Saarna valvomisen sunnuntaina Puijon piispantarkastusmessussa 15.11.2015 Puijon kirkko

Rakkaat sisaret ja veljet,

Päivän epistola kuvaa elämän yllätyksellisyyttä, kun siinä sanotaan: ”Juuri kun ihmiset sanovat ’kaikki on hyvin, ei mitään hätää’, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen.”

Nämä elämän arvaamattomuutta kuvaavat sanat ovat tulleet kivuliaalla tavalla ajankohtaisiksi tällä viikolla Pariisin terrori-iskujen sarjassa. Iskut paljastavat ihmisen pahuuden niin karkealla ja julmalla tavalla, että se vetää hiljaiseksi. Tällaiset tapahtumat herättävät monenlaisia tuntoja: turvattomuutta ja epävarmuutta, surua ja pelkoa, mutta myös suuttumusta ja vastustusta. Tällaista vääryyttä ja viattomien sivullisten tappamista ei voi oikeuttaa millään poliittisella tai uskonnollisella verukkeella. Tällaiselle pelottelulle ja painostukselle ei voi eikä pidä antaa periksi. Yhteinen tehtävämme on rakentaa oikeudenmukaista ja turvallista yhteiskuntaa kaikille ihmisille, aivan kaikille ihmisille sukupuoleen, väriin, uskontoon tai muuhun ominaisuuteen katsomatta. Pyhä Raamattu kehottaa: ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.”

Tässä jumalanpalveluksessa rukoilemme Pariisin terrori-iskun uhrien ja omaisten puolesta. Rukoilemme voimaa niin itsellemme kuin kansojen johtajille, että jaksaisimme rakentaa rauhaa ja taistella oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Elämä jatkuu.

Tätä kirkkovuoden toiseksi viimeistä juhlapyhää kutsutaan valvomisen sunnuntaiksi – eikä syyttä. Päivän Raamatun tekstit kehottavat valvomaan ja varoittavat nukkumisesta. ”Emme saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina”, kehottaa apostoli Paavali päivän epistolassa. ”Valvokaa, sillä ette tiedä, milloin Herranne tulee,” opastaa Kristus päivän evankeliumissa.

Kehotus valvoa on vähän kivulias meille, jotka kärsimme uniongelmista ja joille valvominen tuntuu raskaalta osalta. Osoittaisi kuitenkin täydellistä uskonnollista lukutaidottomuutta ajatella, että päivän evankeliumissa Jeesus kehottaisi meitä tavoittelemaan univajetta, nukkumaan toinen silmä auki tai siirtämään nukkumaanmenoa aamuyölle. Siitä ei tietenkään ole kyse.

Jeesus ei myöskään puhu rajavalvonnasta tai suojelupoliisin tiedustelutoiminnasta, vaikka nekin ovat erittäin tärkeitä asioita yhteiskuntarauhan ja kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi, niin kuin viime päivien tapahtumatkin osoittavat.

Mistä sitten voisi olla kysymys? Mitä Vapahtaja tarkoittaa?

Yritän valottaa asiaa puijolaisista lähtökohdista. Tämä seurakunta on saanut kunniallisen nimensä Puijon mäestä, sen hienoista maisemista ja upeasta luonnosta. Jokainen Puijolla hiihtänyt tai lasketellut tietää, miten lujat vauhdit Puijon kaltevat pinnat antavat. Polkupyöräilijälle Puijon kalteva pinta antaa mukavat kyydit ainakin kaupunkiin päin. Jyrkin kalteva pinta löytyy hyppyrimäestä.

Kalteva pinta ei ole vain rakennelma tai maastonkohta. Ilmaisu kuvaa myös liukua, johon ihminen voi joutua elämänvaelluksessaan. Omassa elämässä voimme joutua vähitellen kaltevalle pinnalle, joka vie meidät harmittomista pikkuongelmista yhä suurempiin ja lopulta kuilun reunalle, jopa tuhon partaalle.

Millaisia esimerkkejä voisimme ottaa omasta elämästä, lehtiotsikoista tai mielikuvituksen avulla?

Ottakaamme harmiton esimerkki, vaikkapa nukkumaanmeno. Menen nukkumaan yhdeksän uutisten jälkeen, seuraavalla viikolla kymmenen uutisten jälkeen, seuraavalla viikolla vasta tulosruudun jälkeen, vähitellen alan kuppelehtia valveilla puolille öin, sitten  aina aamuyön pikkutunneille. Olen joutunut kaltevalle pinnalle, jonka seurauksena herään yhä väsyneempänä, olen yhä ärtyneempi, opinnot sujuvat yhä huonommin, alan tehdä töissä virheitä ja lohduttaa itseäni syömällä liikaa. Esimerkki on harmiton. Mutta harmittomasta pikkujutusta voi myös alkaa kierre, joka tekee elämästä vaikeaa itselle ja toisille.

Kun tarkemmin ajattelee, moni henkilökohtainen katastrofi ei ole syntynyt kertarysäyksellä, vaan hivuttamalla ja vähitellen, siis siten, että ihminen ajautuu pikkuhiljaa kaltevalle pinnalle, joko olosuhteiden pakosta tai omaa valvomattomuuttaan. Mitä muita esimerkkejä voisimme keksiä?

Eikö päihdeongelma kehity usein vuosien aikana niin, että käyttökerrat ja annoskoot kasvavat vähitellen, kunnes ollaan koukussa? Eikö moni uskottomuusdraama ole kehittynyt vähitellen: ensin oma puoliso saa vähemmän aikaa, sitten löytyy toinen, jolle annetaan ensin pikkusormi, sitten koko käsi ja lopulta koko persoona niin, että oma puoliso ja omat lapset jäävät heitteille.

Valvomattomuus ja itsepetos voi koskea myös kokonaista ihmisyhteisöä. Eikö Kreikan ja Portugalin liian suureksi kasvanut valtion velka ole seurausta siitä, että koko kansakunta on laiminlyönyt valvonnan ja antautunut kaltevalle pinnalle? Viimeistään tänä vuonna monelle suomalaiselle on kirkastunut, että myös Suomen kansantalous on pitkään ollut samalla viettävällä lasku-uralla. Ongelmista on tuskin mahdollista syyttää yksin poliitikkoja, sillä demokratiassa me kansalaiset valitsemme politiikan tekijät, sellaiset kuin haluamme ja ansaitsemme.

Sisaret ja veljet. Ihailemme usein ihmisiä, jotka pystyvät välttämään elämän kaltevat pinnat ja jotka pysyvät tyyninä, lujina ja leppoisina erilaisissa houkutuksissa. Tosiasiassa näin vahvoja ihmisiä taitaa olla hyvin vähän. Olemme aika haavoittuvia ja heikkoja: kun kirkon kellot soivat usein on helpompi kääntää kylkeä kuin kulkea sanan kuuloon. Tosielämässä tarvitsemme usein toistemme tukea, siis ulkopuolista tukea, rohkaisua ja kannustusta siinä, että säilytämme jalkamme tukevasti maassa ja otteen omasta elämästämme.

Vanhan testamentin profeetat ovat unilukkareita, jotka Jumala lähettää herättelemään ihmisiä ja kehottaakseen heitä valvomaan itseään. Profeetat eivät kuitenkaan ole terveyspoliiseja, jotka puuttuvat ihmisten epäterveelliseen ruokavalioon tai sisäilman epäpuhtauksiin. He puuttuvat yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, jossa hallitseva eliitti muuttuu välinpitämättömäksi köyhien ja kärsivien asiaa kohtaa. He puuttuvat sellaiseen elämänmenoon, jossa koko ihmisyhteisö syyllistyy itsepetokseen ja työntää syrjään ajatuksen siitä, että minä ja me yhdessä vaellamme Jumalan kasvojen edessä ja myös vastaamme hänelle elämästämme.

Jeesus Kristus, on hyvä ja armollinen, hän tuntee meidän heikkoutemme ja meidän elämämme kaltevat pinnat. Voisiko Jeesuksen puhe valvomisesta liittyä siihen, että hän tahtoo muistuttaa meitä Jumalan läsnäolosta? Hän tahtoo sanoa: muista, että Jumala välittää sinusta ja pitää sinusta huolta. Muista että hän on kiinnostunut sinusta ja että sinä myös vastaat elämästäsi hänelle. Älä anna periksi ajatukselle, että Jumala nukkuu tai että hän ei välitä eikä näe.

Mikä sitten voisi olla se myönteinen elämänmuoto, johon Kristus, hyvä Paimen, tahtoo meidät ohjata?

Raamatussa valvominen yhdistetään usein rukoukseen. Se, joka rukoilee, se valvoo. Kun rukoilemme, tunnustamme elävämme Jumalan kasvojen edessä ja hänen läsnäolossaan. Ihminen, joka luopuu kokonaan rukouksessa, voi unohtaa elävänsä Jumalan kasvojen edessä ja ajautua kaltevalle pinnalle omassa elämässään. Jeesus sanoo: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” Apostoli kehottaa: ”Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen.” Tähän me tarvitsemme toistemme tukea ja rohkaisua, tähän me tarvitsemme yhteistä jumalanpalvelusta Puijon kirkossa.

Jeesuksen kehotus valvomiseen edellyttää nöyryyttä ja avoimuutta Jumalan edessä. Sellaisesta käy hyvänä vanha kirkkokäsikirjan rukous: ”Johdata meidät katumukseen ja kääntymykseen, kun etäännymme sinusta ja alamme suosia syntiä elämässämme.”

Toisena esimerkkinä avoimuudesta ja nöyryydestä on psalmi 139. Aluksi Psalmi ylistää Jumalan läsnäoloa kaikkialla. ”Missä olen, minne menen, sinä sen tiedät.” Jumalan läsnäolon tunnustaminen johtaa psalmin rukoukseen, jossa pyydetään, että jos joudun kaltevalle pinnalle elämässäni, Jumala itse ohjaisi oikealle tielle: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139.)

Rakkaat ystävät. Jumala on pyhässä kasteessa ottanut meidät Kristuksen ja hänen kirkkonsa pelastavaan yhteyteen. Me kuulumme Jumalan perheväkeen. Tämän psalmin hengessä saamme rukoilla, että Jumala itse johdattaa meitä: Koettele minua, katso ajatuksiini, katso olenko vieraalla tiellä. Ja jos olen joutunut kaltevalle pinnalle, ohjaa sinä itse minut takaisin oikealle tielle. Vedä sinä meitä lähemmäksi. Anna meille voimaa valvoa itseämme, että elämme sinun rakastavassa yhteydessä ja kerran pääsisimme luoksesi taivaan kotiin.