuttamattomasti riippuvaisia myös ympäristöstä. Ekologinen kriisi on käänteisellä tavalla paljastanut tämän yhteyden. Ihmisinä olemme myös riippuvaisia toisistamme. ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksin”. Meidät on luotu sosiaalisiksi olennoiksi, toistemme yhteyteen.

Eurooppalais-amerikkalaisessa kulttuurissa on kuitenkin yhä enemmän orjuuttavia ja elämää vahingoittavia riippuvuuksia. Osa niistä, kuten alkoholiriippuvuus, tunnetaan jo antiikin ja Vanhan testamentin teksteissä. Nykyisin Suomessa sen piirissä on tiukemmin tai löyhemmin 500 000 ihmistä, joista puolet lasketaan suurkuluttajiksi ja toinen puoli vahvemmin ongelmakäyttäjiksi. Ongelma on demokraattinen siinä mielessä, että siitä kärsiviin kuuluu miehiä ja naisia aivan kaikista sosiaaliluokista, poliitikoista pappeihin ja lääkäreistä kirvesmiehiin. Ongelmasta kärsivien määrä moninkertaistuu, kun otetaan huomioon alkoholiriippuvaisen lapset, puoliso, työtoverit ja muut sivulliset.

Vielä 1960-luvulla muita riippuvuuksia ei juuri tunnettu. Esimerkiksi vuoden 1966 Nykysuomen sanakirjassa termin ”riippuvuus” selityksessä ei viitata ollenkaan fyysiseen tai psyykkiseen sairauteen, vaan poliittiseen alamaisuussuhteeseen.

Nykyaika on synnyttänyt yhä uusia riippuvuuksia. Alkoholin lisäksi aineriippuvuuksien rinnalle ovat tulleet huumeriippuvuus ja lääkeaineriippuvuus. Aineaddiktioiden rinnalle ovat puolestaan tulleet erilaiset toiminnalliset riippuvuudet. Työnarkomania on pakonomaista suhtautumista työhön tavalla, jossa ihminen arvioi itsensä työsuoritusten perusteella ja jossa ei enää jää riittävästi tilaa ihmissuhteille, virkistykselle ja levolle. Erilaiset syömishäiriöiden muodot kertovat uudenlaisista riippuvuuksista kohtuuttomiin ulkonäköodotuksiin. Toiset saavat sisältöä elämäänsä shoppailusta – kunnes hetken hurmoksen jälkeen ostomaanikko kokee syyllisyyttä ylisuurista laskuista ja veloista.

Arvioiden mukaan Suomessa on noin 110 000 ongelmapelaajaa, joista 40 000 on vakavalla tavalla peliriippuvaisia. Uusimpiin riippuvuuksiin kuuluu internet-addiktio, arkisemmin ”nettinarkkaus”, jossa ihminen uppoutuu FaceBookin, tietokonepelien tai chatti-sivustojen virtuaalimaailmaan niin, että työ tai opiskelu kärsii, ihmissuhteet näivettyvät, ravinto kapenee energiajuomaksi ja valveillaoloaika vaihtuu päivästä yöksi. Juuri tällaiseen verkkoon sotkeentuu Risto Räppääjä Sinikka Nopolan eläväisessä lastenkirjassa. Tutkimusten mukaan riskiryhmään kuuluvat teini-ikäiset sekä yli 50 vuotta täyttäneet miehet ja naiset, joiden lapset ovat muuttaneet kotoa.

Nettiholismin tautiluokituksen synty kertoo omaa ironista kieltään tästä riippuvuudesta. Tohtori Ivan Golberg oli tyytymätön 1990-luvulla Amerikan psykologiyhdistyksen tautiluokituksiin ja niitä parodioidakseen hän keksi vitsimielessä kuvitellun häiriön ”I.A.D”(internet addiction disorder) ja kehitti kuvauksen häiriölle tunnusomaisista piirteistä. Golbergerin hymy hyytyi, kun hän rupesi saamaan postia lukemattomilta ihmisiltä. Niiden sanoma oli: juuri tuollaisesta riippuvuudesta minä kärsin, kuinka voisit auttaa. Ironiaa on sekin, että englannin kielessä termi ”user” tarkoittaa nykyisin ensisijassa joko tietokoneiden tai huumeiden käyttäjää.

Miksi länsimaisesta kulttuurista on tullut tällaista koukutus- ja houkutuskulttuuria? Miten löytää Elämä tällaisessa ympäristössä? Miten päästä ulos vapauteen ja elämään silloin, kun jokin asia ottaa väärällä tavalla valtaansa?

Nämä kysymykset ovat liian laajoja vastattavaksi tässä. Mutta rohkenen esittää kuitenkin joitakin näkökulmia.

Ensiksi on myönnettävä, että jokainen ihminen on heikko ja haavoittuva, tavalla tai toisella taipuvainen kohtuuttomuuksiin. Meidän on vaikea sietää arkea, etsimme keinoja kohota sen yläpuolelle. Länsimaissa nimenomaan kaupallinenkulttuuri näyttää vahvistavan riippuvuuksia. Keksimme koko ajan uusia hyödykkeitä, jotka vastaavat uusiin tarpeisiin, joskus oikeisiin, mutta usein turhiin. Näitä turhakkeita on saatava kaupaksi, siksi mainonta ympäröi meidät aina ja kaikkialla. Mainosten onnellinen kestohymy suggeroi mielikuviimme lumemaailman, jossa onnellisuuden odotukset nousevat kohtuuttomiksi. Ei riitä, että elämä on yhtä juhlaa, sen pitää olla myös ruusuilla tanssia.

Miten voisi selvitä vapaana tällaisessa kulttuurissa? Ratkaisu ei voi olla osoitteleva moralismi, ahdas holhoaminen, ei myöskään eskapismi, eristäytyminen tästä maailmasta omaan henkiseen ghettoon. Ei liioin ole realistista haaveilla paluusta 100 tai 200 vuotta taaksepäin esiteollisen ajan kuviteltuun viattomuuteen. Sitä paitsi pesukoneet, puhelimet ja tietokoneet helpottavat aidosti arkeamme.

Näiden sijasta tarvitaan ainakin kolmea asiaa.

Ensiksi tarvitaan vahvaa ihmisyhteisöä, sellaista joka yhdessä asettaa patoja vapauden väärinkäytölle aidon vapauden suojelemiseksi. Ei riitä, että kehitetään uusia hoitomuotoja addiktioiden hoitamiseksi. Tarvitsemme yhteisöä, joka palvelee ihmisen kasvua vahvaksi, itsenäiseksi ja oman arvonsa tunnistavaksi ihmispersoonaksi, ihmiseksi, jolla on omat aivot ja oikeat arvot ja jota turhat hyödykkeet ja pinnalliset muotifilosofiat eivät heiluttele. Ihmisen tähden tarvitsemme kriittistä keskustelua länsimaisen kulttuurimme vääristymistä ja sokeista pisteistä.

Toiseksi elämä länsimaisessa koukutus- ja houkutuskulttuurissa vaatii yksilöltä kohtuullisuuden ja itsehillinnän (kreik. sofrosyne, lat.temperantia) hyvettä. Kurinalaisuutta arvostettiin antiikin filosofien ja varhaisen kirkon opettajien kirjoituksissa, mutta me olemme delegoineet sen huippu-urheilijoille ja itämaisille uskonnoille. Vapauden nimissä on joskus hyvä pysyä lujana itselle. Kun minulla on koti, kohtuullinen toimeentulo ja muutama hyvä ystävä, pitää kysyä itseltäni, eikö se riitä. Eikö siinä ole kaikki ulkoiset puitteet onnelliselle elämälle? Pitääkö lähteä hakemaan tyydytystä ja nautintoa vääristä riippuvuuksista? Miten voisin käsitellä omia kipujani ja ongelmiani pakenematta pikaratkaisuja tarjoilevaan lumemaailmaan?

Kolmanneksi tarvitsen itse Elämän antajaa. Tarvitsen häntä, joka on luonut minut, joka tietää, mikä on ihmiselle parasta ja mikä toisarvoista. Kristus tahtoo ohjata meidät hyvään elämään. Hän sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh. 10:10). Hänen opetuksensa auttavat minua näkemään tien hyvään elämään, sen tien, jonka järkeni ja sydämeni tunnistaa oikeaksi. Mutta hän ei ole tullut vain valaisijaksi, vaan myös vapauttajaksi. Hän on lunastanut meidät synnin, kuoleman ja kaikkien elämää orjuuttavien voimien vallasta. Siksi me sanomme häntä Vapahtajaksi eli vapauttajaksi. Kristuksen läsnäolo tuo sisäisen vapauden, ilon ja rauhan.

Voisiko olla niin, että nämä ovat langanpäitä myös vääristä riippuvuuksista ulos vapauteen, iloon ja vastuunottoon?

Riippuvuudesta kärsivä tarvitsee rehellisyyttä itselle. Ongelmaan voidaan saada valoa vasta, kun se tunnistetaan ja kohdataan. Usein tarvitaan myös toisen apua: lääkärin ammattiapua, sielunhoitajan kuunteluapua tai kohtalotoverin vertaistukea. Ihminen tarvitsee myös Jumalan armoa voidakseen hyväksyä itsensä ja löytääkseen rohkeuden ja uskon tulevaisuuteen.

Jotta voisimme itse säilyttää vapauden ja välttyä vääriltä riippuvuuksilta ja jotta niistä kärsivät voisivat löytää todellisen elämän, tarvitsemme myös oikean yhteisön. Sellaisen, joka tarjoaa aidon vaihtoehdon lumekulttuurille. Ja sellaisen, joka on niin turvallinen, niin hyväksyvä ja niin kutsuva, että kuka tahansa uskaltaa siihen kuulua ja kokea sen omaksi turvapaikakseen.

Voisiko Kansan Raamattuseura tällainen turvalinna? Voisiko Heinäveden seurakunta olla tällainen toivon majakka?

Näillä ajatuksilla haluan viritellä yhteistä pohdintaa elämän löytämisestä ja itse Elämän Antajan löytämisestä. Siunatkoon ja varjelkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.