Puhe ekumeenisen rauhanrukouksen yhteydessä 9.5.2022

Tervehdin teitä Ylösnousseen sanoilla: ”Rauha teille!” (Joh. 20:19)

Tänään koko maailma on seurannut Venäjän eri kaupungeissa järjestettäviä Voitonpäivän juhlia. Mutta mitä Venäjä nyt juhlii? Rauhan voittoako?

Perinteisen vastauksen mukaan Venäjällä vietetään voittoa Hitlerin Saksasta ja kansallissosialismista. Puna-armeijan sotamarsalkka Georgi Žukov otti vastaan saksalaisten kollegojensa allekirjoittaman antautumisen Berliinissä 9.5.1945 kello 0:03.

Totuus on, että Neuvostoliitto kärsi hirvittävästi sekä Hitlerin hyökkäyksestä että Natsi-Saksan kukistamisesta. Kaikki näitä uhreja Herra muistakoon valtakunnassaan. Totuus on myös, että Stalinin Neuvostoliitto pelasi Hitlerin Saksan kanssa härskisti yhteen solmimalla Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja alistamalla Baltian maat, Itä-Puolan ja Itä-Romanian väkivaltaisen imperiuminsa alle. Suomi säilyi itsenäisenä vaivoin ja sotimalla.

Ilmeistä on, että tänä vuonna presidentti Vladimir Putinin tarkoituksena oli tuoda Voitonpäivään kertomukseen jatko-osa: voitto uhkaavasta Ukrainasta, joka on riisuttu natseista ja omasta armeijasta. Mutta mitä jäi käteen? Millaista sotasaalista Venäjä juhlii Voitonpäivänä 2022 lännen silmin?

Suurta petosta, sillä se oli jo vuoden päivät juonitellut hyökkäystä, ja joulukuusta alkaen vain näytteli etsivänsä ratkaisuja diplomatian keinoin.

Hyökkäyssotaa, jolle ei ole pienintäkään oikeutusta kansainvälisen oikeuden tai yleisen moraalin näkökulmasta.

Valehtelemisen kulttuuria, jossa valtion johto valehtelee systemaattisesti itselleen, kansalleen ja koko maailmalle niin, ettei se näytä enää uskovan edes totuuden olemassaoloon.

Ajautumista kansainvälisen yhteisön hylkimäksi roistovaltioksi, jossa talouspakotteet romahduttavat sen taloutta ja kurjistavat omien kansalaisten elämää. Ja samalla ajautumista poliisivaltioksi, jossa valtion johto joutuu kapinan pelossa yhä jyrkemmin rajoittamaan omien kansalaisten perusoikeuksia.

Edes mahtipontiset sotilasparaatit eivät kumoa sitä tosiasiaa, että tänään Venäjä juhli myös sotilaskunnian rappiota: sen hyökkäysarmeijan sotilaat ovat ryöstäneet, kiduttaneet, raiskanneet ja tappaneet siviilejä järjestelmällisesti. Ryöstösaaliiksi on kelvannut viljaa, viinaa, traktoreita, kodinkoneita, naisten käsilaukkuja ja miesten alushousuja. Pommitusten kohteiksi on valikoitu lapsia, naisia, vanhuksia, koteja, kouluja, sairaaloita, kirkkoja, luostareita, museoita ja ydinvoimaloita. Jos ne kaikki ovat huteja, kyseessä on sokeiden kuuromykkien armeija. Jos ne taas ovat onnistuneita osumia, kyseessä on tuhoamisarmeija, joka marssii pahimpien fasistien saappaissa.

Ehkä kaikkein vastenmielisimpiä ovat uutiset joukkoraiskauksista. YK:n mukaan venäläissotilaat raiskaavat joukolla ja pakottavat lähiomaiset katsomaan häväistystä. Joissakin tapauksissa uhrit on lopulta tapettu.

Paatuneinkaan ihminen ei voi pestä puhtaaksi näitä syntejä ja rikoksia, ei edes patriarkka Kirill, jonka toimet ovat olleet raskas pettymys sekä hänen omille uskovilleen että meille ekumeenisille kumppaneille. Tuhotöiden todistusaineisto on musertava, eikä niitä voi selittää lavastuksiksi. Raakuudet ovat systemaattisia, eikä niitä voi selittää yksittäisten sotilaiden hairahduksiksi.

Ikävä kyllä, demokratiaa ja ihmisoikeuksia joudutaan joskus puolustamaan myös kovan turvallisuuden keinoin. Nyt on tullut sen aika. Ukrainalla on oikeus puolustautua. Ja länsimailla on velvollisuus auttaa Ukrainaa humanitaarisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti. Euroopan päättäjien pitää uskaltaa kastroida Venäjän raiskaaja-armeijaa rahoittavat kaasu- ja öljyputket. Ja meidän kaikkien tulee olla valmiita kantamaan sen tuomat kivut ja vastoinkäymiset.

Tyhjänpäiväiseen sotilasuhoon ei silti ole syytä. Nimittäin puolustajakin, vaikka hänellä on oikeus puolustautua, särkyy aina, myös moraalisesti. Hän joutuu tukahduttamaan myötätuntonsa, tähtäämään toista ihmistä ja osallistumaan vihan ja kuoleman kulttuuriin. Oikeutettukin sota on aina tragedia. Puolustajakin joutuu rukoilemaan: ”Herra, armahda minua.” Siksi sen tulee olla myös meidän nöyrä rukouksemme.

Venäjän valtionjohdon on syytä tietää tämä: Tänään maailma katsoo Venäjän raiskaaja-armeijan irvokkaita paraateja halveksien. Tänään te juhlitte tekoja, jotka eivät ansaitse kunniaa, vaan joita pitää katua häveten. Tulee aika, jolloin raakuuksien tekijät ja tukijat tekevät tiliä elämästään Kaikkivaltiaan kasvoja edessä. Silloin he eivät enää selviä valehtemalla.

Venäjän valtionjohdon puheet siitä, että Länsi haluaa sen valloittaa, ovat väärää pelottelua, jonka tarkoituksena on pönkittää nykyisiä vallanpitäjiä ja kasvattaa asevarustelua. Venäjän valtionjohdon puheet siitä, että Länsi vainoaa täällä asuvia venäläisiä ovat väärää uhriutumista – itsehän se vainoaa omia kansalaisiaan.

Venäjän valtionjohdon on syytä tietää myös tämä: sen hyökkäyksestä huolimatta olen varma, että me naapurit haluamme elää sovinnossa sen kanssa. Kaiken verenvuodatuksen jälkeen se ei onnistu ilman pitkää ja kivuliasta prosessia, johon kuuluu keskustelun aloittaminen, totuuden tunnustaminen, oikeudenmukaisen rauhan etsiminen, ja halu korvata ja korjata.

Ensimmäinen askel on verenvuodatuksen lopettaminen. Siksi vetoamme tänään: Jumalan nimissä lopettakaa ukrainalaisten ja omien sotilaidenne veren vuodattaminen välittömästi!

Rauha ei ole vain sodan poissaoloa. Kristillisen uskon mukaan se on paljon enemmän: rakkautta perheenjäsenten kesken ja ystävyyttä naapureiden välillä. Oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, luottamusta ja sovintoa kansojen välillä ja eheyttä luomakunnassa. Sanalla sanoen harmoniaa oma sydämen, ystävien, kansojen, luomakunnan ja Jumalan kanssa.

Kaiken tämän rakentamiseen kristityt lähetetään jokaisen jumalanpalveluksen päätteeksi Herran siunauksen sanoin: ”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.” Tällaisen rauhan rakentamiseen rauhan Jumala kutsuu meitä jokaista. Rauha teille!