Ilman viisautta emme osaa käyttää tietoa oikein

Tohtoripromootio on akateemisen maailman suuri kiitosjuhla. Tiedeyhteisö luovuttaa tohtorin merkit tohtorin tutkinnon suorittaneille. Mutta samalla me myös iloitsemme ja juhlimme tieteen ilmiöstä, siis sitä, että meillä on ylipäänsä mahdollisuus harjoittaa tieteitä yhteisössä. Uskon, että en ole yksin, kun tunnen tänään nöyrää kiitollisuutta yliopistosta, tutkijakollegoista ja siitä, että saan itsekin osallistua totuuden etsimiseen osana tiedeyhteisöä.

Tieteen tekemisen arjessa korostuvat tieto ja tekniikka. Opiskelemme ja opetamme uusia tietoja. Akateeminen tutkinnon suorittaminen voi tuoda yksilölle pätevyyden johonkin käytännön ammattiin. Ja tutkimus voi tuottaa alueellisesti tai kansantaloudellisesti hyödyllisiä innovaatioita. Mutta riittävätkö pelkkä tieto ja tekniikka tieteen perimmäiseksi sisällöksi? Entä elämän?

Tämän päivän Vanhan testamentin lukukappale haastaa kapean ja ulkokohtaisen käsityksen tieteestä, sillä se kehottaa tavoittelemaan myös totuutta ja viisautta. Siinä Viisaus puhuu ikään kuin Jumalan persoonana ja kutsuu meitä totuudellisuuteen ja itsetutkisteluun: ”Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. Arvostakaa ohjeitani enemmän kuin hopeaa, tietoa enemmän kuin kalleinta kultaa, sillä viisaus on koralleja arvokkaampaa, mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa. Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini.” (Sananl. 8:1, 6-12)

Today’s Old Testament reading challenges the narrow and detached view of science, since it strongly encourages us to also take seriously truth and wisdom. Here wisdom speaks as if it were the voice of the Creator, and invites us to examine both truth and ourselves.

‘Listen! Wisdom calls, understanding raises her voice. Value my instructions more than silver, knowledge rather than the most precious gold, for wisdom is more precious than coral, and no treasure can compare to it. I, wisdom, enjoy the company of understanding, and my companions are also knowledge and deliberation.’ (Proverbs 8:1, 6-12)

Länsimainen yliopisto syntyi etsimään totuutta ja tavoittelemaan viisautta. Se sai alkunsa varhaiskeskiajalla katolisen kirkon piirissä, kun oppineet munkit kokoontuivat yhteen järjestämään tietoa ja etsimään totuutta. He etsivät maailman rakennetta, ihmisen olemusta ja Jumalan ilmoitusta koskevia totuuksia käyttämällä kriittisiä metodeja. Vanhassa disputaatioperinteessä yksi esitti väitöslauseita, sitten opponentti kuvasi omin sanoin niiden sisällön ja varmisti näin yhteisen käsityksen niistä. Tämän jälkeen hän esitti kriittisiä kysymyksiä ja vasta-argumentteja. Tämä kriittinen metodi on yhä käytössä eri muotoineen. Ja tänään juhlittavat promovendit ovat tämän tieteellisen mankelin kunnialla läpäisseet.

Nykyisen yliopistolaitoksen syntyyn vaikutti vakaumus, jonka mukaan tieto on Jumalan lahja ja siksi sen tulee olla kaikkien jaettavissa. Tätä ajatusta heijastaa ikivanha periaate: ”Scientia donum Dei est, unde vendi non potest.” Tieto on Jumalan lahja, siksi siitä ei voi tehdä kauppatavaraa. Ajatuksena oli, että niin kuin jokapäiväinen leipä on Jumalan lahja, jaettavaksi tarkoitettu, myös tieto on lahja ylhäältä, kaikille tarkoitettu. Tämän periaatteen kanssa sopii hyvin yhteen ponnistelumme sen puolesta, että koulutus olisi avointa kaikille, että tieteellinen tieto olisi julkista ja että avoimet kirjastot turvaavat tiedon avoimuutta.

Myös totuus on Jumalan lahja, jota ei voi muuttaa rahalla, vallalla eikä retoriikalla. Totuus on, mikä se on. Ja se valloittaa meidät oman itsensä voimalla, jos pysymme nöyrinä sen edessä.

Mutta mikä on totuus? Näin kysyi Pilatus Jeesukselta. Ja näin kysyy ylioppilas professorilta tai vastaväittäjä väittelijältä. Maailma on niin täynnä erilaisia ulottuvuuksia, että totuutta on vaikea tavoittaa. Ja maailma on niin täynnä erilaisia totuuksia, että tuntuisi helpommalta pistää pää pensaaseen ja sanoa: jokainen keksikööt omat totuutensa.

Mutta löysä relativismi ja älyllinen laiskuus eivät riitä. Tarvitsemme sekä tietoa että viisautta, vaikka niiden tavoittaminen onkin vaikeaa. Yritän kuvata tiedon ja viisauden kumppanuutta vertauksen avulla.

Kuvittele kaunis maisema vaikkapa Kolilta Pieliselle tai Huhmarisvaaran huipulta Höytiäiselle. Näet kauniin järven, pieniä saaria mökkiläisineen ja järven pinnalla rauhallisesti lipuvan veneen. Kuulet taivaalla yli kiitävän lentokoneen jyrinän. Tämä näkyvä maailma on se, jota tiede tutkii. Järjen ja tieteellisen metodin avulla pyrimme selittämään sen lainalaisuuksia ja saamaan siitä uutta totuudenmukaista tietoa. Maisemassamme erottuva lentokone, moottorivene tai aurinkopaneeli mökin katolla muistuttavat teknisistä sovelluksista, jotka helpottavat arkielämää.

Tieteelliset totuudet koskevat siis tätä näkyvää maisemaa. Sen tutkimiseen myös kristillinen usko innostaa. Uskonpuhdistaja Martti Luther, yliopistomies hänkin, ylisti akateemisessa disputaatiossaan järkeä yhtenä Jumalan suurimmista lahjoista: ”On ehdottomasti oikein sanoa, että tämän maailman asioista tärkein, korkein ja paras asia on järki. Se on jotakin jumalallista. Se on kaikkien tieteiden, lääketieteen ja lakien synnyttäjä ja opastaja, myös minkä tahansa sellaisen viisauden, voiman, hyveen ja kunnian, jonka ihminen voi omistaa tässä ajallisessa elämässä.”

Mutta tieto ei yksin riitä. Ilman viisautta emme osaa käyttää tietoa oikein.

Scientific truth concerns, as such, the world that we see around us. The Christian faith also invites us to its analysis. The reformer Martin Luther, himself a professor and highly educated man, proclaimed in his academic disputation De homine in 1536 that reason is one of God’s greatest gifts: “It is certainly true that reason is the most important and the highest in rank among all things and, in comparison with other things of this life, the best and something divine. It is the inventor and mentor of all the arts, medicines, laws, and of whatever wisdom, power, virtue, and glory men possess in this life. By virtue of this fact it ought to be named the essential difference by which man is distinguished from the animals and other things. Holy Scripture also makes it lord over the earth, birds, fish, and cattle, saying, “Have dominion” [Gen. 1:28]. That is, that reason is a sun and a kind of god appointed to administer these things in this life. Nor did God after the fall of Adam take away this majesty of reason, but rather confirmed it.”

But knowledge alone is not enough. Without reason, we cannot even attempt to use knowledge in the right way.

Pelkän tiedon avulla emme myöskään kykene ratkaisemaan ongelmiamme. Filosofi Ludwig Feuerbachin kerrottiin sanoneen: ”Kun kaikki tieteelliset ongelmat on ratkaistu, todellisia ongelmiamme on vasta sivuttu.” Tiedon rinnalle tarvitaan myös viisautta. ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini.”

Palataan Kolin tai Huhmarisvaaran maisemaan. Yhtä äkkiä huomaat, että taivaalla lentävä matkustajakone ammutaan alas. Kuulet, kuinka saaressa asuvat ihmisryhmät alkavat taistella elintilastaan ampumalla raketteja toistensa niskaan. Naiset ja lapset etsivät suojaa turhaan. Vesitaksin vierelle ilmestyy syöksyvene, josta ammutaan taksin sisälle. Öljyvana alkaa värjätä veden pintaa mustaksi.

Voit sanoa minulle, että noin pahaa ei voi rakkaalla Pielisellä tai Höytiäisellä tapahtua. Vastaan sinulle: Totta, ei, onneksi, täällä, tänään. Mutta juuri tällaisen kuvan ovat maalanneet eteemme uutiset Ukrainasta, Gazasta, Syyriasta, Irakista, Libyasta, Sudanista ja Afganistanista. Hyvän ja pahan ongelma on edessämme joka päivä, emmekä löydä siihen ratkaisua mikroskoopista tai kaukoputkesta.

Kipua lisää se tosiasia, että kaikki uutiset sodista ja ympäristöonnettomuuksista kertovat myös tieteen parhaimpien saavutusten käytöstä – tai pikemminkin väärinkäytöstä.

Tiede on kuin kaksiteräinen veitsi, jota voidaan käyttää sekä elämän suojelemiseen että sen tuhoamiseen. Tieteen saavutusten avulla voimme kehittää sairauksien hoitoa, jalostaa kasveja ja vähentää köyhyyttä. Mutta tiedettä voidaan soveltaa myös kokonaisten kansojen hävittämiseen. Panssarivaunu, sukellusvene, Zyklon-kaasu, napalmi ja ydinpommi ovat oman aikamme tieteellisiä huippusaavutuksia, joiden kehittämiseen alan parhaimmat tiedemiehet ovat auliisti antaneet lahjansa. Arkipäivää helpottavat keksinnöt, kuten internet ja navigaattori, on alun perin kehitetty sotilaallisiin tarkoituksiin. Meillä on valtava vastuu siitä, miten ja mihin veistä käytämme.

Päivän evankeliumissa Jeesus antaa yhden totuuden arviointiperusteen: katso, millaisia hedelmiä puu tuottaa. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu huonoja. Hän kehottaa varomaan vääriä profeettoja, siis niitä, jotka opettavat vastoin totuutta tai jotka käyttävät tietoa pönkittääkseen omia ahtaita etujaan. Eikö sama periaate ”hedelmistään puu tunnetaan” sovi maallisten aatteiden ja instituutioiden, myös tieteen saavutusten arvioimiseen?

Pelkkä tieteellinen tieto, scientia, ei siis riitä hyvään elämään. Tarvitaan myös sitä, mitä Raamattu ja antiikin oppineet kutsuvat sanalla sapientia, viisaus. Se on hyveellisyyttä, kykyä käyttää tietoa oikein ja vastuullisesti, yhteiseksi parhaaksi. Promootiojumalanpalveluksen Vanhan testamentin tekstissä puhuu juuri Viisaus, ei tieto yksin: ”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini.”

Viisaus auttaa meitä näkemään Kolin ja Huhmarin järvimaisemassa sinne, minne luonnolliset silmämme eivät näe, nimittäin siihen rikkaaseen maailmaan, joka avautuu järven pinnan alla. Ihmisen sielussa, näkymättömissä ja pinnan alla, ovat arvomme, vakaumuksemme ja kaikki se mihin viime kädessä turvaamme. Vaikka ne eivät näy silmille, ne muovaavat elämäämme ratkaisevalla tavalla.

Englantilainen C. S. Lewis, kirjallisuuden professori ja rakastettu Narnia-kirjailija, kirjoitti joskus Jumalan paikasta maailmankaikkeudessa. Usko Jumalaan ei ole sitä, että uskon yhteen objektiin muiden objektien joukossa. Jumala ei ole yksi saari muiden saarten joukossa. Pikemminkin usko Jumalaan on kuin aurinko. Hänen valossaan näen kaiken muun. Hänen lämpönsä antaa kasvun ihmeen. Hänen läsnäolonsa säteet ulottuvat kaikkialle, aina järven pohjaan saakka. Hänen kirkkautensa häikäisee niin, etten voi nähdä häntä kasvoista kasvoihin. Mutta hänen kirkkautensa valossa voin nähdä kaiken muun.

Raamatun luomiskertomuksessa Jumala itse antaa ihmisen tehtäväksi: Viljele ja varjele. Meillä on siis Jumalan antama hyödyntämistehtävä: viljele vapautuneesti maata, mutta myös tieteitä ja taiteita. Tähän kuuluu erottamattomasti Jumalan antama varjelemistehtävä: varjele Jumalan maailmaa ja rakenna rauhaa ja oikeutta ihmisten kesken. Näiden yhdistäminen on todellista viisautta. Siihen Luoja kutsuu meitä ihmisinä ja tutkijoina. Tässä tehtävässä Jumala meitä auttakoon.