Ajassa, sanassa ja yhdessä

Rakkaalla luterilaisella kirkollamme ja myös Kuopion hiippakunnan seurakunnilla on tänään erityisesti kolme kutsumusta, kolme tehtävää: pysyä ajassa, pysyä sanassa ja pysyä yhdessä.

Ensiksi, kirkkona yhteinen tehtävämme on pysyä ajassa. Se tarkoittaa jotakin enemmän kuin sitä, että tiedämme, mitkä karppausreseptit ovat kuuminta hottia tai mitä hauskaa sketsihahmo Usko Eevertti Luttinen on edellisessä Putous-jaksossa lohkaissut. Ajassa pysyminen tarkoittaa ennen kaikkea arjessa elämistä, arjen ilojen ja kipujen yhteistä jakamista. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan usko eletään todeksi arjen keskellä: perheessä, työssä ja kaikessa yhteiselämässä. Luterilainen reformaatio lakkautti luostarilaitoksen, mutta eräässä mielessä teki maailmasta luostarin korostamalla arkisen kutsumuksen jumalallista arvoa. Tätä uutta henkeä kuvaa osuvasti Lutherin ajatus: ”Pyhä Henki iloitsee nähdessään perheen isän pesevän lapsen sontaisia kapaloita, vaikka naapurin miehet nauraisivatkin.” Arvaatte, miksi tämä sana lohduttaa minua erityisesti.

Ajassa pysyminen tarkoittaa myös sitä, että tahdomme seurata aikaa ja käydä avointa, fiksua keskustelua erilaisten uskonnollisten vakaumusten ja poliittisten aatteiden kanssa. Paavali kehottaa: ”Koetelkaa kaikkia, ja pitäkää se mikä on hyvää” (1. Tess. 5:21). Tähän älylliseen keskusteluun meillä on hyvät eväät, sillä akatemian vaikutuspiirissä syntynyt luterilaisuus on aina arvostanut paitsi kansansivistystä myös filosofista, oppinutta keskustelua totuudesta ja hyvästä elämästä.

Toiseksi, kirkkona haluamme pysyä sanassa, nimittäin Jumalan sanassa. Kristillinen usko perustuu sille, mitä hyvää kolmiyhteinen Jumala on antanut meille ja tehnyt meidän puolestamme. Jotta voisimme tulla tietoisiksi ja osallisiksi tästä hyvästä, siksi tahdomme olla Sanan kirkko. Ja myös pysyä sellaisena.

Nuorempana tuo ilmaus ”Sanan kirkko” kuulosti minusta kapealta, koska se toi mieleen lähinnä puhumista. Jumalan sanan merkitys on kuitenkin paljon rikkaampi. Jumalan ”ikuinen sana” tarkoittaa Kristusta, ”kirjoitettu sana” pyhää Raamattua, ”julistettu sana” viittaa saarnaan, ”soiva sana” muistuttaa vahvasta virsilaulun perinteestä ja ”näkyvä sana” merkitsee pyhiä sakramentteja. Näiden kaikkien sanan muotojen välityksellä Jumala tulee hyvyydessään luoksemme. Näiden sanan muotojen välityksellä pääsemme kosketuksiin Pyhän kanssa ja saamme voimaa arkeen.

Sanassa pysymisestä muistuttaa myös kirkkolain alussa oleva nuottiavain, joka antaa sävellajin – sanoisin: duurisävellajin! – kaikelle kirkon toiminnalle. Se nuottiavain kuuluu näin: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa uskoa, joka on lausuttu ekumeenisissa uskontunnustuksissa ja evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa.” Kirkkomme yhteinen tunnustus antaa lujan perustan, rikkaan sisällön ja yhteisen suunnan kaikelle, mitä teemme: jumalanpalvelukselle, julistukselle, kasvatukselle, diakonialle, sielunhoidolle, lähetykselle ja hallinnolle.

Kolmanneksi, kirkkona tehtävämme on pysyä yhdessä. Kirkon sisäisen ykseyden vaaliminen ei ole ensi sijassa rahakysymys, vaan uskollisuuskysymys. Emme vaali ykseyttä jäsentulojen toivossa, vaan yksinkertaisesti siksi, että se on Kristuksen tahto. Vapahtaja itse rukoili, että hänen seuraajansa olisivat yhtä, niin kuin Isä ja Poika ovat yhtä, jotta maailma uskoisi hänen rakkauteensa (Joh. 17:22). Piispan viran ensimmäinen tehtävä on vaalia kirkon yhteyttä. Mutta tahdon heti lisätä: kukaan piispa ei voi tästä selvitä yksin. Tarvitaan kaikkien yhteistä sitoutumista: luottamushenkilöiden, pappien, diakonien, lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden, kanttoreiden, kaikkien kirkon henkilöstöryhmien ja koko kirkkokansan yhteistä sitoutumista.

Siksi toivon ja rukoilen, että luterilaisena kirkkona ja kristittyinä osaisimme pysyä ajassa, pysyä sanassa ja pysyä yhdessä.