”Jos mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”

Arvoisa ministeri, herra eversti, hyvät juhlavieraat, sisaret ja veljet Kristuksessa,

Jokaisella itsenäisellä valtiolla täytyy olla rajat. Jos rajat vuotavat hallitsemattomasti, se asettaa vaakalaudalle koko valtion olemassaolon. Rajavartiolaitoksen perustaminen 100 vuotta sitten oli siten vasta itsenäistyneelle kansakunnalle käytännöllinen pakko: rajat tai henki.

Maailma oli tuolloin monien ristiriitojen repimä. Sisällissodan taistelut olivat päättyneet, mutta sen haavat vuosivat ja kirvelivät tuskallisesti. Pariisissa oli aloitettu tammikuussa neuvottelut Versaill’en rauhansopimuksesta. Kesäkuussa allekirjoitettu sopimus ajoi Saksan talouden romahdukseen ja koettiin lopulta niin nitistyshenkiseksi, että se muokkasi maata kansallissosialismille ja jo kylvi seuraavan maailmansodan siemenet. Pietarissa valtaan nousseet bolsevikit virittelivät maailmanvallankumoustaan vain alle 50 kilometrin päästä silloisesta itärajasta. Majuri Fredrik Järnströmillä olisi siis kiire esitellä valtioneuvostolle suunnitelma rajavartiolaitoksen perustamisesta. Tuossa päätöksessä hallitus määritteli itärajalle sen organisaatiot, henkilöstövahvuudet ja toimintamäärärahat.

Yhtäältä sen piti olla sotilaallisesti järjestetty. Se on yhä tarkoituksenmukaista perustehtävän kannalta. Toisaalta rajavartiolaitos järjestettiin alusta lähtien sisäministeriön alaan. Myös tämä ratkaisu oli kaukaa viisas, sillä nykyisin sivistyneen maailman rajavartiolaitosten odotetaan kuuluvan joko sisä- tai oikeusministeriön alaan.

Mutta onko raja pelkkää tekniikkaa ja valvontaa? Luulen, että se on aika paljon muutakin.

Rajavartiolaitos on Pohjois-Karjalassa tuttu, turvallinen ja luotettava yhteistyökumppani. Myös minulla on ollut suuri ilo tehdä hyvää yhteistyötä Pohjois-Karjalan rajavartiolaitoksen nykyisen komentajan, eversti Vesa Blomqvistin, hänen edeltäjänsä eversti Olli Lampisen ja heidän joukkojensa kanssa.

Jokainen itäsuomalainen tietää sen minkä minäkin: rajavartiolaitoksen työntekijät ovat huumorintajuista väkeä. Mutta monilla yhteisillä partioretkillä rajan pinnassa olen huomannut, että on yksi aihe, josta ei vitsailla eikä viisastella. Se on rajan koskemattomuus. Ilomantissa on paikkoja, joissa raja kulkee metrin levyisen puron kohdalla – tarkkaan ottaen valtakunnan raja on puron puolivälissä. Se on sellainen puro, johon rajamies ei astu jalallaan. Inhimillisesti katsoen askel rajan päälle tai yli tuskin rikkoisi mitään – samaa korpea kasvaa naapurinkin puolella. Mutta periaate on periaate. Raja on koskematon, siis aivan kirjaimellisesti.

Ei olekaan sattumaa, että monissa vanhoissa kielissä rajan ja pyhän käsite ovat etymologisesti samaa juurta. Toisin sanoen raja-termi tulee pyhää tarkoittavasta sanasta ja pyhä tarkoittaa rajaa. Molemmat ovat sukua tabulle, joka on sellainen raja, jonka ylittämisestä seuraa aina mana, siis jotakin pahaa joko yksilölle tai koko yhteisölle.

Tämä syvä, jopa arkaainen kunnioitus heijastuu esimerkiksi ikivanhoissa Vanhan testamentin teksteissä. Sananlaskujen kirja opastaa: ”Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä, jonka esi-isäsi ovat paikalleen panneet” (Sananl. 20:28). Vastaava kielto on 5. Mooseksen kirjassa: ”Kun asutte perintömaillanne siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne, te ette saa siirtää tilustenne rajamerkkejä niiden alkuperäisiltä paikoilta” (5. Moos. 19:14). Jobin kirjassa on vielä kolmaskin versio: ”Jumalattomat siirtävät rajakiviä, ryöstävät karjaa, laiduntavat sitä kuin omaansa. He vievät mukanaan orvon ainoan aasin ja ottavat pantiksi lesken härän” (Job 24:2).

Ajatus on selvä. Rajamerkin siirtäminen omavaltaisesti ja unilateraalisti on aina vakava provokaatio. Valtion rajakiven siirtäminen merkitsee rajaloukkausta, joka voi johtaa pahimmillaan sotaan. Vastaavasti valtion sisällä rajapyykin siirtäminen voi olla merkki siitä, että vahva haluaa alistaa heikon, siis ryöstää itselleen orvon pellon, lesken härän tai orvon ainoan aasin. Silloin puhutaan heikon riistämisestä ja sortamisesta. Koska köyhät ovat Jumalan silmäterä, rajapyykin siirtäjä asettaa itsensä vaaraan. Sananlaskujen kirja vihjaakin uhkauksesta: ”Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä, äläkä tunkeudu orpojen pelloille, sillä heillä on väkevä puolustaja, joka ajaa asiaansa sinua vastaan.”

Raja ymmärretään Vanhassa testamentissa pyhänä myös moraalisessa mielessä. Esimerkiksi kymmenen käskyn laki ymmärretään koodeksina, joka paaluttaa eettiset rajapyykit, joiden asettamissa rajoissa elämä on hyvää ja täyteläistä, joissa kaikkien vapaus ja rauha voivat säilyä. Esimerkiksi käsky ’älä tapa’ kieltää murhan ja asettaa ehdottoman rajan, jota jokaisen on kunnioitettava ja joka suojelee koko yhteisöä, erityisesti heikoimmassa asemassa olevia. Kun tämän rajan kerran ylittää, se poistaa usein pidäkkeet ja vie kaltevalle pinnalle. Seuraava rajanylistys tai rimanalistus on helpompi.

Rajan vetäminen tai rajojen asettaminen ymmärretään usein kielteisenä. Onkin totta, että maailmassa on paljon holhoavia ja keinotekoisia rajoituksia. Toisaalta yhteinen elämä ei voi olla turvallista eikä edes mahdollista, ellemme aseta rajoja ajonopeuksille, voitontavoittelulle, vallankäytölle, väkivallalle ja niin edelleen. Moni joutuu vetämään rajaa myös esimerkiksi omalle kännykän, somen ja internetin käytölle. Minä olen aina vedonnut Raamattuun: vanhassa käännöksessä Jeesus nimittäin sanoo oppilailleen: ”Heittäkää verkkonne järveen.”

Valtion rajaan liittyy merkillinen paradoksi: se on yhtäältä muuri, jonka tarkoitus on estää laittomilla asioilla liikkuvien ihmisten ja tavaroiden liike. Toisaalta se ei saisi estää inhimillistä kanssakäymistä ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Eristäytyminen ruokkii vääriä fantasioita ja ennakkoluuloja valtioiden välille, sisäänpäin kääntyvä kulttuuri ghettoutuu ja kuolee. Tiede, taide, kauppa ja tekniikka voivat edistyä vain silloin, kun ne pääsevät elävään kansainväliseen vuorovaikutukseen.

Rajavartiolaitoksen tehtävänä on olla vähän niin kuin siivilä tai osmoottinen kalvo, jonka pitäisi yhtä aikaa sekä estää että läpäistä. Se on kuin Goretex-kangas, joka yrittää yhtäältä estää sateen pääsyn iholle ja toisaalta päästää ihon kosteuden haihtumaan kankaan läpi. Valtion rajalla tämä pitäisi tehdä vielä vastavuoroisesti molempiin suuntiin. Tehtävä ei ole aivan helppo. Tehtävää mutkistaa vielä se, että some ei suostu passintarkastukseen eivätkä ilmansaasteet kunnioita rajavalvontaviranomaisia. Vihaposti, kuva tai laiton tilisiirto saattaa siirtyä sekunnin murto-osassa toiselle puolelle maapalloa.

Vielä Neuvostoliiton aikaan Rajavartiolaitoksen tehtävänä oli lähinnä huolehtia rajavalvonnasta ja pitää yllä kriisivalmiutta. Tuona aikana osallistuin elämäni ensimmäiseen rajapartioon, kun parhaan koulukaverini isä otti mukaan virkatehtäväänsä. Mentiin vartioasemalle, hiihdettiin pitkä tovi, kiivettiin torniin ja tähystettiin Neuvostoliiton puolta ja hiihdettiin yöllä takaisin vartioasemalle. Muistan kun rynnäkkökivääri keikkui rajamiehen selässä, kun hiihdettiin järven jäätä kuutamossa ja pakkasessa. En tiedä, oliko se laillista, mutta rikos on vanhentunut ja täysinpalvellut rajavartija kunniallisesti ansaitulla eläkkeellä.

EU:n takia, mutta myös ympäristön muutosten takia tehtävät ovat laajentuneet huomattavasti. Rajavartiolaitos huolehtii meriturvallisuudesta, estää rikollisuutta ja suorittaa esitutkintaa. Rajavartija on itärajan turvallisuuden sveitsiläinen linkkuveitsi: Hän vartio rajan ja poimii rajanylistysliikenteestä luvattomat matkustajat ja esineet, ja tarvittaessa hän myös tutkii rikoksia, auttaa kolaripaikalla, elvyttää sydänpotilaan, sammuttaa tulipaloa ja onpa joku tainnut päästä toimimaan kätilönäkin. Myös työtyytyväisyys on KEVA:n tuoreen tutkimuksen mukaan korkealla. Työkykyyn, tehtävän merkityksellisyyteen ja esimiestyöhön ollaan tyytyväisiä. Sen sijaan työntekijöiden niukka määrä huolettaa.

Kokemus henkilökunnan niukasta määrästä tuntuu konkreettisimmin rajanylityspaikoilla, joilla liikenne lisääntyi 1990-luvun alusta noin 1 600% vuoteen 2013. Viimeisinä vuosina Helsinki-Vantaan ja Lapin lentoasemien matkustajamäärät ovat taas olleet vuosittain 10-20% kasvussa. Kasvuluvut ovat käsittämättömän suuret. Myös tekninen kehitys on ollut kovaa. Suksien sijasta käytetään moottorikelkkaa, kamerat toimivat yhä useammin silminä ja korvina ja rajakoiran rinnalle (vaan ei tilalle) on tullut lentäviä droneja. Olen sen verran usein ollut partion mukana, että tiedän: ei kannata yrittää yli, kiinni jäätte. Hyvänä huonona esimerkkinä oli vaikkapa se Jukolan viestiin osallistunut englantilainen porukka, joka hiiviskeli juomaan oluet ja ottamaan selfiet rajavyöhykkeelle. Käry kävi, sakot tuli. Sitä saa, mitä tilaa.

Täällä Pohjois-Karjalassa Rajavartiolaitoksen kulttuuriin kuuluu myös rajaseudun ihmisten kunnioitus. Sama elämä ja samat kohtalot jaetaan rajan ihmisten kanssa. Tällainen mutkaton, nöyrä palveluasenne vahvistaa luottamusta. Tässä asiassa haluan kiittää Kuopion hiippakunnan ja uskoakseni myös ortodoksisen piispan puolesta hyvästä työyhteydestä. Kuopion hiippakunta perustetiin maalaisliittolaisena projektina ja presidentti Kallion allekirjoittamalla asetuksella tukemaan rajaseudun ihmisten henkistä ja hengellistä elämää. Vaikka nykyisin meillä ei ole enää erityisiä rajaseutupappeja, kirkko ja rajavartiolaitos pysyvät uppiniskaisesti rajalla ja elävät rajaseudun ihmisten keskellä.

Krimin miehitys, Ukrainan kriisi ja syksyn 2015 turvapaikanhakijaryntäys osoittavat, että turvallisuusympäristö ei näytä kehittyneen helpompaan suuntaan. On koko yhteiskunnan etu, että Rajavartiolaitos onnistuu tehtävässään. Siksi on tärkeää, että valtiovalta takaa rajavartiolaitokselle tehtävien ja odotusten mukaiset resurssit: henkilöstömitoitus pitää olla riittävä ja laitteet kunnossa. On koko Suomen vahvuus, että viranomaiset tekevät täällä yhteistyötä, luottavat toisiinsa, tukevat toisiaan ja palvelevat samoja ihmisiä. Se on myös rajaseudun ihmisten etu.

Samalla kun valvonta pidetään kunnossa, on tärkeää tukea kansalaisten liikkumista ja vuorovaikutusta rajan läpi. Mitä enemmän vierailevia tanssiryhmiä, tutkijavaihtoa, kaupankäyntiä ja seurakuntavierailuja tapahtuu, sitä enemmän on luottamusta vahvistavia siteitä.

Siksi uskon, että Rajavartiolaitokselle ja meille kaikille sopii turvallisuuspoliittiseksi doktriiniksi apostoli Paavalin ohje Rooman seurakuntalaisille: ”Jos mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”

Onnittelen Rajavartiolaitosta meidän kaikkien puolesta, kiitän sen henkilökuntaa hyvin hoidetusta tehtävästä ja toivotan sen työlle Korkeimman siunausta.