Saarna Siilinjärvellä papiksi vihkimisessä 14.5.2015

Päivän evankeliumi (Luuk. 24:45–53)

Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Rakkaat seurakuntalaiset Siilinjärven kirkossa, hyvät papiksi vihittävät

Helatorstai on tärkeä ja iloinen kirkkovuoden juhla. Jotta sen merkitys voi avautua, vaaditaan pysähtymistä ja mietiskelyä päivän evankeliumin äärellä.

Vaikka helatorstaita kutsutaan Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaksi, kysymys ei ole pituushypyn ja seiväshypyn yhdistelmästä, jossa Jeesus ottaa suuren loikan ylöspäin. Helatorstai on merkillinen yhdistelmä Kristuksen läsnäoloa ja poissaoloa. Ensin näyttää, että hän poistuu näyttämöltä. Pian alkaa valjeta seikkoja, joiden valossa asia onkin juuri päinvastoin.

Yritän valaista poissaolon ja läsnäolon jännitettä arkielämän esimerkeillä.

Kukahan teistä on rakastunut tai ainakin muistaa, miltä silloin tuntuu? Myöntävästi voisivat vastata ainakin ne läsnäolijat, joiden avioliiton puolesta jumalanpalveluksessa rukoillaan. En nyt kuitenkaan pyydä nostamaan kättä, koska kysymys on hieman henkilökohtainen. Sitä paitsi se, joka on rakastunut, paljastuu muutenkin.. Arvoituksellinen hymy, harhailevat silmät ja punottavat posket.

Rakastunut ihminen kaipaa ja ikävöi rakastettuaan silloin, kun tämä on matkalla tai muuten poissa. Hän toivoo hartaasti, että rakastettu saapuu takaisin. Yhtäältä siis rakastettu on poissa, poissa viereltä ja läheltä. Toisaalta hän on kuitenkin monin tavoin läsnä ja lähellä: muistona mielessä, kaipauksena sydämessä, kuvana yöpöydällä, sormuksena sormessa tai viestinä älypuhelimessa. Siis yhtäältä hän on fyysisesti poissa, toisaalta hän läsnä monissa merkeissä ympärilläni.

Tai ajatelkaamme ihmisiä, jotka surevat kuoleman surua. Heitäkin on keskellämme. He surevat sitä, että läheinen ihminen on lopullisesti poissa. Juuri siitähän kuoleman surussa on kysymys. Tietoisuus toisen lopullisesta poissaolosta tuntuu riipaisevalta. Toisaalta edesmennyt omainen on yhä keskellämme, oikeastaan aivan samoin kuin rakastettu: muistona mielessä, kaipauksena sydämessä, kuvana valokuvakansiossa, sormuksena sormessa tai viestinä älypuhelimessa. Tuntuu raskaalta ajatella, että vainaja ei enää palaa luoksemme hymyilevänä ja puhuvana persoonana. Joudumme tyytymään vain muistojen ja valokuvien tapaisiin välillisiin merkkeihin. Vaikka ne lohduttavat, ne eivät voi koskaan korvata edesmenneen rakkaan todellista läsnäoloa. Siksi on tärkeää, että jokaisessa jumalanpalveluksessa muistamme edesmenneitä seurakuntalaisia, annamme heidät Jumalan haltuun ja rukoilemme sureville omaisille lohdutusta, voimaa ja Kristuksen läsnäoloa.

Päivän evankeliumissa on jotakin samanlaista. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyy oppilailleen 40 päivän ajan ja vakuuttaa heitä siitä, että hän ei ole kuollut, vaan elää. Mutta helatorstain evankeliumissa puhutaan aivan selvästi poissaolosta. Jeesus poistuu näyttämöltä, kun sanotaan: ”Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.”

Tämä puhuu selvää kieltä. Jeesus kirkastetaan Isän luo eikä hän ole enää luonamme aistein havaittavalla tavalla.

Mutta poistuiko Jeesus sittenkään näyttämöltä? Jos näin olisi tapahtunut,, odottaisi, että apostolit kääntävät selkänsä, pistävät kätensä taskuun ja lähtevät murjottaen ja kiviä potkien kalalle Galilean järvelle. Tämä olisi aivan luonnollinen reaktio.

Näin ei kuitenkaan käy. Kun on ensin kerrottu Jeesuksen ”erkanemisesta”, sen jälkeen kertomus jatkuu: ”He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan. Ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.”

Maahan kumartaminen on ehkä kaikkein syvin kunnioituksen ja palvonnan merkki. Juutalaisen uskon mukaan se oli omistettu vain ja ainoastaan Jumalalle, ei pomolle, keisarille tai muullekaan ihmiselle. Tapaamme tämän dramaattisen eleen joulunevankeliumissa, jossa kerrotaan, kuinka kolme idän tietäjää tulivat vastasyntyneen Vapahtajan seimen äärelle ja kumarsivat maahan saakka. Tämä ele on läsnä esimerkiksi Siilinjärven kauniin kirkon kuoriosan kattomaalauksessa. Ja sama sana on myös Nikean uskontunnustuksen alkutekstissä kohdassa, jonka mukaan Pyhää Henkeä kumarretaan ja palvotaan yhdessä Isän ja Pojan kanssa.

Kumartuvatko apostolit päivän evankeliumissa maahan saakka osoittamaan kunnioitusta ja palvontaa jollekin poissaolevalle? Ei tietenkään. Ylösnoussut on kyllä poistunut heidän läheltään aistein havaittavilla tavoilla, siis ruumiillisena persoonana, joka voi olla läsnä vain yhdessä paikassa.

Mutta hän on jäänyt heidän lähelleen jollakin toisella tavalla ja toisissa merkeissä: julistetussa sanassa, kasteen vedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä, kristittyjen yhteisessä jumalanpalveluksessa ja luoksemme tulevissa köyhissä ja sairaissa. Kristus on kirkastettu, jotta hän voisi olla läsnä ja lähellä ehtoollisessa, jota vietetään yhtä aikaa Siilinjärvellä, Somerolla ja Sambiassa. Siksi helatorstai on Kristuksen läsnäolon juhla, siksi se on ilon ja lohdutuksen juhla.

Rakkaat seurakuntalaiset. Pyhässä kasteessa jokainen meistä otetaan Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Meidät tehdään osalliseksi Jumalan armosta ja rakkaudesta. Mutta meidät myös kutsutaan seuraamaan Kristusta uskossa ja rakkaudessa, synnin katumuksessa ja keskinäisessä yhteydessä.

Papiksi vihkimisessä kirkko kutsuu sopivaksi katsomiaan henkilöitä palvelemaan seurakuntaa sanalla ja sakramenteilla, jotta jokainen voisi päästä kosketuksiin elävän ja läsnäolevan Kristuksen kanssa ja elää hänen pelastavassa yhteydessään.

Hyvät papiksi vihittävät. Kun tuomiokapituli tutki teidän soveltuvuuttanne pappisvirkaan, hiippakuntadekaani Sakari Häkkisen johdolla teille annettiin muun muassa tehtäväksi lukea tämän helatorstain evankeliumi alkukielellä, muinaisen kreikan kielellä ja selittää, mitä sen kirjoittaja tahtoi sanoa ja mitä tämä evankeliumi voisi tarkoittaa tänään nykypäivän ihmisille. Onnistuitte hyvin. Se on yksi syy, miksi olette siinä.

Mietiskellessämme tätä pyhää tekstiä itselleni avautui, kuinka liturginen teksti tuo on. Tänään tahdon vielä kerran lukea tuon evankeliumin. Teitä seurakuntalaisia pyydän kiinnittämään huomion siihen, mitä tämän evankeliumin verbit eli teon sanat kertovat meidän jumalanpalveluksemme osista. Teitä papiksi vihittäviä pyydän miettimään, mitä evankeliumin verbit kertovat papin tehtävistä, joiden hoitamiseen teidät vihitään. Kuulkaamme pyhää evankeliumia:

”Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.”

Tämä pieni lukukappale kertoo siitä, miten läsnäoleva Jeesus Kristus toimii keskellämme jumalanpalveluksessa, tässäkin messussa. Hän avaa mielemme läsnäololleen, kun jumalan-palveluksessa luemme Raamattua, selitämme sitä saarnassa ja julistamme syntejä anteeksi. Hän kohottaa kätensä, siunaa meitä, antaa varustukseksemme voiman korkeudesta ja kutsuu meidät todistajikseen Siilinjärvellä ja maailmassa. Kun me kumarramme, osoitamme hänelle kunnioitusta ja kiitämme häntä, me tunnustamme, että hän on keskellämme ja me olemme hänen seuraajiaan.

Tämä pieni lukukappale kertoo myös pappisviran tehtävistä, siis siitä, mille tielle te, rakkaat papiksi vihittävät Teija, Petri, Riikka ja Tapio olette lähdössä. Jumala on asettanut pappisviran sanan julistamista ja pyhien sakramenttien toimittamista varten. Sanan ja sakramenttien välityksellä ylösnoussut Kristus tulee luoksemme, synnyttää pelastavan uskon, tekee osalliseksi pelastuksesta ja kuljettaa meitä kohti taivaan kotia.

Teidän tehtävänne on kuvattu tässä evankeliumissa: avatkaa seurakuntalaisten mielet ymmärtämään kirjoituksia, saarnatkaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta, todistakaa Ylösnousseen rakkaudesta, ottakaa varustukseksenne voima korkeudesta, kohottakaa kätenne ja siunatkaa ihmisiä, kumartukaa maahan ja osoittakaa kunnioitusta läsnäolevalle Kristukselle. Ja ennen kaikkea iloitkaa aina Herrassa, sillä hän kantaa teitä ilossa ja vastoinkäymisissä, hän kulkee vierellänne hyvinä ja pahoina päivinä. Olkaa varmoja siitä: hän toimii teidän kauttanne. Puutteista ja virheistä huolimatta, hän kulkee vierellänne ja toimii teidän kauttanne. Herra olkoon teidän kanssanne.