Nöyryydestä ja suurisieluisuudesta

Päivän evankeliumi

Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Matt. 20:25—28)

* * *

Kristillinen seurakunta, sisaret ja veljet

Ymmärtääksemme päivän evankeliumia oikein haluan palauttaa mieliimme, mihin yhteyteen Jeesuksen sanat kuuluvat Matteuksen evankeliumissa. Mitä oli tapahtunut juuri aiemmin? Evankeliumin mukaan Jeesuksen oppilaat ovat keskustelleet polttavasta kysymyksestä: kuka heistä on suurin? Kysymys taitaa olla tyypillinen meille ihmisille.

Vaikka kysymys on yleisinhimillinen, arviointiperusteet vaihtelevat. Emma-gaalassa palkitaan suurimmat näyttelijät, urheilugaalassa menestyneimmät urheilijat. Kun vaelsimme nuorina partiolaisina itärajalla Ilomantsin metsissä, suurin meistä oli se, joka uskalsi loikkia keikkuvia jäälauttoja pitkin leveän joen yli. Se oli tyhmänrohkeaa, mutta sellaisia nuoret ja kovapäiset kollit usein ovat. Kun keravalainen jenginuori sanoo, että ”Rane on kingi”, hän arvioi Ranen suuruutta toisin kuin Nobel-komitea tai eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Det är i en sådan debatt om ledarskap och föredömlighet som Jesus går in. Han för in Gudsrikets värderingar då han sager: “Ni vet att härskarna är herrar over sina folk och att furstarna har makten over folken. Men så är det inte hos er. Den som vill vara stor bland er, skall vara de andras tjänare, och den som vill vara den förste bland er, skall vara de andras slav. Inte heller Människosonen har kommit för att bli tjänad, utan för att tjäna och ge sitt liv till lösen för många.”

Jeesuksen aikana kaikille oli itsestään selvää, että “hallitsijat ovat kansojensa herroja ja pitävät kansoja valtansa alla”. Nykyajan edustuksellisessa demokratiassa päättäjiä on helpompi pitää kansan palvelijoina. Jeesuksen opetus ei ole silti menettänyt ajankohtaisuuttaan. Oikeamielisten rakenteiden lisäksi tarvitsemme hyveellisiä johtajia, niin vaaleilla valittuja kuin virkaan nimitettyjä.

Mitä sanottavaa Jeesuksen korostamalla nöyryydellä on tänään niille, joille on uskottu johtamisen ja vallankäytön tehtävä?

***

Kansakuntamme tilannetta kuvaavat pysäyttävästi sanat, joilla Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö aloitti uudenvuodenpuheensa: “Haluan aloittaa hyvistä uutisista, koska niitä on vaikeampi nähdä.” On tosiasia, että hyvistä viesteistä on nyt pulaa, kun taas ongelmista ja uhkakuvista on ylitarjontaa – hyvien asioiden nimeämistä pitää oikein erikseen perustella. Tänään valtiopäivien alkaessa tiedätte hyvin ne vakavat haasteet, joiden edessä olemme yhdessä.

Nykyaikana on tapana korostaa, kuinka instituutioiden merkitys on heikentynyt. Valtio, viranomainen, virasto ja lainkunnioitus kuulostavat monien korvaan jähmeältä ja vanhanaikaiselta.

On oikein, että pyrimme kaikin voimin vahvistamaan kansalaisten osallisuutta oman elämänsä järjestämisessä. Mutta millä perusteella instituutioiden heikentyminen olisi automaattisesti siunaus?

Maamme porteilla kolkuttaa ennen näkemätön määrä turvapaikanhakijoita. He tulevat maista, joissa perinteiset instituutiot, kuten valtio, oikeuslaitos ja vapaa lehdistö, ovat romahtaneet. Romahdusta ei ole seurannut leppoisa kansalaisyhteiskunta, vaan kaaos ja kaikkien sota kaikkia vastaan. Siitä kärsii jokainen, mutta erityisesti kaikkein heikoimmat.

Vierailin virkamatkallani Israelin ja Syyrian välisellä rajalla. Syyrian puolella näkyvästä rajakaupungista kantautui tykistön kuminaa ja konekiväärien rätinää. Entisenä sotilaspappina olen tottunut kaikenlaiseen paukkeeseen. Mutta nuo asutuksen keskeltä, siis lasten, naisten ja vanhusten keskeltä kantautuneet tappamisen äänet särkivät sydämen.

Sisaret ja veljet, päättäjät ja valmistelijat! Vaikeina aikoina korostuu vakiintuneiden instituutioiden merkitys. Kansanedustuslaitos ja suomalainen yhteiskuntajärjestys ovat kivijalkoja, jotka pitävät yllä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta myös vaikeina aikoina.

Luottamusta ja turvallisuutta pitävät yllä hyvinkin arkiset asiat. Jos kaadut jäisellä kadulla, tiedät, että voit soittaa hätäkeskukseen, luoksesi tulee nopeasti ambulanssi ja ammattitaitoiset hoitajat kipsaavat murtuneen jalkasi. Kun olet päivällä työssä, lapsesi ei tarvitse vetelehtiä kadulla, vaan hän saa opiskella koulussa. Kun vanhempasi haurastuu, hänelle on paikka seniorikodissa. Yleistä järjestystä pitävät yllä poliisit, eivät käsi nyrkissä ja pesäpallomaila kourassa kuljeskelevat katupartiot. Kun köyhyys koskettaa tai kuolemansuru satuttaa, seurakunnan pappi tai diakoni tukee sinua murhehuoneessasi.

***

Vakiintuneet ja toimivat instituutiot luovat vakautta ja turvallisuutta. Ne luovat edellytyksiä myös yrityselämälle ja järjestötoiminnalle. Mutta niiden tehtävä on myös padota pahuutta. Tässä sopii lainata toista kohtaa presidentin puheesta. Hän pohti, voisiko nykyisen “huonon ja pahan lähde” olla “vanhaa perua”, niin että nyt tulee näkyviin se, joka aiemmin on ollut piilossa tai jäänyt näkemättä.

Kristinuskon vastaus tähän kysymykseen on myönteinen. Huonon ja pahan lähde on todellakin ”vanhaa perua”. Kristillistä ihmiskäsitystä luonnehtii paradoksi: Jokainen meistä on Jumalan kuva ja siksi mittaamattoman arvokas. Mutta samalla me kaikki kannamme myös lankeemuksen haavoja. Kaikissa ihmisissä vaikuttava synti ilmenee monin tavoin: kun tavoitellaan omaa etua ja kunniaa toisten kustannuksella, kun valjastetaan toinen ihminen oman nautinnon välineeksi, kun alistetaan luomakunta oman hyödyn välikappaleeksi. Sanalla sanoen, kun omasta navasta tulee maailman napa, kun teemme itsestämme oman jumalan.

Vakiintuneissa yhteiskunnissa, joissa vapaus ja järjestys vallitsevat, tämä ihmisluontoon kietoutunut itsekkyys ei pääse nousemaan pinnalle niin selvästi. Tilanne on toinen siellä, missä perimmäiset instituutiot ovat romahtaneet. Silloin kaikenlainen piilossa oleva pahuus pääsee valtaan ja kylvää tuhoa.

Maailman tapahtumat osoittavat, että vakiintuneet instituutiot palvelevat rauhaa ja oikeutta. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Siksi niiden eteen pitää tehdä työtä ja nähdä vaivaa. Tähän palvelustehtävään myös teidät on kutsuttu. Tätä tehtävään tarvitaan juuri nyt, ehkä kipeämmin kuin vuosikymmeniin.

***

Instituutiot voivat olla vahvoja ja toimivia vain, kun niiden palveluksessa toimii hyveellisiä johtajia, niin päättäjiä kuin virkamiehiä. Hyveellisyys ei tarkoita kaikkitietävyyttä tai täydellisyyttä. Mistä sitten on kyse? Millaisiin hyveisiin Jumalan sanan meitä tänään kutsuu ja rohkaisee?

Raamatun lukukappaleista nousee esille erityisesti kolme hyvettä: kutsumustietoisuus, nöyryys ja suurisieluisuus.

Jeesus Kristus oli tietoinen omasta kutsumuksestaan. Jumala itse oli lähettänyt hänet julistamaan sovintoa ja toteuttamaan sen. Vaikka poliitikko ei ole messias, myös hän tarvitsee näyn siitä, että hän on itseään suuremmalla asialla. Myös päättäjällä on lupa ajatella, että kaikista vajavaisuuksistani huolimatta olen ”hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa”: hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala on kutsunut minut työtoverikseen palvelemaan rauhaa ja oikeutta yhdessä toisten kanssa.

Tämä kutsumustietoisuus ei saa johtaa mielivaltaan eikä ylemmyydentuntoon, vaan päinvastoin nöyryyteen ja palvelumieleen. Juuri nöyryys on Jeesuksen opetuksen kärki: ”Joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon toisten palvelija. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.” Jeesuksen opetuksen kanssa sopii hyvin yhteen se, että Suomessa valtioneuvoston jäsen on saanut arvokkaan nimensä latinan sanasta minister, palvelija.

Nöyryyden vastinpariksi tarvitaan suurisieluisuutta, muinaiskreikaksi megalopsykhe, savoksi ”tolokun immeinen”. Suurisieluinen johtaja näkee ison kuvan: hän ei takerru turhanpäiväisyyksiin, vaan suuntautuu kohti suuria, arvokkaita tavoitteita ja tekee työtä niiden saavuttamiseksi. Hän keskittyy etsimään kokonaisetua, ei keinoja vastustajan nitistämiseksi. Suurisieluinen johtaja näkee totuudellisesti omat kykynsä, mutta myös rajansa, siksi hän pyrkii yhteistyöhön toisten kanssa. Epäonnistumisen pelko ei estä häntä yrittämästä. Hän pyrkii ymmärtämään myös toisella kannalla olevia, mutta ei alennu sosiaalisessa mediassa vellovaan mustamaalaukseen, turpakäräjöintiin ja jonninjoutavaan meurakointiin.

***

Nöyryys ja suurisieluisuus yhdistyvät myös kuulemassamme Vanhan testamentin lukukappaleessa. Israelin muinainen kuningas Salomo sai pyytää Jumalalta, mitä halusi. Hän ei pyytänyt rikkautta, omaisuutta tai kunniaa, vaan viisautta hoitaa hänelle määrätty tehtävä hallita kansaa. Salomo osoitti nöyryyttä ymmärtäessään tarvitsevansa Jumalan apua ja johdatusta. Toisaalta hän oli suurisieluinen tavoitellessaan arvokkaita asioita, suuren kansan johtamista oikeudenmukaisesti.

Kertomus Salomosta on ikivanha, mutta sen opetus on edelleen ajankohtainen. Suurten ja pienempienkin haasteiden edessä johtajalla on lupa kääntyä Jumalan puoleen ja anoa työhönsä viisautta, nöyryyttä ja oikeudentuntoa. Näin tehdään myös Suomen kirkoissa jumalanpalveluksissa joka sunnuntai: seurakunta rukoilee esivallan ja kaiken julkisen vallankäytön puolesta.

Syvimmiltään nöyryys ja suurisieluisuus johtavat myös kääntymään Jumalan puoleen. Jumala on meidän Luojamme. Jeesuksen Kristuksen tähden saamme kutsua häntä Isäksi ja turvautua häneen aina, ja aivan erityisesti silloin, kun olemme tiukoilla.

Meillä voi olla muita enemmän valtaa, mutta se tee meistä muita Jumalan luomia ihmisiä parempia. Rakkaus edellyttää meitä olemaan kaikkien palvelijoita. Silloin voimme palvella Jumalan hyvää tahtoa ja toimia hänen työtovereinaan. Silloin meillä on hyvä tulevaisuus yhdessä.

Herra olkoon teidän kanssanne.