Mikä on Euroopan ”sielu”?

Tervetuloa erilaiseen EU-vaalipaneeliin! Tämä on hieman tavallisuudesta poikkeava EU-vaalipaneeli ainakin kolmessa merkityksessä.

Ensiksi olemme koolla alttarin edessä ja kirkoksi vihityssä tilassa. Voisi ajatella, että tämä on sopimaton paikka puhua politiikkaa. Sanotaanhan usein, että uskonto ja politiikka on erotettava toisistaan. Ehkä jotkut uskovat pelkäävät, että politiikka jotenkin särkee tai likaa puhtaan evankeliumin julistamisen tai että poliittiset johtajat pyrkivät käyttämään kirkkoa pyhittääkseen omia tarkoitusperiään. Toisaalta maallistuneemmat voivat pelätä, että uskonnolliset lähteet ja auktoriteetit saavat liian määräävän aseman ajallisten, siis tämän maailman asioiden hoitamisessa.

Nämä kysymykset on tietysti syytä pitää mielessä. Silti ajattelen, että tänä iltana voimme vapautua näistä ennakkoluuloista. Lapinlahden kirkko on mitä parhain ja sopivin paikka puhua politiikasta. Politiikassa on kysymys yhteisten, siis meitä kaikkia koskevien asioiden hoitamisesta esimerkiksi sellaisissa asioissa kuten ihmisarvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, rauha, luomakunnan eheys ja uskonnonvapaus. Muun muassa näistä asioista puhutaan hyvinkin paljon niissä pyhissä kirjoituksissa, joita luetaan, mietiskellään ja selitetään tässäkin kirkossa jumalanpalveluksessa joka pyhä. Tasapuolisuuden nimissä olemme yhdessä kirkkoherra Lauri Jäntin kanssa tarjonneet eri puolueille mahdollisuuden lähettää ehdokkaansa.

Toiseksi kirkkotila vaikuttaa myös puhetapaan. Kirkko on perinteisesti turvapaikka, ja sitä se on tänään myös ehdokkaille. Tässä vaalipaneelissa puheenjohtaja ja juontaja eivät pyri lyttäämään, litistämään ja nitistämään ehdokkaita, niin kuin television vaalipaneeleissa näyttää joskus käyvän. Kriittinen saa olla, eri näkemysten pitääkin tulla esille, mutta ehdokkaiden vilpittömyyttä emme aio epäillä. Haluamme kunnioittaa teitä siitä, että olette panneet itsenne likoon asettumalla ehdokkaaksi!

Kolmanneksi tämä kirkkotila on vaikuttanut myös käsiteltäviin teemoihin. Tänään sellaiset sanat kuin eurobondi, lainatakuu ja Nato-optio jäävät vähemmälle huomiolle. Eivät ne tietenkään kiellettyjä ole. Keskitymme kuitenkin Kirkon EU-vaaliteesien pohjalta perimmäisiin kysymyksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat kysymykset:

1. Mikä on Euroopan ”sielu”? Onko Euroopalla yhteisiä arvoja?
2. Onko EU ihmisten Eurooppa vai kylmä talousliitto? Keskittyykö EU riittävästi köyhyyden kitkemiseen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseen?
3. Miten EU vaikuttaa maaseutuun ja maaseudun ihmisiin, vaikkapa täällä Lapinlahdella? Kiihdyttääkö se kaupungistumista vai vahvistaako se maaseudun elinvoimaa?
4. Millaista uskonnonvapautta EU edistää, vapautta uskonnosta vai vapautta uskon harjoittamiseen?

Haluaisin aloittaa Euroopan sielusta. Jotta meillä voisi olla jokin identiteetti, me tarvitsemme suuren kertomuksen, joka selittää miksi meistä on tullut tällaisia. Me tarvitsemme myös yhteisiä arvoja, jotka yhdistävät meitä ja näyttävät tietä eteenpäin. Mutta voiko lapinlahtelaisella maanseutuyrittäjällä, lontoolaisella pankkiirilla ja puolalaisella putkimiehellä olla mitään yhteistä? Voiko Euroopalla olla yhteistä sielua? Vastausta pitää tietysti lähteä etsimään historiasta.

Eurooppa -sana tulee antiikin mytologiasta. Myytin mukaan Zeus ryösti häräksi naamioituneena Foinikian kuninkaan tyttären, jonka nimi oli Europa ja ui Europa selässään Kreetan saarelle. Vaimonryöstöstä kertova myyti ei ehkä ole kovin ylevä lähtökohta Euroopan sielulle. Tuona aikana Eurooppa tarkoitti lähinnä maantieteellistä aluetta erotukseksi Aasiasta ja Afrikasta.

Ylevämpi näkemys Euroopasta on Jerusalemin, Ateenan ja Rooman perintöjen synteesinä. Eurooppalainen etiikka tulee kristinuskosta – sieltä tulevat myös juhlakalenteri ja uskonnolliset juhlat – tieteiden arvostus tulee antiikin Kreikasta ja kehittynyt oikeuskäytäntö antiikin Roomasta.

Jerusalemin, Ateenan ja Rooman perinnön yhdisti katolinen kirkko keskiajalla. Sehän perusti luostarilaitoksen ja yliopistolaitoksen, jotka molemmat yhdistivät kristinuskon, tieteellisen tutkimuksen ja oikeusjärjestelmän. Professori Simo Heininen on verrannut keskiajan katolista kirkkoa EU:n: sillä oli vahva keskushallinto, koko maanosan kattava virkamiehistö, yhteinen kieli ja yhteinen lainsäädäntö, niin sanottu kanoninen laki (corpus iuris canonici).

Tämän järjestelmän kuitenkin hajotti muuan ylipainoinen munkki ja Raamatun selitysopin professori, jonka nimeä myös meidän kirkkomme kantaa. Palautetaanpa mieleen Lutherin aneteesi numero 86, jossa Luther kysyy: ”Miksi paavi, jonka omaisuus on nykyisin suurempi kuin rikkaimman ruhtinaan, ei rakenna Pyhän Pietarin kirkkoa omilla rahoillaan, vaan köyhien uskovien rahoilla.” Teesin 50 sanamuoto on vieläkin iskevämpi: Miksi paavi rakentaa itselleen kirkon ”lampaidensa nahasta, lihasta ja luista.”

Tämän hävyttömän kysymyksen taustalla oli tietenkin teologinen kysymys aneista, mutta se oli myös Eurooppa-politiikkaa. Pohjois-Eurooppalaisia ärsytti, että heiltä pumpattiin rahaa Roomassa olevan keskushallinnon pohjattomaan kassaan. Kuulostaako tutulta? Epäilemättä keskushallinto oli pöhöttynyt ja vieraantunut ja kaipasi uudistusta. Noista teeseistä alkoi reformaatio, mutta myös kirkon sisäinen hajoaminen ja sen vaikutusvallan heikkeneminen.

Tämän jälkeen Eurooppa on saanut kristinuskon rinnalle monia aatteita: valistus, romantiikka, sekularismi, sosialismi, kansallissosialismi, talousliberalismi, arvoliberalismi ja historiallisesti ehkä uusimpina islam ja vihreä liike. Jotkut näistä ovat saaneet innoituksensa kristinuskosta, toiset taas syntyneet sen vastakohdaksi. Unohtaa ei sovi, että myös juutalaisuus on vaikuttanut vahvasti Eurooppaan – eikä sitäkään, että Eurooppa lähes tuhosi juutalaiset.

Entä sitten nykyinen Euroopan Unioni? Se ei ole syntynyt ensisijassa innostavalle tulevaisuuden visiolle, vaan pikemminkin menneisyyden traumaattisille kokemuksille. Missään ei ihmisiä ole surmattu yhtä laajasti ja tehokkaasti kuin kahdessa Eurooppalaisessa sodassa, joita myös maailmansodiksi kutsutaan. EU:n syntyyn vaikutti kokemus: ”ei koskaan enää sotaa”. Yhden tulkinnan mukaan Euroopan Yhteisön ajatuksena oli sitoa Euroopan valtiot taloudellisesti toisiinsa niin tiiviisti, että sotiminen kävisi jokaiselle liian epäedulliseksi. Kyynisesti voisi kysyä, oliko ajatuksena käyttää hyväksi kansallisvaltioiden ja kansalaisten luontaista itsekkyyttä.

EU-komission kuuluisa puheenjohtaja Jaques Delors kutsui kirkkoja kantamaan vastuuta Euroopan sielusta. Mutta mikä se on? Onko sitä ensinkään? Vaiko on se pelkkä maantieteellinen alue?

Jos Euroopalla on joitakin yhteisiä arvoja, mitä ne ennen kaikkea ovat ja miten niiden pitäisi konkreettisesti näkyä EU:n päätöksenteossa?

Tästä aloitamme. Pyydän nyt jokaista ehdokasta esittelemään itsensä ja vastaamaan yhdellä lauseella kysymykseen, mikä on Euroopan sielu.