Jumalan huolenpidon varassa

Päivän evankeliumissa Jeesus kehottaa pyhään huolettomuuteen. Millaisia ajatuksia pyhä huolettomuus synnyttää? Luulen, että jonkinlaista lämmintä tai uteliasta hyrinää. Unelma siitä, että saa olla huoleton, siis vailla huolia ja murheita, on innostava ja yhteinen.

Mutta tarkemmin ajatellen, onko ankaran arjen keskellä pyhä huolettomuus mahdollista? Onko se edes suotavaa?

Jokainen huolta kantava tietää, kuinka kalvavia erilaiset murheen aiheet voivat olla. Pahimmillaan ne vaikeuttavat ihmissuhteita, ja vievät yöunet ja ruokahalun ja lopulta ilon ja voiman. Jokainen aamuyöllä heräilevä tietää, että mieli murehtii myös yöllä, ja varsinkin yöllä.

Huolehtiminen ja huolettomuus eivät ole vain luonnekysymyksiä. Huolehtimisen kuorma on sisäänrakennettu moniin tehtäviin ja velvollisuuksiin, joita elämä on meille asettanut. Onko pyhä huolettomuus mahdollista meille vanhempina, työntekijänä, johtajana, yrittäjänä, aviopuolisona tai kirkon työntekijänä?

Ajatellaan vanhempia. Jokainen, jolle on suotu lapsia, tietää, että kyllä meillä on vanhempina taipumus huolehtia ja murehtia lastemme puolesta. Miten hän pärjää koulussa, saako hän ystäviä? Varsinkin silloin, kun lapsi sairastuu, huolettomuuden sijasta meidät vaivaa huoli, murhe, jopa ahdistus. Vanhan sanonnan mukaan pienet lapset, pienet huolet, suuret lapset, suuret huolet.

Ajatellaan työntekijöitä. Nyt pitkän taloudellisen laskusuhdanteen aikana moni työntekijä murehtii, miten minun työpaikan käy. Lakkautetaanko virkani, päätetäänkö työsuhteeni? Jos niin kävisi, kuinka tulen toimeen? Osaanko arvostaa itseäni, jäänkö yksin? Aivan liian moni pieneläkeläinen, työtön ja kuntoutuja joutuu tässäkin kaupungissa murehtimaan, riittävätkö rahani ruokaan kuukauden loppuun asti.

Ajatellaan johtajia tai yrittäjiä. Moni vastuullinen johtaja joutuu miettimään, miten selviän johtamisen paineissa, miten vastaan ristiriitaisiin odotuksiin. Verkkokeskusteluissa yritysjohtajia pidetään helposti omaa tai firman etua ajavina, mutta tiedän, että näinä taloudellisesti vaikeina aikoina moni yritysjohtaja murehtii myös aidosti sitä, miten yrityksemme käy. Selviämmekö laman yli vai joudunko ilmoittamaan töiden päättymisestä sekä itseni että työntekijöitteni osalta?

Entä onko huolettomuus mahdollista sille, jota mietityttää oman avioliiton tulevaisuus? Jokaisen parisuhteen kaareen kuuluu liittymisen ja eriytymisen vaiheita, hyviä ja hankalia aikoja, ”ups and downs”, kuten Lontoon murteella sanotaan. Ne ovat luonnollisia. Mutta silloin kun yhteinen elämä on jo pitkään ollut raskasta, moni murehtii, mistä ratkaisu. Mistä saisimme voimaa ratkaista yhteiselämän ongelmat ja jatkaa yhdessä, uudistuneina ja entistä vahvempina. Vai käykö niin, että toinen vain ilmoittaa lähtevänsä. Viime aikoina olemme lukeneet uutisia, joissa perhekriisissä on ajauduttu täysin epätoivoisiin ratkaisuihin.

Oman avioliiton tulevaisuuden ohella huolista kalvavimpia ovat tilanteet, joissa joudumme kasvotusten vakavan sairauden kanssa. Silloin koko olemassaolon perusta horjuu. Perhettä ja omaa terveyttä koskevat murheet voivat olla niin raskaita, että mielen valtaa täydellinen sumu ja epätoivo.

Onko tällaisten kodin huolien ja työpaikan huolien keskellä mitään toivoa?

Jeesus tahtoo tänään muistuttaa meitä lintujen saarnasta ja kukan evankeliumista. Hän ei kiellä, että tavallisen arjen keskellä joudumme usein kantamaan vastuuta ja sen tuomia huolia, mutta hän muistuttaa: aina kun kuulet linnun huolettoman laulun tai näet kauniin kukan, muista, että samalla tavoin Jumala on läsnä ja lähellä, mitä tahansa on tapahtunut.

Vanhempien rakkauteen on sisäänrakennettu huoli lapsista, mutta suurinkaan huoli ei voi taata heille sileää tietä. Jeesuksen sanoma vanhemmille on tämä: Jumala tahtoo lapsellemme hyvää, ja vaikka hän kohtaisi vastoinkäymisiä, silloinkin Jumala on läsnä ja lähellä.

Niin kasvukaudella kuin laman aikana on mahdollista, että menetät työpaikkasi tai firmasi kaatuu. Mutta kun kuulet linnun iloisen laulun tai näet kauniin kukan, muista, että Jumalan huolenpito ei ole rahasta kiinni.

Avioliitto on kahden kauppa ja siksi toisen lähtö jättäisi sinutkin orvoksi. Tämä totuus kutsuu meitä pitämään aktiivisesti huolta lähimmistä ihmissuhteistamme. Mutta mitä tahansa on kotona tapahtuu, Jumala ei hylkää, vaan pysyy vierelläsi ja tahtoo kannatella sinua. Niin alhaalla ei kukaan kävele, etteikö siellä Jeesus jo olisi.

Ruumiin ja mielen terveys on meille yksi kaikkein tärkeimpiä arvoja. Jumala kehottaa pitämään hyvää huolta niin sielun rauhasta kuin ruumiin terveydestä. Mutta kuoleman hän sallii, ja se on meillä kaikilla edessä. Päivän evankeliumi lupaa: ei edes elämän äärimmäisellä rajalla Jumalan huolenpito lakkaa. Kuolema ei ole luukku tyhjyyteen, vaan astuminen uuteen. Jeesuksen viimeiset sanat ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” osoittavat, että elämän päättyessäkin Jumala kannattelee meitä huolehtivaisia ja kantaa meidät käsillään sinne, missä kaikki maalliset huolet ja murheet ovat vaihtuneet ikuiseen iloon ja kiitokseen.

Teille, jotka olette tulleet viettämään Kirkon rakentajien foorumin järjestämään seminaaripäivää, mieltä voi kalvaa myös huoli kirkon tulevaisuudesta. Kirkon ja kristittynä eläminen voidaan myös haastaa nykyaikana sekä kirkon ulko- että sisäpuolelta. Varat vähenevät ja hengen velttous kiusaa.

Antropologi Richard Sosis tutki terrori-iskujen keskellä Israelissa elävien ihmisten turvallisuuden tunnetta, siis siellä, jossa tämänkin päivän evankeliumin kehotukset pyhään huolettomuuteen on lausuttu. Hänen empiiriseen aineistoon perustuva tuloksensa oli yllättävä: terrori-iskujen lisääntyminen johti siihen, että maallistuneet juutalaiset alkoivat lukea enemmän psalmeja, siis harjoittaa omaa uskoaan. Uskontoonsa sitoutuneiden juutalaisten keskuudessa terrorin uhka ei lisännyt psalmien lukemisen määrää, he lukivat niitä muutenkin. Ne maallistuneet juutalaiset, jotka eivät hakeneet turvaa psalmeista, muuttivat käyttäytymistään, liikkuivat vähemmän kaupungilla ja vetäytyivät koteihinsa, kun taas uskontoaan harjoittavat juutalaiset jatkoivat elämäänsä rohkeasti kuten ennenkin. Turvautuminen psalmeihin ei ollut mikään lumelääke, sillä kaikki ryhmät käyttivät kyllä kaikki järkevät keinot turvallisuutensa vahvistamiseksi. Mutta usko ja luottamus Jumalaan rohkaisi ja auttoi jaksamaan sellaistenkin uhkien ja stressitekijöiden keskellä, johon itse ei voinut vaikuttaa.

Tämä muistuttaa meitä siitä, että turvautuminen Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa tekee meille hyvää. Kirkolla on hyvä tulevaisuus sen takia, että Jumalaa vastaan joskus kapinoivakin ihminen tarvitsee Jumalaa ja myös turvautuu häneen tiukan paikan tullen. Ennen kaikkea kirkolla on hyvä tulevaisuus, koska Jumala itse pitää kirkostaan huolta, johdattaa ja vahvistaa meitä. Se ei ehkä ole rikas taloudellisesti, mutta se voi olla rikas henkisesti ja hengellisesti.

Kutsun kaikkia täällä olevia, niin kirkon jäseniä kuin työntekijöitäkin, luottamaan Jumalan huolenpitoon. Ja pyydän myös: välittäkää tätä luottamusta sanoin ja teoin toisille ihmisille, kaikille ihmiselle, rohkeasti ja nöyrästi, iloisesti ja lempeästi.