Piispa Jari Jolkkosen aamuhartaus 13.8.2014 YLE Radio 1

Englantilaissyntyinen Ozzy Osbourne tunnetaan hurjasta maineestaan heviyhtye Black Sabbathin laulajana. Vaikka olen jo kasvanut ulos hänen musiikistaan, silmäilin hänen perhe-elämästään kertovaa reality-sarjaa. Kotona kovapintaisen kuoren alta paljastuu leppoisa, lempeä, ja ehkä vähän heikkotahtoinenkin perheen isä.

Mieleeni on erityisesti jäänyt kuva hänestä urheilukentällä. Huumeiden ja alkoholin käyttö on tehnyt hänen kävelystään katkonaista ja puheestaan epäselvää. Juoksuradalla hän yrittää haurain askelin saada kuntoon ruumistaan, eikä vain ruumistaan, vaan myös mieltään ja koko elämäänsä. Tuntuu kuin hän huutaisi: haluan jättää sekoilun taakseni, haluan elämääni rauhaa, tasapainoa ja aitoa iloa, haluan elämääni tervettä järjestystä ja ryhtiä.

Kuva ruumiin ja mielen tasapainoa etsivästä entisestä rock-tähdestä kuvaa laajemminkin länsimaista kulttuuria. Kulttuurimme ihannoi yli kaiken yksilönvapautta ja riippumattomuutta, mutta samalla se näyttää ruokkivan monenlaisia riippuvuuksia: mediassa on paljon tilityksiä alkoholi-, huume-, lääke-, -netti, -porno, ja työriippuvuuksista. Toiset lohduttavat murheitaan syömällä liikaa, toiset taas etsivät mielihyvää kuluttamalla yli varojen.

Kukaan meistä ei ole suojassa erilaisilta vahingollisilta riippuvuuksilta. Myös kaupallinen mainonta käyttää tehokkaasti hyväkseen altiuttamme kohtuuttomuuksiin.

Olen miettinyt, miksi urheilua arvostetaan länsimaisessa kulttuurissa niin korkealle. Voisiko yksi syy olla se, että pidämme urheilijoita jonkinlaisina itsekurin ikoneina, jota edustavat askeettisuuden vastakulttuuria. He edustavat ihannetta, jossa ollaan määrätietoisia, eletään terveellisesti ja noudatetaan säännöllisiä elämäntapoja. Ehkä toivomme, että he ovat sitä meidän puolestamme.

Itsensä hallitseminen, kreikaksi egkrateia, kuuluu klassisiin hyveisiin, jota arvostivat sekä Antiikin suuret filosofit että Paavali ja kirkkoisät. He kaikki tunnistivat, että ihmisinä meillä on monia luonnollisia haluja, tarpeita ja tunteita, jotka ovat lähtökohtaisesti hyviä, mutta jotka voivat myös saada ihmisen valtaansa niin, että hän toimii vahingollisesti itsensä tai toisten kannalta.

Siksi Antiikin filosofit asettivat hyvän elämän ihanteeksi ihmisen, joka pyrkii järkensä avulla arvioimaan toimintaansa, hallitsemaan tunteitaan ja säätelemään tarpeitaan. Samalla he tunnustivat, että tämä on tavattoman vaikea elämäntaito. Siksi arvostettiin kasvatusta ja myös urheilua, jonka välityksellä ihminen voi oppia itsensä hallitsemisen taitoa ja muita hyveitä. Voitoista saamme iloa ja onnistumisista itseluottamusta. Tappiot opettavat sietämään pettymyksiä. Säännöllinen harjoittelu auttaa pitämään kunnossa niin ruumista kuin mieltäkin.

Myös apostoli Paavali puhuu arvostavasti itsensä hallitsemisen hyveestä. Hän antaa ihmisen ruumiille tavattoman korkean arvon muistuttamalla, että jokaisen ihmisen ruumis on Jumalan luomus ja itsensä Pyhän Hengen temppeli. Kristuksen sovituskuoleman johdosta ihminen saa elää vapaana lain vaatimuksista, Jumalan armon alla ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Paavalin mukaan tämä vapaus ei kuitenkaan anna alibia elää niin kuin sika pottuhalameessa. Galatalaisille hän kirjoittaa: ”Teidät on kutsuttu vapauteen. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.” (Gal. 5)

Apostolikin arvostaa järjen ohjausta, mutta hän tunnistaa realistisesti myös sen heikkouden. Niinpä hän menee filosofeja pidemmälle kehottaessaan: ”Antakaa Hengen ohjata elämäänne. Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal. 5:23)

Paavali ei luultavasti ollut kovin innokas penkkiurheilija, mutta hänkin käyttää urheilun kulttuuria esimerkkinä hyvästä elämästä, itse asiassa juuri itsehillinnän hyveestä. Korintin seurakuntalaisille hän kirjoittaa: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.” (1. Kor. 9)

Itsensä hillitseminen kuuluu siis hyvän elämän taitoihin. Liikkuminen, liikunta ja kuntoilu ovat hyviä tapoja pitää huolta Jumalan luomasta ruumiista, mutta ne voivat myös tuoda mielen iloa ja auttaa harjoittamaan itsensä hallitsemisen kykyä.

Liikunta ja muu ruumiin kulttuurin vaaliminen palvelee ajallista elämää, mutta taivaaseen ei päästä urheilemalla. Pelastus ei perustu meidän saavutuksiimme tai suorituksiimme, vaan Jumalan omaan hyvyyteen Kristuksessa. Sairasvuoteella minua eivät kanna omat mitalit, vaan Paavalin sana: ”Ratkaisevaa ei ole se, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16)

Virsi paaluttaa oikein ja tyhjentävästi sen, mihin voin turvata aina ja kaikkialla. ”Ristisi Golgatalla, se voitonlippu on, vain siihen katsomalla, saan voittopalkinnon.” Olkoon tuo virsi 309 tänä aamuna meidän nöyrä aamurukouksemme.