Piispa Jari Jolkkosen saarna diakonian virkaan vihkimisessä 1.6.2012

Kristillinen seurakunta, rakkaat diakonian virkaan vihittävät ja nuorisotyöhön siunattavat. Oletteko panneet merkille, millaisista ihmisistä iltapäivälehdet kirjoittavat? Millaisiin ihmisiin median kiinnostus kohdistuu erityisellä tavalla?

Vaikka en ole tehnyt asiasta tieteellistä tutkimusta, pitkäaikaisen havaintojen perusteella näyttää, että julkisuuden kiinnostus kohdistuu kolmenlaisiin ihmisiin: niihin, joilla on valtaa, niihin joilla rahaa ja niihin, jotka ovat kauniita. Sanalla sanoen julkisuuteen pääsee ihmisiä, jotka kukoistavat ja menestyvät elämässään. Olisi aivan liian helppoa sanoa, että valta, raha, kauneus ja menestys olisivat itsessään pahoja asioita. Vielä oudompaa olisi väittää, että poliitikot, liikemiehet, missit, mallit ja urheilijat olisivat huonoja ihmisiä. Nyt ei ole kyse siitä.

Pikemminkin näyttää siltä, että meidän kiinnostuksemme kohdistuu kuin luonnostaan niihin, joilla on valtaa, vaurautta ja kauneutta. Ihmisen rakkaus kohdistuu sellaiseen, mikä on kaunista, arvokasta, ylevää ja pyhää. Ja sellaisilla ominaisuuksilla varustetuista ihmisistä iltapäivälehdet kirjoittavat, jotta saisivat lehteään kaupaksi.

Mutta tästä mekanismista syntyy vääjäämättä vakava kysymys, joka on tänään mielessämme, hyvät diakonit ja nuorisotyönohjaajat. Kuka pitää huolta ihmisestä silloin, kun valta ja varat viedään? Kuka muistaa minua, kun kauneus katoaa ja menestys on pelkkä muisto? Entä kuka rakastaa ja välittää niistä ihmisistä, jotka eivät koskaan ole saaneet maistaa rahaa, valtaa, kauneutta tai menestystä ja joista ei kirjoiteta vetäviä otsikoita? Kuka lohduttaisi niitä, jotka ovat tottuneet elämässään maistamaan vain kyyneleitä? Kuka auttaa ahdinkoon joutuneita takaisin omille jaloilleen?

Tämä ei ole vain piispan kysymys virkaan vihittäville. Se on Jumalan kysymys jokaiselle meille, sinulle ja minulle. Meidän kaikkien yhteinen tehtävämme kantaa toistemme iloja ja suruja, ja pitää huolta heikoimmista. Mutta erityisen ajankohtainen tämä kysymys on tänään teille kirkon työhön valmistuneille, jotka kirkko nyt kutsuu, siunaa, varustaa ja lähettää julistamaan evankeliumia ja palvelemaan apua tarvitsevia.

Kuka muistaa, välittää, lohduttaa ja auttaa niitä, joiden vaellus jää vetävien otsikoiden varjoon?

Diakonian virka on näitä ihmisiä varten. Uudessa testamentissa julistaminen, palveleminen ja rukouksen harjoittaminen kuuluvat yhteen, ja siksi diakoniaa koskevat kohdat sopivat sellaisenaan teille kaikille, myös nuorisotyönohjaajille. Haluankin nostaa molemmille ammattiryhmille pyhästä kirjastamme kolme näkökulmaa siitä, mitä diakonia on ja mikä on se tehtävä, johon teidät kaikki tänään lähetetään.

1. Ensimmäiseksi diakonian lähtökohta on Kristus, se kuinka hän ymmärsi itsensä ja tehtävänsä. Kristus itse sanoi, että hän ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän itse antoi palvelemisen tehtävän. Aivan kuin aavistaen ihmisten kiinnostuksen mahtaviin ja menestyviin hän ohjasi meitä toimimaan toisin, kun hän sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:42-45).

Jeesus itse oli ensimmäinen ”Diakoni”. Hän osoitti rakkautta ruokkimalla ihmisiä (Mt. 14:13-21), parantamalla sairaita (esim. Mt. 8-9) ja pesemällä oppilaidensa jalat (Joh. 13:1-11). Häntä otti seuraansa syntisiä ja aterioi yhteiskunnassa hyljeksittyjen ihmisten kanssa – siksi ensimmäistä Diakonia kutsuttiin publikaanien ja syntisten ystäväksi (Mt. 11:19, Luuk, 7:36; 19:1).

Jeesus ei vain auttanut kärsiviä ja heikkoja, vaan hän samaistui heihin. On oikeastaan hämmästyttävää, miten hyvin hänen ohjelmansa vastaa nykyisen diakonian asiakaskuntaa. Matteuksen evankeliumin 25. luvussa Jeesus samaistuu nälkäisiin, janoisiin, alastomiin, sairaisiin, yksinäisiin ja vangittuihin. ”Kaiken minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Mt. 25:40). Tämä merkitsee, että heidän kasvoissaan me kohtaamme itse Kristuksen kasvot. Teidän tehtävänne on heijastaa Jumalan hyvyyttä ja itsensä lahjoittavaa rakkautta juuri niitä kärsiviä kohtaan, jotka eivät saa julkisuutta ja joiden hätää eivät muut kuule.

2. Toiseksi, diakonian lähtökohta on siinä, että alkuseurakunta koki auttamisen itse Jumalan antamaksi tehtäväksi. Tämä vakaumus perustuu helluntain ihmeeseen, josta kirjoitetaan Apostolien tekojen 2. luvussa ja jota kirkkovuodessa nyt juhlimme. Apostolit olivat koolla iloisina vakuuttuessaan Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta hämmentyneinä siitä, mitä nyt tulisi tehdä, mihin suuntaan kulkea. Helluntaina apostolit saavat vihkimyksen evankeliumin työhön, kun Pyhä Henki itse varustaa heidät ja antaa heille uuden innon ja rohkeuden. Voimiakin tarvittiin, sillä seurakuntaan kastettiin tuona ensimmäisenä päivänä kokonaista kolme tuhatta uutta jäsentä.

Alusta lähtien yhteiselämään kuului sekä julistus että palvelu, siis sekä Jumalan sanan julistus ja yhteinen rukous että leskistä ja muista vähävaraisista huolehtiminen. Molemmat. Julistusta ja rukousta sanottiin ”Jumalan sanan diakoniaksi” ja ruoan jakamista ”pöydän diakoniaksi” (Apt. 6). Nämä molemmat, siis usko ja rakkaus, kuuluivat erottamattomasti yhteen. Julistus ja palvelu molemmat olivat Jumalan antamia tehtäviä, ne molemmat olivat seurakunnan menestystekijöitä.

On käsittämätön ihme, kuinka helluntaina Rooman syrjäisessä provinssissa syntynyt 3000 hengen alkuseurakunta valloitti sisältä päin koko Rooman imperiumin. Nopean leviämisen syitä oli ainakin kolme: uhrautuva diakonia, selkeä oppi ja rikas jumalanpalvelus. Eivätkö nämä alkukirkon menestystekijät ole myös nykykirkon menestystekijöitä. Eivätkö nämä, siis palvelu, julistus ja rukous, kuulu myös tänään jokaisen diakonin ja nuorisotyönohjaajan tehtäviin?

3. Kolmanneksi on hyvä muistaa, millaisia ominaisuuksia diakonoksen virkaan kutsutulta odotettiin. Hänen tuli tuntea ”uskon salaisuus” (1. Tim 3:9). Ei siis riitä, että diakoni osaa jakaa ruokaa ja raha-avustuksia. Hänen on myös tunnettava uskon salaisuus sen verran hyvin, jotta hän voisi vahvistaa siinä toisia. Ei ole kysymys siitä, että pitää tuntea kaikki Lutheruksen kirjoitukset tai modernin uskonnonfilosofian probleemit, vaan siitä, tunnustaudumme rohkeasti kirkon yhteiseen uskoon, elämme siitä ja kasvamme siinä, jotta voisimme ohjata ja rohkaista toisiamme siinä. Siksi teiltä kysytään tänään, tahdotteko pysyä lujina kirkon uskossa, vahvistaa siinä seurakuntalaisia ja hoitaa virkaanne uskollisesti kirkkomme tunnustuksen mukaisesti. Uuden testamentin mukaan seurakunnan palvelijoiden tuli olla myös vilpittömiä ja arvokkaita, rehellisiä ja sellaisia, jotka kykenevät kantamaan huolta toisista, niin omasta perheväestä kuin Jumalan perheväestä, seurakunnasta (1. Tim. 3:8-13). Muun muassa näitä hyveitä tarkoitetaan, kun teiltä kysytään, tahdotteko elää niin, että olette esikuvana muille.

Rakkaat diakonian virkaan vihittävät ja nuorisotyöhön siunattavat. Teidät kutsutaan suureen, mutta myös raskaaseen tehtävään. Joudutte kohtamaan inhimillistä puutetta, kärsimystä, surua ja myös pahuutta. Auttamistyö antaa, mutta se myös kuluttaa. Uhrautuminen ilahduttaa ja uuvuttaa. Toisen asemaan asettuminen voimaannuttaa, mutta myös vie voimia.

Muistakaa, että auttajallakin on oikeus tulla autetuksi. Evankeliumin todistajalla on oikeus itse elää evankeliumista. Jumalan armo kuuluu myös sille, jonka suun ja käsien välityksellä Jumala jakaa armoaan. Sen takia pitäkää huolta myös perheväestänne, sillä se on ensimmäinen palveluspaikkanne. Pitäkää huolta itsestänne, sillä se on Jumalan antama oikeus. Ja pitäkää huolta toisistanne, sillä vertaistukea ei korvaa mikään.

Rakkaat kirkon työhön kutsutut. Kun seuraavan kerran luette päivälehdistä rikkaista ja menestyvistä, muistakaa, että teidät on kutsuttu etsimään niitä, joita muut eivät näe ja antamaan ääni niille, joita muut eivät kuule. Se on ainutlaatuinen tehtävä, jota tärkeämpää ei ole olemassa.

Herra siunatkoon teitä tässä tehtävässä, johon hän teitä nyt kutsuu.