Keisarin ”evankeliumi” ja Kristuksen evankeliumi

Hyvät kansanlähetyspäivien juhlavieraat, rakkaat lähetystyöhön siunattavat,

Lähetyskäskystä vastuuta kantavat kristityt ja kirkot eri puolilla maailmaa ovat viime aikoina heränneet uudella tavalla siihen todellisuuteen, että niin sanottu kristillinen länsi, siis Eurooppa ja Yhdysvallat, on muuttumassa uudelleen lähetyskentäksi. Käytännön materialismin ja taistelevan sekularismin puristuksessa monet ovat vieraantuneet kristillisestä uskosta. Vieraantumisen ja tietämättömyyden seurauksena rakastava Vapahtajamme näyttäytyy monille pelottavana alistajana.

Viime lokakuussa koin yllätyksen, kun minulle tarjoutui tilaisuus tutustua roomalaiskatolisen kirkon toimintaan Vatikaanissa. Ei vain herätyskristillisissä yhteisöissä, vaan myös roomalaiskatolisen kirkon keskushallinnossa on otettu vakavasti maallistumisen haaste. Sisälähetyksen vahvistamiseksi nykyinen paavi perusti lähes päivälleen kaksi vuotta sitten ”uuden evankelioimisen neuvoston”. Sen erityisenä tehtävänä on evankelioida Euroopassa sellaisia oman kirkon jäseniä, jotka ovat vieraantuneet kristillisestä uskosta ja uskonharjoituksesta. Paavin perustamisasiakirjan Ubicumque et semper mukaan sekä uusien kansojen että uskostaan vieraantuneiden tavoittaminen edellyttää sisäistä uudistusta, jossa kirkon jäsenet oppivat kasvamaan ”evankeliumin vastaanottamisesta evankelioimiseen”, from evangelized to evangelizing.

Tämä ilmaus kuulosti kovin tutulta. Sehän on asiallisesti ja melkein sananmukaisestikin sama kuin 45-vuotisjuhlaansa viettävän Kansanlähetyksen vanha tuttu työnäky: Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Jo Vatikaanissa ajattelin oman maani herätysliikkeitä. Mistä johtuu samankaltainen vastuunkanto ja visio? Onko Timo Rämä käynyt antamassa konsulttiapua Vatikaanin kirkonmiehille? Vai onko paavin esikunnassa seurattu Mika Tuovisen blogeja, luettu Uusi Tie -lehteä tai vakoiltu Ryttylän opiston monipuolisia verkkosivuja?

Ehkä selitys voi olla yksinkertaisempi, ja palautuu kristittyjen yhteiseen pyhään kirjaan. Evankeliumin julistaminen on kaikkien kirkkojen ja kristittyjen tehtävä yksinkertaisesti siitä syystä, että pyhä Raamattu, Jumalan oma sana puhuu ”evankelioimisesta”. Tätä ei muuta sekään tosiseikka, että evankelioimistyössä on tehty inhimillisiä virheitä ja että tuo raamatullinen termi on joskus tulkittu yksipuolisesti ja virheellisesti jonkinlaiseksi hyökkäysuskovaisuudeksi. Mitkään inhimilliset kompastelut eivät muuta sitä totuutta, että Raamatussa hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala itse kutsuu meitä kaikkia uudistumaan, uskomaan rohkeasti evankeliumi Kristuksesta, elämään sitä todeksi arjen keskellä ja viemään sitä eteenpäin sanoin ja teoin, kaikille ja kaikkialla.

Mutta mikä on tuo evankeliumi? Mistä siinä tarkkaan ottaen on kysymys? Tätä on pohdittu näillä Kansanlähetyspäivillä, mutta aivan erityisesti kysymys koskettaa teitä, jotka siunataan tänään tällä alttarilla kirkkomme lähetystyöhön, siis Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyöhön.

Meidän mielessämme sana ”evankeliumi” on kirkollisista kirkollisin termi, mutta Uuden testamentin aikana ei ollut niin. Antiikin roomalaiselle ”evankeliumi” tarkoitti ilosanomaa keisarin syntymästä, valtaannoususta tai sotasaavutuksista. Keisarin evankeliumi oli sanoma siitä, että hän on valloittanut taas uuden kansan valtansa alle tai verisesti kukistanut kapinoivan kenraalin joukkoineen. Sotamenestystä pidettiin merkkinä keisarin jumaluudesta, siksi keisarille tuli osoittaa palvontaa ja häntä piti kutsua jumalallisella arvonimellä Kyrios, Herra. Kun Luukkaan jouluevankeliumissakin vilahtava keisari Augustus luettelee elämänsä ehtoolla 55 kansaa, joihin hän on ”tuonut rauhan”, rauha ei tässä ajattelussa merkitse vapautta ja tasa-arvoa, vaan valloitusta ja keisarin alaisuuteen pakottamista. Sitä ei saavutettu neuvotteluilla ja diplomatialla, vaan voimalla ja väkivallalla. Monille se ei merkinnyt elämää, vaan kuolemaa. Se ei tuonut vapautta, vaan ankaraa alamaisuutta, jopa orjuutta.

Meidät, arvoisa juhlakansa, on jo pyhässä kasteessa otettu aivan toisenlaisen evankeliumin piiriin. Teidät, rakkaat lähetystyöhön siunattavat, lähetetään julistamaan aivan toisenlaista evankeliumia.

Tänään siunaamme yhdessä sekä uusia että entisiä lähettejä eri tehtäviin ja eri alueille: Aitamäen perhe, Pitkäsen perhe, Jorma Laine ja Aatto Lamminpää Venäjälle, perhe medialähetystyöhön, Vuorman pariskunta raamatunkäännöstyöhön, kaksi työntekijää Lähi-itään, Siljasen pariskunta  sekä Mirjami Uusitalo Etiopiaan ja Kirsti Viitasaari Japaniin. Oletteko, hyvä juhlaväki ja rakkaat lähetit, miettineet, miten on mahdollista, että tuo evankeliumi Kristuksesta syrjäytti oman aikansa keisareiden toisenlaiset evankeliumit ja valloitti sisältä päin Rooman valtakunnan – alle 300 vuodessa, ilman valta-asemaa ja kaikesta poliittisesta vainosta ja vastustuksesta huolimatta? Kysymys on olennainen, sillä vastaus siihen kertoo paljon, mihin työhön teidät lähetetään ja miten lähetystyötä tehdään Lähettäjän tahdon mukaisesti.

Ensimmäinen ja perustava vastaus liittyy itse evankeliumin sisältöön. Kristuksen evankeliumi ei ole sanoma alistavasta Kyrios-keisarista, vaan nöyrästä ja vapaaksi tekevästä Rauhan Ruhtinaasta. Kun Luukkaan jouluevankeliumissa enkeli lausuu paimenille sananmukaisesti ”minä evankelioin teille suuren ilon”, se on aidosti hyvä sanoma toisenlaisesta kuninkaasta, hänestä, joka tuo todellisen rauhan ja vapauden, hänestä joka lunastaa ihmisen synnin ja kuoleman vallasta, hänestä joka tuo sovinnon ja oikeuden ihmisten välille. Se on sanoma armahtavasta Vapahtajasta, joka on tie, totuus ja elämä, jonka kasvot säteilevät Ikuisen Jumalan rakkautta ja joka ei tuo vain ajallista iloa, vaan myös iankaikkisen elämän.

Älkäämme siis kainostelko, vaan sanokaamme asia niin kuin se on: evankeliumi vapaaksi tekevästä Kristuksesta on yksinkertaisesti totuudellisempi kuin keisarin kerskaileva evankeliumi omista sotasaavutuksistaan. Tämä on perustava syy sille, miksi Kristuksen evankeliumi valloitti antiikin Rooman ihmiset ja myös sille, miksi se valloittaa yhä ihmisten sydämiä myös tänään siellä minne teidät lähetään.

Toinen syy evankeliumin leviämiseen avain liittyy siihen tapaan, jolla sitä vietiin eteenpäin. Kristuksen evankeliumia ei levitetty voimalla eikä väkivallalla, vaan totuuden sanalla ja rakkauden teoilla. Tämä Herra ei valloittanut maita ja meriä, vaan ihmisten sydämiä. Tämä Kyrios ei hallitse alistamalla, vaan rakastamalla. Kuvaavaa on, että pakanauskontoja suosinut ja kristittyjä vainonnut keisari Julianus joutui 250 vuotta Augustuksen jälkeen kuolinvuoteellaan tunnustamaan: ”Olet voittanut, Galilealainen.”

On tunnustettava, että kirkon myöhemmässä historiassa on joskus tehty virheitä siellä, missä evankelioimisen välineeksi on otettu vääriä keinoja, kuten painostusta ja väkivaltaa. Tällaiset tavat eivät kuulu kristillisen lähetyksen keinovalikoimaan, koska ne ovat ristiriidassa itse evankeliumin kanssa, eivätkä koskaan voi johtaa elävään uskoon ja todelliseen rakkauteen. Kristus ei koskaan painostanut, vaan kutsui lempeästi ihmisiä uskon osallisuuteen ja iloon. Hän pyrki voittamaan viholliset rakkaudella ja kehotti rukoilemaan vainoojiensa puolesta. Siksi myös teidän ja meidän kaikkien todistuksen pohjamielenä täytyy olla pohjaton kunnioitus ja rakkaus jokaista ihmistä kohtaan.

Kolmas syy sille, miksi Kristuksen evankeliumi voitti Rooman keisareiden evankeliumit on tämä: ensimmäiset kristityt harjoittivat diakoniaa, pitivät rohkeasti kiinni apostolisesta opista ja pystyivät sovittamaan evankeliumin ilmaisumuodot erilaisiin kulttuureihin. Rakkaat lähetit, usko ja rakkaus kuuluvat myös teidän tehtäviinne Kristuksen palvelijoina. Harjoittakaa diakoniaa, toisin sanoen, pyrkikää auttamaan konkreettisesti niitä ihmisiä, joiden luo Jumala teidät johdattaa. Niinhän evankeliumien mukaan Kristuskin teki. Julistakaa sanoin ja teoin rohkeasti sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu vanhan kirkon uskontunnustuksissa ja luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjoissa (KL 1:1). Sillä Jumalaa etsivillä ja ikävöivillä on oikeus kuulla puhdasta evankeliumia, ei itse tuunattuja versioita. Ja pyrkikää sanoittamaan ja sovittamaan vapaaksi tekevä evankeliumi ennakkoluulottomasti tavalla, joka parhaiten sopii juuri siihen kulttuuriin, jossa toimitte. Sillä näinhän ensimmäiset kristitytkin tekivät jo silloin, kun he käänsivät Jeesuksen arameankieliset opetukset kreikaksi, silloiselle maailmankielelle.

Rakkaat lähetystyöhön siunattavat. Luottakaa siihen, että Jumala itse on teidät kutsunut. Hän myös pitää teistä huolen. Hän siunaa tietä, vaikka ei annakaan sileää tietä. Jo ensimmäiset apostolit joutuivat tuntemaan konkreettisesti monet vastoinkäymiset, senkin, että Kristuksen ilosanoma herättää myös vastustusta. Luottakaa hyvän Jumalan huolenpitoon. Kristus itse kulkee vierellänne, silloinkin kun ette sitä tunnista. Pyhä Henki itse pehmittää sydämiä, silloinkin kun ette itse sitä näe.

Ja te, arvoisa juhlaväki, te tiedätte kyllä, mitä sekä uudet että entiset lähetit teiltä tarvitsevat. He tarvitsevat kolmea asiaa, kolmea r-kirjaimella alkavaa asiaa: rakkautta, rukousta ja rahaa. Yhteisen rakkauden merkiksi tänään rukoillemme heidän puolestaan.  Ja totuus on, että he tarvitsevat myös aineellista tukea. Siksi olen itse ohjannut Kansanlähetyksen kautta rahaa teidän työalallenne, ja rohkenen toivoa, että mahdollisimman moni täällä olevista haluaa työtänne myös aineellisesti tukea. Ei pakosta, eikä yli varojen, vaan vapaasti ja omien mahdollisuuksien mukaan.

Hyvä juhlakansa. Lähetystehtävä ei kosketa vain lähettejä, vaan yhdistää meitä kaikkia. Viime kädessä lähetyksen ja evankeliumin menestymisen tae voi olla vain se, että se on itse kolmiyhteisen Jumalan omaa työtä. Hänen Henkensä puhaltaa missä ja milloin tahtoo. Hän on ensimmäinen, varsinainen ja ainoa aloitteentekijä niin elämän lahjassa kuin pelastuksen asiassakin. Tämä luottamus antakoon meille kaikille levollisuutta, nöyryyttä ja iloa yhteisessä lähetystehtävässämme.