Kristus sanoo: "Seuraa minua."

Rakkaat sisaret ja veljet siilinjärven kirkossa ja pääsiäisen ilossa. Tulin ensimmäistä kertaa Siilinjärvelle vastustajana. Se oli kesällä 1985, kun taistelimme Siilinjärven Pesistä vastaan Mantun kentällä C-poikaikäisten SM-jatkosarjaan pääsystä. Sen muistan, että tuntui hyvältä lyödä pallo kakkosrajasta läpi Mantun monttuun. Sitä en tahtoisi muistaa, että loppukesästä Siilinjärvi kuitenkin nousi sillasta ja osoittautui meitä vahvemmaksi.

Mikä tekee tiukassa paikassa yhdestä joukkueesta toista vahvemman?

Eikö juuri joukkueen kokonaisuus? Eikö juuri se, että joukkue on vahva joukkueena, siis yhdessä, kokonaisuutena? Että sillä pelinjohtaja, johon muut luottavat, että sillä on jäsenet, jotka ovat erikoistuneet johonkin ja siten täydentävät toisiaan. Että valmentaja pystyy asettamaan yhteisen pelitavan ja toisaalta kehittämään jokaista yksilöllisesti. Että huoltajat todella pitävät huolta jokaisesta joukkueen jäsenestä. Tällaisessa tiimissä kokonaisuus pelaa: Yhteinen taktiikka on kirkas, johtaja ja pelaajat luottavat toisiinsa ja jokaisen erilaisuutta arvostetaan.

Rakkaat siilinjärveläiset. Tämän päivän evankeliumi puhuu hyvästä paimenesta ja hyvästä laumasta. Siinä on paljon samaa yhteisen elämän dynamiikkaa kuin pesäpallossa tai muussa joukkuepelissä.

Pääsiäisen jumalanpalvelustekstit muodostavat kaaren. Pääsiäisyönä juhlimme tyhjän haudan äärellä ja kuulemme enkelin ilosanoman: ”Hän ei ole täällä, hän on noussut kuolleista. Menkää ja kertokaa.” Evankeliumeista kuitenkin käy ilmi, että tyhjä hauta ei vielä herätä uskoa, iloa tai kertomisen halua. Pikemminkin pelkkä tyhjä hauta herätti hämmennystä, ahdistusta ja vaikenemista.

Vasta Ylösnousseen ilmestyminen naisille ja opetuslapsille, vasta Ylösnousseen kohtaaminen synnytti uskon, ilon, rauhan, varmuuden ja kertomisen halun. Siksi pääsiäisen jälkeisellä viikolla luetaan Uuden testamentin kertomuksia Ylösnousseen kohtaamisista. Ne muistuttavat, että vasta, kun ihminen pääsee itse kosketuksiin Ylösnousseen kanssa, usko voi syntyä, ilo voi vahvistua ja hämmennys voi vaihtua vakuuttumiseen. Usko on lahja, jota minä en voi keinotekoisesti kehittää etkä sinä voi minua painostamalla synnyttä. Siksi ihmisen ja Kristus välinen suhde on pyhää maata, henkilökohtaista aluetta, jota pitää kunnioittaa ja jonne ei muiden pidä omavaltaisesti saapastella.

Tämän Hyvän paimenen sunnuntain teksteissä kertomus jatkuu. Ne, jotka ovat kohdanneet Ylösnousseen Kristuksen ja tahtovat seurata häntä, eivät voi jäädä yksin. He muodostavat lauman, joukkueen, yhteisön, seurakunnan. Tämän yhteisön jäseneksi me olemme tulleet jo kasteessa. Ei ole kysymys vain siitä, että nimemme on kirjoitettu Siilinjärven seurakunnan keskusrekisteriin, sekin on tärkeää. Pohjimmilta on kyse siitä, että kasteessa Jumala itse on liittänyt meidät perheväkeensä ja ottanut pelastavaan yhteytensä. Tämä Hyvän paimenen sunnuntain evankeliumi muistuttaa siitä, kuka on tämän lauman pää ja paimen.

Me tiedämme vastauksen. Tämä paimen ei ole piispa eikä pappi, hän on itse ylösnoussut Kristus. Seurakunta on yhteisö, lauma, joukkue, ja siihen kuuluu monia, erilaisia jäseniä. Mutta selvää täytyy olla myös se, että sillä on pää. Ja tämä pää on hyvä paimen, ylösnoussut Kristus.

Kuulostaako tämä itsestään selvältä? Ehkä. Mutta luulen, että asia voi usein myös hämärtyä. Tiedämme, että maailmassa on paljon uskonnollisia yhteisöjä, jotka rakentuvat yhden hyvin karismaattisen johtajan ympärille. Yksinvaltaisuus johtaa kuitenkin helposti väärinkäytöksiin, koska yksin vahvakin johtaja on puutteellinen ja altis heikkouksille.

Toisaalta tiedämme, että monissa maallisissa joukkueissa, vaikkapa urheiluseuroissa, pää voidaan vaihtaa helposti, jos se ei miellytä. Tulos tai ulos.

Seurakunta on toisenlainen lauma. Täällä kukaan ihminen ei voi olla yksinvaltias, sillä ylösnoussut Kristus on hyvä paimen ja ylin paimen. Me piispat ja papit, ja myös luottamushenkilöt ja lähiesimiehet ja muut johtajat, olemme tallirenkiä ja paimenkoiria tässä laumassa. Meidän tehtävämme on ruokkia laumaa Jumalan sanalla ja pyhillä sakramenteilla.

Minulle valkeni tämä hengellisen johtajan tehtävä eräässä maatalousnäyttelyssä, tarkemmin sanottuna paimenkoiranäytöksessä. Siellä ohjaaja kertoi paimenkoiran tehtävästä kolme asiaa: paimenkoira on oltava kurinalainen ja kuuliainen ylimmän paimenen ohjeille, se ei saa sooloilla. Toiseksi paimenkoiran hampaita ei ole tarkoitettu puremiseen, vaan suojelemiseen. Sillä on kyllä hampaat, joita se vilauttaa, jos yksi lammas meinaa lähteä harhateille, mutta lauman pureminen ja stressaaminen on kielletty. Kolmanneksi paimenkoira ei tee työtään palkkion toivossa, vaan siksi, että paimentaminen ja lauman koossa pitäminen on sen luonto.

Papit ja muut seurakunnan johtajat, eikö meidän ole hyvä samaistua paimenkoiraan? Eikö epistola kehota samaan asiaan: ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta.”

Kristus seurakunnan päänä tarkoittaa myös sitä, että hän on paimen, jota ei vaihdeta eikä korvata muotivirtausten mukana. Hän on edessämme ristiinnaulittuna ja uhrautuvana Paimenena, emmekä voi koskaan vaihtaa häntä toiseen. Sen takia meidän on sekä seurakuntana että kristittyinä jatkuvasti palattava evankeliumien äärelle, tutkittava Hyvän Paimenemme sanoja ja tekoja, kuultava niissä Hyvän Paimenen ääni ja ojentauduttava elämässämme sen mukaisesti.

Mihin tämän päivän evankeliumi huipentuu? Päivän Raamatun tekstit muodostavat kaaren. Vanhan testamentin teksti varoittaa vääristä paimenista, jotka hajottavat lauman. Siinä Jumala lupaa kaita itse laumaa ja lähettää oikeita paimenia. Epistola puhuttelee seurakunnan johtajia kertomalla, mitä kuuluu hyvän paimenen ominaisuuksiin: hän johtaa vapaaehtoisesti, sydämen halusta ja laumaa palvellen. Evankeliumissa Kristus puhuttelee kirkon johtajista ensimmäistä, Pietaria, ja paljastaa mikä on tärkeintä: Rakasta, kaitse ja ruoki. Rakasta Kristusta, ohjaa laumaa ja ruoki seurakunnan jäseniä Jumalan lupauksilla ja pyhillä sakramenteilla.

Mutta mihin evankeliumi huipentuu? Se huipentuu yksinkertaiseen kutsuun ja kehotukseen, jonka Kristus suuntaa meille kaikille. Kreikan alkutekstissä siinä on sana ”moi”, akoluuthei moi. Suomeksi se kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi: Seuraa minua. Seuraa minua.

Tänään tuo Kristuksen sana tarkoittaa erityisesti kolmea asiaa meille jokaiselle. Ensiksi ”seuraa minua” tarkoittaa: luota minuun. Minä olen ylösnousemus sinulle, minä olen tie, totuus ja elämä sinulle. Kristus on jo ottanut sinut laumaasi, antanut sinulle syntisi anteeksi, hyväksynyt sinut ja kirjoittanut nimesi elämän kirjaan.

Toiseksi Kristus tarkoittaa: ”kulje minun seurassani ja askelissani”. Aseta hänen rakkautensa esikuvaksesi. Pyri kohtelemaan toisia ihmisiä yhtä arvostavasti, lempeästi ja kärsivällisesti kuin Kristus kohteli. Vetäydy sopin väliajoin Jumalan kasvojen eteen, joko luonnossa tai temppelissä, niin kuin Vapahtaja itsekin teki.

Kolmanneksi ”seuraa minua” tarkoittaa ”seuraa minua yhdessä toisten kanssa”. Älä jää yksin. Sinä kuulut porukkaan, sinä kuulut laumaan. Tämä Siilinjärven seurakunta on sinun hengellinen kotisi. Sinulla on oikeus tulla tämän alttarin äärelle. Pyri myös tekemään seurakunnasta kodikas, vieraanvarainen ja turvallinen niin, että muutkin jäsenet voivat kokea sen kodikseen.

Kristus sanoo: ”Seuraa minua”.