Kristus tahtoo tehdä sinut vapaaksi

Rakkaat Valtimon seurakuntalaiset ja muut ystävät, sisaret ja veljet,

Tämän pyhän Raamatun tekstit puhuvat uskosta ja epäuskosta. Usein ajattelemme, että uskossa on kysymys uskosta Jumalan olemassaoloon, kun taas epäusko on uskon puutetta tai Jumalan olemassaolon kieltämistä.

Tässä ollaan tosin oikeilla jäljillä, mutta silti tällainen käsitys uskosta ja epäuskosta on pinnallinen. Mietitäänpä miksi.

Ajatellaan vaikka Atlantis-nimistä mereen uponnutta myyttistä saarta tai mannerta. Filosofi Platon kirjoitti saaresta noin 2400 vuotta sitten. Hänen mukaansa saari sijaitsi Herakleen pylväiden eli nykyisen Gibraltarin salmen takana. Atlantislaiset olivat mahtava merikansa, joka oli valloittanut suuren osan Länsi-Euroopasta ja Afrikasta. Pian epäonnistuneen Ateenan valtauksen jälkeen Atlantis upposi mereen yhdessä vuorokaudessa noin 12000 vuotta sitten luonnonkatastrofin takia. Toisten tutkijoiden mukaan tieto muinaisesta, tuhoutuneesta Atlantis-kulttuurista voi pitää paikkansa, toisten mielestä kyse on taas pelkästä Platonin opetuskäyttöön kehittämästä kertomuksesta, jolla ei ole historiallista pohjaa.

Tai ajatellaan kysymystä maan ulkopuolisesta elämästä. Toiset tutkijat uskovat ihan hyvin perustein, että maan ulkopuolella avaruudessa on orgaanista elämää, toisten mielestä se on epätodennäköistä ja epäuskottavaa.

Mutta mitä merkitystä koko asialla oikeastaan on? Miten usko Atlantiksen olemassaoloon tai olemattomuuteen auttaa ihmistä, joka jatkuvasti kamppailee huonon itsetunnon kanssa, kokee syyllisyyttä jostakin teosta tai miettii, miten jaksan elää. Miten usko tai epäusko siihen, että Marsissa on elämää, auttaa ihmistä, joka suree kuollutta lastaan, etsii elämänsä tarkoitusta tai kyselee, mistä saan voimia parisuhteeseeni?

Vastaus on selvä: ei mitään merkitystä. Siksi kristillisessä uskossa ja elämässä ei ole vain kyse siitä, uskooko ihminen Jumalan olemassaoloon vai puuttuuko häneltä tällainen usko. Uskossa Jumalaan on kyse paljon enemmästä ja paljon syvemmästä. Usko Jumalaan on kuin aurinko, jonka valossa näen kaiken.

Raamatussa usko on pohjimmiltaan luottamusta Jumalaan ja turvautumista häneen. Martti Luther sanoo osuvasti Isossa Katekismuksessaan, että se, jolta odotat suurinta hyvää elämässäsi ja johon turvaudut hädässäsi – se on sinun Jumalasi. Ajatelkaapa, mitä tästä seuraa. Ihminen, joka esiintyy hurskaana uskovaisena, mutta joka sisimmässään odottaa suurinta hyvää omasta menestyksestä tai turvautuu hädässä rahaan, hänen elämänsä heijastaa enemmän epäuskoa. Vastaavasti tavallinen ihminen, joka ei pidä ääntä uskostaan, mutta odottaa suurinta hyvää Taivaalliselta Isältä ja joka vaikeuksissa turvautuu häneen, hänen elämänsä heijastaa mitä suurinta uskoa. Miksi? Siksi, että hän luottaa Jumalaan, turvautuu häneen ja näkee kaiken saamansa hyvyyden Jumalan antamana lahjana.

Tietenkin luottamukseen kuuluu myös usko Jumalan olemassaoloon. Ja tietenkin luottamuksen täytyy johtaa kuuliaisuuteen. Jos luotamme Taivaalliseen Isäämme, meidän täytyy pyrkiä elämään kuuliaisina hänen tahdolleen.

Tämä luottamus tekee uskosta niin tärkeää ja hoitavaa, mutta myös haastavaa. Meillä voi olla monia sisäisiä ja ulkoisia esteitä uskolle ja luottamukselle.

Joskus omat pelkoni voivat estää turvautumisen Jumalaan. Kuvittelen, että hän tahtoo viedä minun itsemääräämisoikeuteni. Kuvittelen, että usko muuttaa minut tyhmäksi tai umpimieliseksi. Tällaiset esteet kannattaa heittää sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Kristus tahtoo tehdä sinut vapaaksi, ei orjaksi.

Joskus myös oma huonommuuden tunne tai syyllisyys voi estää turvautumista Jumalaan. Tuntuu, että minä olen liian pieni, heikko tai huono suuren ja pyhän Jumalan edessä. Tällaisesta ihmisestä kertoi Jeesus, kun hän kuvasi kahta temppelissä rukoilevaa ihmistä, fariseusta ja publikaania. Jälkimmäinen ei tohtinut kohottaa edes katsettaan ylöspäin, vaan löi rintaansa ja rukoili nöyrästi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Juuri hän on hyvä esimerkki oikeasta turvautumisesta Jumalaan. Juuri heikkouden tai vaikeuksien keskellä sinulla ja minulla on oikeus turvautua Jumalaan, rukoilla häntä ja pyytää häneltä apua.

Meillä voi olla siis sisäisiä esteitä sille, että uskomme Jumalaan ja turvaudumme häneen. Mutta esteet voivat olla myös ulkoisia. Siitä puhuu tämän päivän evankeliumi, jossa neljän kantajan pitää purkaa ensin Jeesuksen talon kattotiilet, ennen kuin he voivat tuoda sairaan ihmisen hänen hoidettavakseen.

Kuuluisa amerikanluterilainen Raamatun ja jumalanpalveluksen tutkija Gordon Lathrop on tehnyt terävän kysymyksen: mitä alkuseurakunta kuuli tuossa päivän evankeliumissa? Tietenkin he kuulivat siinä kertomuksen Hyvästä Paimenesta, Nasaretin Mestarista, joka tahtoo ihmisille hyvää ja jonka luo jokainen sairas ja syntinen voi tulla.

Mutta Lathrop muistuttaa, että ensimmäiset kristityt kuulivat tuossa evankeliumissa myös omaa jumalanpalvelustaan koskevaa kritiikkiä. Markuksen evankeliumissa toistuu usein teema, jossa Jeesus kohtaa ihmiset kodissa julistamalla heille sanaa, parantamalla heidät ja aterioimalla heidän kanssaan. Tämä vastasi ensimmäisten kristittyjen jumalanpalvelusta: myös ne pidettiin kotona, yksinkertaisissa taloissa, myös ne perustuivat sille vakaumukselle, että seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa julistetaan sanaa, hoidetaan ihmisiä ja aterioidaan yhdessä. Kun näin tehdään, silloin ylösnoussut Kristus on läsnä ja lähellä.

Joskus kuitenkin ihmisten tekemät muurit voivat olla niin läpipääsemättömiä ja niin poissulkevia, että sairas, haavoille lyöty ihminen ei pääse Kristuksen luo ja seurakunnan yhteiseen juhlaan.

Voisiko tämä kertomus katon purkamisesta olla rohkaisevana esimerkkinä myös Valtimon seurakuntalaisille ja seurakunnalle tänään? Voisiko päivän evankeliumi muistuttaa meitä avoimien ovien tärkeydestä: pitäkää huolta, että jokainen sairas ja syntinen on tervetullut yhteiseen jumalanpalvelukseen? Voisiko päivän evankeliumin viesti tänään olla tämä: älkää rakentako esteitä, pyrkikää murtamaan niitä. Pitäkää huolta, että yhteisessä kokoontumisessa julistetaan sanaa, hoidetaan ihmisiä ja aterioidaan yhdessä. Pitäkää huolta, että jokaisella ihmisellä, terveillä ja sairailla, kiitollisilla ja kärsivillä, uskoa rohkeasti tunnustavilla ja sitä arasti tunnustelevilla on avoimet ovet seurakunnan yhteyteen ja yhteiseen pöytään.