"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!"

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!”

Näin huudahti kuopiolainen suurnainen Minna Canth, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 170 vuotta. Ensi viikon keskiviikkona, 19.3., liputetaan Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi.

Hyvät naisten päihdetyön päivien järjestäjät ja osallistujat!

Moni teistä tekee aktiivista työtä naisten puolesta, tasa-arvon puolesta ja myös päihteettömän, siis hyvän ja onnellisen elämän puolesta. Luulen, että tämä työ voi joskus tuntua yksinäiseltä. Ette kuitenkaan ole ponnisteluissanne yksin. Haluan ottaa hieman vauhtia nykyaikaan menneisyydestä pohtimalla suuren kuopiolaisen, naisten, tasa-arvon ja raittiin elämän puolustajan Minna Canthin perintöä. Ehkäpä hänen ponnisteluissaan ja unelmissaan on jotakin tuttua.

Minna Canth, alkujaan Ulrika Wilhelmina Johnsson, syntyi Tampereella 1844 vaatimattomiin oloihin. Vuonna 1853 perhe muutti Kuopioon hoitamaan Finlaysonin lankakauppaa. Tuona aikana naisen paikka oli kotona tai kätilönä, mutta uutta oli se, että naisille avautui mahdollisuus opiskella myös opettajaksi. Tätä mahdollisuutta nuori, itsenäinen ja vähän itsepäinenkin Minna hyödynsi heti ja lähti Jyväskylään opiskelemaan kansakoulun opettajaksi. Opiskelut jäivät kuitenkin kesken, sillä monien vaiheiden jälkeen hän suostui opettajansa Johan Cantin kosintaan. Opettajan virka ja perhe ei tuolloin ollut yhdistettävissä. Kun perheen seitsemäs lapsi oli tulossa, Johan-puoliso kuoli ja Minna joutui seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Kun isäkin kuoli, hän päätti palata Jyväskylästä hoitamaan tuota kauppaa, ja laajensi sitä sekatavarakaupaksi menestyksekkäästi. Kuopiossa Canthin kotitaloon Kanttilaan muodostui Minnan salonki, kirjallinen ja aatteellinen kohtauspaikka. Siellä nähtiin mm. Juhani Aho, Akseli Gallen-Kallela ja Järnefeltit sekä Sibeliukset.

Canth tunnetaan näytelmä- ja kaunokirjailijana, ja hänen kirjoillaan oli selvä viesti, sanoma: kirjoissaan Minna kuvasi viiltävän tarkasti ja rehellisesti oman aikansa ahdistettujen elämää. Hän oli taistelija, oikeudenmukaisuuden puolustaja, joka puuttui erityisesti naisten haavoittuvaan asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Muitakin ahtaalla olevien ongelmia, ja siis yhteiskunnallisia ongelmia Minna nosti esille: Savon rataa rakentavat työläiset saivat kohtuuttoman huonoa palkkaa, Harjulan sairaalan olot olivat mielisairaille kohtuuttoman huonot ja vankilat epäinhimillisiä.

Varsinkin miesten alkoholiongelmat uhkasivat yksittäisen ihmisen ja perheitten lisäksi kansallista yhtenäisyyttä. Raittiustyössä MC:n tukena oli hänen miehensä Johan Ferdinand Canth, joka toimi MC:n luonnontiedon opettajana Jyväskylän seminaarissa.

Osansa MC:n kritiikistä saivat myös tuon ajan tytöille suunnattu koulutus. Tyttökouluissa syntyi MC:n mielestä käsityötaitoisia naisraukkoja, jotka kulkevat tietämättömyyden kahleissa. Myös porvarisnaisten oli itsenäistyttävä henkisesti, vaati MC. Tasa-arvoisuutta saavutettiin parhaiten pyrkimällä kasvattamaan nuoria naisia itsenäiseen arvostelukyvyn käyttöön. Vapautuminen kodin piiristä toi mukanaan myös vastuun itsestä, ja naisen oli opittava tuntemaan maailman ”salakarit” ja vaaran paikat.

Useimmiten MC esitti yhteiskuntakritiikkinsä kaunokirjallisessa muodossa. Hän itse kirjoittaa näytelmästään Työmiehen vaimo näin: ”Kirjoitin ’Työmiehen vaimon’, missä ruoskin häikäilemättä kaikkia lain ja asetusten naista kohtaan sisältämiä vääryyksiä, nurinkurisia uskonnollisia käsitteitä, miesten juopottelua ja kevytmielisyyttä, naisten tyhmyyttä, pinnallisuutta ja ennakkoluuloisuutta, lyhyesti sanoen kaikkea pahaa ja hullua, mitä maailmasta löysin.”

Työmiehen vaimo (1885) onkin Canthin kuuluisimpia ja radikaaleimpia teoksia. Sen keskeiset teemat käsittelevät alkoholiongelmaa ja naisen asemaa avioliitossa. Päähenkilö Johanna on mennyt juuri naimisiin Riston kanssa. Paljastuu, ettei Risto olekaan kunnon aviomies, vaan juo Johannan säästöt ja saattaa perheensä kurjuuteen. Lisäksi Risto osoittautuu uskottomaksi ja rakentaa rinnakkaissuhdetta entiseen rakastettunsa mustalaistyttö Homsantuuhun. Lopulta tämäkin pettyy Ristoon ja yrittää ampua miehen siinä kuitenkaan onnistumatta. Viina ja miesten ylivalta avioliitossa joutuvat siten kritiikin kohteeksi.

Minnan sanoma tuntuu olevan, että alkoholi on paitsi yksikön myös yhteiskunnan ongelma. Kyse ei ole vain ”yksilösynnistä”, vaan koko yhteisön ongelmasta. Näytelmässä ryyppykaverusten Topon ja Riston keskustelussa tulee ilmi, miten yhteiskunnassa vallitsee suuri taloudellinen eriarvoisuus ylempien ja alempien kansanluokkien kesken. Työväki ei hyödy raskaasta työnteosta ja upottaa leipä- ja muut huolensa viinaan. Näytelmä kyseenalaistaa alkoholibisneksen: Toiset vajoavat juoppouteen ja taloudelliseen ahdinkoon, toiset taas hyötyvät siitä. Lyhyellä aikavälillä hyötyjiin kuuluu myös valtio bisneksineen. Työmiehen vaimossa kysytään, onko tämä oikeudenmukaista.

Raittiusteemaiset kirjoitukset johtivat myös hankaluuksiin. 1870-luvun alkupuolella lehtori Johan Canth ryhtyi toimittamaan sanomalehti Keski-Suomea vaimonsa Minnan avustuksella. Canthin pariskunta joutui kuitenkin luopumaan työstään lehden toimituksessa Minna-rouvan suorasanaisten kannanottojen takia. Minna muistelee omaelämänkerrassaan ensimmäistä astumistaan kaupallisten etujen varpaille Jyväskylän vuosina:

”Kahdeksan vuotta olin riutunut henkisen ravinnon puutteessa — — Oli kuin olisin uudelleen alkanut elää. Ja uudistusinto valtasi minut samassa. Kirjoitin jyriseviä artikkeleita paloviinaa vastaan, ne herättivät huomiota, sillä raittiuskysymykset eivät silloin vielä olleet heränneet maassamme. Mutta oi voi! Olin unohtanut, että sanomalehden omistaja omisti myöskin viinanpolttimon. Hän suuttui kovasti ja moitti minua, että ’poltin poroksi hänen leipänsä’ – – Kun vuosi meni umpeen ei mieheni enää ollut lehden toimittaja ja minun täytyi jälleen kääntyä takaisin neulomakoneen puoleen.”

Ei ole helppo puhua totta eikä kulkea vastavirtaan.

Tämän päivän teema on KokoNaiseksi! Huutomerkin kanssa. Siinä hyvä tavoite niin naisille kuin miehille: tulla kokonaiseksi ihmiseksi maailman salakarien ja vaaran paikkojen keskellä. Mutta se on myös yllättävän haastava, vaikeakin tavoite. Salakareja on niin sisällä sielussa kuin ulkopuolellakin.

Millaista olisi kokonainen ihmisyys, jos Minnalta kysytään? Suuntaa antaa se, mitä hän kirjoitti esitelmässään Kuopion Pedagogisen yhdistyksen kokouksessa 28.3.1890:

”Otettakoon pois uskonto ja yleinen sekasorto syntyy, elämän voima katoo. Hävitettäköön tiede ja maailma vajoo jälleen pimeyteen. Taikka karkoitettakoon taide, ja me näemme, että taaskin joku tärkeä aines elämästä puuttuu.”

Minna muistuttaa, että kokonaiseen elämään kuuluu monta toistaan täydentävään ulottuvuutta. Hän oli hurskas kristitty, vaikka arvostelikin eräitä pappien ja varsinkin piispa Johanssonin korostuksia. Usko Jumalaa antoi hänelle luottamusta ja turvaa. Mutta se synnytti myös poltteen ahtaalla olevien asialle ja innoitti taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Minna suhtautui uteliaasti tieteeseen, vaikka ehtinytkään valmistua opettajaksi – yliopistoura ei tuolloin ollut naiselle mahdollinen. Sivistyksen ja koulutuksen puolustaminen on periluterilaista, syntyihän luterilaisuus yliopiston piirissä. Myös taide kuuluu hyvään elämään: ”Karkoitettakoon taide, ja taaskin joku tärkeä aines elämästä puuttuu.” Nykysanoin: Ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että vain kvartaalitalouden lainalaisuuksien mukaan eletään.

Yhteiskuntamme ei ole valmis: tarvitaan yhä Minnan tapaisia kriitikkoja, näkijöitä ja tekijöitä. Toivon, että Minna Canth innostaisi myös teitä, hyvät kuulijat, elämään kokonaista elämää ja luomaan sen edellytyksiä myös toisille.

Päivän otsikko KokoNaiseksi tuo väistämättä mieleeni virren 443, jota on kutsuttu myös naisten virreksi, sillä siinä veisataan: ”Asioiden paljous usein näköalat peittää / anna silloin rohkeus syrjään kaikki turha heittää / anna nähdä olenNainen, siitä olla riippuvainen.”

Tuo virsi, joka virsikirjassamme kuuluu osastoon ”Palvelu”, puhuu hyvästä riippuvuudesta: tämän kaiken rikkauden ja välillä asioiden tulvankin keskellä – ”anna nähdä olennainen, olla siitä riippuvainen!” Useimmiten arkikielessä puhe riippuvuuksista ei ole myönteistä. Totta onkin, että monet hyvät asiat saattavat saada väärät mittasuhteet ja muodostuvat vääriksi riippuvuuksiksi: alkoholi, lääkkeet, netti, työ, pelaaminen ja niin edelleen. Erilaisten riippuvuuksien kautta ihminen pyrkii usein pakoon sitä todellisuutta, jossa elää. Muuan virolainen kirjailija totesi joskus, että länsimainen kulttuuri ruokkii erilaisia riippuvuuksia, siis altistaa meidät erilaiselle kahlehtivalle koukutukselle.

Vahingollisten riippuvuuksien ohella on olemassa myös myönteistä riippuvuutta, sellaista, joka ihmisyydelle ominaista, siis annettua, jopa Jumalan luomaa. Lapsi on riippuvainen äidistään. Kasvaessaan ihminen ei tule toimeen ilman toista ihmistä, vaikka mitä väittäisi. Olemme perustavalla tavalla riippuvaisia toinen toisestamme. Ympäröivästä yhteiskunnasta on vaikea erota. Ihminen on riippuvainen luonnosta: sieltä tulee leipä. Perustava riippuvuus vallitsee myös oman ruumiimme ja henkemme (mielemme) välillä. Kun ruumis sairastuu, myös mieli sumenee. Ja päinvastoin: kun mieli särkyy, usein myös ruumis riutuu. Siksi kokonaiseen elämään kuuluu ruumiillinen, henkinen ja hengellinen hyvinvointi.

Uskon vahvasti, että ihminen on riippuvainen myös Jumalasta, ja että juuri hän on se olennainen, jota ja jonka tahtoa virressä rukoillaan nähtäville. Kristillisen uskon mukaan Jumala on antaja ja lahjoittaja. Kun keskiajalla kysyttiin, miten ihminen voi kohota Jumalan luo, Luther käänsi ajatuksen toisinpäin: ”Tätä on olla Jumala, en ottaa vastaan rakkautta, vaan antaa ja lahjoittaa rakkautta.” Sellainen Jumala on läsnä myös siellä – ja erityisesti juuri siellä – missä ihminen kärsii. Jokaisella meillä oikeus kääntyä itseä suuremman puoleen, huutaa apua, ja uskoa, että huuto kuullaan.

Tuon naisten virren viimeisessä säkeistössä rukoillaan: ”Väsymyksen tullessa meille uusi voima anna, rauhallasi kaikkia huolten alla, Herra, kanna. Kiitos, että kirkossasi johdat meitä sanallasi.”

Eikä huono rukous ole MC:n huudahduskaan: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!” Uskon, että siinä tavoitellaan kokonaista, siis ehjää ja ehyttä elämää.

Millaisesta yhteiskunnasta sinä unelmoit? Minnan esimerkki saa minut unelmoimaan yhteiskunnasta, jossa jokaisella – sukupuoleen, ikään tai muihin ominaisuuksiin katsomatta – olisi lupa elää pää pystyssä, pelotta, hyvillä mielin. Että jokaisella meillä olisi sen verran voimaa, että jaksaisimme kantaa myös toisia. Se on mahdollista silloin, kun ne, joilla on voimaa ja valtaa, puolustavat niitä, jotka jäävät ääntä vaille. Silloin, kun elämän ja ihmisen monitasoisuus hyväksytään. Hyvä elämä on aina eläjänsä näköistä ja ainutlaatuista. Se tuntuu iholla ja sydämessä, se tuoksuu, maistuu, näkyy ja kuuluu. Hyvään elämään kuuluvat kompastumiset ja uudelleen nousemiset, menestykset ja hidastamiset. Herra meitä kaikkia näissä vaiheissamme auttakoon.