Piispa Jari Jolkkosen saarna Tuomasmessussa Alavan kirkossa 29.10.2017

Sisaret ja veljet Kristuksessa,

Loppiaista on usein sanottu kirkon lähetystyön pyhäksi, silloin kun muistellaan, kuinka vierasuskoiset itämään tietäjä lähtivät osoittamaan kunnioitusta ja palvontaa seimessä makaavalle Kristus-lapselle.

Tätä pyhäpäivää voisi sanoa syksyn lähetyspyhäksi. Siinähän Kristus kutsuu ja lähettää 70 opetuslasta (joidenkin käsikirjoitusten mukaan 72) pareittain valmistamaan tietä hänelle ja kertomaan hyvästä sanomasta, siitä että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.

Nykyisin on muotia arvioida työn tuloksia. Joskus mietin, mitenkähän Herramme ja Mestarimme arvioi antamansa lähetystehtävän tuloksia. Ajatteleeko hän niin, että ”lähetä opetuslapsi asialle – ja mene itse perässä”?

Ne teistä, jotka ovat joutuneet hoitamaan isän tai äidin tehtävää, tietävät, että kun lapsen laittaa asialle, niin kaikki ei aina mene putkeen. Usein on tosiaankin mentävä itse perässä, yleensä korjaamaan tilanne. Minä sain viisi-vuotiaana tehtävän käydä ostamassa maitoa, mutta eksyin karkkikauppaan, tuhlasin sinne rahani, minkä jälkeen menin – todennäköisesti tunnontuskissa – kukkakauppaan ostamaan äidille kukkia. Muistan vain sen, kuinka kukkakauppias ystävällisesti kyseli, että ihan oikeastiko se äiti lähetti ostamaan kukkia, itselleen ja ilman rahaa. Tuossa vaiheessa retkeäni oli kestänyt jo niin kauan, että äiti oli hälyttänyt kaikki naapurin kissat ja koiratkin etsimään kadonnutta lähettilästä. Lopulta hän oli tietysti helpottunut sekä kukista että löytyneestä lapsesta, mutta maitoa hän ei tuona päivänä saanut. Minä ymmärsin vähän töppäilleeni, mutta olin kyllä myös aika iloinen siitä, että annettiin luottamustehtävä.

Miten meidän tulisi toimia, että osaisimme hoitaa Kristuksen antamaa lähetystehtävämme ja luottamustehtäväämme oikein?

Ensiksi, Jumala kutsuu meitä kahdenlaisiin tehtäviin. Raamatun ensilehdellä hän kutsuu meitä työtovereiksi ”viljelemään ja varjelemaan” luomakuntaansa. Se merkitsee maallista tai ajallista kutsua. Jumala kutsuu meidät ”viljelemään” maata, mutta myös kulttuuria, tieteitä, taiteita ja niin edelleen. Meillä on oikeus nauttia luomakunnan lahjoista ja kehittää kulttuuria. ”Varjeleminen” merkitsee, että Jumala kutsuu meitä pitämään huolta luomakunnasta ja toisista ihmisistä, rakentamaan rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa yhteiskuntaa.

Kyse on kyllä ajallisesta ja maallisesta tehtävästä, mutta juuri sellaisena se on samalla hengellinen tehtävä, koska Jumala itse on antanut sen meille, koska siinä me palvelemme häntä ja koska me olemme siitä myös hänelle vastuussa.

Evankeliumissa Kristus antaa meille toisen tehtävän, evankeliumin todistamisen, kuuluttamisen ja julistamisen tehtävän sanoin ja teoin. Matteuksen evankeliumissa hän lähettää apostolit: Menkää kaikkialle maailmaan, tehkää kaikista kansoista minun seuraajiani kastamalla ja opettamalla. Päivän evankeliumissa hän kutsuu ja lähettää 70 oppilasta lähikaupunkeihin pareittain valmistamaan tietä Kristukselle ja kuuluttamaan Jumalan valtakuntaa. Tämän lähettämisen johdosta kristinusko on aina ollut ja tulee olemaan lähetysuskonto. Oikea ja tosi kirkko ei voi koskaan luopua lähetettynä olemisesta.

Mitä päivän evankeliumi kertoo tästä lähetettynä olemisesta?

Ensiksi sen, että Kristus kutsuu jokaista, minua ja sinua, pappeja ja seurakuntalaisia. Usein meillä on kiusaus ajatella, että Kristuksesta todistaminen sanoin ja teoin kuuluu vain kirkon työn ammattilaisille, vain papeille tai vain lähetystyöntekijöille. Kahdentoista apostolin seuraajiahan alettiin jo Uudessa testamentissa kutsua piispoiksi (episcopos) ja papeiksi (presbyteros). Päivän evankeliumi on tärkeä, sillä 70 muun opetuslapsen kutsuminen muistuttaa, että lähetystehtävä ei ole rajattu vain 12 apostolin seuraajille tai virkaan vihityille, vaan se yhdistää kaikkia kristittyjä. Vanhan testamentin kuvamaailmassa 70 viittaa maailman kansojen lukumäärään, siksi se ilmeisesti viittaa ajatukseen, että evankeliumi kuuluu aivan kaikille kansoille.

On aivan selvää, että Kristuksesta todistaminen sanoin ja teoin ei voi olla kaikille kokopäivätyötä. Meidän kirkkomme käsityksen mukaan se ei myöskään voi tarkoittaa uhkaavien traktaattien jakamista, toisten vahtimista tai uskon väkinäistä tuputtamista. Modernissa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että kertoo, kuka on. Että osoittaa rakkautta toisille ja kertoo nöyrän rohkeasti, mikä on minun identiteettini kristittynä, siis siitä, mihin minä turvaudun ja miksi tahdon palvella toisia.

Toiseksi evankeliumi muistuttaa, että sanansaattaja on hyvällä asialla. Häntä ei lähetetä juonittelemaan, ajamaan omaa etua tai vahingoittamaan toisia. Päinvastoin, hänet lähetetään hyvälle asialle: kuuluttamaan siitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja sen merkkinä julistamaan Jumalan rakkautta ja pitämään huolta heikommista, sairaista, köyhistä ja lapsista. Kun palvellaan ihmisiä koko evankeliumilla, siihen kuuluu aina sekä sananjulistus että rakkauden palvelu. Siksi luterilaisten kirkkojen perustamaan lähetysasemaan kuuluu aina kolme K-koota: kirkko, koulu ja klinikka eli sairaala.

Kolmanneksi evankeliumi muistuttaa, että sanansaattaja ei ole omalla asialla, vaan Kristuksen ja hänen evankeliuminsa ja kirkkonsa asialla. Sitähän puhe sadonkorjaajasta tarkoittaa. Kristuksen lähettiläs ei saa aikaan kasvua, ei pysty käännyttämään ketään, eikä edes omista satoa eli toisia ihmisiä. Hän on toisen asialla, hänen salaisen majesteettinsa palveluksessa. Tämä käy ilmi esimerkiksi papiksivihkimisessä, jossa pappi tunnustaa, että hän saa virkansa Kristukselta ja hänen kirkoltaan. Ja hän lupaa pysyä kirkon tunnustuksessa ja noudattaa kirkon lakia ja järjestystä. Siksi pappi ei voi saarnata omiaan eikä toimia kirkollisissa toimituksissa omissa nimissään.

Neljänneksi evankeliumi kertoo, että kaikki eivät ota hyvää sanomaa vastaan. Kristuksella on aina ollut ja tulee aina olemaan myös vastustajia. Tosi kirkko ei koskaan ole suosittu ja kaikkien mieleen. Tämä tiedostetaan jo päivän evankeliumissa, ja myös tänään se voi tuoda tyyneyttä repivien otsikoiden tai epäoikeudenmukaisen arvostelun keskellä.

Viidenneksi evankeliumi kertoo, että oikea Kristuksen lähettiläs ei koskaan pakota ketään mihinkään, vaan kunnioittaa aina toista ihmistä ja tämän vapautta. Eihän Kristus sano, että kun joku torjuu teidät, pistäkää tikarilla ilmat pihalle tai miekalla pää poikki tai pyyhkikää semmoiset kaupungit mereen. Ei, hän sanoo, että pyyhkikää kaupungin pölyt jaloistanne ja jatkakaa seuraavaan kaupunkiin. Miekkalähetys, alistaminen tai pakottaminen ovat aina vastoin Kristuksen antamaa lähetystehtävää. Kyllä hän muistuttaa tuomiosta hänet torjuville, mutta semmoisen toteuttaminen ei ole meidän tehtävämme.

Sisaret ja veljet. Miten Kristus arvioisi meidän onnistumistamme? Ajatteleeko, että lähetä lapsi asialle ja mene itse perässä?

On rehellisesti tunnustettava, että kirkon historian aikana kristityt ja kirkot ovat myös epäonnistuneet lähetystehtävän toteuttamisessa. Joskus on oltu liian velttoja, joskus taas käytetty vääriä, alistavia ja vastusta herättäviä keinoja.

Toisaalta onhan meistä jokainen jollakin tavalla Kristuksen lähetystehtävän hedelmä. Jos tämä olisi vain ihmisten kykyjen varassa, kukaan meistä ei olisi täällä.

Puutteistamme, arkuudestamme ja synneistämme huolimatta Kristus luottaa meihin: hän kutsuu meitä jatkuvasti rakastavaan yhteyteensä ja lähettää todistamaan hänen hyvyydestään sanoin ja teoin. Hän lähettää meidät – eikä tule vasta perässä, vaan kulkee itse kanssamme.

Siksi päivän epistolan sanat ovat myös minun rukoukseni, kun siinä sanotaan: ”Rukoilemme, että eläisitte Herran kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.”