Kiirastorstai on päivä, jolloin pääsiäisen tapahtumat alkavat erityisellä tavalla tiivistyä. Raamatun lukukappaleet piirtävät meidän eteemme Jeesuksen ja apostolit pyhällä aterialla. Siksi myös tänään mietiskelemme tuon tapahtuman salaisuutta ja merkitystä meille.

Periaatteessa tunnelman piti aterialla olla hyvä. Yhteinen syöminen nyt on muutenkin iloinen asia. Aivan erityisesti se koski juutalaista pääsiäisateriaa. Sitähän vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Kyse olisi myönteisestä asiasta, iloisesta juhlasta, jossa juhlittiin vapautumista. Siitä huolimatta aterialla vaikuttaa olevan jotenkin haikea tunnelma. Jeesus aavistaa, että Juudas on jo tehnyt ratkaisun, jossakin lähistöllä ylipapit punovat juoniaan ja nyt ollaan koolla viimeistä kertaa.

Kyse on siis myös jäähyväisateriasta. Tiemme eroavat, välimatka kasvaa, emme voi kokoontua yhteen ja yhteiseen pöytään. Kuulostaako tutulta?

Myös me olemme tänä keväänä joutuneet elämään ja syömään erossa toisistamme. Välimatka tuntuu hankalalta ja poissaolo synnyttää kaipauksen. Jeesuksen ajan juutalaisuudessa oltiin tarkkoja puhtaussäädöksistä ja nyt tuntuu, että meidän arkeamme sävyttävät ehkä vieläkin ankarammat puhtaussäädökset. Kättely ei käy, koskettaminen ei sovi ja toisen karttamisesta on tullut outoa kohteliaisuutta.

Nämä karttamissäännöt sävyttävät myös tätä kiirastorstain messua ja tuovat siihen haikeutta. Haikeus, ikävä ja kaipaus eivät ole pelkästään huonoja asioita. Ne kirkastavat meille, mikä on hyvää ja tärkeää. Jos huomaat ikävöiväsi jotakin ihmisistä, se kertoo, että hän on sinulle läheinen. Jos kaipaat yhteiselle aterialle, se paljastaa, että ateria on sinulle tärkeä.

Jeesuksen jäähyväisateria herättää kysymyksen, missä Kristus on. Jos hän aterian jälkeen poistuu näyttämöltä, jättääkö hän oppilaat yksin. Mistä Kristus voidaan löytää? Vai voidaanko mistään?

Uusi testamentti antaa kuusi merkkiä, joiden välityksellä Kristus lähestyy meitä ja tulee konkreettisesti luoksemme. Kuusi Kristuksen läsnäolon merkkiä, kuusi toivon merkkiä. Mitä ne ovat?

Katsotaan ensimmäiseksi kasteen sanoja. Jeesus sanoo: ”Kastakaa kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään se mitä olen opettanut. Ja katso: minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Kristuksen voi siis löytää kasteesta. Hän on luvannut ottaa meidät kasteessa yhteyteensä ja olla kastettujen kanssa joka päivä.

Otetaan toinen läsnäolon lupaus. Matteuksen evankeliumissa Jeesus lupaa:” Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä heidän keskellään.” Toisin sanoen jumalanpalvelus, joka alkaa ja päättyy kolmiyhteisen Jumalan nimeen, ja jossa julistetaan Jumalan sanaa, siellä Kristus on luvannut olla läsnä.

Yhteisessä jumalanpalveluksessa – olipa koolla kahdeksan, kuten nyt, tai kahdeksansataa, kuten jouluna – me ilmennämme tätä luottamusta Herran läsnäoloon. Vanhan tavan mukaan kirkkoon tultaessa kumarretaan tai tehdään ristinmerkki alttariin päin. Evankeliumin ajaksi nousemme seisomaan sen merkiksi, että Kristus tulee keskellemme ja puhuu meille Pyhän kirjan sanoissa. Ehtoollisen edellä Pyhä-hymnin ja Jumalan Karitsa -hymnin aikana nousemme seisomaan sen merkiksi, että Kristus tulee läsnä olevaksi leipään ja viiniin. Samasta syystä, siis kunnioituksesta hänen läsnäolonsa edessä, me otamme ehtoollisen vastaan polvistuneena – vaikka myös seisoen vastaanotettu ehtoollinen on ihan yhtä oikea. Ja ehtoollisen saatuamme emme suinkaan kumarra papille, vaan ehtoollisen leivässä ja viinissä läsnä olevalle Kristukselle.

Tämä lupaus ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä olen läsnä” toteutuu myös seuroissa, sanajumalanpalveluksessa, sairasvuoteella tai vaikkapa perheen ruokapöydässä, kun ruoka siunataan tai iltavirsi yhdessä veisataan iltavirsi. Tämä lupaus on totta myös sinun kotonasi tänään pyhänä iltana.

Kolmas lupaus. Ehtoollisen asetuskertomuksessa Kristus sanoo: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi.” Ehtoollisella emme muistele jossakin troposfäärissä istuvaa, poissaolevaa Kristusta, vaan elämme todeksi hänen lupauksensa: kun te syötte ja juotte tämän leivän ja viinin minun muistokseni, tämä leipä on minun ruumiini ja tämä malja on minun vereni, tässä leivässä minä olen läsnä, tämän maljan välityksellä minä lahjoitan armon ja pelastuksen.

Tänään, poikkeusolojen keskellä ja niiden estämättä, tahdomme olla kuuliaisia Herran käskylle viettää pyhää ateriaa: ”Tehkää tämä” – me teemme. Apostoli kirjoittaa: Näin te julistatte Herran kuolemaa siihen asti, kunnes hän tulee.

Neljäs Kristuksen läsnäolon merkki on äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen. Matteuksen evankeliumin lopussa olevassa vertauksessa Jeesus samaistaa itsensä nälkäisiin, janoisiin, sairaisiin, alastomiin ja vangittuihin, siis kaikkiin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin lähimmäisiimme. ”Sen minkä olette tehneet näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle”. Sen tähden, läsnä olevan Kristuksen voi löytää myös kaikista köyhistä, sairaista ja kärsivistä.

Viidenneksi apostoli Paavali kirjoittaa uskosta Kristuksen läsnäolon merkkinä: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:2). Toisin sanoen Kristus tulee luoksesi myös uskon välityksellä. Kun luotat rohkeasti Kristukseen ja turvaudut uskoen häneen, silloin Kristus elää sinussa. Tämän takia Martti Luther muistuttaa, että ihminen voi viettää hengellisessä mielessä ehtoollista milloin ja missä tahansa, kun hän turvautuu uskolla asetussanojen lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta.

Kuudenneksi pyhä Raamattu lupaa: ”Jumala on rakkaus. Se joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä.” (1. Joh. 4:16). Toisin sanoen siellä, missä osoitetaan rakkautta ja pidetään huolta toisesta, siellä rakkauden Jumala on itse läsnä.

Kristus muistuttaa tästä hyvin konkreettisella tavalla viimeisellä aterialla, kun hän polvistuu oppilaidensa edessä ja pesee heidän jalkansa. Näin hän tekee, ei siksi, että tuona aikana olisi syöty jaloilla, vaan siksi, että kuivassa ilmanalassa jalat olivat usein pölyn peittämät. Hän koskettaa oppilaiden jalkoja ja pesee ne antaakseen meille esimerkin palvelevasta rakkaudesta: Meidän tulee rakastaa toisia ja huolehtia kaikista, aivan erityisesti niistä, jotka kärsivät yksinäisyydestä ja tarvitsevat tukea. Tällaisen palvelevan rakkauden aika on juuri nyt.

Sisaret ja veljet, eikö ole lohduttavaa, että Jumalan läsnäolo ei ole vain yhden merkin ja kanavan varassa. Hän on kaukaa viisas, hänellä on monta keinoa tulla luoksemme. Kristus tulee luoksemme kasteessa, ehtoollisessa, Jumalan sanassa, köyhissä, sydämen uskossa ja palvelevassa rakkaudessa.

Tulee aika, jolloin ystävät voivat taas koskettaa toisiaan. Tulee aika, jolloin eristyksissä ollut isovanhempi saa taas lämpimän halauksen. Tulee aika, jolloin seurakunta kokoontuu yhteen, veisaa kiitosta Jumalalle, ja polvistuu yhteiselle aterialle. Tulee aika, jolloin me kaikki tapaamme taivaan kodissa ja vietämme yhdessä juhla-ateriaa illattoman päivän ilossa.