Ainoa tie sovintoon

Evankeliumi Matt. 5: 43-48

Jeesus sanoi: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Kuluvana kesänä Jumala on antanut aurinkonsa paistaa aivan poikkeuksellisen lämpimästi meille kaikille. Hellekesänä poltin käsivarret useammalla kalareissulla. Olisi pitänyt kuunnella vaimon hyvää tahtovaa neuvoa aurinkovoiteen käyttämisestä. Aamukahvi parvekkeella auringon lämmössä aamulehden äärellä on arkionnellisuutta parhaimmillaan.

Lehtien uutiset ovat kuitenkin kertoneet toisenlaisista ilmoista. Kuluvana kesänä maailman rauhan ylle on kerääntynyt yhä synkempiä pilviä. Tänään lähimmäisen sunnuntaina 2014 Jeesuksen kehotus ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” on tullut aivan uudella ja erityisellä tavalla ajankohtaiseksi.

Kuluvana kesänä Jeesuksen kotiseudulla Israelissa ja Gazan kaistaleella käytiin poikkeuksellisen katkera sota. Se alkoi tavallisten ihmisten keskeltä, kun kolme israelilaista teiniä siepattiin ja löydettiin surmattuna. Kostoksi yksi palestiinalaisnuori surmattiin Jerusalemin lähellä. Tämä laukaisi pitkään kyteneen epäluulon. Israelin armeijan ja Hamasin taisteluissa kuoli yli 2000 ihmistä, suuri osa naisia ja lapsia.

Kuopion hiippakunnalla on kumppanuussopimus alueella toimivan luterilaisen sisarkirkon kanssa. Se yrittää rakentaa rauhaa ja sovintoa välillä epätoivoisissa oloissa. Sen johdosta seurasin kesän aikana näitä uutisia hyvin tarkasti twitterin välityksellä. Sen välityksellä Hamasin joukot ja Israelin puolustusvoimat kertoivat tietoja reaaliaikaisesti tähän tyyliin: ”Nyt on ohjus laukaistu kohti Askelonin kaupunkia ja pian kerromme, mihin se osui ja kuinka monta kuoli”. Voitte aavistaa, löysinkö sieltä viittauksia Jeesuksen kehotukseen: ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia”. En sanaakaan. Pikemminkin luin viestejä omien joukkojen saavutuksista ja vastustajan raakuuksista. Sotapropaganda on yksi aselaji.

Kesän aikana Afganistanissa surmattiin kaksi naispuolista suomalaista avustustyöntekijää, Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen työntekijää, koska he auttoivat naisia kouluttautumaan ja koska olivat ulkomaalaisia ja kristittyjä. Syyrian katkerassa sisällissodassa on kuollut YK:n mukaan yli 180 000 ihmistä, jälleen suuri osa viattomia siviilejä.

Syyrian ja Irakin alueella toimiva äärisunnalainen ISIS-järjestö on antanut alueella toimiville uskonnollisille vähemmistöille, myös kristityille, kaksi vaihtoehtoa: käänny islamiin tai kuole. Koskettavaa oli lukea esimerkiksi Mosulin kaupungin piispojen vetoomus kansainväliselle yhteisölle: tämä kesä on ensimmäinen kesä 1600 vuoteen, jolloin kaupungissa ei ole vietetty ehtoollisjumalanpalvelusta. Kirkot on hävitetty, ikivanhat käsikirjoitukset tuhottu, ja ihmiset joko tuhottu tai ajettu pois ikivanhoilta asuinseuduiltaan.

Me suomalaiset olemme erityisen tarkasti seuranneet Ukrainan kriisiä. Kertoohan se aivan uudella tavalla, että vanha voimapolitiikka on palannut naapurimaamme keinovalikoimaan. Ukrainan kriisi alkoi Kiovan torilta, tavallisten ihmisten keskeltä. Se on kiristänyt Venäjän ja lännen välejä, ja koska kuulumme EU:n, ei meillä suomalaisilla ole mahdollista jäädä puolueettomaksi tarkkailijaksi.

En aina tiedä, koskettavatko nämä uutiset meitä täällä turvallisessa Suomessa ja kauniissa Pohjois-Savossa. Ehkä on hyväkin, että osaamme iloita rauhasta ja vapaudesta ja nauttia Jumalan hyvistä lahjoista. Mutta tunnustan, että minua nämä uutiset vaivaavat.

Suuri kysymys on se, kuinka nämä vihollisuudet voitetaan ja rauha saavutetaan. Miten löydetään luottamus ihmisten välillä ja kansanryhmien välillä? Jeesus sanoo: Teille on opetettu ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.

Tutkijat katsovat, että eettisessä opetuksessaan Jeesus liittyy hyvin pitkälle juutalaisuuden perintöön. Päivän evankeliumi muodostaa kuitenkin selvän poikkeuksen. Niinhän Jeesus itsekin sanoo: ”Teille on aiemmin opetettu jonkinlaista eturyhmä etiikkaa: pidä omien puolta ja vihaa muita”. Mutta minä kehotan teitä ajattelemaan ja toimimaan toisin: pyrkikää rakastamaan vastustajianne ja rukoilkaa heidän puolestaan.”

Mitä tähän sanomme? Voimme sanoa, että Jeesuksen kehotus tuntuu aivan kohtuuttomalta. Kuka nyt kykenisi ajattelemaan hyvää vastustajistaan, varsinkin aseellisissa konflikteissa? Eikö ole kohtuutonta kuvitella, että israelilainen sotilas voisi rukoilla Hamasin taistelijan puolesta tai päinvastoin. Voinko kuvitella, että Hollannissa sureva omainen kykenisi rukoilemaan niiden puolesta, jotka Ukrainassa ampuivat alas matkustajakoneen ja sen mukana hänen omaisensa. Uskon, että tämä kysymys on ollut myös monen sotaveteraanin mielessä: kuinka voin ajatella mitään hyvää siitä valtiosta, joka hyökkää maahamme ja niistä ihmisistä, jotka ampuvat minua ja asetovereitani kohti.

Arkkipiispa Mikko Juva, itsekin heitinupseerina ja myöhemmin sotilaspappina jatkosodassa toimineena korosti usein: silloin kun vieras valtio hyökkää ja uhkaa olemassa oloamme, on puolustauduttava lujasti yhdessä, mutta silloin kun yksittäinen sotilas laskee aseensa, silloin hän ei enää ole vastustaja.

Jeesuksen kehotus rakastaa kaikkia ihmisiä, myös vastustajia, ja rukoilla heidän puolestaan on haastava. Mutta voi myös kysyä: onko mitään muuta tietä rauhaan meidän ihmisten lähisuhteissa ja kansojen välisissä suhteissa? Eikö Jeesuksen tarkoitus ole juuri sanoa: ainoa tie katkaista katkeruuden kierre on se, että jokainen meistä haastaa itsensä muutokseen. Ainoa tie kestävään rauhaan on se, että jokainen meistä pyrkii näkemään toisen ihmisen arvokkaana ja pyhänä, Jumalan luomana ihmisenä. Ainoa tie sovintoon on se, että jokainen pyrkii rakentamaan sovintoa ja elämään sovinnossa kaikkien kanssa, niiden jotka ovat lähellä ja niiden jotka ovat kaukana.

Jeesuksen opetuksessa on vielä yksi kärki, joka usein jää huomaamatta. Jeesus ei perustele lähimmäisenrakkautta hyödyllä. Hän ei perustele vihollisrakkautta sillä, että saat siitä itsellesi etuja.

Hän perustelee lähimmäisen rakkautta sillä, kuka Jumala on ja miten hän toimii. Jumalan oma rakkaus on täydellistä ja on avointa kaikille ihmisille. Näinhän Jeesus opettaa: ”Hän, Jumala, antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te siis rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Jos Jumala olisi pelkästään laki ja oikeus, kukaan meistä ei kestäisi hänen katseensa alla. Jokainen meistä horjuu uskossa, kaikki meistä lankeavat joskus. Kaikilla on yhtä ja toista korjattavaa, jokaisella aihetta katumukseen. Mutta Jumala on paitsi laki ja oikeus, myös armo ja rakkaus. Tämä rakkaus tulee ilmi juuri siinä, kuka Kristus oli, mitä hän teki ja miten hän opetti.

Kristus katsoo meitä Jumalan täydellisellä rakkaudella. Hänen lempeän katseensa alla me uskallamme luottaa siihen, että Jumala on meitä kohtaan hyvä ja armollinen. Hän antaa armon aurinkonsa paistaa meille uskossa horjuville ja elämässä kompasteleville. Sinä olet osallinen tästä armosta ja rakkaudesta. Etkö siis osoittaisi samaa hyvyyttä toisille? Jumala antaa auringon paistaa hyville ja pahoille, emmekö siis rakastaisi myös vastustajiamme ja rukoilisi heidänkin puolestaan?