Saarna pyhäinpäivänä pappisvihkimyksessä 2.11.2013

Rakkaat seurakuntalaiset, hyvät papiksi vihittävät,

Pappisvihkimystä hakevan on osoitettava kirkolle kykenevänsä hoitamaan itsenäisesti pappisvirkaa ja sen johdosta annettava tuomiokapitulin määräämät näytteet. Näin säädetään kirkkojärjestyksessä. Kuopion hiippakunnassa yksi näistä näytteistä on vanhastaan liittynyt Raamatun selitykseen, onhan papin työ kristillisen ilosanoman kuuluttamista, julistusta ja ajankohtaista soveltamista.

Siksi puolitoistaviikkoa sitten tuomiokapitulin istunnossa näiltä pappiskandidaateilta kyseltiin hiippakuntadekaani Sakari Häkkisen johdolla, miten he ymmärtävät juuri äsken luetun pyhäinpäivän evankeliumiteksin eli kuuluisan vuorisaarnan autuudenlauseet. Matteuksen evankeliumissa Jeesus aloittaa koko julkisen toimintansa julistamalla monet autuaiksi, siis onniteltaviksi, ihmisiksi jotka ilman omaa ansiota ovat saaneet tai saavat hyvän osan Jumalalta. Näitä ovat hengellisesti köyhät, murheelliset, kärsivälliset, puhdassydämiset, vanhurskautta janoavat, toisia armahtavat, rauhan tekijät ja myös ne, jotka joutuvat Kristuksen tähden vainotuiksi.

Osasitte hyvin asianne. Samalla keskustelussa havahduttiin yhdessä siihen, kuinka konkreettisia asioita Jeesus tarkoittaa autuudenlauseissa ja muussakin opetuksessaan.

Otetaan esimerkiksi Jeesuksen lupaus: ”Autuaita ovat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.” Henkistynyt tai symbolinen tulkinta voisi nähdä siinä vain sielunrauhan: että Jeesus puhuisi vain yksilön sisäisestä sielun rauhasta Jumalan kanssa. Siitäkin on varmasti kysymys, mutta ei vain siitä. Kyllä Jeesus tarkoittaa rauhan tekijöillä seuraajiaan, jotka ovat rakentamassa sovintoa ihmisten välille ja rauhaa kansojen välille. He saavat Jumalan lapsen nimen.

Tai otetaan neljäs autuudenlause: ”Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, heidät ravitaan.” Varmasti Jeesus tarkoittaa ihmisiä, jotka janoavat Jumalan vanhurskautta tai sitä, että heistä tulee vanhurskautettuja, Jumalalle kelpaavia. Mutta on kyse myös paljon muustakin kuin omasta pelastuksesta. Vanhurskaus ei alkutekstissä tarkoita vain yksilön ja Jumalan välistä sovintoa, vaan se tarkoittaa myös oikeudenmukaisuuden janoamista ihmisten välille ja kansojen välille. Siis sen janoamista, että jokaista kohdeltaisiin arvokkaasti; että ketään ei kohdeltaisi väkivaltaisesti, vaan kaikilla olisi edellytykset turvalliseen elämään; että jokaisella olisi koti, vaatteet, riittävä ravinto ja huolenpito; että naapurit eläisivät sovussa ja kansat sovinnossa. Autuudenlauseet ovat siis hyvin konkreettisia, ne koskettavat paitsi minun ja Jumalan välistä suhdetta myös meidän keskinäisiä suhteitamme.

Yhteiskunnassamme moni asia on henkistynyt. Suuri osa elämästä on siirtynyt verkkoon, internettiin. Työ tehdään tietokoneella virtuaalimaailmassa, palvelut ovat yhä useammin aineettomia ja ihmisten kohtaaminenkin tapahtuu pitkälti niin sanotussa sosiaalisessa mediassa, siis bittiavaruudessa. Nykyaikana puhutaan paljon myös henkisyydestä ja sen etsimisestä. Siinä on paljon hyvää. Se on toivon merkki siinä mielessä, että henkisyyden etsiminen on usein vastaveto tai vaihtoehto pelkälle materialistiselle elämälle.

Mutta myös henkisyys voi kapeuttaa käsitystämme elämästä. Näin tapahtuu, jos sivuutamme sen, että meidät on luotu ruumiillisiksi olennoiksi. Olemme lihaa, luuta ja nahkaa. Meillä on ruumis, joka on konkreettinen, fyysinen, näkyvä ja kosketeltava. Se määrittää ihmisenä olemista aivan ratkaisevasti. Ruumis on haavoittuva, se väsyy ja nälkiintyy ja siksi tarvitsee jatkuvaa lepoa, suojaa ja ravintoa. Ruumiimme muuttuu jatkuvasti ja kerran se myös rapistuu ja kuolee.

Myös kristinuskon historiassa on ollut aikoja, jolloin on ollut kiusaus tulkita evankeliumia yksipuolisen henkistyneesti tai symbolisesti, yksinomaan yksilöä koskevaksi tai pelkästään näkymätöntä sielua koskevaksi asiaksi.

Ehkä raskain esimerkki oli 1800-luvulla, jolloin teollisen vallankumouksen seurauksena Euroopan suurkaupunkeihin syntyi usein kurjissa olosuhteissa elävä työväestö. Paljon tehtiin diakoniaa ihmisten konkreettiseksi auttamiseksi. Mutta paljon oli myös ymmärtämätöntä ja kapeuttavalla tavalla henkistä evankeliumin tulkintaa, jossa ajateltiin, että koska taivaassa kaikki tulisi olemaan paremmin, ei tarvitse puuttua tämän elämän epäkohtiin ja köyhyyteen.

Rakkaat papiksi vihittävät. Teidät vihitään pappeuteen, jonka ydin tehtäviin kuuluvat evankeliumin julistaminen ja sakramenttien hoitaminen Kristuksen tahdon mukaisesti. Toivon teidän ja meidän kaikkien muistavan tänään yhden asian, nimittäin se, kuinka konkreettinen on Kristuksen evankeliumi ja kuinka kokonaisvaltaisesti se koskettaa sekä ihmistä että ihmisyhteisöä, sekä minua että meitä. Meidän Jumalamme ei vetäydy Antromedaan tähtisumun taakse, vaan hän toimii konkreettisesti meidän keskellämme. Hänen valtakuntansa ei ole vain tuonpuoleinen tai tuleva, vaan se tahtoo koskettaa meitä jo tässä ajassa ja tänään.

Otetaanpa muutama esimerkki.

Nikean uskontunnustuksessa tunnustatte pian yhdessä seurakunnan kanssa uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Heti ensimmäisessä lauseessa torjutaan tietoisesti ajatus, että Jumala olisi vain näkymättömän todellisuuden luoja. Kyllä hän luonut taivaan JA maan, kaiken näkymättömän, mutta myös näkyvän todellisuuden.

Siksi ette te, emmekä me voi ajatella, että Jumala olisi vain näkymättömän sielun luoja. Jumala on luonut koko ihmisen, sekä mielen että ruumiin.

Tälle konkreettisuudelle johdonmukaisena torjutaan myös käsitys, että Jeesus olisi ihminen vain näennäisesti tai että hän olisi kärsinyt ja kuollut vain näennäisesti tai että hän olisi ylösnoussut vain vertauskuvallisesti. Ei. Me uskomme Jumalaan, joka tuli Jeesuksessa ”lihaan”, kuten alkuteksti sanoo, siis tuli oikeaksi ihmiseksi, kärsi todellisesti samat kivut kuin mekin, kuoli yhtä todellisesti kuin mekin kuolemme, mutta myös nousi kuolleista konkreettisesti ja kokonaisesti, ei vain vertauskuvallisesti.

Edelleen me tunnustamme uskon Pyhään Henkeen, joka tekee hengellisesti eläväksi ja muuttaa meitä. Hän synnyttää uskon Jumalaan, hän vahvistaa rakkautta lähimmäisiin. Hän luo Paavalin mainitsemia Hengen hedelmiä, kuten iloa, rauhaa, rakkautta, kärsivällisyyttä, itsehillintää ja niin edelleen.

Vaikka Pyhä Henki on näkymätön ja kaikkialla läsnäoleva, silti hänkin toimii ja tulee lähelle konkreettisissa merkeissä, julistetussa sanassa ja näkyvässä kastevedessä ja ehtoollisen leivässä ja viinissä. On Jumalan suurta armoa, että hän ei puhuttele vain sanallaan ymmärrystämme, vaan hän koskettaa sakramenteillaan ruumistamme. Myös se seurakunta, se yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko, josta uskontunnustuksessa puhutaan, on paitsi näkymätön, myös konkreettinen ja näkyvä. Se ei ole olemassa vain mielessä tai sydämessä, vaan se voidaan myös havaita vaikkapa täällä kirkossa.

Tänään on pyhäinpäivä. Tänään muistamme sekä kirkon pyhiä, siis uskossa ja rakkaudessa esikuvallisia ihmisiä, mutta myös kaikkia omia edesmenneitä rakkaitamme. Myös ruumiin ylösnousemusta ja ikuista elämää koskeva uskomme on hyvin konkreettinen. Kreikkalaisessa filosofiassa puhuttiin henkistyneesti sielun kuolemattomuudesta, mutta uskontunnustukseen valittiin aivan tietoisesti Raamatun uskon pohjalta toinen termi. Apostolisessa uskontunnustuksessa puhutaan ”ruumiin ylösnousemuksesta”, sananmukaisesti suorastaan ”lihan ylösnousemuksesta”. Jälleen huomaamme, kuinka konkreettisesta asiasta on kyse. Jumala ei pelasta vain sielua, vaan koko ihmisen. Paavali vertaa pelastusta siemeneen, joka haudataan mahaan, mutta josta versoo uusi elävä kasvi. Tässä vertauksessa ajallinen ruumiimme on siemen, joka haudataan, mutta josta joskus versoo uusi ja kokonaan toisenlainen ruumis.

Rakkaat papiksi vihittävät. Kirkkomme, hiippakuntamme ja läsnä oleva seurakunta on kiitollinen siitä, että Jumala on kutsunut teidät pappisvirkaan ja että te olette sydämessänne vastanneet tähän kutsuun myöntävästi. Toivon ja rukoilen teidän muistavan, että se Jumala, jota te palvelette, toimii konkreettisesti meidän keskellämme ja myös teidän työssänne. Kun teidän suunne julistaa evankeliumia tai lausuu synnit anteeksi, Jumala itse armahtaa ja uudistaa. Kun teidän kätenne kastaa ja jakaa ehtoollista, Pyhä Henki itse jakaa lahjojaan. Tämä Jumalan läsnäolo ei estä teitä väsymästä. Te tulette myös väsymään ja kohtaamaan vastoinkäymisiä. Mutta teidän epäilyksenne tai kompurointinne eivät myöskään voi estää sitä, että Jumala synnyttää teidän työn kautta uskoa ja rakkautta. Hän itse myös kantaa ja vahvistaa teitä väsymyksen hetkinä. Herra olkoon teidän kansanne.