Alustus Kuopion teoksen esityksessä Kuopion tuomiokirkossa

Mietiskeljä sävelteoksen ja pääsiäisen sanoman äärellä

Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen sisältää lähes kaikki inhimillisen elämän kokemukset kivusta, kärsimyksestä ja pelosta aina yllätykseen, toivoon ja ylimaalliseen iloon. Siksi se on kaikkina aikoina puhutellut myös taiteilijoita. Yksi kuuluisimpia ja merkillisimpiä taideteoksia on Joseph Haydnin sävellys Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä, op. 51. Merkillinen se on siinä mielessä, että se lienee musiikinhistorian ainoa Kristuksen kärsimyshistorian kuvaus, joka on sävelletty, mutta ei laulettu.

Sävellys on alun perin tilausteos, jota pyysivät säveltäjältä Andalusiassa sijaitsevan Cadizin luolakirkon papit osaksi pääsiäiseen valmistautumista ja hiljaisen viikon sanoman mietiskelyä. Joseph Haydn sävelsi teoksen alkuperäisen orkesteriversion osaksi vuoden 1787 pitkäperjantain viettoa. Sävellyksen osat ja piispan Raamatun sanojen mietiskelyt vuorottelivat. Myöhemmin Haydn itse kertoo sävellyksensä esitysympäristöstä näin:

“Kirkon seinät, ikkunat ja pylväät oli verhottu mustalla kankaalla, ja vain yksi keskellä riippuva suuri lamppu loi valoa pyhään hämärään. Keskipäivällä kaikki ovet suljettiin, ja musiikki alkoi soida. Hetken päästä piispa nousi saarnastuoliin, luki ja selitti ensimmäisen [Jeesuksen] sanan, ja polvistui alas alttarin äärelle. Tämän tauon täytti musiikki. Piispa nousi jälleen saarnastuoliin, laskeutui taas uudelleen jne., jossa vaiheessa seurasi aina orkesterin osuus. Sävellykseni tuli täyttää näiden olosuhteiden vaatimukset. Seitsemän toistaan seuraavan kymmenminuuttisen adagion säveltäminen kuulijaa väsyttämättä ei ollut yksinkertaista.”

Ankarasta aiheestaan huolimatta sävelteos on tunnelmaltaan lohdullinen. Siinä on dramaattisia kohtia, se käsittelee kärsimystä ja kipua, mutta ne eivät saa viimeistä sanaa. Siitä tuli nopeasti suosittu. Myös Haydn itse oli siihen salaa tyytyväinen, yleisen käsityksen mukaan hän piti sitä pääteoksenaan. Myöhemmin siitä muokattiin myös kosketinversio, jousikvartettiversio sekä laulettu oratorioversio.

Teoksessa on oikeastaan yhdeksän osaa: Jeesuksen seitsemää sanaa kehystää alun johdanto-osa ja lopun maanjäristysosa. Dramaattinen johdanto-osa kuljettaa kuulijan Golgatalle, ja siinä voi kuulla katselijan parkaisuja, ehkä myös Kristuksen tuskanhuokauksia.

Ensimmäinen sana, Kristuksen rukous ”Isä, anna heille anteeksi” kertoo laupeudesta. B-duuriin sävelletyt kulut tuovat mieleen taivaan, josta Jumala katsoo laupiaasti ja lempeästi kuullessaan Poikansa esirukouksen ristiinnaulitsijoidensa puolesta.

Toisessa sanassa Kristus puhuttelee katuvaa ryöväriä ja lupaa hänelle: ”Tänään olet minun kanssani paratiisissa”. Teoksessa sekin on sävyltään lempeä, sävelletty C-molliin.

Kolmannessa sanassa Jeesus puhuu lohduttomalle äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!”. Tämä huolenpidosta kertova osa edustaa rauhallista suvantovaihetta.

Neljäs sana ”Jumalani, miksi hylkäsit minut” on teoksen dramaattisin osa. Synkkä ja toivoton f-molli kertoo yksinjäämisen ja hylätyksi tulemisen kokemuksesta, eikä muiden osien tavoin kirkastu lopussa duuriksi.

Viides sana, A-duurissa sävelletty ”Minun on jano” kertoo Vapahtajan fyysisestä tuskasta ja on siksi sävelkulultaan raskas, välillä räiskyväkin.

Kuudes sana ”Se on täytetty” alkaa sekin ankarasti ja raskaasti g-mollissa, ”kuoleman sävellajissa”, mutta muuttuu lopussa G-duuriin, kun Vapahtajan taakka helpottaa.

Seitsemännessä sanassa Kristus kuolee huulillaan Psalmin sanat: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni”. On arveltu, että Haydinin käyttämät triolikuviot kuvaavat Pyhää Henkeä, joka lentää kyyhkysen tavoin vapaana ja viittaa siten jo ylösnousemukseen. Kristus kuolee, mutta kuolema ei ole luukku alas tyhjyyteen, vaan ovi uuteen.

Haydnin sävelteoksessa viimeisen sanan saavat rauha ja toivo. Hän on syvällisesti sisäistänyt pääsiäisen sanoma: ei ole kyse vain ristin, vaan ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisestä. Kyse ei ole vain lohduttomasta marttyyrikuolemasta, vaan Kristuksen sovittavasta kuolemasta, joka toteuttaa sovituksen ja luo rauhan Jumalan ja ihmisen välille.

Vaikuttaa siltä, että me ihmiset suhtaudumme tulevaisuuteen pääasiassa kahdella eri tavalla: pelolla tai toivolla. Toivo voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta paljastuu usein katteettomaksi. Vaarallisessa varkaiden ja virusten maailmassa pelkoa on usein helpompi perustella. Parhaimmillaan se voi suojella kulkutaudilta, jopa kuolemalta. Pelkoa on helppo perustella järkisyillä ja leimata toivo haihatteluksi.

Mutta jos pelko alkaa hallita, se vie voimat ja myrkyttää elämän. Siksi me tarvitsemme myös toivoa, luottamusta siihen, että, sittenkin, asiat järjestyvät ja kääntyvät hyväksi.

Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen muistuttaa, että kristillisen uskon mukaan toivon perusta on viime kädessä ihmisen ulkopuolella. Toivo ei lopulta perustu ihmisen kykyyn ajatella positiivisesti. Se kestävä perusta on siinä, kuka Jumala on ja mitä hän lahjoittaa. Jumala itse lupaa: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Tänä vuonna me ihmiset janoamme aivan erityisesti rauhaa ja toivoa. Sitä myös Haydnin teos muistuttaessaan: Christus, victor via victima. Kärsimyksen ja uhrin kautta Kristus voitti kuoleman ja pahan vallan.